Kaukana "ihmisten ilmoilta"

Hei,
Olen 33-vuotias äiti, jolla puoliso on töissä kellon ympäri ja joka lauantai. Joka lauantai ja lähes joka ilta kaipaan aikuista seuraa, pahin tilanne on näin loma aikana.
Meiltä kotoa on matkaa 25km kaupunkiin, jossa sitten on kyllä muitakin äitejä, joita voisi saada seuraksi hiekkalaatikon reunalle tai keinuille antamaan vauhtia omille pienilleen, mutta 50km ajo hiekkalaatikon reunalle istumaan monta kertaa viikossa tuntuu tässä vaiheessa aivan liian raskaalta.

Miten te äidit, jotka asutte maaseudulla/kaukana taajamista/maalla, hoidatte tällaisen asian? Vai olenko minä vain muuttanut omalla luonteellani AIVAN väärään paikkaan? Kaupungissa asuvat ovat sitä mieltä, että kerran viikossa ajaminen näin kauas on ihan mahdotonta, tai edes pari kertaa kuussa ja minä olen sitä mieltä että kun 5;nä päivänä ajan kaupunkiin töihin, olisin lauantain mielellään jo kotona, mutta en yksin. Olen 4 vuotta etsinyt tältä seudulta tuttavia/ystäviä todella huonolla menestyksellä kokeillen lukuisia eri nettisivuja/lehtiä ja leikkipuistoja missään 10km säteellä.

APUA! Keinot loppuu. :/

 

Katsoin jo tietosikin, ja valitettavasti asun ihan toisella puolella Suomea (Hämeessä) joten en näkemismielessä voi auttaa. Mutta voin kertoa oman tarinani. Olen myös 33-vuotias, 2 poikalapsen äiti (11/02 ja 05/05). Mies on maatalousyrittäjä eli onneksi sentään talvella on vähän hiljaisempaa... tai sitten ei, jos pitää tehdä metsätöitä. Eli ei hän yrittäjänä voi pitkään jouten olla.

Töihin minulla on matkaa 54 km: onneksi sitä matkaa ei tarvi ajaa ihan joka päivä vaan pystyn tekemään etätyötä 1-2 pv viikossa. Meiltä on kahden kunnan keskustaan matkaa 20 km, kaupunkiin 30 km. Itsekin olen yrittänyt netin kautta tutustua lähialueen ihmisiin, mutta olen tavannut vain yhden joka on samassa kunnassa mutta koska kyseessä iso kunta, tulee välimatkaa tosi paljon (en muista kilometreissä), ja jostain syystä emme ole ehtineet paremmin tutustua.

Nuoremmasta pojasta kun olin äitiyslomalla, yritin käydä perhekahvilassa/kerhossa 20 km päässä mutta vähiin jäivät käynnit, kun oli vanhemman pojan kerho ja muskarikin. Muskarissa oli ihan mukavia ihmisiä mutten heihinkään oikein tutustunut. Minusta tuntuu, että aikuiset ihmiset vierastavat aluksi toisiaan tosi pitkään ennen kuin alkavat tehdä tuttavuutta ja jutella lähemmin.

Itse olen ajatellut, että jos vielä joskus pääsen äitiyslomalle niin yritän vaan mennä ja tutustua ihmisiin, 20 km säteellä. Kaupunkilaisten elämä tuntuu niin vieraalta koska lähin kaupunki on toisella suunnalla kuin työpaikkani. Olen välillä miettinyt, että tutustuisin äiteihin työpaikkakunnallani, mutta sekin tarkoittaisi sitten ehkä sitä, että töiden jälkeen pitäisi tavata, yksin, tai sitten joskus viikonloppuna. Mutta sinnekin on matkaa yli 50 km.

Eli: itsekin olen miettinyt tätä asiaa pari vuotta enkä ole oikein ratkaisua löytänyt. Toisaalta työ ja perhe-elämä pitävät minut kiireisinä, etten niin ehdi aina pohtiakaan asiaa, ja välillä mietin että missä välissä muka ehtisin ketään nähdäkään...? Työmatkani varrella on kyllä yksi paikkakunta jossa olisi mukava olla tuttuja, muttei ole kukaan vastannut kun olen huhuillut :| Välillä mietin sitäkin, että kun esikoinen on erityislapsi, niin mitä yhteistä olisikaan sellaisen kanssa jonka lapset "taviksia"...

 

Tulee näköjään vahingossa hymiöitä sulkumerkistä. Jos haluat kirjoitella privaatisti, tässä osoite: tuija.porhola(at)elisanet.fi

 

Joo, sama juttu. Kaupunkiin 70 km, lähin kyläkauppa 10km ja muuta sitten ei olekaan... Mies myöskin maataloushommissa, yötä päivää, myös
lomilla tehdään rästitöitä... Esikoinen myös erityislapsi kuten sinulla, Oinas. Uusille tutuille sitä saa aina olla selittelemässä, etenkin jos itsellään on taviksia. Lähin perhekahvila taitaa olla 50 km:n päässä Joten hankalaksi menee.... Mutta kyllä maalla kuitenkin on mukavaa enkä lähtisi täältä millään! Mutta pakko myöntää että yksinäistä tämä joskus on. Ja oikeassa, Oinas, olet siinäkin että aikuisiässä ystävystyminen tuntuu paljon vaikeammalta kuin nuorena.

 

Meiltä on kauppaan, lähimpään 20km, eli Hartolaan, Heinolaan 30km, että korvessa täälläkin...Kivaa on. Ei muuten, mutta mies Lahdessa koulussa, rekkamiehen ammattitutkintoa tekee, jonne siis n. 70km, ajaa sen ma-pe, jättää isommat lapset Heinolaan hoitoon ja hakee kun pääsee koulusta. Yksin vauvan kanssa siis pyin 7-17.30-18 Onneksi saan nyt alkaa ajaa piakkoin itselleni ajokorttia, sitä kun en vielä omista ja perjantaina miehellä kirjallinen opetusluvantakia, sit tää mamma paahtaa ja 50km/suuntaansa ei sit tunnu missään!! :wave: jotta ilmoo vaan jos seura kelpaa.Ite täytän kohta 25, mies 31 ja lapset p-02, t-03 ja t-07

 

Täällä 6-vuotiaan pikkuneidin äiti Hämeestä. Täällä syrjässä ollaan myös. Ystävät ovat tervetulleita.

 

Sain ystäviä täällä maalla perhekerhossa ja kaupungissa muskarissa. Nyt poika käy silloin tällöin päiväkodissa eikä enää ihan joka aamu kinua leikkikavereita etsimään. Meillä on matkaa kaupunkiin 13km mutta ei ole aina autoakaan käytössä. Silloin lähdetään rattailla liikkeelle ja yleensä jonkun naapurin luo mennään pihalle tai sisälle, kun ei täällä ole paljoa lapsia, monet haluis meidät sinne puuhailemaan.

 

Kiitos vinkeistä, putte! Oikeastaan meidän kylällä on kyllä joitakin lapsiperheitä: ne vaan tuntuvat olevan niin "kaukana" 5-6 km:n päässä, ja kun kaikki muut äidit ovat aina kotona lasten kanssa niin tuntuu että ollaan niin erilaisiakin. Itse kun olen vahvasti työelämässä, vaikkakin haaveilen jo 3. lapsesta muttei ihan vielä ole kuulunut... Yhdet mukavat mökkinaapurit meillä on lähellä, mutta he ovat vain viikonloppuisin, eikä sinnekään viitsi ihan aina "änkeä" kylään. Mutta jos joskus vielä pääsen äitiyslomalle niin yritän tutustua lähemmin kyläläisiin, ja ainakin 20 km:n säteellä etsiä ystäviä. Mutta kuten jo aiemmin kirjoitinkin, se tuntuu olevan paljon vaikeampaa nyt aikuisiässä kuin esim. 10 v sitten... Siitä onko maalla mukavaa vai ei... välillä kyllä tuntuu että kaipaisin johonkin pikkukaupunkiin, juuri sen vuoksi kun näin syrjässä ei ole yhtään mitään, varsinkaan talvisin. Joka paikkaan pitää lähteä autolla, kun kahden pienen kanssa on hankalaa liikkua kovin pitkiä matkoja "kylillä" kävellen. Ehkä se muihin tutustuminen on omasta viitseliäisyydestäkin kiinni, vaikkakin luulin, että maalla tulevat naapurit esittäytymään. Olemme asuneet täällä jo 2,5 vuotta eikä ole kuin muutama naapuri esittäytynyt.

 

Oinas74, mistäpäin olet?

 

Olen Kanta-Hämeestä (melko liki Hämeenlinnaa), sinä näköjään Keski-Suomesta (näin klikkaamalla profiiliasi). Keski-Suomessa mulla sukulaisia mutta harvoin (max 1 krt/vuosi) tulee käytyä.

 

Onneksi tyttömme saa olla perhepvhoitajalla, niin siellä on kavereita ja noin 3 km:n päässä on sitten päiväkoti ja ala-aste, josta varmasti tulee kavereita aikanaan löytymään. Tällä hetkellä meillä on 3 ystäväperhettä eri puolilla, joita tavataan joskus, ehkä noin kerran kuukaudessa jotakuta. Eipä ole leikkipuistoja tai kavereita lähellä iltaisin, mutta tämä on niin lyhyt aika, että pärjätään varmasti ! Onneksi on myös kahdet isovanhemmat vielä elossa ja apuvoimina.