kaukosuhde

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja minä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kaukosuhteessa, onneksi vaan tämänvuoden!

Syksy puhuttiin päivittäin, jouluna kotona ja nyt taas kaukana. Nyky tekniikan nerokkain keksintö on ehdottomasti internet, jonka kautta voi soittaa ilmaiseksi! (esim Skype). 2 viikkoa sitten ostettiin nettikamerat, joita tähän asti vastustin kauheasti,mutta kyllä ne auttavat ikävään! Voi viettää vaikka koti-iltaa toisen kanssa, nähdä kasvot kun puhuu ja eikä tarvitse välittää puhelinlaskusta. Jos molemmat sattuvat kotiin yhtäaikaa, voi linjan vaikka jättää auki kun laittaa ruokaa, tiskaa, pesee hampaita tai vaihtaa yöpuvun päälle. Näin on melkein kuin yhdessä jopa tunteja kerrallaan.
Ainoana miinuksena, että tuntee itsensä ehkä vähän nettiriippuvaiseksi. Täytyy siis muistaa kuitenkin käydä ulkona ihan ""oikeidenkin"" ihmisten kanssa!

Muuten ikävään auttavat yhteisten tulevaisuudensuunnitelmien miettiminen, valokuvat ja tietysti kaverit ja ystävät - suklaapahentaa asiaa ;). Ja toki pätee, että mitä kiireempi on, niin sitä vähemmän on aikaa ajatella.

Tsemppiä kaikillekaukosuhteessa eläville!Eihän se helppoa ole,mutta mun vanhemmat seurusteluaikanaan ainakin elivät 3v kaukosuhteessa niin, että kirjoittivat kerran viikossa toisilleen kirjeen. Me ollaan onnekkaita!
 
Hei Ringa! Kiitos toivotuksista! Meidän kauko suhde on puhtaasti rehellinen eikä salainen. Olemme tahoillamme eronneet ennenkuin toisiimme tutustuimme ja rakastuimme. Kaukosuhde tämä enää vuoden on kun vanhempi lapseni on koulussa niin sitten voimme yhteen muuttaa. Reissuelämää tää on olt.Onneksi pian on kevät niin helpottuu ja tulee paremmat kelit ajaa 500km.Terveisiä ja lujaa uskoa huomiseen kaikille kauko suhteelaisille!
 
Hei kaikille! Viime vkoloppuna näin rakkaani.Jälleennäkeminen jäi kun sairastuimme lasten kanssa juuri Hiihtoloman kynnyksellä.nousi kuume yksi toisensa jälkeen. Taitaa tällä joku tarkoituksensa olla,pitäisi uskoa niin. Miten muiden Hiihtoloman laita? Toivottavasti onnellisesti..
 
Mun kulta lähti puolaan kavereiden kanssa. Ei siis oikein puhelin yhteyksissäkään voi olla.. Niin kaukana.. Eikä sillä oikein ole aikaa.. Masentaa kaikkein eniten ettei sillä ole aikaa mulle... :( ja ettei se ole kovin romanttinen silloin kun ollaan yhdessä.. :/ möh... Alkaa välillä raastaa tosissaan.. Lähettää viestin, muttei se vastaa... :(
 
Onko kellään kokemusta siitä, et morsian on ulkomailla ja jannu Suomes? Miten teillä on homma toiminu? Ei taida parit tapaamiskerrat vuodessa riittää suhteen ylläpitoon...??
 
Kuulostaa tutulta, meilläkin skype on kyllä ollut tärkeässä roolissa! On tosi mukavaa, kun voi rupatella ihan ""normaalisti"" vähn kuin olisi naamtusten ja välillä pitää taukoa jne.

Nettikamera kuulosti hyvältä idelata, saanko kysyä minkälaiset/-merkkiset teillä on, tai siis minkälainen kannattaa hankkia. Tuntuu olevan kovin kirjavaa tuo tarjonta...

Kiitokset & tsemppiä!

Tuulikki
 
Hellou kaukis ja kaikki muut! Vappu tuli ja meni. Rakkaani oli vapun meilläpäin. Vietimme vapun pääasiassa lasten ehdoilla. Sitten Vappuaattona pääsimme tanssimaan ja hauskaa oli. Viikonlopusta jäi hyviä muistoja joita muistella kun ikävä iskee.Seur. kerran näemme helatorstaina kun menen lasten kanssa rakkaani luo n.500km..Nyt on sellainen olo, että rakkaus on vaan entistä vahvempi ja että tää kestää. Meitä on koeteltu ja huomasimme että selviämme kyllä, rakkautemme on vahva.Nyt mun kohdalla oli tapahtunut sellaista,jolloin olen saanut tukea rakkaaltani jaksaa ja voimia. Rakkautemme on tämän johdosta syventynyt.olemme jutelleet syvällisiä asioita.Se on osoittautunut hyväksi, että me ollaan oikeat ihmiset toisillemme. Huh,mikä rakkauden tunnustus.. Halit kaikille!halusta se on kiinni,mikä suhde kestää mikä ei ja mitä kestää.
 
Olin näemmä tammikuussa kirjoittanut, että elämme kaukosuhteessa....but anymore. Sain mieheni kotikaupungista töitä ja muutin tänne. Ollaan asuttu nyt reilut kaksi kuukautta yhdessä ja hyvin menee. Vielähän tämä on opettelua, mutta eipä me ainakaan mihinkään isoihin kriiseihin olla törmätty. Pikkusen tuo kulta on sotkuinen, mutta kyllä se siitä... :)

 
Tapasimme poikaystäväni kanssa tammikuun alussa, pari päivää ennenkuin hän lähti pitkälle matkalle (töihin). Hän tuli nyt helmikuussa 2 viikoksi moikkaamaan, kun tuli niin kova ikävä, arvatkaas tuntuiko ihanalta! Kai se halusi myös tulla varmistamaan, että se pari päivää mitä ehdittiin toisiamme nähdä, oli jotakin todellista.

Puhelimen kautta seurustelu (varsinkin tällainen alkutaipale) on ollut tosi erikoista.. Tavallaan tuntee tosi paljonkin häntä, mutta toisaalta sitä kosketusta ym. yhdessäoloa ei ole kovinkaan paljoa kertynyt. Samoin myös mustasukkaisuus ym. korostuu hiukan, kun joutuu olemaan erossa eikä ole sellaista tuntemusta vielä. Molemmat ollaan kyllä varmoja, että tässä on jotakin suurempaa, eihän sitä muuten hullukaan tällaista menoa heti alkuun jaksaisi. Luottamus on kuitenkin luojan kiitos kohdallaan, molemmilla.

Hän tulee nyt vihdoinkin, vajaa 3 kuukauden jälkeen PÄIVÄKSI suomeen ja sitten jatkaa taas toiseen maahan viikoksi. Sitten taas suomeen pariksi viikoksi ja sitten 3 viikoksi toisaalle. Luoja, miten raastavaa. Mutta sitten, kesäkuussa tulee vihdoin eteen tilanne, milloin hän jää pysyvästi suomeen. Kaikki matkat oli sovittu jo ennen kuin tapasimme, joten niitä ei tullut edes kyseeseen jättää väliin.

Uskon kuitenkin, että kun vihdoin saamme rauhassa viettää aikaa yhessä ja tutustua myös siihen arkisempaan kumppaniin, kaikki aukeaa ihan eri tavalla..
Tällainen erikoislaatuinen tutustuminen on tuonut varmasti jonkin verran harhaluuloja mukanaan; toisaalta kuvittelee, että ompas kertakaikkiaan ihana tyyppi kaikin puolin ja sitten toisaalta taas jotkut piirteet (huonot) korostuu vain sen takia, että harmittaa ja tuskastuttaa tällainen tilanne.

Todella paljon tsemppiä kaikille ketkä elätte pidempiä aikoja kaukosuhteissa, nostan hattua teille!
 
Ohhoh...tilityksestä jäi kertomatta, että pidämme yhteyttä tekstiviesteillä ( n 20 päivässä) ja puheluissa (n tunti päivässä). Puhelinlaskut on järkyttävät, mutta olen puolustellut asiaa itselleni sillä, että jos viettäisin hänen kanssaan normaalisti aikaa/tekisimme kaikenlaista, tuo sama raha kuluisi varmasti helposti myös siihen...
 
Kiinnostaisi tietää kuinka paljon ja miten kaukosuhteissa elävät pitävät yheyttä toisiinsa. Onko yhteydenpito yksipuolista vai molemminpuolista. Entä jos toinen on vähän jutteleva ja voisi olla pidemmänkin aikaa pitämättä yhteyttä tarkoittamalla sillä mitään suhteen kannalta pahaa. Miten muuten hoitaa kaukosuhdetta, tai pitää sitä edes yllä kuin yhteydenpidon avulla...jää suhde silloin myös henkisesti aika kaukaiseksi.
 
Hei! Nyt heräs kysymys.. missähän tän ketjun aloittaja 'Minä' on? Myös muut kaukolaiset? Miten teillä nyt menee?Kiinnostaa minkä ikäisiä olette muut? Mä olen yli 30v. Sitkeyttä kaikille vaan! Kyl mekin txt.Joka päivä monia krt. ja puhelimessa noin 3-4krt.viikossa. Laskut täytyy maksaa,myös puh.laskut.Tätä on turha verrata muuhun.Kun on niin ainutlaatuista suhdetta että puh.laskua tulee.Niinpä, menis raha turhempaankin. Tämä on meillä kaukosuht.ainoa keino tämän ihmissuhteen ylläpitämistä näin. Edelliselle Illulle tsemppiä!Ihminen kestää,kun tietää mitä odottaa ja uskoo vahvasti että jälleen nähdään. KamuHalit!
 
Hei! Nyt heräs kysymys.. missähän tän ketjun aloittaja 'Minä' on? Myös muut kaukolaiset? Miten teillä nyt menee?Kiinnostaa minkä ikäisiä olette muut? Mä olen yli 30v. Sitkeyttä kaikille vaan! Kyl mekin txt.Joka päivä monia krt. ja puhelimessa noin 3-4krt.viikossa. Laskut täytyy maksaa,myös puh.laskut.Tätä on turha verrata muuhun.Kun on niin ainutlaatuista suhdetta että puh.laskua tulee.Niinpä, menis raha turhempaankin. Tämä on meillä kaukosuht.ainoa keino tämän ihmissuhteen ylläpitämistä näin. Edelliselle Illulle tsemppiä!Ihminen kestää,kun tietää mitä odottaa ja uskoo vahvasti että jälleen nähdään. KamuHalit!
 
Hei! Askarruttaa minne hävisi tän ketjun aloittaja? Hu-huu..mitä Minälle kuuluu? Entä muut?vieläkö rakkaus kauko kukoistaa? Meillä ainakin. Puheluja on 3-4krt.vko ja txt.päivittäin monta.Huh,puh.laskut meilläkin huimia.Laskut täytyy muutenki maksaa,menee raha turhempaankin jos haluaa. Edelliselle tsemppiä jaksaa ja lujaa uskoa kestää,kärsivällisyyttä!hienoa että on tosi miehiä jotka haluu panostaa kunnon suhteeseen! Kun tietää että tää kaukosuhteena on väliaikainen niin jaksaa.Myös kun on vahva tahto ja luotto toiseen,silloin onnistutaan.Minkä ikäisiä ootte muut? Mä olen yli 30v. KamuHalit Illulle ja myös muille kaukolaisille!
 
Hei! Askarruttaa minne hävisi tän ketjun aloittaja? Hu-huu..mitä Minälle kuuluu? Entä muut?vieläkö rakkaus kauko kukoistaa? Meillä ainakin. Puheluja on 3-4krt.vko ja txt.päivittäin monta.Huh,puh.laskut meilläkin huimia.Laskut täytyy muutenki maksaa,menee raha turhempaankin jos haluaa. Edelliselle tsemppiä jaksaa ja lujaa uskoa kestää,kärsivällisyyttä!hienoa että on tosi miehiä jotka haluu panostaa kunnon suhteeseen! Kun tietää että tää kaukosuhteena on väliaikainen niin jaksaa.Myös kun on vahva tahto ja luotto toiseen,silloin onnistutaan.Minkä ikäisiä ootte muut? Mä olen yli 30v. KamuHalit Illulle ja myös muille kaukolaisille!
 
Hei..Minä jälleen.. Etänä,kirjoitit asioita,joita jäin miettimään.. Henkisesti kaukaiseksi voi suhde silloin jäädä jos yhteydenpito on harvinaista ja yksipuolista! Tekstistä päätellen olet itse kaukosuhteessa?... Meillä yhteyden pito on säännöllistä ja tiivistä.aina tiedän milloin hän soittaa ja minä usein tekstaan päivittäin monta kertaa,hän myös vastaa niihin. Kumpi vaan ehtii päivän aloitukseksi tekstata.Viestejä tulee jokapäivä,puolin toisin. Soittopäivät on sovittu etukäteen kuten tapaamiset sovitaan joka kerta edellisellä tapaamiskerralla. Arkeakin pääsemme elämään kun kesät olemme kaikki yhdessä,myös lapset mukana. Siitä tiedän,että suhteemme vaan vahvistuu päivä päivältä.On tämä kaukosuhteilu välillä raastavaa ja jatkuva ikävä tuo tuskaa sieluun.Silloin kestävyyttä koetellaan.Kannattaa miettiä onko yht.tulevaisuutta ja missä,miten ym. Keskustella siitä kumppanin kanssa,niin helpottaa se tieto että onnistutaan! Riippuu kaukosuhteen syystä,mikä on ja kestääkö se.. Onnea,tsemppiä kaikille!Halit!
 

Yhteistyössä