Kateellisten panettelua nämä kaksi lausetta/sananlaskua

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "minä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"minä"

Vieras
Eli tämä lause sisäinen kauneus. Sehän ymmärretään niin, ett ulkoisesti kauniit olisivat jotenkin rumempia sisältä. Aivan päinvastoin sanon elämää nähneenä. Ulkoisesti rumat ovat keskimäärin kateellisia ja tyhmiä verrattuna ulkoisesti kauniisiin, jotka pääasiassa yrittävät selvitä elämässä rumien ja ilkeiden ja tyhmien kiusaamisesta huolimatta.

No toinen on tämä kirjaviisas. Ja paskat! Että koulutettu ja koulunpenkillä menestynyt olisi jotenkin vain kirjasta viisas ja se, joka saa viitosia, olisi jotenkin elämässä viisas!!!

Miksi jos näin on, sitten nämä vitosen oppilaat eivät oikeassa elämässä osaa olla syömättä itseään ylipainoiseksi, vaan valitetaan oikean median taholta, että koulutus korreloi terveellisten elämäntapojen kanssa?

Kyllä se vaan niin on, kuten antiikin aikana jo tiedetttin. Kaunis ja klassinen ulkomuoto korreloi älyyn. Kauniit ovat lähes aina myös älykkäitä ja hyviä.

Rumat ovat tyhmiä ja ilkeitä. Eivät pärjää koulussa niin kuluttavat loppuelmän parempiensa (lue: ei rikkaampi, koulutettu ja kaunis voi olla köyhempi kuin tämä ruma ja ilkeä, kaikkii eivät tavoittele rahaa) kadehtimiseen ja kiusaamiseen. Juu, on poikkeuksia, mutta näin se menee.
 
[QUOTE="minä";22377969]Eli tämä lause sisäinen kauneus. Sehän ymmärretään niin, ett ulkoisesti kauniit olisivat jotenkin rumempia sisältä. [/QUOTE]

Ei sisäinen kauneus poissulje ulkoista kauneutta millään lailla. Olisit viitannut edes sanontaan "moni kakku päältä kaunis, silkkoa sisältä".
 
Osittain samaa mieltä. Kun joku puhuu jostain "elämänviisaudesta", siinä on noin 99% todennäköisyys että se tarkoittaa sitä että kyseinen henkilö ei ole ikinä opiskellut yhtään mitään. Elämänviisautta on se mikä kertyy istumalla kaljakuppiloissa. Kouluviisas ja elämänviisas, ts. oikeasti älykäs ja oikeasti typerä. Eikä tämä nyt tarkoita että kaikkien pitäisi olla kouluja käynyt, mutta vois lopettaa tuon kirjaviisaudesta ja elämänviisaudesta jauhamisen kun siinä lemuaa kateus niin selvästi. Vähän sama kuin tunneälykkyys, jos sinulla ei ole mitään oikeita ansioita laitettavaksi CV:seen, voit kirjoittaa sinne sen :D

Samaten just tuo sisäinen kauneus. Se on vähemmän tärkeää kuin ulkoinen kauneus. Tavatessa uusia ihmisiä se sisäisesti kaunis mursu ei kiinnosta yhtä paljon kuin itsestään huolta pitävä tyyppi.
 
"kenellä onni on sen kätkeköön" :O eli minkä takia suomalaiset on niin saatanan masentunutta kansaa kun ei ees onnellinen saa olla!

"joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee" kun väitetään, että lapsi jota ei oo pienenä piiskattu mukamas kasvaisi jotenkin huonoksi! :kieh:

"joka menneitä muistelee sitä tikulla silmään" vedotaan aina siinä vaiheessa kun joku haluaa puhua menneistä, niin hyvässä kuin pahassakin. voi luoja miten menee hermo tollasten lauseiden heittoihin, joita heitetään vaan vanhasta tottumuksesta, joista ei ole kuin haittaa.

Toi "moni kakku päältä kaunis..." on kyllä monesti ilkeesti sanottu kauniille ihmiselle. :( Mutta sitä mieltä minäkin olen, että kauniit vaan pääsee elämässä helpommalla - tai pääsisivät jos eivät itse pilaisi mahdollisuuksiaan ;)
 
Minä olen ruma ja peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli lähes 9, eli siis en ole ihan tyhmä. Kirjaviisaaksi kutsun esim. lääkäriäni, joka varmasti osaa teoriassa aiheesta vaikka mitä, enemmän kuin kukaan, mutta oikeaan elämään hän ei osaa sitä soveltaa. (sairastan siis diabetesta ja kun muinoin uutta insuliinia kokeiltiin, verensokeri laski joka yö niin, että sain syödä jääkaapin tyhjäksi, jotta pysyin tajuissani. Nämä jatkuvat matalat verensokerit, jotka valvottivat minua koko yön laskivat tietysti pitkäaikaista verensokeria normaalille tasolle. Lääkäri totesi, ettei tässä mitään ongelmaa ole, kun arvot on nyt noin hyvät! prkl valvo siinä sitten kaikki yöt shokin uhkan takia... )
Minulla on myös kavereita, jotka ovat ulkoisesti kovinkin nättejä, lukion käyneitä ja sieltä hyvin paperein selvinneitä, ei siis tyhmiä, mutta käytännön asioissa ihan uunoja. Sori nyt vaan. Ja tämä ei ole ainoastaan minun mielipiteeni, joten kateellisuudesta ette voi syyttä.
Tällä hetkellä mulla on myös lukio kesken ja voin väittää olevani elämänviisas, vaikka ikää ei hirveästi vielä olekaan.
Elämä on kuljettanut niin paljon, että jos siitä ei jotain ole oppinut niin ei mistään!

Elkää nähkö kaikkia niin mustavalkoisena :D
 
Minä oon kyllä käsittänyt tuon kirjaviisaan sellaiseksi, joka on vain opetellut kaiken ulkoa, varsinaisesti sisäistämättä asioita. Sellainen voi kyllä koulussa pärjätä, muttei elämässä. :D Mutta sellainen joka on kouluja käynyt ja sisäistänyt asiat ja ymmärtää vielä elämääkin on todella viisas. :)
 
Itse koen, että elämänviisaudesta puhuttaessa henkilö on kokenut ja nähnyt kaikenlaista, joka on kasvattanut häntä ja tehnyt ehkä avoimeksi ja viisaaksikin. Elämänviisas ei arvota ihmisiä pelkän ammatin tai koulutuksen mukaan, vaan näkee että maailmassa on niin paljon muutakin, miljoona pientä vivahdetta jotka tekevät yksilöistä arvokkaita.

Mitä tulee sisäiseen kauneuteen, tuntuu joskus että sillä lohdutetaan ei niin kaunista ihmistä. Toki ulkonäkö on jotain mihin ensin törmätään ja joka ensin arvotetaan, tiedostaen tai tiedostamatta. Mutta näkisin sisäisen kauneuden tarkoittavan vähän samaa kuin elämänviisaudenkin, sillä ei ole mitään tekemistä kouluviisauden kanssa.

Viisas on se, joka ymmärtää erilaisuuden ja joka pyrkii selittämään asiat jollain muulla kuin ikuisilla kliseillä; "kotiäidit on tyhmiä", "yliopiston käyneet aina viisaita ja hyviä".
 
Ap:lla on todella vähän tuttavia jos kaikki tuntemansa viehättävät ihmiset ovat fiksuja ja rumat tyhmiä. Kumpaa ryhmää muuten ap edustaa?

Mulla heräsi myös kysymys, miten joku on saanut angstattua itsensä tuohon pisteeseen jo tähän aikaan aamusta? :D
 
Viimeksi muokattu:
Ei kaikki ole niin yksiselitteistä. On rumia ja sisäsesti kauniita plus fiksuja. 0n kaunita ja sisäisesti kauniita ja fiksuja. On rumia jotka on myös sisäisesti rumia, ja kauniita jotka ovat sisäisesti rumia. Ja joo, on niitä rumia ja tyhmiäkin, mutta kauniskin voi olla tyhmä! :) Kuten ilmeisesti ap, koska ei ymmärrä, että on tyhmää yleistää.
 

Yhteistyössä