Kaukosuhteen hoito

Tapasin netin kautta miehen joka asuu n. 500 km päässä. Olemme tavanneet muutaman kerran ja kyllä ihan hyvältä vaikuttaa.
Miten te muut kaukosuhteessa olevat olette suhdetta hoitaneet niin ettei tule liian ikävä ja että läheisyys säilyy?
Sitten mietityttää tulevaisuus, meillä kun kummallakin on työpaikat ja asunnot omalla paikkakunnalla. Mitä olette ajatelleet yhteenmuutosta, tai oletteko muuttaneet jo yhteen.
Tuli tuossa mieleen että kauankohan tällaista kaukosuhdetta jaksaa tällaisena että näkee vain silloin tällöin. Nyt tietenkin olemme vielä suhteen alkuvaiheissa (n. ½ vuotta yhdessä) eikä tulevaisuutta sen kummemmin ole mietitty vaan keskitytty ihan vain tähän hetkeen ja seuraavaan puheluun ja tapaamiseen.

 

Olin kaukosuhteessa 3 vuotta, 550 km matkaa. Nähtiin 1-2 kertaa kuussa, lomat yhdessä. Soiteltiin joka päivä ja viestiteltiin.

Kaukosuhteet kestää jos on kestääkseen. Jos ette näe useasti tai alatte mustasukkaiseksi toisen menoista, niin aika pian katkeaa. Ja jos näkemisissä on väliä, niin sekstailu ulkopuolisten kanssa on aika yleistä.

Älä stressaa valmiiksi, pidä hauskaa!

 

Poikakaverini asuu n. 200 kilsan päässä. Kolmisen kuukautta olemme seurustelleet. Olemme olleet yhdessä joka viikonloppu (kummallakaan ei ole lapsia). Soittelemme viikolla 2-4 kertaa. Kun sunnuntaina eroamme, joskus tulee soitettua heti illalla, tuntuu niin tyhjältä. Joskus soittaa aamulla lyhyen puhelun. Välillä on, että en jaksa odottaa viikonloppua. Muutaman viikon seurustelun jälkeen poikakaverini meinasi tulla viikolla käymään ja lähteä samana iltana pois (molemmilla päivätyö), no onneksi ei tullut, sattui olemaan huono ilma silloin.

Tällä tavalla me hoidamme ja rakastetaan kovasti toisiamme eikä ainakaan vielä ole matka haitannut. Ikävä on kova, kun ei voi yhtäkkiä iltasella tulla vain käymään.

Poikakaveria joskus matka haittaa. Koitan jotain keksiä, että viitsii vuoroviikoin ajella mun luo.

Ollaan jo juteltu siitä, että kun sitten joskus muutan sen luo. Ajankohdasta ei ole ollut puhetta. Mulla vakityö täällä.

Mulla on ollut aikaisemminkin kaukosuhde. Kesti parisen vuotta. Olin jo muuttamassa sen luo. Suhde kariutui muihin juttuihin kuin välimatkaan.

Olisi kiinnostavaa tietää, miten te muut olette tuon työpaikka-asian hoitaneet tai oletteko saaneet töitä.

 

Olette siis nähneet noin 12 kertaa? Ja olette niiiin rakastuneita ja yhteenmuutostakin on puhuttu. Hoh hoijaa. Mulla on läheisempiä ja tutumpia kassaneitejäkin kaupoissa. Mitäs jos nyt ensin kasvaisit aikuiseksi ennenkuin alat ihmissuhdepalstalla muita neuvomaan.

 

Niinkuin joku jo aiemmin sanoikin, kaukosuhde kestää, jos on kestääkseen. Minun edellinen suhteeni ei kestänyt, välimatkaa oli noin 600 kilometriä, mutta miehen työn takia näimme suht usein (joskus jopa useampia kertoja viikossa). Suhteen loppumiseen välimatkalla ei ollut mitään tekemistä. Nykyisinkin elän tavallaan kaukosuhteessa, vaikka välimatkaa ei ole kuin 50 kilometriä. Näemme yleensä vain viikonloppuisin ja viikot olemme omissa kodeissamme. Tällä hetkellä tuntuu toimivan hyvin. Ikävä tietysti viikolla on, mutta kyllähän aika kuluu kuitenkin aika nopeasti, kun on omakin elämä. Ainoa neuvo oikeastaan, jonka osaan sinulle antaa, on se, että pidä kiinni omasta elämästäsi, harrastuksistasi ja tekemisistäsi yleensä, kun on tekemistä, ei ole koko ajan ikävä ja aika seuraavaan tapaamiseen kuluu vähän nopeammin. Älä myöskään tunne mustasukkaisuutta siitä, että myös miehellä on oma elämä siellä kaukana sinusta.

 

Mulla kaukosuhdetta kesti noin vuoden verran. Nähtiin ehkä kerran kuussa ja lomat oltiin yhdessä. Muutettiin yhteen kun valmistuin ammattiin ja pääsin muuttamaan samalla paikkakunnalle kuin mieheni. Nyt on asuttu jo 2 vuotta yhdessä.

 

xxx :lle

Nykyisinkin elän tavallaan kaukosuhteessa, vaikka välimatkaa ei ole kuin 50 kilometriä""

Kaukosuhteessa? kilsaa 50 vain..
No jos välimatkaa on VAIN 50 kilometriä niin ei kyse ole mistään kaukosuhteesta ainakaan mun mielestä!
Kauko suhteet alkaa kilometreistä joska estää päästä käymään joka ikinen viikonloppu oman kullan luokse! ei voi sitten olla JOKA VIIKONLOPPU YHDESSä välimatkan takia!
Tuo teidän 50 kilometriä ei ole yhtään mitään verrattuna todella pitkän matkan kaukosuhteisiin! niin kuin minun asuu melkein 800 kilsan taa!

vai että kaukosuhde!

 

Yksi vaihtoehto voisi olla se, että jompikumpi muuttaa vaikkapa puoliväliin, jolloin välimatka lyhenisi. Joka tapauksessa kannattaa tutustua kunnolla, ettei tule tehtyä hätiköityjä päätöksiä. Kannattaa rohkeasti miettiä eri vaihtoehtoja ja kysyä mieheltä, onko hän valmis ottamaan askeleen kohti ""kunnon"" seurustelua. ehkä yksi vaihtoehto voisi olla, että jompi kumpi ottaisi vaikka vuorotteluvapaata tms., jotta voisi tilapäisesti muuttaa toisen luokse. Sillä tavoin näkisi, viihtyykö yhdessä ja onnistuuko yhteiselämä.


Puhelimitse kannattaa hoitaa suhdetta. Myös sähköposti, web cam ja skype-nettipuhelut on hyviä vaihtoehtoja ja täydentävät sitä tavallista puhelua.

Itselläni oli kaukosuhde, mutta se kaatui jatkuvaan ikävöintiin, pettämiseen, mustasukkaisuuteen ja siihen, että tunteet hiipuivat pikkuhiljaa.

 

Millä te oikein liikuitte, jos välimatkaa 600 kilometriä ja silti näitte useita kertoja viikossa?
Oliko teillä joku yksityislentokone käytössä?
Mun havaintojeni mukaan junalla kestää ikuisuus matkata 600 kilsaa, lentokoneella n. tunti, mutta kaikkine lisämutkineen ja asemalle menoineen ja tuloineen on kumma että joku jaksaa 600 kilsan päästä nähdä ""useita kertoja viikossa""
Ellei sitten miehesi ole joku lentoemäntä, ja kentällä kaffet joitte aina useitakertoja vikossa. Mene ja tiedä, kerro ihmeessä. Mulla on ukkoni kanssa se 600 väliä, emmekä ole keksineet keinoa nähdä useita kertoja viikossa. Joskus jopa kerran viikossa tekee tiukkaa. No, rekkakuskihan seilaa käsittääkseni myös edestakaisin, siitäkö teillä oli kyse?

 

Moi

Meillä ainaski kaukosuhde toimi aikansa tosi loistavasti!!!! Kun aloimme seurustella, tiesimme heti että valmistumiseni jälkeen voin joutua muuttamaan muualle...muutin 600 km päähän. Aluksi luulin että suhde kaatuu siihen, olimme seurustelleet vasta 6kk...mutta mies katsoi heti juna-aikataulut jne (ei halunnut luovuttaa niin helposti) ja ehdotti että näemme joka toinen viikonloppu...eli molemmat matkustimme kerran kuussa toista tapaamaan pitennetylle viikonlopulle (to-su)... soittelimme alussa joka toinen päivä...myöhemmin hankimme liittymän, jonka 'avulla' pystyimme soitteleen joka ilta juuri ennen nukkumaan menoa ilman 'lisäkustannuksia'... mies oli aluksi sitä mieltä että vaikka pettäisin hän voisi antaa anteeksi jos kuitenkin joskus saisi minut kokonaan omakseen...hän itse ei baareissa tms. viihtynyt eikä ollut muutoinkaan 'naisia harrastanut'...eli kokemusta n. 4 kännipanosta + 3 kk seurustelusta.... ja olin kuulemma hänelle niin 'oikea' että minua tahtoo odottaa... joten pystyin suht hyvin häneen luottamaan...toki mustasukkaisuuttakin välissä oli...

Puolitoista vuotta etäsuhdettä...tämän jälkeen mentiin kihloihin ja siitä pari kk niin muutin miehen tykö ja aloin tekeen töitä 'etätöinä'.... siitä vajaa vuos ja mentiin naimisiin...nyt vauva tulossa, olen rv 31 ja yhdessä oltu n. 3,5 vuotta...ja elämä todellakin on ihanaa....ei mitään ruusuilla tanssimista eikä enään alkuhuumaa, mutta toista ja läheisyyttä oppii arvostamaan....kun etäsuhteessa viimeiset yhteiset tunnit ja hetketkin olivat kultaakin kalliimpia ja tosi arvokkaita ja lomat 'yhtä juhlaa' ja lomien päättyessä tuntui että elämä loppu...niin nyt arvostaa ihan sitäkin kun vain voi olla toisen kanssa, niin huonoina kuin hyvinä hetkinä!!!! Kunhan toinen vaan on siinä 'lähellä' ja kaikesta voi puhua riidat sopia heti eikä 3 tunnin puhelulla... ja tuona etäsuhdeaikana tajusi että toinen on niiiiiin kovin tärkeä ja rakas... olihan se suhteelle toki koettelemus, mutta jos etäsuhteesta selviää tuntuu että selviää kaikista muistakin suhteen aikanaan tuomista ongelmista...

Kyllä etäsuhdetta pitää hoitaa, jotta ihastus muuttuu rakkaudeksi ja suhde kestää ja lujittuu..... eli puhelimet, sähköpostit, tekstarit ja mahdollisimman useat tapaamiset, yhteiset lomat....jne...

Tsemppiä...mä en ainakaan ikinä ois uskonut 3,5 vuotta sitten että näin hienosti voi asiat mennä....

 

Siksihän minä sanoinkin, että elän TAVALLAAN kaukosuhteessa. Tällä tarkoitin sitä, että kun olemme vähän kauempana toisistamme, emme vietä jokaikistä hetkeä yhdessä niinkuin moni samalla paikkakunnalla asuva pariskunta. Itse asiassa kommentoin enemmänkin ap:n kirjoitukseen edellisellä suhteellani (jos luit koko kirjoitukseni), jossa välimatkaa oli paljon enemmän. Kyllä minä sen tiedän, että 50 kilsaa ei ole mikään oikea kaukosuhde (virallinen rajanvetohan taitaa olla 100 km - noin tilastollisesti) enkä sitä sellaiseksi varsinaisesti väittänytkään. Tottakai on eri asia elää 800 kilometrin päässä rakkaastaan kuin 50 kilometrin. En edes vertaa näitä, mutta toisaalta aika pitkiäkin matkoja taittaa todella nopeasti esim. lentäen (Helsingistä Rovaniemelle noin tunti), joten välttämättä useampikaan sata kilometriä ei ole sen suuremman vaivan takana kuin muutama sata... Rahastahan se loppujen lopuksi on kiinni. Ja tietysti vapaa-ajasta. Eräskin opiskelukaverini matkusti jokaikinen viikonloppu (junalla!) poikaystävänsä luo Rovaniemeltä Kouvolaan - ja se junamatka muuten kesti yöjunalla noin 12 tuntia. Eli jos tuo välimatka ei estänyt näkemästä joka viikonloppu, eikö se silloin ollut kaukosuhde?

 

Tosiaan exääni minulla oli noin 600 kilometrin etäisyys. Hän oli bussikuski ja ajoi lähinnä tilausajoliikennettä kotipaikastaan Helsinkiin (useimmiten 3 kertaa viikossa - risteilyväkeä kun ennen Viron liittymistä EU:hun Helsingin ja Tallinnan välillä riitti). Minä asun aika lähellä Helsinkiä ja kun hän kävi Helsingissä, hän oli yötä minun luonani. Eihän tuollaista matkaa olisikaan voinut tehdä edestakaisin samana päivänä, johan sen kai joku työaikalakikin kieltää. Joten hyvinkin saattoi olla niin, että vietimme viikossa kolme yötä yhdessä.

 

Viisi vuotta oltiin kaukosuhteessa. Välimatkaa oli n. 200 km ja joka viikonlopu nähtiin vuorotellen kummankin luona. Nyt asutaan yhdessä. Mies sai töitä täältä, missä minä asuin ennestään.
Kaukosuhde oli viikolla yhtä tuskaa ja ikävää ja viikonloput oli ruusuilla tanssimista. Näin jälkeenpäin ajatellen se oli aivan ihanaa aikaa. Oltiin niin kovin rakastuneita ja arki ei päässyt suhteeseen, kun nähtiin vain viikonloppuisin. Nythän se on arki astunut kuvioihin. Vaan en silti enää haluaisi takaisin kaukosuhteeseen. Aikansa kutakin.

 

Välimatkaa on tuhansia kilometrejä. Rakkaani asuu toisella puolella maapalloa. Suhdetta kestänyt kesästä ja joka kuukausi melkein nähty. Hän ollut suomessa enemmän ja mä sitten kerran siellä. Joka päivä soitellaan, puhutaan tuntitolkulla ja mailaillaan. Ikävä on kova ja välillä sietämätön, mutta niin vain päivät kuluu. Pian päästään samaan maahan asumaan ja odotus palkitaan.
Näkeminen on huikean ihanaa kun pitkän odotuksen jälkeen näkee rakkaansa. Hyvästien sanominen raastavaa. Molemmat itkee lentokentällä lohduttomasti. Epäreilua ettei voi olla yhdessä.
Mutta pian ei meidänkään suhde ole enää kaukosuhde, vaan totisinta totta. Ihanaa!!!!

 

Täällä yksi kaukosuhteessa elävä kanssa. Puolisen vuotta ollaan seurusteltu. 160 km välimatkaa. Molemmilla työt omalla paikkakunnallaan. Minulla lapset tai sanoisinko nuoret vielä kotona. Tuntuu molemmista elämän suhteelta aiempiin verrattuna. Soittelemme päivittäin useita puheluita, mutta vietämme yhteisen viikonlopun n. 2 viikon välein. n. kerta viikossa vietämme arki-illan yhdessä, kun mies tulee muutamaksi tunniksi luokseni. Puhumme tulevaisuudesta yhdessä, mutta tuntuu niin kaukaiselta. Olen miettinut ja miettinyt jatkanko suhdetta, kun välillä tuntuu ettei ole järkeä ja on jatkuva ikävä.

 

Kaukosuhteessa. Tällä hetkellä välimatka ärsyttää niin, että taidanpa lopettaa koko jutun. Ainakin tekisi mieli! Miksi ikävöidä ja puhua puhelimessa päivittäin, kun näkeminen hankalaa. Mietinnässä. Ja toinen sanoi just rakastavansa. Ei kiva tilanne. Vaikka minäkin rakastan

 

Sama täällä. Mutta et sinä mitään eroa, ei se kannata. En minäkään, paras kun miettii eikä ainakaan ukolleen soita siitä rähjäten tai kyynelehtien. Se menee ohi, ja kukaan ei edes tiedä minkä vitutuksen olen käynyt läpi, ja parempi onkin. Miehet ovat niin hankalia muutenkin. Paras mies on se, jota saa ikävöidä ja rakastaa, ja joka kaipaa minua. Silloin tällöin näkee ja hienoa seksiä aina puolenvuoden annos kerralla. Ei siinä mitään voita että saa hänet kylkeen nyhjäämään ikuisesti. Siinä menee vuosi kaks, ja kohta on sellaset kriisit, että tulee ikävä kaukosuhdetta.

 

Ja ei kannata soittaa joka päivä, se on rasittavinta kaikista.

 

No eipä toi sun pikkuveemäinen viestikään kovin kypsän aikuisen tekstiltä vaikuta.

 

Seurustelin kaukosuhteessa (200km) viisi vuotta. Olimme kaikki lomat yhdessä ja viikonloput to-su. Usein se oli sitä, että kasasi liikaakin odotuksia viikonloppuun. Sitten väsyneenä opiskeluviikon ja matkustamisen jälkeen eka ilta usein kärjistyi tappeluun. Toka päivä oli jo hyvä ja sunnuntai aivan ihana ja oli taas tuskaista lähteä. Raskasta.

Kaiken kaikkiaan suhteemme oli sellainen, että eletään yhdessä täysillä tätä päivää. Pidetään hauskaa niin kauan kuin sitä kestää. Ja hauskaahan oli. Emme kuitenkaan ikinä edes suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta.

Se, että suhteemme päättyi, johtui pitkälti siitä, että olimme silloin vielä reilu parikymppisiä. Eli ajan myötä ""ajauduimme erillemme"", voisi sanoa. Suhteen jatkuminen pidemmällä aikavälillä olisi kuitenkin vaatinut jomman kumman muuttamisen toisen kotipaikkakunnalle tai molempien muuttamisen, mihin kumpikaan ei ollut valmis. Kumpikin oli kuitenkin rakentanut oman elämänsä (työ, ystävät jne) omalle kotipaikkakunnalleen, eikä halunnut luopua siitä.

Ap, katsele rauhassa mihin suhde kehittyy. Jossain vaiheessa tulevaisuudesta olisi kuitenkin puhuttava. Ainakin on varmistuttava, ajatteleeko mies, että teillä on yhteistä tulevaisuutta vai ""pidetäänkö hauskaa niin kauan kuin sitä kestää"". Haluaako hän pitääkin sen niin, että asutte erillänne ja näette harvemmin. Hänellähän voi olla vankkakin mielipide siitä, haluaako hän ikinä yleensäkään asua jonkun kanssa saman katon alla. Valitettavasti erityisesti monille miehille etäsuhde on se juttu, jossa saa kaiken haluamansa. Eli elää vapaasti (toivottavasti ei useamman naisen kanssa!) ja toisaalta pitää suhde kiihkeänä ja arjen pois.

Toki jotkut naisetkin haluavat elää kaukosuhteessa, eikä siinä mitään. Pysyypä suhde helpommin virkeänä. Meinaan vaan, että pitää varmistua, että teillä on Samat ajatukset mihin ollaan menossa jos ollaan. Jos yhdessä päätetään jatkaa kaukosuhteessa ""ikuisuuksiin"", on luovuttava esim. lapsihaaveista, joita kuitenkin useimmilla naisilla on.

Toisaalta, jos rakkautta sekä keskustelu- ja kompromissitaitoja riittää, niin etteköhän te sopivan ratkaisun löydä. Onnea matkaan!

 

Ollaan oltu yhdessä nyt 6½ vuotta, josta ensimmäiset 4,5 vuotta asuttiin 70 km:n päässä toisistamme. Alettiin seurustella tosi nuorina, ja sain ajokortin vasta neljän vuoden kuluttua seurustelun aloittamisesta. Miettikääpä sitä sitten, miten helppoa oli nähdä, kun vanhemmatkaan eivät aina katsoneet sitä tapailua ja pitkiä puheluita kovin hyvällä

No, kului vuosia ja pääsin opiskelemaan samalle paikkakunnalle, jossa mieheni (no, poikahan tuo vasta on, nyt 24v. ja mä 21v.) opiskelee. Muutettiin yhteen ja asuttiinkin yhdessä melkein kaksi ihanaa vuotta ennen tätä syksyä, kun lähdin tänne Etelä-Espanjaan vaihto-opiskelijaksi. Asun täällä toukokuun loppuun asti ja poikaystäväni lähtee vaihto-opiskelijaksi Singaporeen ensi kevääksi 5 kk:ksi. Nyt välimatkaa on 3000, keväällä yli 10 000 kilometriä. Ensi kesänä taas uuden yhteisen asunnon hankinta edessä. Viikon kuluttua saan rakkaani tänne lomalle ja sitten lennetään yhdessä Suomeen jouluksi. Onneksi on Skype ja Messenger, muuten olisi aika ankeaa. Kyllä tästä selvitään!

Itse olen sitä mieltä, että ainakin jonkunlainen etävaihe suhteessa on vain hyväksi. Siinä sitä punnitaan, kestävätkö tunteet, vaikkei koko ajan samoissa nurkissa pyörisikään.

TSemppiä myös muille! Onko muilla muuten kokemuksia vaihtarivuodesta pitkässä parisuhteessa? On ollut aika mielenkiintoista huomata, miten eri lailla asiat kehkeytyvät eri parien välillä tänä aikana.

 

Minusta kaukosuhde ei ole sen kummempi kuin muukaan suhde. Jos toista rakastaa, on valmis tekemään kaikkensa suhteen eteen ja on valmis joustamaan ja kompromisseihin. Ehkä vain enemmän mietittävää ja vaikeampaa on siinä vaiheessa kun halutaan muuttaa yhteen. Siinä on ratkaistava miten jo vakiintunut elämä muutetaan. Tässäkin uskon ratkaisevan sen kuinka paljon toista rakastaa.

 

Viiden yhdessä olo vuoden jälkeen aviopuolisoni lähti 230 km päähän töihin, kotiin jäi lisäkseni kolme lasta ja koira. Kyllä siinä alkuun oli hymyyn syytä vaikea löytää, kun yksin tätä sirkusta täällä arkisin pyöritti kuskasi lapsia päiväkotiin ja harrastuksiin koululaista ja iltaisin oli kamala ikävä sitten tuli suuttumus kun toinen jätti tänne yksin suoriutumaan varsinkaan ku asiasta ei koskaan kunnolla puhuttu ja keskusteltu (päätöksen teki muita kuuntelematta) nyt vetelee viimeisiään tämä liitto, avioerohakemus käräjäoikeuteen tammikuussa ja sitten tämä on kaput.

 

xxx :lle

Nykyisinkin elän tavallaan kaukosuhteessa, vaikka välimatkaa ei ole kuin 50 kilometriä""

Kaukosuhteessa? kilsaa 50 vain..
No jos välimatkaa on VAIN 50 kilometriä niin ei kyse ole mistään kaukosuhteesta ainakaan mun mielestä!
Kauko suhteet alkaa kilometreistä joska estää päästä käymään joka ikinen viikonloppu oman kullan luokse! ei voi sitten olla JOKA VIIKONLOPPU YHDESSä välimatkan takia!
Tuo teidän 50 kilometriä ei ole yhtään mitään verrattuna todella pitkän matkan kaukosuhteisiin! niin kuin minun asuu melkein 800 kilsan taa!

vai että kaukosuhde!

mmmmmmmmmmmmm tai minun 4500 kilsan )))

 

Tapasin netin kautta miehen joka asuu n. 500 km päässä. Olemme tavanneet muutaman kerran ja kyllä ihan hyvältä vaikuttaa.
Miten te muut kaukosuhteessa olevat olette suhdetta hoitaneet niin ettei tule liian ikävä ja että läheisyys säilyy?
Sitten mietityttää tulevaisuus, meillä kun kummallakin on työpaikat ja asunnot omalla paikkakunnalla. Mitä olette ajatelleet yhteenmuutosta, tai oletteko muuttaneet jo yhteen.
Tuli tuossa mieleen että kauankohan tällaista kaukosuhdetta jaksaa tällaisena että näkee vain silloin tällöin. Nyt tietenkin olemme vielä suhteen alkuvaiheissa (n. ½ vuotta yhdessä) eikä tulevaisuutta sen kummemmin ole mietitty vaan keskitytty ihan vain tähän hetkeen ja seuraavaan puheluun ja tapaamiseen.

No jos ette voi nähdä toisianne LIVE niin voisitte käyttää Skypetä! niihä? vai miten?? :-D