Kauhea äiti uhkailee...

Siis minä. Meillä on yritetty pitää kuria, mutta lapset hyppii silmille, ollaan oltu liian lepsuja. ´Nyt päätin etten anna periksi, kun lapsi riehui ja sylkäisi ja uhkasin ottaa juuri ostetun lelun pois. Sanoin, että palautan sen kauppaan, ja nyt tässä mietin että oikeastiko meinaan palauttaa...pitäshän ne uhkaukset pitää. Ja kauheaa uhkailla lasta, mutta kun ei mikään tehoa, rupesi vaan uhittelemaan takasin kun uhkasin ottaa muutkin lelut sängystä. Meni hyvin alkanut päivä pilalle. Ei meijän lapset piittaa uhkailusta, ei ne silti usko, mutta ei usko vaikka mitä tekisin. Ja lyömään en ala...Olen kovana, mutta tuo hyppii silti silmille... :'(

 

Samaa tääläki. Päivästä toiseen samoista asioista vääntämistä. Minä uhkailen myös ja otan semmosen uhkauksen, minkä voi toteuttaa. Eteiskomento toimii hyvin ja lattialla lojuvat lelut kerään varastoon, mikäli en imurin kans pääse lastenhuoneeseen keräämispyynnöistäni huolimatta. Saa meillä leikkiä ja touhottaa vapaasti, mutta siivouspäivänä pitää lastenki osallistua kykyjensä mukaan. Toisen kiusaaminen tai satuttaminen yms. toiminta johtaa välittömästi eteiseen tuumaustauolle. Samoin tuo sylkeminen. Se on huippurasittavaa. Mistä lie oppineet, tuskin äidiltään... Pyrin viemään kiellon loppuun asti, eli otan lapsen pois pahanteosta, jos ei itse lopeta. Jospa näistä tulis joskus viisaampia. Tuntuu vaan olevan hidasta... Voimia sullekki!

 

Minä kans uhkasin panna jonku lelun aina uuniin jos sana ei kuulu! Olen pannutkin tosin olen katsonu että on huonoimmasta päästä ja jolla ei niin leikitäkkään. Uskovat että olen tosissani mutta lelu ei hirveästi harmita..

 

no eiköhän toi ole aika normaalia.. eikös sitä niin sanota että uhkailu, kiristys ja lahjonta ovat sallittuja

 

Tuttava perheessa ovat ihan oikeasti ottaneet leluja pois, laittaneet autotalliin pussiin, ja vieneet kirppikselle kun on pussi taynna. Siitapa lapset oppivat etta huonolla kaytoksella on tosiaan seuraamuksia. Itse en ole kylla ollut tarpeeksi tiukka kaikkien "uhkailujeni" kanssa. Pitaisi tosiaan useammin muuttaa uhkaus todeksi niin etta se menee perille myos. Lelujen pois vieminen jne ei lasta varsinaisesti vahingoita, mutta opettaapa sen etta seuraamuksia/saantoja on eika kaikki ole tyhjaa puhetta.

 

et ole ainoa Minäkin joudun meidän 5v:tä uhkailemaan ja kiristämään ei se muuten tottele. Tuntuuhan se kauhealta sit kun pitäis toisiaan ottaa niitä leluja pois mutta ei auta ei opi muuten ainakaan meillä..

 

Meillä ainakin on leluja sen verran paljon, että ei yhden tai useamman pois ottaminen käytöstä muuttaisi. Onneksi ei tarvettakaan.

Tuo aresti on hyvä keino. Eteiseen istumaan tai saunaan tai nurkkaan miettimään tekosia, jos kasvatus on mennyt hunningolle eikä puhe auta.

Ruumiillinen kuritus on lailla kielletty ja uhka lapsen perusturvallisuudelle.

 

Minä uhkaan viedä lelun kaapin päälle, jos sillä ei leikitä nätisti. Ja vien kanssa eikä sitä lelua sieltä heti pois otetakaan. Se on hyvä keino kun lelu on kuitenkin koko ajan näkösällä, niin lapsi ei heti unohda, miksi se on sinne viety.

Tönimisestä ja läpsimisestä ja muusta pahanteosta joutuu meillä jäähylle omaan huoneeseen. Ovea ei laiteta kiinni, mutta vedetään vähän pienemmälle kuitenkin ja pois saa tulla vasta kun osataan käyttäytyä ja tulla pyytämään anteeksi.

Joskus nää toimii ja joskus ei. Kehnouden tekijä on siis meillä vasta 2,5 vuotias, joten ei aina ihan muista tai ymmärrä mistä on kyse. Paremman puutteessa kuitenkin näin jatketaan. Varon kuitenkin kiukuspäissäni koskaan antamasta sellaista uhkausta, jota en aio pitää. Esim. en koskaan sano, että "sitten ei lähdetä kylään kun kiukuttelet", koska yleensä haluan sinne kylään itsekin ja peruuttamisesta tulis muutenkin kamalasti soiteltavaa ja päänvaivaa yms.

 

Lapset ovat fiksuja ja toteuttamaton uhkaus kokee
hyvin nopeasti inflaation.
5-vuotias tyttäreni onkin sanonut että ethän sä
viimeksikään.....

Nyt on käytössä aresti omaan huoneeseen niin
kauan kuin tyttö osaa käyttäytyä ja pyytää anteeksi,
toki pienempi lapsi kannattaa ehkä pitää valvonnan alla
esim. tuolille tm. istumaan jonne lapsi viedään niin
monta kertaa että pysyy siinä, nyt 5-v jo ymmärtää
ettei omasta huoneesta kannata tulla ovensuuta pitemmälle
jos ei anteeksipyyntö luonnistu.

Kyllä välillä tuntee itsensä ihan voimattomaksi kun
mitkään keinot ei tehoa, toisaalta yritämme mieheni
kanssa aina muistaa että uhma yms. liittyy olennaisesti
lapsen kehitykseen ja jos toinen hermostuu niin toinen
tulee tilanteeseen ja pyrkii selvittämään asian rauhallisesti,
tosin sekään ei aina onnistu, ja sitten ei auta kuin aresti.

En vaan muista kovinkaan usein lapsuudestani että omat
vanhempani olisivat menettäneet hermonsa...?
ainakaan ennen murkkuikää - vai kultaako aika muistot...

 

miten saat 2.5-vuotiaan pysymään huoneessansa? omani samanikänen nauraa vaan päin naama kun komennan, kun selitän tilannetta toistaa takas ja on ymmärtävinään mut ei pysy missään muualla kun pinnasängyssä, eli ei tottele jos laitan nurkkaan...eikä komennot mene perille, tekee silloin kun huvittaa.

 

Minä vien kolmevuotiaan vaikka kymmenen kertaa takasi eteiseen, jos tulee pois ennen lupaa. Jonku kerran se yrittää karata, mutta hoksaa sitte, että ei se vissiin kannatakkaan. Sillon, ku se on oikeen hankalana, niin kyllä keksii jos jonkilaista veruketta tulla pois. Pissattaa, janottaa... Kyllä se sitte kuitenki tajuaa, että ku rauhottuu ja hiljenee, niin äiti tai iskä sanoo heti, että nyt voit tulla. Eteisjäähy on meillä toiminu hyvin. Lastenhuone liian kiva jäähypaikka.

 

\

miten saat 2.5-vuotiaan pysymään huoneessansa? omani samanikänen nauraa vaan päin naama kun komennan, kun selitän tilannetta toistaa takas ja on ymmärtävinään mut ei pysy missään muualla kun pinnasängyssä, eli ei tottele jos laitan nurkkaan...eikä komennot mene perille, tekee silloin kun huvittaa.

Mun 2,5-vuotias on ihan samanlainen. Tää kuulostaa julmalta, mutta ainoa, mikä meillä auttaa, on se, että saan lapsen itkemään. Yleensä tää onnistuu siten, että esim. vien sinne nurkkaan ja käännän naaman seinää päin ja painan kädellä selästä, että pysyy siinä asennossa. Silloin tajuaa, että äiti on nyt tosissaan ja alkaa protestiksi itkeä. Kun on hetki itketty, niin sitten on jo kovin paljon kuuliaisempi. Tätä rajoittaa meillä se, että konttaus-ikäinen pikkusisko pitää myös hoitaa ja pitää valvovan silmän alla.

No, tärkeintä on kuitenkin se, että sen minkä päättää, niin sen myös pitää. Ei sitä montaa kertaa tarvi taistella (meillä oli 3 tunnin kestänyttä nurkka-operaatiota), ennen kuin lapsi tosissaan huomaa, että tästä asiasta ei nyt kannata taistella vastaan. Nyt ei tarvi kun kysyä, että "menetkö nurkkaan vai..." niin jo alkaa yhteistyökykyä löytyä.

 

Hei..Minä tuossa tänään kanssa istuin miettimään että tosiaan minähän olen ihan paska äiti..Meillä nyt 4 päivä peräkkäin kun aamu aloitetaan hilluen ja päivä lopetetaan hilluen. Poika yrittää saada tahtonsa lävitse jne..ja kun ei onnistu niinkuin hän haluaa, niin sitten alkaa sylkeminen yms,toi on tosi raivostuttavaa. Olen vienyt pojan huoneeseensa ja laittanut ovan kiinni sanonut että ulos saa tulla kun osaa olla, hetken onnistuu..poika rauhoittuu mutta kohta sama meno päällä..Pää räjähtää ja pojalla ikää vasta 3 v... :ashamed:

 

ite muistan kun olin 2.5-3-v niin menin ite nurkkaan kun sanottiin ja tulin ite pois kun oli känkkis "karistettu" pois. en koskaan kuritettu. mutta kun ome samanikänen on niin itepäinen et en voi kuvitellakaan et tekis niin kuin minä tein. tuleeko sit kuitenkaan pojasta isona lellittyä kauhukakaraa? en tiijä...
valitettavasti tuntuu samalta, et vaan silloin rauhotutaan kun saatu itkut aikaseks. ymmärrän, et useinmiten se johtuu väsymyksestä mut alkaa rasittavaa se on äidillekin. en kerta kaikkiaan jaksais 3 tunnin ajan komentaa, periks annan liian helposti mut hyvä kuulla et pakko-nurkka toimii kun jaksaa jonkun kerran. :flower:

 

minä väsyin eilen liikaa. molemmat lapset oli hereillä tuntia lukuunottamatta koko päivän. vanhempi ärsytti tahallaan ja teki kiusaa koko päivän. nuorempaa piti kanniskella ja myös vanhempaa ku alko väsymystään myöhemmin märiseen. laitappa ruokaa 3 vuotias kainalossa. märinää huutoo jatku ja jatku. yritin mennä vessaan rauhottuun. en uskaltanu olla ettei vanhempi pura kiukkua nuorempaan. yritin löytää paikkaa mihin mennä vähäks aikaa. vanhempi seuras ku hai laivaa. en kestänyt enää. itkin ja huusin vanhemmalle, karjuin suorastaan OLE HILJAA, OLE HILJAA, OLE HILJAA. . . no ei auttanut sekään. paitsi et minä jotenkin heräsin ja säikähdin tekemistäni. itkin ja halasin vanhempaa ja pyytelin anteeksi. laps anto pusun poskelle ja sano älä itke äiti. toivon etten olisi räjähtänyt. on niin paha mieli. olen yksinhuoltaja joten en saa hetken rauhaa minään päivänä. paitsi jos lapset nukkuu ja itse sinnittelen hereillä. olenko oikeasti kauhea äiti. itsestä tuntuu siltä.

 

Et ole kauhea äiti. Kyllä sitä jokainen väsyy joskus. :hug: