Kauheat riidat!:-(

[Satu]

Me avomieheni kanssa olemme pääosin ihan onnellisia ja tyytyväisiä yhdessä. Mutta riitelemme mielestäni ihan liikaa. Tai ainakin jotenkin liian rajusti. Noin kerran kuussa(tai kahdessa) saamme aikaiseksi tuntikausia kestävän hirveän, raastavan riidan, jossa syyttelemme, haukumme, minä itken,tai joskus molemmat, kumpikin saatamme heitellä tavaroita,( useinmiten mies)huudamme, paiskomme ovia ja meuhkaamme, uhkailemme erolla, aina kumpikin vuorotellen.

Riitoihin on aina joku syy, ainakin olevinaan, ja kumpikaan ei halua antaa periksi, koska on mielestään oikeassa. Ne riitojen syyt ovat vaihtelevia, on kyllä pari ""kestosuosikkia"". Riitoja aloitamme todellisuudessa molemmat ihan yhtä paljon, vaikka tietysti helposti kumpikin syyttäisi toista ainaiseksi riidanhaastajaksi.

Pystymme sopimaan riidat, ja palaamaan sopuun, molemmat anteeksi pyytäen, emmekä niistä enää puhu sen jälkeen. Mutta silti mielessäni kaihertaa, eikai rakkautemme voi olla todellista, tai suhteemme oikeasti hyvä, jos on noin rajuja riitoja? Olemme puhuneet, että kumpikaan emme haluaisi riidellä, vaan selvittää kaikki erimielisyydetkin puhumalla. Mutta emme pysty siihen koskaan. Aina jompikumpi suuttuu, toisen sanottua jotenkin loukkaavasti, ja kierrokset alkavat nousta. Olemme molemmat äkkipikaisia, itsepäisiä ja vähän manipuloiviakin luonteita. Eli kaikki sujuisi hyvin, jos jompikumpi myöntyisi aina toisen tahtoon ollessaan eri mieltä. Mutta sitä emme tee kumpikaan koskaan. Eli käymme ikäänkuin jonkinlaista valtataistelua..

Olen monta kertaa vannonut itselleni, etten lähde riitaan mukaan, vaikka mieheni alkaisi arvostella minua suorasanaisesti, niinkuin hänellä joskus on tapana. Mutta suutun kuitenkin aina tulisesti, ja taas hajoaa tavaroita, kun mies paiskoo niitä seinään, ja minä itken..ja kyllä minäkin välillä paiskon..

Emmekö vaan yksinkertaisesti sovi yhteen? Eihän tuollainen kamala riitely voi olla normaalia, kahden toisiaan rakastavan ihmisen toimintaa? Mikä meidät muuttaa silloin tällöin toistemme pahimmiksi vihollisiksi, vaikka jokapäiväinen elämämme on täynnä rakkautta, ystävyyttä ja toisen arvostusta? Vai onko tuo rakkaus vain pelkkää teeskentelyä ja kulissien pystyssä pitoa?

Onhan tietysti hyvä, että kumpikin pystyy rehelisesti kertomaan toiselle mikä v....ttaa, mutta kun siinä lähtee aina mopo käsistä..Olemme puhuneet asiasta, siis ihan asiallisesti, sillä päällä ollessamme, ja keksineet eri keinoja muuttaa riitojamme rakentavammiksi, mutta sitten se aina unohtuu, kun pamahtaa viisarit punaiselle..Mikä ihme siis neuvoksi???????

 

[Sintti]

Ei ole kauhean fiksua paukaista rakastetulleen päin naamaa kaikenlaisia itseään kismittäviä asioita kiukun kihahtaessa. Vaikka ne sanomiset pantaisiin rehellisyyden piikkiin ja annettaisiin anteeksi puolin ja toisin, ne jutut jäävät jonnekin mielen pohjalle vuosiksi. Ne murentaa rakkautta ja kiintymystä. Siinä mielessä tuollainen hiki hatussa riitely ei tee hyvää parisuhteelle. Suu täytyy osata pitää riidellessä soukemmalla jos meinaa yhdessä olla. Ne rehelliset sanomiset voi sitten säästää rauhalliseen keskusteluun myöhemmin. Pointtihan pitäis olla ettei rakastetulle ihmiselle haluta pahaa mieltä.

Ehkä teillä on jonkinlainen valtataistelu käynnissä. Et sanonut miten kauan olette yhdessä asuneet mutta vähän kuulostaa että ette vielä kovin kauaa. Yhdessä asuminen ei ole sama kuin pelkkä seurustelu tai kämppiksen ottaminen. Se on aika iso juttu ja monet ryntää suin päin samaan kämppään paljoa suunnittelematta ja tuloksena on sitten jatkuva sota vähän kaikesta kun arki ei vastaa odotuksia.

Jos kumpikin on halukas, menkää parisuhdeneuvontaan tavoitteena oppia riitelemään rakentavasti. Sieltä saattaa löytyä avain riitojen rauhoittamiseen.

 

[Ellinoora]

Meillä taitaa olla sama ongelma...

Silloin kun riidellään, niin se on aivan älyttömän, järkyttävän, kauhean agressiivista. Mies ei ole vielä kertaakaan lyönyt, mutta uhkaillut kyllä. En oikein ymmärrä, miten ne riidat on nyt menneet siihen väkivallalla uhkailuun asti. Emme riitele selvinpäin (muutakuin pikku mökötyksiä), vaan ne järjettömät riidat tulevat humalassa...

Olemme keskustelleet tästä ja päädyimme siihen, että kyseessä on valtataistelu. Olemme nyt seurustelleet vuoden verran ja se alkuhuuman kultaama käytös on karissut.

Mutta miten siitä valtataistelusta päästään?

Viime lauantaina mies otti olutta ja humaltuessaan avautui. Minä olin juonut koko illan aikana vain pari lasia viiniä, joten olin liki selvinpäin enkä siis provosoitunut tappelemaan. Mies ilmoitti, että hän nyt vain on sellainen ""äijä"", ettei hänelle naiset hypi nenulle. Lisäksi päätti kertoa että hänen käsityksensä mukaan mies on aina naista ""ylempänä""...

Oliskohan miehenkin kannattanut miettiä naisvalintaansa ennenkuin iski armeijan ympyröistä itseään armeijan asteikolla ylemmän naisen...

No, tiedämme molemmat että lähellä on vakava KESKUSTELU. Ja se kyseinen keskustelu on käytävä selvinpäin ja aiheena on suhteen tulevaisuus.

 

[army]

""Oliskohan miehenkin kannattanut miettiä naisvalintaansa ennenkuin iski armeijan ympyröistä itseään armeijan asteikolla ylemmän naisen...""

Valitettavasti vahvistat tuolla käsitykselläni sitä, että armeijan leivissä on tyyppejä, joiden kanssa en halua olla tekemisissä saati sitten seurustella. Olen vaistonnut tukahdutettua aggressiivisuutta ja juuri tuota ""miehet ennen naista"" tai muuten alistamaan pyrkivää käytöstä useammista armeijan palveluksessa olevista miehistä. En ole heidän kanssaan suhdetta halunnut ja hyvä niin. Nykyinen mieheni on vain luutnantti ja työskentelee luojan kiitos siviilissä ihan muissa kuin armeijan tehtävissä.

 

[no]

ÄLKÄÄ hyvät ihmiset ainakaan lisääntykö keskenänne.
Te ette tuosta tavasta varmaan ikinä pääse eroon, jos ei ole tahdonvoimaa kävellä pois tilanteesta. Äidiksi ei ole riitapukariämmistä, lapset kärsii riitelystä tosi paljon.

Sun pitää vaan kyllästyä tuohon todella, nähdä tilanteet ulkopuolelta. Näe se logiikka millä tilanne kehittyy ja miksi provosoidut niin paljon.

 

[Tosinainen]

No mitäs siitä jos miehen mielestä nainen on miestä alempana? Antaa luulla mitä tahtoo, nainen voi olla niin fiksu että sanoo kyllä rakas mutta tietää että toinen reppana tarvii nyt vahvistusta heikolle itsetunnolleen. Nainen ei.

 

[Daa!]

Kyllä meillä riidat pitkästi samanlaisia. Minä itken ja toinen tulee naamaan kiinni, laukoo totuuksia. Viimeksi kuullut asiat ovat saaneet mut oikeasti pohtimaan eroa. Mun mieheni on pitkälti samaa mieltä että naiset ovat miehiä alempana arvoasteikolla ja omaan äitiinsä hän ei ole missään väleissä. Riitojen aikoina kuultuja totuuksia mieheni sitten siloittelee riidan jälkeen, mutta nyt olen todella uskonut että ne ovat totta. En vaan enää jaksa.

 

[no,]

siinä on se vaan että: kun miestä taputtaa päähän ja antaa sille itsetuntoa omansa kustannuksella, niin kohta sille ei enää riitä mikään. Se menee aivan sekaisin ja lyö jopa turpaan, jos se on tottunut jees-naiseen, kun nainen kerrankin sanoo vastaan.
Tuo on toiveajattelua, että nainen ei tarvi vahvistusta itsetunnolle: oikeasti jos sä käytät monta vuotta sanomalla kyllä ja jees miehelle, niin lopuks sulla ei ole mitään ja miehellä on kaikki. Kannattaa tiettyyn rajaan asti kyl testata miehen asenteet, koska tosipaikan tullen niitä on myöhäistä puntaroida. Nykyään naiset tuudittautuu väärään turvallisuuden tunteeseen, kun niille jankutetaan tasa-arvoa ja miehillä on rauhanpiippu ja rastat. Oikeasti mies on mies vaikka voissa paistais, ja asenteesta on kiinni miten se naista kohtelee. Ei niitä kannata turhaan mielistellä, pitää kattoa että kuinka erimieltä kestää olla ennenkuin raja tulee vastaan.

JA: KAIKILLA miehillä on se tietty raja, milloin ne naista lyö. Joillakin se on kauempana, joillakin ihan siinä pinnassa. Kannattaa ottaa sellainen jolla se on mahdolllisimman kaukana.

 

[Ellinoora]

No, onneksi emme ole mieheni kanssa muutoin armeijan leivissä kumpikaan. Eli kyllä mieheni on ihan siviiliympyröissä muutoin, naisvaltaisella alalla jopa.

Ajattelin seuraavan parisuhdekeskustelumme yhteydessä kysäistä, onko mieheni myös selvinpäin samaa mieltä miehen ja naisen valtaeroista ja onko tullut kerrottua omalle äidilleen ja sisarelleen näistä mielipiteistä... Voi olla että ainakin sisaren osalta tulee ympäri korvia...

Minä kun taas olen luonteeltani niin kovapäinen, enkä osaa pitää suutani kiinni, etten oikein usko tämän suhteen selviävän ellei mies muuta mielipidettään. Ei taida oikein onnistua sovinistin ja feministin välinen parisuhde... Kyllä se suhde on parhaimmillaan silloin, kun ollaan tasa-arvoisia kumppaneita.

 

[Alkuper.]

Sintti ja Ellinoora osuivat naulan kantaan. Valtataisteluahan meillä taitaa olla. Ja totta, emme ole asuneet kauaa yhdessä. Ihan ""kokonaan"" vasta pari kk, mutta sitä ennen 2 vuottakin vietimme kaikki vapaa-ajat yhdessä saman katon alla.

Miehestä en tiedä, mutta minä ainakin yritän aina sanoa asiani rauhallisesti ja rakentavasti, mutta sitten kun toinen vetää kauheat herneet nenään ja alkaa huutaa ja syytellä, puolustella itseään ja mollata minua, vaikea siinä on pysyä rauhallisena, varsinkin kun omaa tulisen luonteen. Ja sama toisinpäinkin, miehen sanoessa jostain suoraan, otan minäkin herneet nenää usein, jos toinen vaikka pläjäyttää että teen jonkun asian ihan päin p..tä, tai arvostelee minua muuten suorasanaisesti. Emme oikein kumpikaan siedä kritiikkiä, vaikka se olisi tottakin.

Voi kun oppisi riitelemään rakentavasti, täytyisi mennä jonnekin pariterapiaan opettelemaan oikeanlaista riitelyä, ennenkuin rakkaus alkaa murentua noiden kammoriitojen takia...

 

[alkuper.]

Ellinoora, sovinisti ja feministi täälläkin. Aiankin monesti tuntuu siltä, että riitaa ei olisi tullutkaan, jos minä vaan pitäisin suuni kiinni, ja myöntyisin kaikkeen mitä mies sanoo ja tekee, enkä vaatisi itse mitään. Olisin vaan että kyllä rakas. Hänen arvostellessaankin minua olisin vaan että ihan kuin haluat, kulta. Mutta minä olen myös kovapäinen, eikä minua miehet kyykytä..

 

[Ellinoora]

Niinpä...

Minulle on mies sanonut, että miksen vain käytä niitä naisellisia keinoja saadakseni asiat läpi. Kyllähän minä niitäkin osaan käyttää, mutta en kyllä jaksa joka saamarin kerta virittää mieltäni naiselliseen suuntaan. Välillä kun tekisi mieleni vain sanoa että jollei tämä asia nyt näin hoidu, niin...

 

[Sakke]

Meillä muija tietää paikkansa. Nyrkki viuhuu heti jos mäkätys alkaa. No problemo. Rauhallista yhteiseloa jo kahdeksan vuotta.

 

[alkuper.]

Heh, kerronpa tässä kuvitteellisesti, kuinka meillä asiat olisivat, jos meillä ei olisi näitä valtataisteluriitojamme ollut koskaan.

-Minä tekisin kolmivuorotyöni lisäksi kaikki kotityöt, miehen katsellessa urheilua telkusta sängyssä maaten. Tarjoilisin hänelle olutta niin paljon kuin hän haluaa juoda, aina, ja myös hänen mieliruokiaan, jotka olisin itse valmistanut.

-Olisin aina miehen halutessa valmis seksiin, ja ennenkaikkea ilman turhia, vaivalloisia ja esileikkejä. Ensin kunnon suikkarit, sitten pukille viideksi minuutiksi.

-Kun meille sattuisi viikon ainut yhteinen vapaapäivä, en vaatisi yhteistä aikaa, vaan kuskaisin hänet autolla lähikuppilaan jo iltapäivästä, viihtymään kavereidensa kanssa. Kotiin en tietenkään odottelisi häntä kuin vasta viideltä aamulla pää jäässä. Silloin nousisin valmistamaan hänelle ravitsevaa yöpalaa.

-Luovassa yhteisessä kakkosduunissamme en koskaan vaatisi arvostusta, tai omia ideoitani käytettävän, vaan aina kannustaisin miestäni ja hänen ideoitaan, jättäen omani täysin taka-alalle. Hän olisi minulle palvomani kuningas.

-Miehen moittiessa minua jostain, en koskaan suuttuisi tai sanoisi vastaan, vaan sanoisin ""rakkaani, teen kaikkeni ollakseni juuri sellainen kuin haluat"", lopuksi ehkä antaisin kunnon suikkarin.

Siinä miehen unelmanainen, eipähän tarvitsisi enää koskaan riidellä mistään!!!))

 

[\s\s\s\s]

Jos sinä ilman riitelyä joutuisit tekemään yksin kaikki kotityöt, viettämään vapaa-aikasi yksin kun mies on baarissa, laittamaan ideasi hyllylle miehen ideoiden tieltä, harrastamaan yksipuolista antamista seksissä, niin minkälainen mies sulla oikein on??
Kyllä nuo tietyt asiat pitäisi parisuhteessa olla saavutettuna ilman riitelyäkin.

Ja, onko teillä sitten kauhean mukavaa, kun tiedät itsekin että olet kaikki parannukset saanut aikaan riitelyllä?
Onko kiva että mies ottaa sinut huomioon vasta, kun hänen on pakko?

 

[sanni]

No hoh-hoh. Mielestäni on itsestään selvää, että aikuiseen parisuhteeseeen ei kuuluu raastava riitely. Itsellä on pari aikaisempaa raastavaa suhdetta takana ja erohan kummastakin tuli. En jaksa enään kuluttaa energiaani riitelyyn, yhteisesta ajasta, lomatekemisistä, ajasta kavereille, ajasta exän lapselle, kotitöistä ja rahan käytöstä. Mielummin olen toistaiseksi yksin tai kokonaan.

Elämä on muutekin selviytymistä töissä, puolensa pitämistä, asunto/autolainojen maksuja. Parempi että kotiin tullessa edes saa olla rauhassa jämisemättä. Tosin toisethan tykkäävät riidellä. Nykysin itse lähden mielummin lätkimään, kun kulutan energiaani moiseen. Toimeen joko tullaan tai sitten ei.

 

[just]

Samaa mieltä!
Riitely ei ole mitään höyryjen päästelyä- se on energianhukkaa.
Tosiaan, paljon rakentavampaa tehdä vaikka yksin ne luovat hommansa , kuin joutua hengästymiseen saakka perustelemaan ja riitelemään tahtoaan läpi.
Miksi joku ylipäätään haluaa hankalan miehen saada uskomaan mitään?

 

[Sikke]

Meillä äijä luutuaa lattiaa nytkin,hyvin menee

 

[ht]

kokeiltu tuokin, että antaa miehen rauhassa pitää käsityksensä naiaen alempiarvoisuudesta.

jotenkin kai se lopulta tajuaa olevansa itse olevansa reppana ja yltyy uhoamaan.

Mutta joskus sitä kyllästyy totaalisesti.

 

[Sisko]

Olen eri mieltä. Parisuhteen tuleekin olla jatkuvaa kyseenalaistamista. Kaksi aikuistahan siinä hakee yhteistä rataa. Jos se vaatii joskus riitelyä, sitä sitten. Mikä vika siinä on?
Onhan rauhanomainen keskustelu parempi, mutta pitää olla myös uskottava. Jos toinen on jästipää, eikä ymmärrä, pitääkö toisen vaan alistua?. Ei pidä, tuli lunta tupaan tai sitten ihan hileitä suoraan huippuvuorilta.

Jos selvitään ilman riitaa, se tarkoittaa sitä että jompi kumpi alistuu. Jos riitaa pelkää, ei pidä mennä parisuhteeseen ollenkaan. Jos toinen alkaa huutamaan ja mesoamaan, pitää toisen havahtua, kyseenalaistaa oma käytös. Mistä voisi olla kysymys. Nalkuttaminenkin on sitä, että toinen ei ole tullut kuulluksi.Eihän kukaan aikuinen ala syyttä suotta kirkumaan.

Kun katsoo tutkimuksia parisuhteista, ne eivät ole tasa-arvoisia. Nainen yleensä tekee enemmän esim. kotitöitä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Niskavuoren Hetoja olisi olemassa ja usein niillä on kaulin kädessä.

Väritön ja kesy on se parisuhde, jossa ei koskaan riidellä. Se on tempperamenttikysymys kuinka paljon on desibeleitä. Ajan kanssa ääntä oppii hallitsemaan kun tajuaa, että toinen haluaa toimia niin, että kaikilla on hyvä olla.
Nyt on vain niin, että on miesihmisiä, jotka ovat mamman hoidossa oppineet pelkäämään sanoja. Mamma on ehkä hallinnut syyllistämällä ja kiukuttelemalla. On ehkä luvannut hylätä lapset, jos eivät tottele.

Jos mies tajuaa, ettei ole vaimonsa poika, hän on pitkällä.Ihmiselle on annettu sanat. Niitä ei kannata karkuun juosta. Jos tulee sukukin sekoitettua mukaan pelin tuoksinassa, ei se haittaa. Yleensä jokaisella on sellaisia sukulaisia, jotka ovat sen ansainneet.

Kun rauha sitten viimein palaa, ah sitä onnea. Molemmat antavat vähän peräksii, mutta eivät menetä kasvojaan. Rakkaus on sellaista, että ei halua toista kokonaan munata, vaikka vähän munan kuorta rapisteleekin.

 

[Sintti]

On pakko kommentoida että tuon alkuperäisen kirjoittaman riitalistan luettuani tuli kyllä tunne että ette te ihan ihannekumppaneita taida olla toisillenne. Tai sitten mies on vielä liian lapsellinen asumaan yhdessä nuoren naisen kanssa. Uhoaa ja yrittää levitellä reviiriään mahdollisimman isoksi heti alkuun ettei vaan jää naiselleen alakynteen. Mitäs ne kaveritkin siellä baarissa sellasesta sanois, naurais vaikka että onpas Masasta tullut tohvelisankari.

Muutenkin tuli mieleen että jos noin perusasioista pitää noin hirveästi riidellä niin kumma juttu. Nuo asiat ja kodin tasapuolinen työnjako on minusta sanomattakin selviä jos kerran yhteen muutetaan. Kuvitteliko mies saaneensa ilmaisen piian? Kai miehessä täytyy jotain ihanaa olla (siis muuallakin kuin housuissa) mutta tuosta kirjoituksesta ei oikein käynyt selväksi mikä tässä miehessä on alkuperäiseltä vienyt jalat alta ja yhteen asumaan. Eihän tuosta vaikuta tulleen kuin lisää työtä ja mieliharmia.

 

[Ellinoora]

Meillä ei ihan noin vahva sovinisti / feministi -asetelma ole kuin alkuperäisellä. Mutta kyllä meilläkin ilmeisesti asiat sujuisivat huomattavasti paremmin, mikäli vastailisin ongelmatilanteissa ""kyllä, kulta"", ""heti, kulta"", ""ihan miten sinä haluat, kulta"". Toisaalta mies kuitenkin sanomansa mukaan ei halua sellaista kaikkeen myöntyvää naista, vaan haluaa haastetta. Tuntuu vain siltä että minussa on haastetta miehelle hiukan enemmän kuin alussa toivoi...

Mies tekee paljon töitä ja raskaampaa kuin minä. Ne harvat vapaapäivät tulisi sitten viettää kavereiden kanssa saunailloissa tms koska onhan minun kanssani tullut vietettyä jo ne arki-illat. Harmi vain että juuri ne arki-illat on usein sitä tylsää, töiden vuoksi uupunutta telkkarin tuijotusta, seksin puutteesta nyt puhumattakaan.

Miksikö tätä jaksan? No, silloin tällöin mieheni herättää minut tuomalla aamiaisen sänkyyn. Hän tuo minulle yllättäen kukkasia. Tullessani töistä hän on joskus laittanut ruuan valmiiksi, musiikki soi taustalla ja ennenkuin olen edes kenkiä saanut jalastani, hän tanssittaa minua eteisessä kunnon taivutuksineen. Hänessä on aivan järjettömän rasittavia ja ärsyttäviä ominaisuuksia, mutta toisaalta hän on jotain aivan käsittämättömän upeaa ja erikoista.

 

[Lena]

Auttaisiko joku parisuhdeterapeutti tai yksinään vaan psykologilla tai jollain käydä, joka osaisi neuvoa oikean riitelemisen.

Mun mielestä teidän riitelyssä ei ole muuta haittaa, kuin että tavaroita hajoaa ja kenties samalla kalusteita tai seiniä. Ette onneksi toisiinne koske.

Olette vain molemmat niin samanlaisia, temperamenttisia, ette anna periksi. Ehkä ette sovi oikein yhteen tuon riitelyongelman takia.

Riitelyssä tulee purettua samalla pahaa oloa, mikä on toisaalta hyvä. Naisen kuukautiskierto voi aiheuttaa ärtymystä. Töissä tai muissa ihmissuhteissa on ongelmia, joka tulee tuolla tavalla purettua.

Itse olen helposti suuttuva eli usein tapahtuu. Mies yleensä saa riidan loppumaan jollain uhkailulla ja huomaan kuinka paljon miestäni rakastan ja nyt pahoitin senkin mielen enkä haluaisi sitä menettää.Itse tiedän suuttuvani helposti myös sen takia, jos mulla on jotenkin paha olo (väsynyt, kuukautisvaivoja tai muuta kipua) ja haluan että toisellakin on paha ja kiukkuinen olo. Ja kun saan toisen suuttumaan ja karjaisemaan ja uhkailemaan, huomaan, että ei olekaan enää aihetta riidellä ja riita loppuu ja on katuva tai muuten hyvä olo, kun sai purkaa itseään.

 

[??]

Tuon listan jälkeen jäin ihmettelemään, että mikä siinä miehessä tuon kaiken jälkeen niin ihanaa on, että haluat olla sen kanssa? On komea ja antaa munaa hyvin? Keskustelu ja toisen huomioonottaminen eivät ainakaan taida sujua?

 

[alkuper.]

Listassani mainitsin alussa, että se on kuvitteellinen, kuinka meillä asiat saattaisivat olla ilman riitoja. Eli nyt, kun olen pitänyt puoliani, vallitsee tasa-arvo noissa, ja muissakin asioissa ainakin suurimmaksi osaksi, tai onhan tietty asioita joissa miehet ovat pätevämpiä, ja naisilla myös omansa..Mutta henkinen tasa-arvo nyt vallitsee aika pitkälle. Joskus kuitenkin jotkut listan jutut saattavat putkahdella pintaan, niistä täytyy välillä sitten neuvotella..ja lennättää lautasia..ja saattaahan miehelläkin olla samanlainen lista minusta.

Nykyään olemme noin suurimmaksi osaksi ihan onnellisia ja tyytyväisiä kumpikin, lukuunottamatta noita aika rajuja yhteenottoja aina joskus..kumpikin olemme oikeita jästipäitä joskus. lisäksi erittäin äkkipikaisia. Mutta en osaisi kuvitella edes meille eroa, rakkautta riittää, ainakin on vielä riittänyt, ja toivon jatkossakin riittävän. Jonnekin tempperamentinhallitsemiskurssille pitäisi kyllä mennä, heh.