Kasvatusongelma

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surkea äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

surkea äiti

Vieras
Minä en enää jaksa tuon kolmevuotiaan kiukuttelua ja vastaanpanemista. Viimeset puoltoista vuotta on jo ollut vaikeeta ja koko ajan menee vaan pahemmaksi. Yhden yhtä asiaa ei voida tehdä yhteisymmärryksessä vaan kaikesta pitää tapella. Jos jotakin on pakko tehdä, se on tehtävä väkisin. Itsellä on nyt menemässä kuppi nurin jaksamisen kanssa. Lapselle tulee huudettua aika paljon ja tiedän ettei se ole hyväksi kenellekään. Sitten loppuaika mitä ei tapella, menee märehtiessä huonoa omaatuntoa huutamisesta ja pakottamisesta. En tiedä enää mitä tehdä... Onko joku taho olemassa josta sais ihan kasvatusneuvoja tai jotakin? Joku missä vois käydä lapsen kanssa ihan varta vasten opettelemassa sitä miten pitäisi kasvattaa. Neuvolassa sanovat vaan voi, voi, se on se uhmaikä.

Viime aikoina on tuntunut, ettei mun olisi pitänyt tehdä lapsia ollenkaan, kun en osaa kasvattaa niitä. Tuntuu pahalta.
 
no joo, lapset on kauheen vaivalloisia, se vaan pitää hyväksyä.. kohta ne on murrosiässä ja sitte se vasta vääntämistä onkin.. tarkoitan tällä siis sitä että jos joka päivä odotat että milloin tää helpottaa milloin tää helpottaa milloin tää helpottaa niin ei kai se oikeestaan helpotakaan, unohda se.

peli pitää osata pelata niin että äidin tahto toteutuu vaikka lapsi ei haluaiskaan sen toteutuvan. nalkutus kannattaa lopettaa, se ei toimi. jos ei sana kuulu niin teot puhuvat: lapsi ei vie roskaa roskiin vaikka pyydät -> otat lapsen kädestä kiinni tartut lapsen kädellä siihen roskaan ja talutat lapsen roskikselle. kehut hirveästi kun roska on roskissa. jos ei vaatetta pueta päälle, lähdetään liikkeelle ilman vaatteita, huomaa kyllä nopeasti että kannattaa pukea. jos sotkee ruokapöydässä, otat ruoan pois ja annat istua tyhjässä pöydässä jne.

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_kokeilee_rajoja/

soita perheneuvolaan?
 
Hei, tuo sama tunne tulee melkein kaikille äideille jossain vaiheessa, ainakin pieninä annoksina. Ihanaa, että tunnistat kuitenkin tarpeesi saada apua. Puoltoista vuotta on pitkä aika. Käy lukemassa vaikka mll:n sivuilla, siellä on paljon hyviä vinkkejä ja ajattelemisen aihetta, mutta lue silloin kun on rauhallista.
Muista, että olet tärkein ihminen sille pienelle. Tsemppiä!
 
Tätähän tää just on! Tälläkin palstalla muutamat aloitukset, etten jaksa vauvaa, uhmaikäistä, eskarilaista, koululaista, esi-murkkua, teiniä, juuri aikuistunutta.. Vauvakuumeen luulisi hiipuvan kun tätä palstaa lukee! Tervetuloa elämään, aina vaan ei jaksa<3
 
Apua täytyy osata VAATIA. Tämä ihan kokemuksesta. Julkisella puolella lääkärissä itkin lapsen jatkuvaa tolkutonta valvottamista ja loputonta kiljumista ja sanoin pelkääväni, että yöllä päässä naksahtaa ja painan tyynyn itkevän pienen lapseni naamalle. Lääkäri käytännössä lähetti meidät ulos. Ei edes tutkinu lasta. Yksityiselle mentiin heti perään, lähete sairaalaan ja seuraavana aamuna otettiin yhteyttä sairaalasta ja käskettiin välittömästi tulemaan ja päästiin osastolle tutkimuksiin jne. Eipä apua tullu sillonkaan, kun yövalvottamisen takia meinasin ihan jatkuvasti nukahtaa töissä auton rattiin. Voivottelua tuli kyllä, ei apua. Minä opin tästä sen, että apua ei saa neuvolasta tai julkiselta puolelta lääkäristä. Valitettavasti.
 
Yks mikä auttaa on se, että antaa "tehtävät" tarpeeksi pieninä palasina. Eli ei: pue päällesi, vaan laita alkkarit. Sitten, että laita sukat. (Itse asiassa mä annan alkkarit ja sanon, että laita tämä pipo päähäsi ja sukista, että laita nämä korviisi ja housuista että kaulaliina... Unohtaa kiukutella. Ja toistuu joka aamu ja on aina yhtä hauskaa. Pojilla taitaa olla aika pitkät piuhat.)
Toinen konsti on vaihtoehdot. Että saat valita kumman teet.
Tietty on asioita joista ei jousteta kuten hampaitten pesu, mutta jos ei pese itse niin sitten minä pesen ilman sen kummempaa riitelyä (minun puoleltani).
ja kyllä mulla menee hermot ja sitten kun kiljun, että EI JA KUN EI NIIN SITTENKÄÄN JA KUITENKAAN EI KOSKA MINÄ SANON NIIN!!!! niin alkaa kersoilla mennä jakeluun...
 
[QUOTE="tiipii";25787900]Tätähän tää just on! Tälläkin palstalla muutamat aloitukset, etten jaksa vauvaa, uhmaikäistä, eskarilaista, koululaista, esi-murkkua, teiniä, juuri aikuistunutta.. Vauvakuumeen luulisi hiipuvan kun tätä palstaa lukee! Tervetuloa elämään, aina vaan ei jaksa<3[/QUOTE]

Sä varmaan tarkoitat hyvää, mutta ainakin minua ärsyttää tällaiset kommentit. Tervetuloa elämään, aina ei vain jaksa. Tätähän neuvoloissa on paljon.
Lapset nyt itkee, vauvojen kuuluu itkeä, tämmöistä tää uhmaikä on jne. Kyllä jokainen sen tietää.
Mutta JOS ei oikeasti jaksa ja on väsynyt niin hyvin pienillä jutuilla vois helpottaa sen äidin oloa. Juttelemalla, KUUNTELEMALLA ja ymmärtämällä ei vähättelemällä ongelmaa "sellaista se nyt on" tyylillä., tarjoamalla konkreettista apua/neuvoja.
 
[QUOTE="vieras";25787941]Yks mikä auttaa on se, että antaa "tehtävät" tarpeeksi pieninä palasina. Eli ei: pue päällesi, vaan laita alkkarit. Sitten, että laita sukat. (Itse asiassa mä annan alkkarit ja sanon, että laita tämä pipo päähäsi ja sukista, että laita nämä korviisi ja housuista että kaulaliina... Unohtaa kiukutella. Ja toistuu joka aamu ja on aina yhtä hauskaa. Pojilla taitaa olla aika pitkät piuhat.)
Toinen konsti on vaihtoehdot. Että saat valita kumman teet.
Tietty on asioita joista ei jousteta kuten hampaitten pesu, mutta jos ei pese itse niin sitten minä pesen ilman sen kummempaa riitelyä (minun puoleltani).
ja kyllä mulla menee hermot ja sitten kun kiljun, että EI JA KUN EI NIIN SITTENKÄÄN JA KUITENKAAN EI KOSKA MINÄ SANON NIIN!!!! niin alkaa kersoilla mennä jakeluun...[/QUOTE]

:laugh: mahtavaa!!
ja Supernanny <3
 
Toisen hädän mitätöinti ei auta ollenkaan. Tai nää "mitäs läksit" -kommentit. Ihminen tarttee tukea, apua, ymmärrystä ja kuuntelua, ei kertomuksia siitä miten jollakulla toisella menee niin paljon paremmin. "Anna sen huutaa" tai "Sä annat liikaa lapselle periks" jne. ei aiheuta muuta kuin ärsytystä jos kyseessä on oikeesti todella temperamenttinen lapsi ja neuvojalla on helpot lapset tai ei lapsia ollenkaan eikä harmainta aavistustakaan siitä, kuinka haastavaa elämä voi temperamenttisen lapsen kanssa olla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja surkea äiti;25787660:
Minä en enää jaksa tuon kolmevuotiaan kiukuttelua ja vastaanpanemista. Viimeset puoltoista vuotta on jo ollut vaikeeta ja koko ajan menee vaan pahemmaksi. Yhden yhtä asiaa ei voida tehdä yhteisymmärryksessä vaan kaikesta pitää tapella. Jos jotakin on pakko tehdä, se on tehtävä väkisin. Itsellä on nyt menemässä kuppi nurin jaksamisen kanssa. Lapselle tulee huudettua aika paljon ja tiedän ettei se ole hyväksi kenellekään. Sitten loppuaika mitä ei tapella, menee märehtiessä huonoa omaatuntoa huutamisesta ja pakottamisesta. En tiedä enää mitä tehdä... Onko joku taho olemassa josta sais ihan kasvatusneuvoja tai jotakin? Joku missä vois käydä lapsen kanssa ihan varta vasten opettelemassa sitä miten pitäisi kasvattaa. Neuvolassa sanovat vaan voi, voi, se on se uhmaikä.

Viime aikoina on tuntunut, ettei mun olisi pitänyt tehdä lapsia ollenkaan, kun en osaa kasvattaa niitä. Tuntuu pahalta.


Koitahan opetella lapsesi kanssa olemaan. Pahemmat ongelmat tulevat murrrosiässä, ellei keskusteluyhteyttä. Täytyy olla katsontakanta tulevaisuuteen eikä olla heti mulle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Väsyttää;25788063:
Toisen hädän mitätöinti ei auta ollenkaan. Tai nää "mitäs läksit" -kommentit. Ihminen tarttee tukea, apua, ymmärrystä ja kuuntelua, ei kertomuksia siitä miten jollakulla toisella menee niin paljon paremmin. "Anna sen huutaa" tai "Sä annat liikaa lapselle periks" jne. ei aiheuta muuta kuin ärsytystä jos kyseessä on oikeesti todella temperamenttinen lapsi ja neuvojalla on helpot lapset tai ei lapsia ollenkaan eikä harmainta aavistustakaan siitä, kuinka haastavaa elämä voi temperamenttisen lapsen kanssa olla.

kiitos, ja tsemppiä ap:lle, mulla(kin) on juuri tällainen hienosti sanottu haastava lapsi.. huoooh että voi olla kaikki niiin vaikeata joskus... tekis vaan mieli melkein lähtee välillä menemään. sitten tunteet jäähtyy sekä lapsella että mulla ja sitten taas helpottaa vähäks aikaa. ja kohta taas uusi sota ja taistelu pystyssä, ja tätä jatkunut meillä jo pari vuotta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Väsyttää;25788063:
Toisen hädän mitätöinti ei auta ollenkaan. Tai nää "mitäs läksit" -kommentit. Ihminen tarttee tukea, apua, ymmärrystä ja kuuntelua, ei kertomuksia siitä miten jollakulla toisella menee niin paljon paremmin. "Anna sen huutaa" tai "Sä annat liikaa lapselle periks" jne. ei aiheuta muuta kuin ärsytystä jos kyseessä on oikeesti todella temperamenttinen lapsi ja neuvojalla on helpot lapset tai ei lapsia ollenkaan eikä harmainta aavistustakaan siitä, kuinka haastavaa elämä voi temperamenttisen lapsen kanssa olla.

No aika vaikeahan sitä on heittää neuvoja jotka osuisivat naulan kantaan kun ei tunne sinua, lastasi eikä näe teidän tilannetta kotona. Millainen suhteenne on tällä hetkellä? Vietätkö rauhallista yhdessäoloaikaa lapsen kanssa? Millaista on vuorovaikutus, provosoidutko tai turhaudutko jo etukäteen?
Jos neuvot aiheuttaa ärsytystä niin mitä haluat? että joku toteaisi vain saman minkä sanoit jo, lapsi on tempperamenttinen ja piste?
 
No aika vaikeahan sitä on heittää neuvoja jotka osuisivat naulan kantaan kun ei tunne sinua, lastasi eikä näe teidän tilannetta kotona. Millainen suhteenne on tällä hetkellä? Vietätkö rauhallista yhdessäoloaikaa lapsen kanssa? Millaista on vuorovaikutus, provosoidutko tai turhaudutko jo etukäteen?
Jos neuvot aiheuttaa ärsytystä niin mitä haluat? että joku toteaisi vain saman minkä sanoit jo, lapsi on tempperamenttinen ja piste?

justiin niin.

mutta tiedätkö että nuo kysymyksesi jo auttavat näkemään tilannetta uusin silmin ja eri näkökulmasta? eli tahtomattasi taisit auttaa :D

temperamenttinen lapsi vaatii kaiken huomion ja suorastaan imee kaiket voimat vanhemmistaan, tai monestikin äidistään, silloin ei osaa ajatella ihan noita perusjuttujakaan, että lapsi haluaa huomiota ja sitä rauhallista yhdessäoloa vanhemman kanssa. ja että aikuisen ei pitäisi olla niin helposti ja valmiiks provosoituva, olettaa että lapsi on taas hankala, jälleen kerran.
hyvä muistaa nuo asiat, itsellänikin ne tuppaa unohtumaan.
 
Kiitos kaikille vastauksista! Huomenna taas uuteen taistoon... eiku siis paremmalla asenteella. Mitään sinänsä uusia neuvoja ei tullut, vanhempainnetit on koluttu jo moneen kertaan ja oikeestaan kaikki kokeiltu mitä ehdotitte. Tässä väsymysitkun laannuttua tulin nyt taas kerran siihen tulokseen, että huomenna on itellä pakko hermon kestää ja pokan pitää ja oltava letkee kuin lehmä enkä provosoidu. Annan aikaa enemmän ja yritän yhä edelleen olla johdonmukainen. Kuun lopussa menen toisen lapsen kanssa neuvolaan, niin josko siellä ottaisin puheeksi että olisko meidän hyvä siellä perheneuvolassa käydä.

Kiitos, on ihana, että sain myös myötätuntoa ja kannustusta. On hyvä huomata, ettei ole näiden tunteiden kanssa ihan yksin. Nyt nukkumaan tämän päivän kiukut pois, aamulla sitten yritetään taas.
 
[QUOTE="jep";25788181]justiin niin.

mutta tiedätkö että nuo kysymyksesi jo auttavat näkemään tilannetta uusin silmin ja eri näkökulmasta? eli tahtomattasi taisit auttaa :D

temperamenttinen lapsi vaatii kaiken huomion ja suorastaan imee kaiket voimat vanhemmistaan, tai monestikin äidistään, silloin ei osaa ajatella ihan noita perusjuttujakaan, että lapsi haluaa huomiota ja sitä rauhallista yhdessäoloa vanhemman kanssa. ja että aikuisen ei pitäisi olla niin helposti ja valmiiks provosoituva, olettaa että lapsi on taas hankala, jälleen kerran.
hyvä muistaa nuo asiat, itsellänikin ne tuppaa unohtumaan.[/QUOTE]

:) ei se tahotonta ollutkaan, varmasti unohtuu yksinkertaiset asiat siinä hullunmyllyssä minkä uhma voi kotiin aiheuttaa!!
Eikä ole helppo pysyä rauhallisena ja päättäväisenä eli voimia ja hermoja kaikille! :hug:
 
Tiedän tasan, että kun on ihan loppu, on tosi vaikeaa kääntää kelkkaa...mutta ehkä voisit saada parin päivän loman ja kokeilla sitten puhtaalta pöydältä?
Fakta on se, että uhmaikäiset ovat hankalia. Mutta positiivisella kannustamisella ja huumorilla pääsee tosi pitkälle. Kuitenkin se lapsi haluaa pohjimmiltaan olla äidille "kelvollinen", ja nauttii kehuista ja kiitoksista. Aloita vaikka kehumalla lasta niistä asioista jotka hän tekee oma-aloitteisesti? Ihan mistä vain, että saatte positiivisen kierteen alulle. Moittimista ja ein sanomista kannattaa välttää aina kun mahdollista. Hankalia tilanteita kannattaa ennaltaehkäistä huumorilla, tuon ikäisistä on tosi hauskoja juuri nuo kaikki väärin pukemiset ym. Erityisesti, jos äiti pukee väärin :D
Silti välillä otetaan yhteen, mutta ne pitää vain hoitaa kiukutteluista huolimatta.

Hammaspesut meillä on saatu sujumaan niin, että minä toimin jukeboxina. Lapset saa toivoa lauluja, ja niin kauan kuin suu pysyy nätisti auki, laulu jatkuu (teen hassuja muunnoksia niin ei käy tylsäksi). Lelujen keräämisestä meillä on hankalina iltoina kisa, jossa minä olen ihan surkea koska koko ajan pyllähdän maahan tai heitän korista ohi tmv. Olen myös joskus tuolle kaikkein hankalimmalle keskimmäiselle pukiessa sanonut hassuja ohjeita, jos haistan että ongelmia on luvassa. Ja niin edelleen.
Ehkä olet kaikkea jo kokeillutkin, en tiedä, mutta laitoin esimerkkejä jos jotain uutta olisi mukana.

Ja tämä ei tarkoita, että äidin pitäisi olla jatkuvasti joku pelle. Vaan se on itsellekin hauskaa, ja hommat hoituu hyvällä. Niistä katoaa se "paha karma". Ja sekin aika tulee, kun ne hoituvat ihan normaalisti ilman uhmaa....ei tietenkään kaikki ikinä.
 
Sen verran vielä kommentoin tuohon positiivisen palautteen antoon, että se on ihan hemmetin vaikeaa, kun joka kerta kun sanon positiivista, lapsi huutaa vaan ei ja saa raivarin. Kun kiellän jotain, sama tulos. Kun käsken tekemään jotain, sama tulos. Jos leikin hänen kanssaan, sama tulos. Jos en leiki, sama tulos. Oikeestaan on aivan sama mitä meillä kukakin tekee, lapsi vaan raivoaa taukoamatta.
 
Mulla oli ja on vieläkin ihan tavattoman tempperamenttinen lapsi. Nyt vaan ikää jo sen verran enempi, et raivarit ei aivan niin maksimaallista luokkaa. Meillä saatettiin jostain ihan pienestä asiasta raivota tuntikin. Ja omat hermot ei vaan aina kestäny vaan menin lapsen tasolle ja huusin minäkin. Jossain kohtaa olin aivan loppu tähän huuto-raivari-itku-potku juttuun. Sama mitä sanoin, sanoin sen aina väärin ja tulos oli karjuva lapsi ja kohta jo kaikki hyvät päätöksensä unohtanut karjuva äiti..Meillä toimi yllättäen tarrat, rauhallisen lapsen kanssa juteltiin (ikää 4) ei silloin raivareiden aikaan/jälkeen. Sovittiin, et kun päivä menee hyvin saa tarran ja kolmesta tarrasta palkinto. Meillä palkinto ei ollut tavara vaan lapselle mieluinen tekeminen vanhemman kanssa ilman sisaruksia.Ja yllättäen se toimi. En alussa uskonut et tohon lapseen tehoo mikään, mutta tehos. Välillä piti muistuttaa, palkinnosta ja päälle paljon kehuja kuinka mukavaa meillä kaikilla on kun on rauhallista eikä kukaan huuda ja tappele. Seuraavaksi sitten lisättiin 5 päivää tarroja ja palkinto jne. Näin meillä katkes tää pahin aika. Sain itse levätä ja koko perhe sai levätä. Meillä on nimittäin kolme muutakin lasta, joille tämä raivareiden saanti oli varmasti raskasta. Nyt lapsi on 7 ja vieläkin tempperamenttinen, mutta hallitsee kuitenkin jo raivarit.
 

Yhteistyössä