Katsoin just netistä tän viikkoiset MOT:in ja A-talkin ja päätin että tässä perheessä lentää kevyttuotteet lopullisesti

  • Viestiketjun aloittaja "Hhh"
  • Ensimmäinen viesti
poipoipoi
Minä kyllä osaan valita kaupasta sitä luomua ihan itse ja numeroa tekemättä, salaliittoteorioita pyörittelemättä ja kutsumatta toisenlaista ruokaa "paskaksi".
Näitä "salaliittoteorioita" on ihan hyvä tuoda esiin kaikkien mietittäväksi. Se ei ole ihan merkityksetöntä, mitä suuri ruokateollisuus puuhaa ja mitkä sen intressit ovat. Ja anteeksi vain, jos joku haluaa pureutua aiheessa pintaa syvemmälle. Minusta on myös hyvä tuoda esiin (koska kaikki eivät ilmeisesti ole kiinnittäneet huomiota), että juuri noilla halvoilla hiilareilla (glukoosisiirapit jne) korvataan arvokkaampia aineksia ja saadaan paremmat voitot. Minusta on hyvä pitää numeroa siitä, että kunnon ruokaa alettaisiin taas arvostaa kuten on ennen tehty.
 
[QUOTE="vieras";22064131]Missä ihmeessä on suositeltu välipalaksi kahvia ja pullaa?! Jos sinulle on siis jäänyt mieleen joku kuva päivän ateriasuosituksista, kyllä ne kahvin ja pullan kuvat on yleensä sellaisissa yhteyksissä, että niitä verrataan johonkin hedelmään ja ruisleipään. Eli verrataan energiamääriä ja muita ravintoaineita, jolloin tarkoituksena on ilmaista, että sen kahvin ja pullan tilalla voi syödä paljon paremmin.[/QUOTE]

Esimerkiksi jossain diabeteslehdessä. Ei mitään vertailua hedelmään tai leipään, vaan ihan välipalan kohdalla kahvi ja pulla. Esimerkki päivän ruokailuista.
 
xx
Just joo. Ei se ole mikään ongelma, että toisaalla ihmisillä ei ole rahaa ravitsevaan ruokaan eikä ehkä mahdollisuuksia saada sitä rahallakaan.

Vaan se on ongelma, että meidän markettiemme hyllyt notkuvat vaihtoehtoja, joista köyhinkin meistä voi itse valita, noudattaako atkinsia, luomuruokavaliota, veganismia vai jotakin muuta. Se on kauhea vääryys ja salaliitto.
 
...
Näin on. :)

Vehnä, peruna, sokeri... Ei aitoa ja alkuperäistä?

Ps. Karu totuus on, että ilman tehokulttuuria, ruoka
ei kertakaikkiaan riitä senkään vertaa.
Ovat nuo alkuperäisiä (ja kuuluvat minunkin ruokavaliooni), mutta pitäisi katsoa huolellisemmin, miten paljon niitä syö. Itse en karppaa enkä ole äärimmäisyyksien kannalla. Se vain on fakta, että nykyään saadaan paljon suurempi osa energiasta hiilareista suhteessa rasvaan kuin ennen. Samaan aikaan silti liikumme vähemmän. Ja se näkyy.

Tehotuotannossakin on aste-eroja. On löydettävissä jokin kauniimpi keskitie kuin se, että se vedetään äärimmilleen.
 
"just"
Olen kanssasi samaa mieltä.

"vieras"
Minua jotenkin hämää tässä keskustelussa eräs ristiriita. Hiilarit ovat kamala mörkö josta tulee liikaa energiaa, mutta rasvaton maito kannattaa vaihtaa punaiseen, koska siitä saa helposti enemmän energiaa. Siis pitääkö sitä energiaa nyt sitten saada paljon vai ei? Joo tiedän, että sopivasti pitää saada energiaa ja että vähemmän käsitelty on parempi. Mutta miksi noita hiilareita haukutaan siksi että niistä tulee paljon energiaa, mutta maidossa ja rasvassa se energiamäärä onkin vain hyvä juttu?
 
xx
Näitä "salaliittoteorioita" on ihan hyvä tuoda esiin kaikkien mietittäväksi. Se ei ole ihan merkityksetöntä, mitä suuri ruokateollisuus puuhaa ja mitkä sen intressit ovat. Ja anteeksi vain, jos joku haluaa pureutua aiheessa pintaa syvemmälle. Minusta on myös hyvä tuoda esiin (koska kaikki eivät ilmeisesti ole kiinnittäneet huomiota), että juuri noilla halvoilla hiilareilla (glukoosisiirapit jne) korvataan arvokkaampia aineksia ja saadaan paremmat voitot. Minusta on hyvä pitää numeroa siitä, että kunnon ruokaa alettaisiin taas arvostaa kuten on ennen tehty.
Ennen on arvostettu sitä ruokaa, joka on ollut saatavilla.

Nykyaikana valinnanvara on ratkaisevasti suurempi. Joka ainoassa näistä teollisista tuotteista on tuoteseloste juuri siksi, että jokainen voi lukea ja ottaa selvää. Ja jokainen on oman kehonsa paras asiantuntija. Siksi on erittäin mautonta kutsua vaikkapa perunaa "paskaksi", kun moni ihminen voi sillä hyvin ja pysyy hoikkana.

Minä en syö lihaa, koska en usko sen olevan ihmiselle terveellistä, mutta eipä tulisi mieleenkään alkaa huutelemaan täällä "murhaaja" ja "syöpäaikapommi" niille, jotka vannovat eläinrasvan nimeen.
 
Terveellinen ruoka on joka vuosi vähän eri.
Tuollainen saarnaaminen ja vouhkaaminen ja ruoan moskaksi nimittely
-se on minusta typeryyden osoitus.
Mä en tietääkseni ole ruokaa nimitelly paskaksi. Margariini on moskaa, mutta sehän ei ole koskaan ruokaa ollutkaan.
Valkoinen vehnä, sokeri yms ovat pelkkää mahantäytettä, niistä ei saa muuta kuin energiaa. En nyt tiedä voiko niitä oikeen ruuaksikaan kutsua...koska mä käsitän ruuan semmoseksi joka ravitsee. Ei karkkikaan ole ruokaa.
 
poipoipoi
Just joo. Ei se ole mikään ongelma, että toisaalla ihmisillä ei ole rahaa ravitsevaan ruokaan eikä ehkä mahdollisuuksia saada sitä rahallakaan.

Vaan se on ongelma, että meidän markettiemme hyllyt notkuvat vaihtoehtoja, joista köyhinkin meistä voi itse valita, noudattaako atkinsia, luomuruokavaliota, veganismia vai jotakin muuta. Se on kauhea vääryys ja salaliitto.
Voidaan puhua maailman nälänhädästä tai voidaan puhua lähimarkettimme tuotevalikoimasta. Puheenaiheita on maailmansivu täynnä. Tässä käsittääkseni puhutaan siitä, miten suomalaiset syövät, ja mihin suuntaan kannattaisi mennä. Ei nälänhädän ratkaisemisesta maailmalla. Se on taas oma mielenkiintoinen keskustelunsa. Tosin jos siitä on aidosti huolissaan, niin tämä nykyinen länsimainen ruokakulttuuri vain kärjistää tilannetta köyhissä maissa.
 
Just joo. Ei se ole mikään ongelma, että toisaalla ihmisillä ei ole rahaa ravitsevaan ruokaan eikä ehkä mahdollisuuksia saada sitä rahallakaan.

Vaan se on ongelma, että meidän markettiemme hyllyt notkuvat vaihtoehtoja, joista köyhinkin meistä voi itse valita, noudattaako atkinsia, luomuruokavaliota, veganismia vai jotakin muuta. Se on kauhea vääryys ja salaliitto.
Pääkaupunkiseudulla varmaan voikin valita paremmin, mutta pikkukaupungeissa syrjässä on huonompi valita. On pakko syödä sitä mitä kaupassa myydään...tehotuotettua, ei-luomua. Se on vääryys.
 
poipoipoi
Pääkaupunkiseudulla varmaan voikin valita paremmin, mutta pikkukaupungeissa syrjässä on huonompi valita. On pakko syödä sitä mitä kaupassa myydään...tehotuotettua, ei-luomua. Se on vääryys.
Totta. Mutta eiköhän tämäkin muutu kun ihmiset alkavat kysyä erilaisten tuotteiden perään ja oikeasti ostaa niitä. Kyllä kauppiaat ottavat myyntiin sitä, mikä alkaa mennä. Surkeeta kyllä, olen itsekin huomannut miten huono valikoima pienemmissä kaupoissa on. Pelkkää lisäainetta kauppa täynnä.
 
Näinpä. Asiasta täytyy vaan puhua ja puhua ja puhua ja jankata niin kauan että parempaaki ruokaa tulee jokaisen saataville. :) Kaikki ei siitä tykkää mutta itelleni on tärkeää että kaupasta sais oikeasti terveellistä ruokaa.
 
Keittiönoita

Parempaa ruokaa tulee vasta sitten, kun ihmiset alkavat myös ostaa sitä tehotuotetun sijasta. Pienten kauppojen ei kannata ottaa valikoimiinsa luomua, jos kokeilun myötä yli puolet siitä pääsee vanhenemaan. Meidän lähikaupassa on aina silloin tällöin ollut kokeiluluonteisesti jotain luomua, mutta ihmiset eivät osta sitä vaan valitsevat edullisemman vaihtoehdon. Ja kun tuote ei mene kaupaksi, sitä ei kauppaan enää tilata.
 
"vieras"
[QUOTE="Ritu";22063966] Yhtäkkiä viralliset tahot oikein kehottavat mässyttämään sokeria :LOL:[/QUOTE]

Juuri näinhän se tekee. Leipää pitäisi syödä monta viipaletta, maitoa juoda monta lasia, perunaa, riisiä ja pastaa. Loppujen lopuksi hiilihydraatti = sokeri. Ja ei, en ole karppi.
 
[QUOTE="vieras";22064403]Juuri näinhän se tekee. Leipää pitäisi syödä monta viipaletta, maitoa juoda monta lasia, perunaa, riisiä ja pastaa. Loppujen lopuksi hiilihydraatti = sokeri. Ja ei, en ole karppi.[/QUOTE]

Eikö ne tuossa ohjelmassa nimenomaan sanoneet että pitäisi kiinnittää huomiota siihen että syömme ihan hirveästi nopean hiilihydratin ruokaa eli pitäisi kiinnittää huomiota sokerin laatuun. Nopeasti verensokeria nostavia tuotteita ovat mm. vaalea vilja ja makeiset.
Niin ja maanviljeliän emäntänä sanon vain sen että ei se luomukaan mikään autuaaksi tekevä asia on. Oikeaa luomua kasvaa vain ja ainoastaan jokaisen kotipellossa. Niin ja aika moni viljeliä (kuten meillä) ainakin osittain käyttää viljelyssä luomu:n ohjeistusta. Eli meil pellot on luomutuotannolla, mut sit taas eläimet eivät ole. Eli emme ole luomutila.
Mä luulen että se kultainen keskitie on se kaikkein "parhain" vaihtoehto. Eli mahdollisimman vähän käsiteltyä ruokaa, alkuperäisistä aineksista (siiis mahdollisimman lähellä tuotettua ei mitään kasvihuoneen kasvatteja). Lähinnä kiinnittäisin myös huomiota lisä-aineisiin ja suolan määrään.
Meillä ei perhe karppaa, eikä tule karppaamaan. Käytämme niin sokeria kuin suolaa ja rasvaakin. En taas ole yhtään näiden keinotekoisten makeutusaineiden kannalla (mitä esim. karpit suosittelevat). Marjasoppaan lisään sokeria sekä pullaan mutta sitä lisätyn sokerin määrää voi jokainen itse kohtuullistaa.
 
[QUOTE="vieras";22064633]Minä sain raskausdiabetes-ohjauksessa ruokavaliolappusia ja niissä oli yhtenä välipalavaihtoehtona kahvi ja pulla :p :D[/QUOTE]

Myös herkuttelu ja makean "nälkä" on meidän monen perusominaisuus, joten on parempi nauttia se kahvi + pulla, mitä mässyttää pussillinen sokeria tai vetää 5 omenaa vain tyydyttääkseen makean nälkänsä. Pulla päivässä pitää lääkärin loitolla :D
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";22064633]Minä sain raskausdiabetes-ohjauksessa ruokavaliolappusia ja niissä oli yhtenä välipalavaihtoehtona kahvi ja pulla :p :D[/QUOTE]

Niin VAIHTOEHTO, ei suositus.
 
"vieras"
Hehe...kompastuit omiin sanoihisi! ;) Kaikkea kohtuudella, juu- mutta ei niitä kevyttuotteita. Ollenkaan.
Juu, siis tarkoitin että en katso mitään tuotteiden virallisia terveyssuosituksia tai energiapitoisuuksia tms. Natriumglutamaattiakin vedän, jos sitä sattuu pöperössä olemaan. Toki valikoin sen mukaan, mikä maistuu hyvältä. Kevytuotteet ei maistu musta miltään. Tai korkeintaan pahalta.
 
"bella"
Meillä ei oo kevyttuotteita syöty oikein koskaan. Mutta en minä ymmärrä miksi sokeria ja valkoisia jauhoja ei saisi koskaan syödä. Herkku herkkuna - kyllä elämässä voi nautintojakin olla :D Se on eri asia kuin syödä vain niitä päivät pitkät.
.
Peesi tälle. Normaali arki-ruoka on meillä terveellistä, luontaisista aineksista valmistettua kasvispainotteista ruokaa. Viljoista aina se täysjyvävaihtoehto. Mutta ei meillä rajoiteta herkkuja vain tummaan suklaaseen tai kielletä hedelmien syöntiä koska ne on epäterveellisiä.

Elämään kuuluu myös herkkuhetkiä (ainakin meillä), ja silloin voin leipoa tuoretta pullaa, kääretorttua, lettuja tai mitä ikinä hyvänsä. Ja leffan kanssa voidaan syödä popparia, sipsiä ja limua jos huvittaa. Pääasia on, että ne eivät kuulu jokapäiväiseen ruokavalioon. Olen täysin varma, että näistä herkkuhetkistä ei ole meille mitään haittaa. Päinvastoin, jos tuollaiset herkut elämästä kiellettäisiin, niin tylsäähän se olisi. En näe mitään syytä kieltää tiettyjä ruokia täysin. :)
 
luomua, ilman sokerilisää
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;22064364:
Parempaa ruokaa tulee vasta sitten, kun ihmiset alkavat myös ostaa sitä tehotuotetun sijasta. Pienten kauppojen ei kannata ottaa valikoimiinsa luomua, jos kokeilun myötä yli puolet siitä pääsee vanhenemaan. Meidän lähikaupassa on aina silloin tällöin ollut kokeiluluonteisesti jotain luomua, mutta ihmiset eivät osta sitä vaan valitsevat edullisemman vaihtoehdon. Ja kun tuote ei mene kaupaksi, sitä ei kauppaan enää tilata.
Olen pyytänyt kauppiasta tilaamaan yhtä ja toista moneenkin kertaan ja merkkaan aina itselleni sen päivämäärän, milloin viimeistään täytyy hakea tuotteet pakasteeseen tai käyttää, ettei mene vanhaksi. Tuo on todella hyvä konsti eikä tarvi kytätä ostaako muut tai miksi ei osta... Aikaa myöten saattaa käydä niinkin, että joku ostaa enemmän ja jää itse ilman, mut pääasia, ettei huippuhyvä tuote mene pilalle, vaan juuri pienille lapsille ja ihmisille, jotka haluaa parasta. JOKU TOINEN ON NÄHNYT VALTAVASTI VAIVAA NIIDEN ETEEN ja me maksamme ihan mielellämme heille palkan siitä.
 
Yhteistyössä