kateus ja viha

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja liisan elämää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

liisan elämää

Vieras
Miehen luonne on osottautumassa rumaksi. Rakastuttiin täysillä ja yhdessä ollaan oltu alle viisi vuotta. Mies on luvannut muuttua mutta en usko siihen enää. Joudun viettää paljon vapaa-aikaamme isoissa porukoissa jossa viina näyttelee ison osan. Joudun uskottelemaan että viihdyn myös koska mies ei heistä luopuisi. Tiedän että viina menee edelleni mutta mikä muu menee kun vapaa-aikaa ei vietä kaksin kanssani. Lisäksi miehen luonteesta on paljastunut kateus jota tuntee moneen suuntaan. asiat mihin rakastuin ei ole olemassa. miehen äiti on hemmotellut poikansa ja antanut kuvan että hän on täydellinen, ihanin ja hyvä ihminen. Jos kirjoittasin hänen luonteen piirteet paperille, en saisi mitään vahvistusta näihin asioihhin. Äiti on luonut väärän kuvan ja äiti poika suhde on vääristynyt. Kummallakin on ollut vaikeuksia elämässä ja aiemmat traumat varmasti vaikuttaa asiaan. Poika eli mieheni vain luulee olevansa jotain jota ei ole. Rakastuin siis unelmaan jota ei ole olemassa. Alussa seksiä oli ja rakastuneena olin tyytyväinen ja halusin myös miellyttää. Mies uskoo olevansa hellä ja hyvä rakastaja vaikka onkin hidas. Haluaisin huutaa että haluan miehen olevan mies ja ottavan minut vaikka rajusti. En kerro koska suhteemme on miellyttämistä ja näyttäytynyt muuksi mitä ulkopuolisista näyttää. Seksi ei ole alussakaan ollut parasta mutta läheisyys on. Hellin paljon miestäni ja hän nauttii siitä. Kukkia jne. saan ja tuntuu hyvältä ja romanttinen mies on mutta luonne on valheellinen joka riidoissa paljastuu. Rakastuin ulkokuoreen ja siihen mitä luulin hänen olevan. rakastan häntä vielä mutta halveksin salaa. mitä siis rakastan, omia unelmiani? Mitä vielä paljastuu?
 
ole tehnyt ITSE elämän tyypillisimmän mokan eli rakastunut mielikuvaan ja unelmaan.

HERÄÄ PAHVI! realismia realismia.

Lopeta toisten elämien analysointi ja elä omaa elämääsi. Tärkeämpää siis on katsoa omaa sisintä kuin vääntää tarinaa täällä kauheista existä ja nyxistä.

 
seuraavaksi sano että omaan sisimpään katsominen olisi NARSISMIA, sillä sitä se ei ole vaan ihan tervettä.

Sairasta sen sijaan on vääntää tänne juttua toisista ihmisistä ja analysoida heitä.
 
en löytänyt tarinasta mitään viittausta kateuteen ......... enkä paljon vihaankaan. Kuka siis oli tarinan kateellinen ja kuka vihasi ketä?

Ap itseäänkö, kun oli rakastunut mielikuvaan ja unelmaan, mikä ei totutunutkaan vai miestäkö hän vihasi vai ..... miehen äitiä ......... vai juoppoporukkaa .....vai????
 
Alkuperäinen kirjoittaja no huh ..:
Olihan diagnoosi.
Täytyy olla monen alan erikoislääkäri, että pystyy tuollaisen diagnoosin toisesta ihmisestä tekemään.


Täytyy olla todellinen spesialisti, että tekee miehestään analyyttisesti selvää, kuten ap.
 
Minusta tuntuu, että jokainen meistä luo ensivaikutelmaa esim. ulkonäön perusteella. Jos sama ihminen laitettaisi vaikkapa baariin viimeisen päälle puettuna ja stailattuna tai vastaavasti epäsiististi ja nuhjuisesti pukeutuneena, niin yleisesti ottaen se heti ensisilmäyksellä asiallisen, fiksun ja siistinoloinen herättää enemmän positiivista huomiota.

Me ihmiset olemme pitkälti sitä, millaiseksi meidät on kasvatettu. Kehuminen, ylistäminen yms. on ihan tarpeellista, mutta vanhemmat tekevät karhunpalveluksen, jos ei anneta realistista kritiikkiä ja nostetaan lapsi jalustalle, jolloin lapsi oppii siihen, että hän on jotekin parempi kuin muut. Todellisuuden ja kotona opitun ero on räikeän suuri ja sitä voi olla tosi vaikea sietää.

Minusta kateus on aika tavallinen ilmiö. Terveellistä se on silloin, kun se toimii liikkeellepanevana voimana (esim. haluaa omaan kotiin samanlaisen remontin kuin naapurilla, joten alkaa säästämään rahaa kasaan remppaa varten), mutta sairasta taas silloin, kun kateus tukahduttaa muita tunteita alle ja siitä ei pääse yli.

Voin tunnustaa, että minä olen kahdessa pidempiaikaisessa seurustelusuhteessani ihastunut myös siihen, mitä mies_voisi_olla enkä siihen, mitä hän nyt tällä hetkellä on. Toisaalta eipä sitä itsekään pidä siitä, jos mies yrittää muokata minua mieleisekseen. Sen vuoksi olisi ainakin hyvä, että kummallakin olisi samat näkemykset asiasta. Eihän se muokkaaminen välttämättä huonokaan asia ole (esim. jos kaksi pullukkaa alkaa seurustelemaan ja kumpikin haluaa itsensä ja kumppanin laihtuvan, jolloin kummallakin on motivaatiota tukea itseä ja toista muuttumisprosessissa). Henkisiä arvoja ja ajattelutapoja on tosi vaikea muokata ja välttämättä sellaisessa ei onnistu edes terapiassa. Nalkuttaminen ei taida tehota milloinkaan.
 
"Minusta kateus on aika tavallinen ilmiö. Terveellistä se on silloin, kun se toimii liikkeellepanevana voimana ..."

Joo sillai ei kannata olla kateellinen että muuttuu pahaksi toista kohtaan ja tuhoaa toisen mielenterveyden.


 
Kun tutustuin mieheeni, pidin häntä vähän ujona ja "viattomana" naapurinpoikana. Hän lähestyi minua varovasti ja suutelikin jotenkin ujosti ensimmäisillä kerroilla. Suhteen edetessä minulle alkoi paljastua hänestä yllättäviä ja aika kaameitakin seikkoja. Hänellä on ollut hurja määrä seksikumppaneita (ainakin minun asteikollani), sekä miehiä että naisia! Hän on harrastanut kimppaa, erilaisia välineitä, asuja jne jne... Lisäksi hän harrastaa pornoa ja vierailee erilaisissa eroottisissa nettiyhteisöissä yrittäen pitää sen minulta salassa. Minua moinen jo ällöttää, sillä olen itse romanttisen ja kahdenkeskisen erotiikan puolestapuhuja. Melkein herää jo kysymys, että millaisen ihmisen kanssa oikein elän?! Onneksi mitään ilkeämielisyyteen tai kateellisuuuteen viittaava ei ole. Ja minua hän kyllä rakastelee ihanasti ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yllättynyt:
Kun tutustuin mieheeni, pidin häntä vähän ujona ja "viattomana" naapurinpoikana. Hän lähestyi minua varovasti ja suutelikin jotenkin ujosti ensimmäisillä kerroilla. Suhteen edetessä minulle alkoi paljastua hänestä yllättäviä ja aika kaameitakin seikkoja. Hänellä on ollut hurja määrä seksikumppaneita (ainakin minun asteikollani), sekä miehiä että naisia! Hän on harrastanut kimppaa, erilaisia välineitä, asuja jne jne... Lisäksi hän harrastaa pornoa ja vierailee erilaisissa eroottisissa nettiyhteisöissä yrittäen pitää sen minulta salassa. Minua moinen jo ällöttää, sillä olen itse romanttisen ja kahdenkeskisen erotiikan puolestapuhuja. Melkein herää jo kysymys, että millaisen ihmisen kanssa oikein elän?! Onneksi mitään ilkeämielisyyteen tai kateellisuuuteen viittaava ei ole. Ja minua hän kyllä rakastelee ihanasti ;)

Miten tämä perverssi liittyy liisan elämään?
 
hienoa kuulla tarinasi nimimerkki yllättynyt. Itsellä on tullut paljon asioita esiin ja osaa mieheni ei tiedä minun tietävän. Tiedän, että hän katsoo paljon pornoa netistä. netti vie paljon hänen aikaansa. Annan seksiä miellyttääkseni koska mieheni pitää siitä paljon. Minä itse en pidä, mutta mieheni tarvii seksiä ja miellytän että sopu säilyy. Mieheni luonteessa on rumia asioita paljon. huomaavaisuus ei niitä peitä vaikka hän hemmottelee minua romanttisilla asioilla ja muistaa syntymäpäiväni jne.
 
nyt löysivät kaksi ruman luonteen omaavan, perverssin miehen naiset toisensa. Kyseessähän on siis sairaus ja jos jatkatte elämäänne siippojenne kanssa niin mars erikoistuneelle päälekurille aika.

Vakava pershäiriö siis vähintään kyseessä eikä ole parannettavissa usein vaan oireet jatkuvat läpi elämän.
 
Hienoa, jos tarinastani oli apua, tai jos se toi ajattelemisen aihetta.

Kertomukseni liittyi alkuperäiseen tarinaan sikäli, että minullekin on miehen todellinen luonne paljastunut vähitellen. Tai ehkä vain tein hänestä aivan väärät johtopäätökset silloin alussa. Ensivaikutelma voi pettää, siis. Missään tapauksessa en pidä mieheni luonnetta "rumana" vaikka hänen mieltymyksensä kieltämättä ovat kovin erilaiset kuin minun. Saa nähdä, miten suhteemme käy...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Liisan elämää:
hienoa kuulla tarinasi nimimerkki yllättynyt. Itsellä on tullut paljon asioita esiin ja osaa mieheni ei tiedä minun tietävän. Tiedän, että hän katsoo paljon pornoa netistä. netti vie paljon hänen aikaansa. Annan seksiä miellyttääkseni koska mieheni pitää siitä paljon. Minä itse en pidä, mutta mieheni tarvii seksiä ja miellytän että sopu säilyy. Mieheni luonteessa on rumia asioita paljon. huomaavaisuus ei niitä peitä vaikka hän hemmottelee minua romanttisilla asioilla ja muistaa syntymäpäiväni jne.

Kuinka usein sulla on syntymäpäivä?

Jos olet varmasti sitä mieltä, että miehelläsi on alkoholiongelma, kateusgeeni ja hän on katkera, ilkeä ja rumaluonteinen - miksi jatkat parisuhdetta? Koska hän hemmottelee sinua silloin tällöin?
Oletko mielestäsi ansainnut parempaa/vain tämän?

Vai pääsetkö tässä suhteesa vain "helpommalla"? Hyvässä suhteessa joutuu näkemään paljon enemmänvaivaa kun pelkkä "seksi jotta sopu säilyy". Oletko valmis satsaamaan hyvään suhteeseen? jos olet, hanki sellainen! Suurin osa maailman miehistä on tosi kunnollisia kilttejä ja kivoja tyyppejä. Ne huonommat löytyy usein niistä baareista...
 

Yhteistyössä