kauhutarina

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei enää toivoa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ei enää toivoa

Vieras
Enpä tiedä mistä edes aloittaa!
Lyhyesti, olen miehen fyysisen ja henkisen väkivallan uhri. Perhe-elämä arkena sujuu ihan hyvin ja ok, mutta viikonloput, varsinkin kun mies ottaa väkeviä sotkee koko järjestyksen. Hän uhkaa, haukkuu ja käy välillä kiinni.
Olen seurannut näitä keskusteluja täällä, ja nyt en halua keneltäkään kommentteja ""jätä se mies"" tai ""juokse karkuun"". En vain jaksa.

Olen masentunut ja surullinen. Ennen olin sosiaalinen, hauska ja pidetty. Aina nauroin ja hymyilin kaikille.
Olin pirteä ja onnellinen. Nyt en enää ole mitään näistä.
Nyt olen raato, joka nippanappa jaksaa päivästä toiseen ja tiukkaa tekee. Olen vahva ja en pahoita mieltäni pienistä, nyt vain ""kuppi tuli täyteen"".

Olen kestänyt miehen aggressiivisuuden takia polvileikkauksen, kylkiluun murtumat, mustat silmät, mutta nyt kun hän viimeksi kännissä tönäisi minut maahan ja kasvoihin tuli syvä haava huulista nenään asti, joka jouduttiin tikkaamaan sairaalassa ja josta jää pysyvät pahannäköiset arvet kasvoihin, en enää jaksa ""antaa anteeksi"". Tarvitsen apua.

Minulla on yhteystiedot seurakunnan diakoniin, jonka kanssa tapaan, upeat vanhemmat, jotka kantaa kanssani tätä taakkaa, mutta minulla ei ole ketään ystävää, jonka kanssa voisin jakaa vielä tämän tuskani, ja siksi päätin kirjoittaa tänne, josko joku voisi tukea ja kertoa omista selviytymistarinoistaan vastaavissa tapauksissa.




 
Nyt ei kyllä irtoa muuta kommenttia, kuin että jätä se mies. Oikeasti. Lue oma tekstisi pari kertaa ja mieti, mitä neuvoisit, jos kyseessä olisi sinulle tuntematon nainen. Tuossa vaiheessa, kun väkivalta jättää jälkiä ja arpia, ei ole enää kyse ihan mistään pienestä ""tönimisestä"", jota pitäisi sietää jonkun muka-hyvän tekosyyn vuoksi.

Tiedän mistä puhun, kärsin itse väkivaltaisesta (humalassa, ei selvinpäin) miehestä kolme vuotta, kunnes erään riidan jälkeen mittani tuli täyteen. Otin ja lähdin, asunto ja muutto oli järjestetty kahden päivän kuluessa riidasta. Enkä ole katunut, se oli elämäni paras päätös!

Ota nyt hyvä nainen järki käteen, mieti tilannettasi ja etsi jostakin asunto, johon muutat. Alat järjestämään asioita jo tänä iltana, asuntoa alat etsimään heti huomenna aamulla, mikäli nykyinen asuntosi ei ole sinun nimissäsi. Jos taas on, niin mies pihalle vaikka poliisien avulla! Et kai halua olla seuraavan väkivaltarikoksen uhri, josta lehdet otsikoivat ""humalainen mies pahoinpiteli vaimonsa kuoliaaksi""?
 
Etpä tässä kirjoittaisi, jos tuo haava olisi tullut kaulaan.. Ehkä seuraavalla kerralla.. Oikeasti ei ole muita neuvoja. Toivottavasti jollain on selviytymistarinoita kertoa..
 
...et kai tarkoita, että aiot vielä jatkaa sen miehen kanssa? Terveisin nimimerkki entinen iloinen, avioliitossa onneton ja eron jälkeen jälleen onnellinen viiskymppinen nainen
 
Sellaisen kanssa olin minäkin, koska avioliitto oli muka pyhä jne. Siihen aikaan ei kerrottu ystäville tai naapureille.

Kun sitten kerran istuin lääkärin vastaaotolla ja lääkäri mittasi kuin jauhelihaa mittanauhalla ja tikuillaan, aloin tajuta, että olen sairastunut itsekin. Muuten en olisi siinä ruhjeitani mittauttamassa.
Lopulta lääkäri sanoi, että jos en heti lähde, olen sairaampi kuin mies, joka oli aina ollut väkivaltainen.Melkein avioliiton alusta asti.Toki siihen oli selitys ja oikea syykin, mutta se on eri asia.
Minulla oli uusi talo ja kaksi pientä lasta kun lähdin ja koko kylä syyllisti ja painosti hyvä miehen jättämisestä.
Kahdessa päivässä sain asunnon ja ihmeellinen oli se ilta kun muuton jälkeen sain makuuhuoneen kuntoon ja tajusin, että minä olen siinä elävänä ja mitä ilmeisimmin selviytyneenä tämän hullun komean miehen jäljiltä.

Elimme pitkään kolmistaan kunnes löysin uuden miehen, joka sekin oli hekisesti vammain en.Pääsin hänestäkin irti ja vasta vanhempana löysin kunnollisen ihmisen. ne ovat toisia tarinoita.

Tänä päivänä saa apua. Mielenterveystoimistosta, sosiaalitoimistosta,nettipalstoilta, lääkäreiltä, terveydenhoitajilta, diakoneilta, papeilta jne. Aloita jostain.
Sinulla ei ole paljon aikaa ja elämiä on vain yksi. Toimi.
 
Kysy itseltäsi, mitä tuo mies sinulle antaa?

Ei sinun elämäsi suju hyvin edes arkena. Jos viikonloppuna vedetään turpaan, niin tuskin se maanantai mitään parantaa.

Sanoit, ettet halua kommentteja 'jätä se mies'.

No, ainoa järkevä kommentti on, JÄTÄ SE MIES.

Ota yhteyttä siihen diakoniin ja pyydä apua. Sano, että haluat muuttaa pois miehen luota nyt heti etkä vasta huomenna.

Ainoa, joka voi auttaa sinua, on sinä itse. Mutta sinun on tehtävä aloitus itse. Diakoni ja muut voivat auttaa sinua sitten eteenpäin.

Pärjäät hyvin yksinkin ilman väkivaltaista äijää nurkissa. Miksi pelkäät yksinoloa, oletko mielestäsi läheisriippuvainen?

Arvosta itseäsi sen verran, että pidät itseäsi oman elämäsi keskeisimpänä hahmona. Miehesi on sairas, hän tarvitsee myös apua, mutta sinä et häntä voi enää auttaa.

Minua ei ole koskaan elämäni aikana lyöty eikä käytetty henkisestikään hyväksi. Siksi en voi ymmärtää naista, joka jää tallaisen miehen luokse kerta toisensa jälkeen. Minä lähtisin ensimmäisen lyönnin jälkeen. Mutta kuten sanottua - en ole kokenut väkivaltaa, joten en voi ymmärtääkään.

Tee palvelus ja ole hyvä itsellesi. Lähde äläkä enää usko miehen anteeksipyyntöjä.
 
Tässäkään ei tule selviytymistarinaa...

Vaan neuvo mennä suorinta tietä turvakotiin !

Sen jälkeen sinun ei tarvitse enää jaksaa. Vain pieni päätös ja suuri ponnistus hakeutua suojaan, mutta sitten saat romahtaa. Sinun ympärilläsi on ammatti-ihmisiä, jotka jaksavat kuunnella ja jotka haluavat kuunnella juuri sinun tarinasi.

Saat olla masentunut monta päivää (kukapa ei olisi masentunut, kun vuosien parisuhde osoittautuu mahdottomaksi) ja ihan omissa oloissasi.

Kun voimasi palautuvat ja jaksat nousta ihmisten ilmoille, ympärilläsi on monta kohtalotoveria, eikä sinun tarvitse olla yksin.

Sieltä neuvovat sinua raha-asioissa ja auttavat uutta asuntoa myöten ja varmistavat, että pääset omille jaloillesi.

Jos et halua jättää miehesi kaltoin kohtelua sikseen, saat myös apua rikosilmoituksen tekemisessä ja vaikka lähestymiskiellon hakemisessa.

Tee hyvä päätös jo tänään !
Ehkä jo ensi kesänä huomaat kaikki lämpimät ja aurinkoiset päivät ja sinäkin olet onnellinen :)

 
Mitä muuta voi sanoa, kuin että öähde pois? Auta itseäsi ja lähde pois. Luulet, ettei se ole yksinkertaista. Kyllä se on. Jo nyt olet tehnyt itsellesi todella paljon henkistä vahinkoa sietämällä tuollaista. Oikeastaan sulle voisi olla vihainen siitä, että olet niin typerä, ettet lähde. Kuinka monta kertaa pitää ottaa turpiin, ennenkuin tajuat?

Minä siedin rankkaa henkistä väkivaltaa ja ""vapauden riistoa"" harrastavaa miestä tasan vuoden. Siinä ajassa ehdin toki lentää myös seinään pari kertaa, ""vahingossa"". Turvakoti tulo nähtyä ja koettua. Se riitti opetukseksi. Nykyinen mies on enkelimäisen kiltti. Toisenlaista en voisi kuvitellakaan. Tee nyt helvetti vieköön itsellesi palvelus ja aloita uusi elämä. Toivotan voimia. Oikeasti!
 
Kiitos todella paljon kaikille vastanneille!

On oikeasti tosi upeaa, miten paljon apua saa ihan ventovierairailta, kun monet sanoo sen reilusti ääneen, jota en osaa/uskalla tehdä sitä eli jättää se mies!

Se on vaikeaa. Mies on hyvä isä lapsilleen, rakentaa meille parhaillaan omakotitaloa, hoitaa työnsä ja asiansa.
On aina kotona, rehellinen ja luotettava, ja mikä tärkeintä ei petä, eikä juokse kapakoissa. Meillä on kivaa arkena. Hellitellään ja nautitaan toistemme seurasta. Harrastetaan yhdessä. Mies hoitaa kodin, siivoukset, ruoanlaiton ja vielä siis lisäksi rakentaa meille oman talon.

Mutta. Hänellä täytyy olla jonkinlainen ""personaallisushäiriö"".
suuttuessaan, varsinkin humalassa, ei pysty pitämään minkäänlaista kontrollia, ja voi suuttua todella mitättömistä asioista.

Ja en ole täydellinen minäkään, joskaan se ei ketään oikeuta lyömään, mutta osaan kyllä verbaalisen vallankäytön.

Olen lukenut viime aikona tosi paljon parisuhteesta kertovia kirjoja, ja olen sitä kautta oppinut ymmärtämään häntä ja myös ohjaamaan itseäni parempaan tulevaisuuteen, vain enää miettien, että sittenkin ehkä liian myöhään.

Toivoisin, että hän ymmärtäisi lähteä hakemaan apua. Sillä ihan niin parantumaton hän ei ole. Esim. avioliittomme ensimmäisinä vuosina 20 v, ei juonut lainkaan. Eikä siis silloin väkivaltaakaan. Tämä on vasta tämän ""muutaman viimeisten vuoden uusia tuulia"" , kun kuningas alkoholi astui kuvioihin. Stressiä sanoo hän.

Joten olen tavallaan puun ja kuoren välissä. ""Läheisriippuvainen en ole, niinkuin aiemmin kommentoitiin""! Haluan hänestä eroon, mutta toisaalta, jos hän saisi/haluaisi apua käyttäytymiseensä, niin ehkä hän ""kehittyisi"".

En tiedä, vaikeaa on hajoittaa perhe ja yhteiset unelmat, ja kaikki minkä eteen yhdessä on tehty töitä.

Me ollaan aina yhdessä, touhutaan, rakennetaan, sienestetään, metsästetään, uidaan, kuntoillaan, hoidetaan lapsia ja kotia!

Lyhyesti sanottuna, muuten fiksu mies, mutta alkoholi ei sovi hänelle ollenkaan!

Nyt yritän löytää kaikki mahdolliset keinot, että minä ja lapset ja mies pääsevät tämän kaiken yli ja onnelliseen tulevaisuuteen. Toivottavasti meillä olisi vielä toivoa!















 
Vai on fiksu mies, joka ei SENTÄÄN petä ja juokse kapakoissa! TÄÄÄÄÄÄHHHH että mitäkö!

Sanotaan nyt suoraan, että menisi sinne kapakkaan ryyppäämään ja olisi poissa sinua hakkaamasta. Saahan sitä kapakkaan mennä, mutta se että ryyppää kotona ja pistää vaimonsa tuhannen palasiksi, illan saatossa. On parempi vai. Hei haloo nyt...

Ja missä on lapset!? Siis ihan totinen tosi, lapset mallintavat paljon vanhempien parisuhteesta. Teillä on mahdollisesti lapsista kasvamassa toinen ""kotityranni"" tai ""pieksettävä"".

Haluatko että tyttäresi oppii että tuo on normaalia. Ja myöhemmin ottaa turpaansa joka viikonloppu, ja pahimmassa tapauksessa heittää henkensä, jonkun pöjän elämän rakkautensa takia. Kun on oppinut, että tuohan on ihan normaalia käytöstä. Noin meillä kotonakin aina oli!!

Tai että poikasi laittaa tulevat tyttöystävänsä, vaimonsa nyrkin väliin!!

Haloo nyt! Oikeasti!
 
Siis jos sinä olisit nk. hyvä äiti, kävisit työssä ja siivoaisit kotia, huitoisit raksalla ja pesisit pyykit 5 päivää viikossa, ja sitten kuudentena vetäisit miehesi silmät mustaksi, ja leipäveitsellä otsan auki. Mies sairaalaan tikattavaksi. Ja seuraavana viikonloppuna uusi rundi ja mieheltäsi vaikka käsi poikki. Lapset katsomassa vieressä silmät kauhusta pyöreinä? Älä äiti enää lyö isiä!!

Olisiko miehesi sitä mieltä että olet normaali hyvä vaimo ja äiti? Olisitko itse?

Vai soittaisiko miehesi piipaa auton ja käskisi kärrätä sinut hoitoon heti?

Tuo peli ei vetele että toinen puoliso katsoo oikeudekseen muksia toista kännipäissään. Ei stressi ja alko ole mikään puolustus, vaan pelkkä tekosyy. Älä pakota lapsiasi siihen sanoinkuvaamattoman sairaaseen tilanteeseen että heidän on seurattava vierestä miten toinen vanhemmista pahoinpitelee toista. Lapselle ei ole sen kamalampaa kohtaloa, ja hehän eivät pääse pakoon. Se on lapselle painajainen josta ei voi herätä.

Olen ollut se lapsi. Olisivat mieluummin lyöneet minua, sekin olisi ollut helpompi kestää.
 
Sait hyviä vastauksia ja ota niistä opiksesi.

LÄHDE POIS!

Oletko onnellinen uudessa talossasi sitten vain arkipäivät ja viikonloput otat vastaan iskuja?

Miten voit olla maanantaina kuten mitään ei olisi tapahtunutkaan? Miehesi siis on tyypillinen vaimonhakkaaja, joka anelee sunnuntaisin anteeksiantoa ja on niiii-in lutunen ettäää!

Tee rikosilmoitus väkivallasta heti maanantaina. Hommaa todisteet. Vaadi korvaukset mieheltäsi ulkonäkösi turmelemisesta. Myöhemmin tarvitset korjausleikkauksia kasvoihisi ja ne maksavat.

Ole nyt järkevä aikuinen nainen ja unohda ne sienimetsät ja omakotitalon rakentamiset. Mikään perheonneasi kuvailemistasi asioista ei ole tärkeämpää kuin oma turvallisuutesi ja terveytesi.

OLET HENGENVAARASSA! Tajuatko tilanteen? Luetko lehtiä, joissa kiltit ja kunnolliset perheenisät tappavat vaimojaan ja lapsiaan?

AJATTELE!

 
Pelkäsinkin, että teillä on vielä lapsia ja et halua lähteä pois väkivaltaisesta suhteesta.

Onko sinulle todella tärkeämpää kulissit ja omakotitalo kuin lastesi mielenterveys?

Muista, että se yksikin känninen tönäisy portaita alas voi tappaa! Onko lastesi parempi elää ilman äitiä?

Onko lapsille kiva selittää, että äiti on taas kaksi viikkoa sairaalassa, kun isä vähän hermostui ja ""vahingossa"" tönäisi.

Oletko ajatellut, mitä lapsillesi käy, jos sinä olet sairaalassa ja mies päättää taas ryypätä? Siinä voi olla lapset kohteena seuraavaksi!

Pidätkö itseäsi hyvänä äitinä, kun annat lapselle todella epäterveen ja hengenvaarallisen elämän mallin?

Pidätkö miestäsi oikeasti hyvänä miehenä? Yksikin lyönti voi tappaa! Sitten lapsenne ovat lastenkodissa, kun äiti on kuollut ja isä vankilassa... Mitä sinä oikein ajattelen, kun annat tilanteen jatkua.

Miehesi on ollut 20 vuotta juomatta. Se johtuu varmasti siitä, että hän on itsekin tajunnut, ettei viina hänelle sovi.
Vaadi mieheltäsi nyt samaa asiaa tai lähde sinne turvakotiin (ja lapset mukaan!)

Se voi jopa avata miehesi silmät. Sano, ettet tule takaisin väkivaltaiseen suhteeseen, vaan haluat vanhan raittiin miehen takaisin.

Muutenhan et elä unelmaasi, vaan elämäsi on kaukana siitä...
 
Surullista että taas näitä naisia jotka uskoo ja toivoo ja puolustaa psykopaattia=( Ei tarttis pilta elämäänsä tollaisella narsistisella marttiydella!!! Sitähän se on jos uhraa lapsensa ja itsensä väkivallan alle... Julmia tulee jälkeläisistäkin kun saavat sellaisen miehen mallin.
 
Kiitos taas tosi paljon avustanne. Tuli oikeasti itku silmään, kun luin vastauksianne.

Te kaikki olette NIIN OIKEASSA.

Lapset ovat yleensä olleet isovanhemmilla, kun isompi riita on sattunut. ONNEKSI, vielä. Mutta uskon, että jonkinlaista vahinkoa on varmaan jo tullut heidänkin turvallisuuteensa.

En pidä häntä hyvänä miehenä. Ainoastaan henkisesti epätasapainoisena. Haluaisin, että hän ymmärtäisi tilanteen ja hakisi apua. Ei meillä tosiaan aina ole ollut näin karmeaa.

Hän ei enää juo seurassani, koska ei halua, enkä salli sitä.
Tämä viimeisin episodi jotenkin ""herätti"" hänetkin.
Mikä on hyvä, sillä hän ei ole koskaan väkivaltainen selvinpäin.

Mutta edelleen. Haluaisin voimia lähteä ja silti, jotenkin omassa ""sairaassa"" mielessäni, toivon, että hän paranisi.

En enää tiedä, kumpi on hullumpi (MINÄ ehdottomasti), mutta mikä maailman ihme saa ihmisen kärsimään tällä tavalla ja vielä uskomaan, että kaikki joskus vielä paranee.
Ei ole tosiaan tervettä minultakaan.

Potku ""persuksiin"" olisi kyllä tarpeen todella, että saan kaikki voimat tämän läpikäymiseen.

Sekin pelko vielä vainoaa, että tiedän, että hän ei helpolla meistä päästä irti, joten eronkin jälkeen tiedän, ettei helppoa tule olemaan. Hän pystyy hyvin tekemään edelleen elämästämme helvetin ja pelko vielä pahemmasta elää.

Teki niin tai näin, umpikujassa ollaan.






 
Ystävä hyvä soita ensin jonnekin kriisiapu puhelimeen sieltä saat apua ja selvät ohjeet minne mennä,
missä on lähin sinua auttava yksikkö jne. Ota googlella vaikka haku. Turvataloja on joka puolella.

Meillä oli myös 300 neliön ok-talo rakenteilla kun tuli päivä jolloin oli vain juostava käsilaukun ja koiran kanssa ulos.
Tuo sinun saamasi kohtelu jo kertoo siitä että seuraavan kerran sinä et välttämättä kerkiä juosta pakoon.

Kun mies huomaa menettävänsä kulissin ympäriltään hänkin voi muuttua ja alkaa pyytämään apua persoonallisuus ongelmiinsa. Mutta se edellyttää että sinä rikot kuplan ja haet itsellesi ja lapsillesi ensin apua.
Ehkä miehesi on alkavan mielialasairauden vanki. Minä ainakin kuulin myöhemmin miehestäni että hän sai lääkityksen ja on ihan ok uuden naisensa kanssa.
Sairaus se on mielenkin sairaus ja lääkkeillä hoidettavissa.
Mutta mitään ei tapahdu jos et sinä kuplaa puhkaise
Minä ainakin voin sanoa rehellisesti että
aloin vasta hengittämäään elämään eroni jälkeen
 
Sinuna kannustaisin miestä hankkimaan alkoholiriippuuvuuteensa apua jos kerran ennen oli selvänä kunnollinen.Eri asia jos selvänäkin tekee näin.Ei se ole niin helppoa vain lähteä.Äitini on ollut isäni kanssa parikymmentä vuotta naimisissa jonka aikana isäni on myös hakannut häntä,selvinpäin.Kännissä onkin sit ihan leppoisa.
 
Kiitos taas kaikille. Itken ja luen näitä teidän upeita kommentteja. Niin VIISAITA sanoja kaikilta.

Mutta niinpä, niinkuin kommentointiin, en ehkä seuraavalla kerralla kerkiä juosta karkuun!!!

Se onkin tämän kauhutarinan ydin, että en eronkaan jälkeen voi enää elää normaalia elämää. Hän jahtaa loppuun ikuisuuteen asti ja sitten vasta pelkäänkin, että henki voi lähteä lopullisesti.
Näitä tapauksia voi lukea lehdistä päivittäin!
Ja arvostan itseäni sen verran paljon, etten halua nimeäni näihin otsikoihin.

Olen täysin umpikujassa, ja edelleen, tein niin tai näin, poispääsyä en näe.




 
Teillä on siis lapsia!!!

Äiti on nuorelle lapselle maailman tärkein ihminen. Annatko miehesi kohdella lastesi äitiä tuolla tavalla?

Ja toinen kysymys, mitä sinun kannattaa ajatella: Oletko onnellinen? Jos hymyilet silloin kun miehesi nakkelee sinua, niin jää ihmeessä väkivaltaiseen kotiisi. Jos et ole onnellinen, niin tee jotain asialle! Sinulla on oikeus onneen ja vaikka olisitkin päättänyt uhrata itsesi, sinulla ei ole oikeutta uhrata lastesi onnellisuutta. Tiedät itsekin mitä sinun TÄYTYY tehdä. Ei enää tekosyitä!

 
Parhaan ystäväni isä oli tällainen samanlainen väkivaltainen juoppo, joka hakkasi aina kännissä äitiä. Ystäväni (nyt siis jo aikuinen nainen) joutui aina katsomaan vieressä, kun äiti vedettiin tukasta ympäri olohuonetta ja paiskotiin huonekaluja makuuhuoneen ikkunan läpi.

Järkyttävintä tässä kaikessa oli se, ettei hän koskaan puhunut minullekaan asiasta. Eli nyt aikuisena ollaan puhuttu ja hän sanoi, että häntä hävetti, kun heillä oli kotona niin hirveää. Kaikki se heijastui siinä, ettei hänellä ollut keskittymiskykyä koulussa, hän poltti ja joi jo yläasteikäisenä.

Myöhemmin hän on kertonut, ettei voinut olla pois kotoa kovin pitkiä aikoja, koska hän 'vahti' isäänsä, ettei tämä tappaisi äitiä. Aikuisenpana (lukioikäisenä) hän joutui monta kertaa isänsä ja äitinsä väliin, koska puollusti äitiään. Sai siis itsekin välillä nyrkistä.

Kun kuuntelin näitä juttuja, olin järkyttynyt. Ystäväni isä vaikutti aina hyvin mukavalta, huumorintajuiselta ja hauskalta ihmiseltä. Hän oli mielestäni myt rauhallinen ja tasapainoinen. Humalassa en häntä siis koskaan nähnyt.

Ystäväni äiti sieti tätä hakkaajaan vuosikausia. Ystäväni on myös katkera äidilleen siitä, että tämä marttyyrinomaisesti jäi paikoilleen eikä hakenut avioeroa. Äidille oli siis tärkeämpää, että kukaan ei saa tietää ja kaikki näyttää ulospäin ok:lta.

Tilanne kärjistyi siihen, että poliiseja soiteltiin paikalle useaan otteeseen. Silloin jo minäkin tiesin näistä asioista (ja koko paikkakunta). Ystäväni pakotti äitinsä hakemaan avioeroa. Ongelmaksi muodostui raha eli heillä oli iso talo, josta isä tietenkin omisti puolet. Ystäväni otti pankista jättilainan ja maksoi isänsä ulos talosta. Näin avioero saatiin päätökseen.

Tämän jälkeen isä siis muutti talosta ulos. Tilanne rauhoittui hetkeksi. Ystäväni kertoi, miten ihanaa on olla kotona, kun ei tarvinnut jännittää sitä, milloin isä tulee humalassa kotiin (hän ei enää käyttänyt sanaa 'isä', vaan oli keksinyt erään toisen nimityksen, hän sanoi, ettei hänellä ole isää). Iltaisin pystyi kutsumaan vieraita ja tarjoamaan viiniä. Ja nauttimaan elämästä.

Nyt mietin kaikkia niitä lapsuusiän episodeja, mitä ystävälläni oli ja ymmärrän, mistä kaikki se johtui. On ollut kammottava taakka pitää itsellään kaikki nämä vuodet nuo hirveät tapahtumat. Vasta nyt aikuisena ystäväni on pystynyt puhumaan niistä. Mutta jälkensä nuo ovat jättäneet. Hän mm. ei koskaan halua lapsia, koska on sitä mieltä, että maailma on vain kärsimystä. Alkoholia hän ei juuri siedä yhtä viinilasillista lukuunottamatta. Humalaisia hän halveksii yli kaiken. Heikkoja naisia hän myös halveksii. Eli lähinnä siis äitiään.

Tämä ei ole selviytymistarina, vaan tarina elävästä elämästä. Kukaan ei selvinnyt tässä tarinassa. Isä tappoi itsensä vuosi sitten. Minäkin olin hautajaisissa.
 
On lapsia, kouluikäisiä kaikki.
Toistaiseksi pärjänneet hyvin koulussa ja harrastuksissa.
Musikaalisia ja urheilulllisia.
Paljon kavereita ja sosiaalisia.

Siksi pelkäänkin, milloin tämä ""perhehelvetti"" vaikuttaa heihinkin.

Isäänsä rakastavat, on heille läsnä, leikkii, hoitaa ja vie harrastuksiin ja osallistuu muutoinkin heidän elämäänsä.

Sekin tekee tästä todellisen painajaisen! Lapset rakastavat kumpaakin meistä täydellä sydämellä. Ja tietysti toivovat, että perhe pääsisi tästä kaikesta yli.

En haluaisi lapsille tuottaa pettymystä, mutta en voi itsekään hyvin, joten törmäyskurssilla ollaan taas!





 
Todella kamalaa!
Toivottavasti ystäväsi voi tänä päivänä hyvin. Muista edelleen olla hänelle tukena. Ystäviä ja rakkaita ei koskaan ole maailmassa liikaa.

Tätä minäkin pelkään, että tämä jatkuu, jatkuu, jatkuu aina vain ikuisesti. Ja lapset rakkaat jäävät kantamaan tätä taakkaa harteillaan lopun ikää. Ikävä kyllä varmaan tulee niin käymäänkin, ainakin jossain määrin. Vielä en tiedä sanoa, miten painava on heidänkin taakkansa.

Siksi päivittäiset pusut ja halit on ihan ehdoton, lapset itse sitä haluavat. Musiikki on toinen yhteinen ""apu arkeen""!
Kaikki soittavat, laulavat ja säveltävät musiikkia. Se on ollut meidän keino ja apu selviytymiseen näinkin pitkälle.

Vielä lapset jaksavat hyvin, itsestäni en enää sano samaa!





 
Eikö miehesi olekin impotentti? Älä lässytä hyvästä isästä vaan kysy onko hän hyvä aviomies? Mielestäni voit vastata ainoastaan ei ole. En usko että olet saanut hyvää kohtelua vuosiin. Olet seuraavalla pahoinpitelykerralla ehkä kuollut. Niinpä miehesi saa toden teolla olla hyvä isä, tosin vankilasta käsin...Kannattaisko arvostaa omaa elämäänsä edes sen verran että uskoisi sillä (että oelt elossa)olevan lapsilleen merkitystä? Todennäköisesti heräät unestasi (olet muuten läheisriippuvainen turha muuta itselleen uskotella) kun miehesi tämäyttää turpiin lapsiasi tai mikäli edes hieman tolkkua on päässäsi jo silloin kun alkaa uhkailla heitä.
 
Joo...tuntuu, että vähättelet asiaa. Tiedät hyvin, ettei asiat ole kunnossa, mutta ummistat silti silmäsi. On niin helppo jäädä tilanteeseen. Vaikeampi ilmoittaa, että nyt lähden ja pakata kamat. Minä tein näin ja olen siitä ylpeä ja onnellinen. Lähtö väkivaltakodista oli elämäni parhaita päätöksiä. Kun sinä suret, ettet halua pettää lapsiasi, niin minä kyllä lähdin ensisijaisesti lapseni ja sitten vasta itseni takia. Minusta AIKUINEN ihminen on vastuussa siitä millaisen kodin lapselle antaa. Kuulostaa yksinkertaiselta, eikö. Mutta teillä se ei taida ollakaan näin? Elät vetsenterällä, korttitalossa, ja toivot, ettei mitään satu. Samalla sairastut itse... Nyt et sitä tajua. Keskellä h**tiä niitä asioita ei aina tajua, koska silmänsä voi ummistaa. Mutta sitten joskus myöhemmin sitä tajuaa, että olisi pitänyt lähteä paljon ennemmin....

Jaa, että ok-talon takia et voi lähteä. Siellähän sinua on sitten hyvä mätkiä kun ei ole kukaan kuulemassa seinän takana. Herää jo...! Tyttären äitinä kuolisin ennemmin, kuin antaisin tytärtäni väkivaltaiselle miehelle.

Ja muuten, lähteä voi salaakin. Minäkin häivyin salakavalasti. Mies ei ymmärtänyt lähtöäni, ennenkuin olin jo satojen kilometrien päässä. Sinne jäivät pölynimurit ja huonekasvit, mutta mitä sitten? Rauhasta ja turvallisuudesta kannattaa maksaa. Muutaman viikon sain uhkailusoittoja, mutta sitten tilanne alkoi pikkuhiljaa rauhoittua.

Olen edelleen sitä mieltä, ettei sulla ole vaihtoehtoia...lähde pois...ja voimia päätökseesi! Kaikki ihmiset jotka sulle ovat vastanneet, ovat olleet vain sun puolellasi. Jokainen on varmaan lukenut lehdistä Matista ja Mervistä....:-0 Ja miettineet, miksi Mervi ei lähde, lopullisesti? Tässä herää sama kysymys...
 
On hyvä, että jaksat kirjoitella tänne. Se on hyvä alku tajuta, että noin ei voi jatkua. Jotenkin tuttua tarinaa myös minulle. Niin kauan kun suostuin olemaan kynnysmattona, niin lasteni isä kohteli minua sellaisena.

Ulkopuolisille niin fiksu ja filmaattinen mies, että pois tieltä!!! Kerrankin soitin poliisille, että veisivät pois, että saisin lasteni kanssa nukkua rauhassa. Kiltti poliisisetä (lasteni isän tuttu) kysyi, että olenko jotenkin härnännyt miestäni kun hän noin käyttäytyy ja käski suunnilleen olemaan hiljaa. Mitä kulisseja!!! Vain lähimmät ystäväni tiesivät missä perhehelvetissä elin. Onneksi niin ei ole enää. Lähdin turvakotiin ja sitä kautta lasten kanssa omaan huusholliin, taakseni jäivät kaunis talo ja kaikkea muuta, mutta mikään ei olisi korvannut lasteni ja minun rauhallista yöunta! Tsemppiä sinulle tärkeän askeleen ottamiseen.

P.S. Ihminen kummasti yrittää selitellä itselleen, että kaikki kääntyy hyväksi. Siihen tämä koko kuvio perustuu. On niin vaikea uskoa, että ihminen johon on luottanut, ei olekaan sen arvoinen. Myöhemmin koko rakennelma ihmetyttää ja silloin miettii, että MIKSI jatkoin kun parempaakin on tarjolla?
 

Yhteistyössä