Tyhmä ja tylsä artikkeli, vaikka kirjoittaja kovasti kehuu "kutkuttavalla aiheella." Kutkutus taitaa olla vain hänellä itsellään.
Naiset on tyhmiä, tuli taas todistetuksi.
Tuo kylkiluu-juttu: se mitä ollaan aina hoettu kristillisyydessä, on että naista ei tehty
a) miehen päästä, joten nainen ei ole miehen yläpuolella
b) miehen varpaasta, joten nainen ei ole miehen alapuolellakaan.
Vaan kylki-> on miehen rinnalla -> tasa-arvo.
(Lisäksi kylkiluu=hepreaksi "tsela", voidaan kääntää myös "puolisko". Ei luusta tehdä ihmistä tai edes luisevaa naista, ja ihmettelin jo pienenä, että miksi miehellä ei sitten ole 1 kylkiluu vähemmän. No, toisaalta eihän kylkiluun poisto vaikuta tulevien lasten DNA:aan.
Mutta "tsela/puolisko"-teoria on mielenkiintoinen:
Sen teorian mukaan Jumala nukutti Aatamin "syvään uneen"(anestesia), otti XY-kromosomista X:n, tuplasi sen ja tuli XX.)
Sitten tuo kirjoittaja unohtaa ihan täysin sen, että seksihurjastelun välttäminen koskee myös miehiä, varsinkin Uudessa Testamentissa. Ei se ole vain naisille annettu säädös (siis avioliitossa hurjastelkoot keskenään).
Ja oikeasti. Joku Martina, Maisa ym. drama queenit on naisia jotka tekee miehen hulluksi. Ne voi olla hauskoja kavereina, mutta jos parisuhteessa saa Martinan "äidillistä opetusta" nyrkein/muuta raivaria tai Torpan valehtelua osakseen, on äijä helisemässä. Tai joku jenkki-femakkojen ykkönen Meghan, joka valehteli Oprah-haastattelussakin.
Madonna? Miehet on vaihtuneet, Guy Ritchie (joka vaikutti ihan järkevältä) ja Sean Penn jäivät pois ja nyt on jotain parikymppisiä mus tia rattopoikia vanhalla muijalla. Ko.nainen on vain ja ainoastaan säälittävä ja yrittää kulahtaneenakin elää ikuista nuoruutta, koska pelkää kuolemaa ja vanhenemista.
Ja voi kauheeta kun nainen eli mä haukkui naisia! Koska nainenhan ei saa haukkua toista naista, nainen on naisen arvostelulle immuuni....
Niiii. Artikkelissa taidettiin viitata asioihin, miten noita luomiskertomuksia on tulkittu, ei sitä miten niitä tulkitaan nykyisin. Ennen on perusteltu, että naisen täytyy pysyä niinkutsutusti aloillaan, koska tämä on miehestä luotu miehelle puolisoksi, ettei miehen tarttis olla yksin. Sit se mies on fundeeraannu ptkään ja alkanut kouluttaan naisia ja koiria seurakseen.
Esimerkkinä.. vaiks ihanat 60-luvun ohjeet naisille, että niitten pitää olla nätteinä ja hiljaa, lapset siisteiksi laitettuna, kun mies tulee töistä ja ja jos naisella on asia, josta tämä haluaa keskustella, on tämän odotettava, että mies jaksaa kuunnella. (Koska miehen asiat nyt vaan on vähän tärkeämmät, kuin ne naisten tyhjänpäiväiset huolet.) -naisella ei siis ole ollut kauheasti varaa päättää, vaikuttaa omista asioistaan- Tosin tässä esimerkissä on kyl se puoli, et jos avioliitot on on olleet enemmän tai vähemmän järjestettyjä (ehkä ei enää 60-luvulla, mut sitä ennen ja ne perinteet ja asenteet vaikuttaa joiltain osin.) niiin kyl mäkin ottaisin elätiksi, tai joksikin palkintovaimoksi/ synnyttäjäksi/ what ever, sellaisen puolison, joka istuu kiltisti paikoillaan ja liikkuu, kun käsketään. Rasittavaa haaskata rahojaan / aikaansa ikävään kumppaniin.
Seksuaalisuus taas on naisille tavallaan jopa "uus juttu". Eli ei mennä edes mihinkään hurjastelun puolelle. Mikäs vuosisata se nyt tarkalleen oli.. 1800? Naisilla oli sellainen ikävä tauti/ sairausluokitus, kuin hysteria. Naisethan eivät silloin saaneet yleisen käsityksen mukaan orgasmia. No, voi vain kuvitella, että millaiseksi ihminen muuttuu, kun se puristetaan tiukkoihin korsetteihin ja siitä tulee seksuaalisesti patoutunut. Tästä tulee siis se hysteria. Sitä alettiin toitamaan sitten sellaisella laitteella, jonka lääkäri asetti naisen jalkoväliin, ja kun pyöritteli siinä hetken, sen hermot rentoutuivat.

Eli ihan vasta tämä kauhee hurjastelu on tarkoittanut ihan vaan perusorgasmia.
En tiedä, onko nainen naisen arvostelulle immuuni. Miks nainen ei sais arvostella naisia? Kai siinä on osaltaan kysymys itsekritiikistä peilattuna muihin samankaltaisiin ihmisiin. Mut kannattaa ottaa vain huomioon se, et joskus se arvostelu menee mäkeen. Et aina ei ole oikeassa niissä jutuissa. Tai ehkä onkin, mut ihan kaikkea ei voi yleistää. Muistaakseni joskus sanoit, et (saattoi olla sarkastinen heitto) naiset saattaa hormooneissaan pillahtaa hetkenä minä hyvänsä, eikä siksi sovi hoitamaan tiettyjä töitä. Nostan ton esiin, koska noin on perusteltu sitä, että naiset ei ole sopivia tekemään töitä. Onko se oikein? Mulle tuli eka vaan mieleen, että onpas sulla rajut naishormoonit, kun saatat pillahdella menemään. Onko se totta? Jos olisi, meidän varmaan pitäis nähdä tuolla kadulla enemmän yhtäkkiä pillahtelevia naisia.