Kaukosuhteesta..

[Anna]

Haluaisin kokemuksia kaikilta jotka olette/olette olleet kaukosuhteessa. Kuinka pitkään kesti, johtiko eroon vai muuttiko jompi kumpi toisen luo, yms.?? Ja kuinka kaukana asuitte toisistanne, kuinka usein tapasitte? Olen nyt itse kaukosuhteessa ja ois kiva kuulla ihmisten tarinoita..

 

[Joooo]

Eiköhän jokainen kaukosuhde ole omanlaatuisensa tapaus, ei niitä voi vertailla eikä ainakaan ottaa opikseen toisten kokemuksista. Ollaan meinaan erilaisia ihmisiä kaikki: "" kuka tykkää äidistä kuka tyttärestä.

 

[Sinna]

No, minä ainakin vastaan kysymykseen siten kun ap sitä pyysi...

Eli minä ja nykyinen avomieheni asuttiin vuoden verran 250 km:n päässä toisistamme. Tämä siis tapahtui ihan suhteen alussa, eli olimme eri paikkakunnilta kotoisin. Vuosi meni matkatessa viikonloppuisin vuorotellen toinen toisen luokse. Ihmettelen vieläkin että kuinka minulla oli varaa bensaan vaikka toisaalta asuin vielä kotona ja sain työstäni palkkaa - tosin huonoa sellaista.

Vuoden jälkeen muutimme yhteen ihan uudelle paikkakunnalle kummankin opiskelun takia ja olemme siitä lähtien asuneet täällä yhdessä. Nyt siis viisi ja puoli vuotta parisuhdetta takana ja hyvin menee. Nyt kun ajattelen sitä vuotta kun asuttiin kaukana toisistamme niin muistan vain hyviä asioita. Viikot kaipailtiin, läheteltiin romanttisia viestejä ja juteltiin puhelimessa ja sitten viikonloput tuli käytettyä... noh, aika tehokkaasti... Se oli omalla tavallaan ihanaa aikaa. Vaikka eipä meillä nytkään ole kovinkaan kamalaa, arki tietenkin tullut vastaan, mutta niinhän meillä kaikilla.

 

[Riina 26v.]

Moi.... Meillä välimatkaa kaukosuhtessa oli huimat 550km.... nähtiin joka toinen viikonloppu (to-su), viikolla soiteltiin lähes joka ilta + lisäksi jokusia tekstiviestejä...lomat oltiin yhdessä...eli kun alettiin seurusteluun asuttiin parii kk samal paikkakunnalla, ton jälkeen muutin työn perässä pois... ku oltiin seurusteltu reilu vuosi mentiin kihloihin (tuolloin asuin edelleen 550 km päässä...mutta oltiin niin rakastuneita, että haluttiin jatkaa.... uskoa yhteiseen tulevaisuuteen ja siksi päätimme mennä kihloihin....tämä antoi lissä uskoa meidän 'juttuun' kun kumpikin halusi sitoutua jne...)... tuosta kihloihin menosta n. puolen vuoden päästä muutin miehen tykö...alettii ettii yhteistä rivaria ja kun kihloissa oltiin oltu vuosi mentiin naimisiin.... nyt oon raskaana rv 31 ja asutaan onnellisesti yhdessä...avioliitossa

Rankkaa oli matkustelu, ikävä ja etäisyys...varsinkin jos tuli riitoja sopiminen kesti n. 2-3 tunnin puhelun.... mutta tuosta kaipuusta oppineena nyt osaa nauttia kun toinen vaan on olemassa...siinä lähellä eli kurjatkin päivät on 'suht kivoja' kun voi olla toisen lähettyvillä eikä tarvitse kaivata ja itkeä ikävää.... eikä tarvitse pelätä 'niitä viimeisiä yhteisiä tunteja ennen kun toinen taas matkustaa pois'.... 'vaan voi vaan olla'...

Tsemppiä ja uskoa teidänkin juttuun!!!!....jos teidät on tarkoitettu yhteen etäsuhde varmasti jossain vaiheessa muuttuu vakavammaksi ja muutatte vielä ehkä yhteenkin... kun suhde selviää pitkästä välimatkasta, myös muista ongelmista voi selvitä....

P.S meilläkin arki on toki jo tullut kuvioon....mutta 'hyvin toimiva' arki yhdessä antaa turvaa ja uskoa suhteeseen.... me ainaski ollaan tosi onnellisia kun näin kivasti meni kaikki....en olisi voinut kuvitellakaan että etäsuhteesta voisi seurata avioliitto...

 

[:)]

Katsastapa ap hieman alemmas listaa. Tästä aiheesta oli ainakin vielä hetki sitten menoillaan toinenkin keskustelu. Muistaakseni nimella kaukosuhteen hoito (tai jotain). Ehkä siinäkin on jotain sinua kiinnostavaa.

Ja kysymykseen kaukosuhteeni kesti noin 2 vuotta ja kaatui aivan muihin asioihin kuin välimatkaan. Puhuttiin kyllä yhteenmuutosta, sitä vain ei ehtinyt koskaan tapahtua. Kyllä kaukosuhdekin toimii jos on toimiakseen.

 

[Daisy]

Tosiaan tällä viikolla ollut jo aiheesta keskustelua.... mut vastaan nyt tähänkin.

Kuusi vuotta nyt oltu yhdessä, josta viisi ensimmäistä kaukosuhteessa. Välimatkaa oli n. 200 km ja nähtiin joka viikonloppu ja soiteltiin arkena päivittäin.
Alunperin asuttiin samalla paikkakunnalla ja minä muutin ensin työn perässä pois ja mies perässä viiden vuoden päästä.

 

[X]

Seurustelin exäni kanssa reilu kolme vuotta etänä. Välimatkaa vajaat 200 km. Tapasimme kesälomalla ja molemmat siis asuimme alusta asti eri kaupungeissa. Aluksi kaukosuhde toimi ihan ok, ihana kaipuu ja tekstiviestit sinkoilivat, näkeminen oli aina yhtä juhlaa (jokainen tai joka toinen vkl + lomat yhdessä).

Ensihuuman jälkeen matka alkoi vaivata exääni niin, että häntä oli aina vaikea saada luokseni (kauhea valitus ja vinkuminen alkoi aina), minä olin kyllä aina todella tervetullut hänen luokseen. Hän olisi halunnut, että muutamme yhteen hänen kaupunkiinsa ja yritti tavallaan lapsellisesti kiristää tekemällä välimatkasta kauhean hankalan kysymyksen.

Minua rupesi korpeamaan se, että minä olisin vain joutunut tekemään ""uhrauksia"" työn, ystävien yms. suhteen. Hänen muutostaan minun luokseni ei voinut edes keskustella, vaikka tilanteet olivat molemmilla aivan samat. Ehkä olisin ollut myöntyväisempi, jos olisi tosiaan keskusteltu avoimesti muistakin vaihtoehdoista kuin hänen ehdotuksestaan...

Nyt kun ajattelee jälkeen päin, niin ei koko suhdekaan ollut tarpeeksi vakavalla pohjalla ehkä sittenkään. Eli vaikeudet eivät välttämättä johtuneet välimatkasta. Kun vertaa muihin juttuihin, niin tutustuminen kesti pidempään ja jäi tavallaan vähän kesken.