❃ Kauan plussaa odottaneet (vuosi →) ❃

@Tuimatar tervetuloa :). Mietinkin palailetkohan kirjoittelemaan jossain vaiheessa.

Itellä kun on kierroissa häiriöö, niin nopsaahan sitä tajus, et jotain apuja on tähän saatava. Eipä tässä oo hirveesti osannut ihmetellä. Miestä on kyllä jo alkanut harmittamaan, plussauutista rakas kaipailee :cry:. Ei sillä, kyllä harmittaa itseekin. Ei auta kuin toivoa.
 
@kiuski voi itkun itku! Tota mä mietin, et jos on tarkka kierto vaikka sen 28 päivää, nii sittenhän ovis osuis aina samalle päivälle o_O. Et mikä ihmeen järki jos aina on viikonloppuna.. Nyt toivon, että sulla vähän ovis myöhästyis/aikaistuis. Inhottavaa tommonen odottelu.
 
@Jennipä No äläpä kuule muuta sano! Mulla siis alkoi nyt kierto viikon myöhässä kun jännäilin yhtä toista asiaa, no eikö se sit mennyt just tasan viikon eikä vaan sitä muutamaa päivää jolloin ei tarvis edes miettiä tätä. Tikkuun pitäisi siis tulla hymynaama lauantaina niin siirto onnistuu kaiketi, jos sunnuntaina/maanantaina vasta niin sitten ei? Äh mä en tiiä enkä jaksa ajatella asiaa enää. On siis ensimmäinen passi ja olen ihan hukassa. Onneks huomenna se ultra niin kysyn tarkat päivät että milloin saa plussailla ilman että tarvii vetää ranteita auki :geek: ja onneks mun kierto heittelehtii muutamalla päivällä niin toivoa vielä on :poop:
 
Tervetuloa @Tuimatar !

Ja @kiuski lle kovasti peukut pystyssä, että ajoittuis oikein ja pääsisitte siirtoon :)

Täällä ei kummosempia, voin kertoa että tyhjennysvuoto on järkyttävän runsas! Kyllä kai tässä johonkin verenhukkaan kupsahtaa :ROFLMAO: soittelin tänään ivf-hoitajan kanssa ja ohjeistukseksi sain kitua tän vuodon ja odotella sit niitä oikeita menkkoja ja olla uudelleen yhteydessä. Sunnuntaina oli kyllä melko synkkä mieliala mutta nyt on taas noustu suosta. Kuitenkin pari on pakkasessa, joten vielä on toivoa :)
 
@kiuski nojaa on sitä vähän taas toiveet nousseet kun on niin semmosta juilintaa puolin ja toisin alavatsaa. Selkä helpotti eilisiltaan mennessä. Tänään kyllä odottelin tiputtelua alkavaksi kun tänään dpo12/13, kun en siis tikuttanut yhtenä päivänä ja oletan että sillon oli plussa myös kun aamun testi ni tuplasti tummempi :whistle: Menkat siis alkaisi pe/la.. Vähän kutkuttaisi tehdä raskauskeijun one steppi kun niitä tulee ovistestien yhteydessä, tavallaan tekis mieli hakea pc. Tavallaan taas vaan odottaa ne tutut menkat vaan.(n)
Toivottavasti te pääsette siirtoon! :geek:(y)

Piti muokata tuonne tägäys uudelleen. Taas näitä puhelimella postaamisen iloja, kun sanat katoaa ja tulee toisen tilalle..
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: kiuski
@Nonsk Toi on kyllä paha. Mä joka kerta päätän etten testaa ennen kuin menkat alkaa mutta aina lipsahdan sen tekemään... :ninja:

Joo puhelimella on ärsyttävä selata tätä. Ja nyt tuntuu että noita mainoksia on ihan sikana ja muutenkin tää jotenkin jumittaa. :poop:
 
@kiuski En saanu ite vielä labralähetteitä, hiljaa mielessäni ihmettelin asiaa, mut eipä niillä kiire ole. Spermanäytteen tuloksiin menee ainakin kolme viikkoa (ja ens viikon lopulla sen pääsee vasta viemään, eipä käynyt mielessä että siihenkin on jonoa!), ja lääkäri ennakoi että ensikäyntiä saa sit venailla 2-4 kuukautta. Vois koittaa kysyä noista verilabroista kun saa ekat tulokset, onhan siitä aikaa kun on mitään verikokeita otettu tai esim. kilpirauhasarvoja tarkistettu, en siis sairasta vajaatoimintaa, mutta suvussa on niin tarkastetaan kyllä aika herkästi.

On muuten mielenkiintoista, että täällä kirjoittelevat tuntuu jakautuvan suht lyhyen ajan jälkeen niihin, jotka on aina testaamassa heti kun ehkä vois jotain näkyä, ja sit toiset nopeasti toteaa että mitä turhia, kyllä sen sit ehtii jos menkat ei ala :cool: Ite kuulun selkeästi jälkimmäisiin, pari dpo 10 testiä riitti vakuuttamaan että ei se tilanne testaamalla muutu... Mulla vaikuttaa kyllä se, että kroppa (lämmöt + rinnat) kertoo hyvin selkeästi jo päivää ennen eli käytännössä viimeistään dpo11 että menkat tulossa.
 
Me käytiin terveyskeskus lääkärillä 6.9 ja pisti lähetteen labraan verikokeisiin, käytiin siellä labrassa 8.9 perjantaina ja maanantaina 11.9 tuli tulokset. Soitin sitten terveysasemalle muistaakseni 14.9 että jos voisi siirtää lääkärin soittoaika labra tuloksista aikaisemmaksi kun oli sovittu 28.9 päivä, hoitaja katsoi että oli vapaa soittoaika pe 15.9 ja sehän sopi hyvin.
Lääkäri soitti ja kertoi että mulla hyvät arvot ym ja miehellä oli leukkarit vähän koholla mut käy uusinta verikokees 5 viikon päästä.
Sanoi myös että laittaa sen lähetteen nyt menee naistenklinikalle ja kävin omakannasta katsomassa että 18.9 ma oli HUS kirjannut sinne tämän naikkarin ja eilen sitten tuli tosiaan netpostiin kirje joka tulee vielä paperisena että 16.10 on hoitajalle ja lääkärille ajat minulla sekä miehellä. Miehen pitää varata aika sperma näytteelle.

Meiltä otettiin silloin 8.9 labrassa perus verenkuvat, kilpparit, paastoarvo, ja paljon muita arvoja.

Että aika nopeeta toimintaa vaikka olin ihan varma että tonne naikkarille ois pidempi jonotusaika.

Yritystä takana kohta 1v8kk.
 
@Alinah92 Wau, teillä meni tosi nopeesti! Meidänkin lääkäri lohdutteli, että jonot ei oo täälläkään suunnalla enää niin pitkiä kuin pari vuotta sitten, ja että sitten kun ensikäynnille pääsee niin varsinaiset hoidot alkaa kyllä rivakasti. Ennen niihinkin kuulemma joutui jonottamaan erikseen (kai se IVF-jono vielä joillain paikkakunnilla olemassa on erikseen).

Oon ite toistaiseksi tyytyväinen asian etenemistahtiin, on tässä sen verran sulateltavaa että pieni odottelu tekee ihan hyvääkin. Tiedossa toki myös on, että kun ei oo mitään ennakoitavissa olevaa ongelmaa niin mahdollisuudet raskautua luomustikin on yhä noin 50%, eli yritys jatkuu yhä ilman lääkäreitäkin :sneaky:
 
@Tuimatar Joo ehtiihän sitä ja nopeasti ne tulokset sitten tulee. Hyvä kyllä kun ne kilpparit ja muut ottaa automaattisesti, mullakaan ikinä ollut niissä häikkää mutta nyt ne arvot on sen verran koholla että normielämässä siihen ei edes puututtaisi mutta nyt kun toiveena on raskaus niin sain lääkkeet siihen että pysyis matalalana. Ens viikolla onkin taas kontrolli, ihan hausks nähdä että onko ne siitä muuttunut! :)

@Alinah92 Teillä ollut kyllä nopeeta toimintaa! :)

Kaupungin apteekit koluttu läpi, eikö missään ole enää clearbluen digitaalisia testejä pienemmissä pakkauksissa kuin 10?! o_O En olisi tarvinnut kuin yhden mutta onpahan nyt sitten valmiiksi seuraavalle kuukaudelle jos tarvitsee :whistle:
 
Moi kaikille uusille ja vanhoille typyköille <3

Täällä eletty hiljais eloa nyt. Täällä menossa kp 29/30-? toissa perjantaina tehtiin inssi. Miehen siimat parantuneet vitamiinien ansiosta yli 60% joten suosittelen niitä kaikille, kenen miehillä on ongelmia niiden kanssa. Mulla kasvateltiin folleja alkukierrosta letroilla kp 3-7. Saatiin inssiin 3 follia. 20mm, 20,, ja 19mm. Nyt jännäillään täällä voisiko olla mitenkään mahdollista, että olisi tärpännyt. Oireet ollut todella minimaaliset. Ei siis juuri mitään muuta mainittavaa kuin kuuma jomotus munasarjan seuduilla kp 5-8.

Mitä teille muille kuuluu?
 
Hei,

Mahtuuko joukkoon?:) Olen seurannut ketjua jo pitkään ja nyt ylittyi kynnys itsekin kirjoittaa.

Meillä on yksi lapsi entuudestaan, mutta sekundäärinen lapsettomuus kohtasi toisen kohdalla. Toki olemme onnellisia jo yhdestä, mutta sattuu se aika kovaa kun toista ei vaan tule... syy tuntematon. Ollaan hoidoissa naistenklinikalla. Ensi viikolla päässee kuulemaan ehdotuksia mitä hoitoja alettais tehdä. Perustutkimuksissa siis ei mitään syytä löydy.

Mä olen jotenkin pessimistisluovuttaneella fiiliksellä mennyt jo pidempään mutta toivon silti sisimmässä kovasti. Ehkäpä vitutusmaximus kp 1 taas vei astetta synkempänä fiilikseen. Mutta josko se teidän seurassanne kohoaisi (y)
 

Yhteistyössä