Pahoittelut kokemastasi
Tulin itse hoidoilla raskaaksi monen vuoden yrittämisen jälkeen. Raskaus todettiin keskeytyneeksi viikolla 7+ jotain. Menin tyhjennykseen ja noin 1kk myöhemmin sain kuulla erään ystäväni odottavan toista lastaan. LAt olisivat olleet viikon erolla.
Tulin seuraavasta hoidosta uudestaan raskaaksi ja yksi parhaista ystävistäni alkoi odottaankolmattaansamaan aikaan. Sanomattakinselvää, että mun odotusmeni kesken, hänen jatkui. Koska kyseessä oli hyvä ystävä, joka tiesi tilanteemme tasan tarkkaan, päätin olla rehellinen. Sanoin, että olen onnellinen heidän puolestaan, mutta tarvin nyt hetken aikaa sulatella tätä kaikkea. Pyysin, että hän ei loukkaantuisi, mutta lupasin ymmärtää, jos kokee niin. Ystävä sanoi ymmärtävänsä ja aloitimme "hiljaisuuden" välillämme.
Kyselin kerran kuulumisia odotuksesta viestillä, mm. että onko ollut jo ultrassa ja onko kaikki hyvin. Hänen raskautensa ollessa noin puolenvälin paremmalla puolen, otin yhteyttä. Puhuimme pitkään puhelimessa ja kerroin olevani tosi onnellinen heidän puolestaan, mutta oma olo oli vaatinut etäisyyttä. Sovimme tapaavamme, näimme ja kaikki oli kuin ennen. Meitä pyydettiin lapsen synnyttyä kummeiksikin ja suostuimme ilomielin. Alle vuoden kuluttua mekin saimme vihdoin kauan kaivatun esikoisemme.
Suosittelen siis rehellisyyttä. Kerro olevasi onnellinen heidän puolestaan, mutta sano, että oma menetys tuntuu nyt niin kipeältä, että haluat ottaa hiukan aikaa itsellesi ja palaat asiaan myöhemmin. Tosi ystävä ymmärtää kyllä
