Monasti olen kuullut, että mitä suurempi lapsi, sen suuremmat ovat myös huolet ja murheet. Toistaiseksi ollaan vielä huolilta ja murheilta melko hyvin vältytty, mutta nyt alkaa tulemaan eteen ajat, jolloin en enää olekkaan aivan niin varma itsestäni kasvattajana, kuin mitä olen ollut tähän saakka. Joten ei haittaa, jos joku jakaa kanssani ajatuksiaan. Koitan pysyä avoimin mielin ja kuunnella monenlaisia mielipiteitä. Jospa niistä sitten löytyisi jokin kultainen keskitie kuljettavaksi 
Tyttö täyttää pian 12v. Hän lienee itsekin hieman ristiriitaisessa elämänvaiheessa, sillä hän on lapsi, mutta myös jo vähän nuori. Äitinä haluaisin tietenkin pitää hänet lapsena vielä vuoden-pari, mutta toisaalta haluan antaa hänelle myös mahdollisuuden "tulla" nuoreksi.
En ole nyt aivan varma kaikenmaailman rajavedoista. Olen ilmeisesti varsin tiukkaa sorttia oleva kasvattaja...mutta kun en haluaisi höllätä ohjaksia myöskään liikaa. Tässäpä siis pulma, joka näkyy käytännön asioissa näin:
Meikit on jo vähän alkanut kiinnostamaan tyttöä ja puolisalaa on meikkejä alkanut kotiin ilmestymään. Puolisalaa siksi, että tyttö on kyllä niistä kertonut, mutta vasta sen jälkeen, kun ne on jo hankittu. Hän tietää varsin hyvin, että meillä ensin jutellaan ja vasta sitten toimitaan, kun on kyse jostakin uudesta asiasta, johon äidillä saattaa olla vahva mielipide. Tyttö myönsi itsekin, että osti meikit ensin ja kertoi vasta sitten, koska epäili äidillä olevan melko jyrkkä kanta meikkejä kohtaan. Kuten onkin. Vai onko?
Sovimme, että meikkejä (hillityt luomivärit) voi käyttä esim. koulun discossa tai kaverin synttäreillä. Eli ei arkena, vaan erityistilaisuuksissa. Tämä sopi tytölle. Ainakin toistaiseksi. Mutta miten sitten jatkossa?
Meikkaaminen ei todellakaan ole maailman suurin synti, vaan asia, jota mielestäni kaikki naiset saavat halutessaan tehdä. Mutta kyseessä on nyt kuitenkin vielä 11v tyttö, ei aikuinen nainen. En toisaalta taas haluaisi olla liian tiukka, sillä jos ihoa kuitenkin huoltaa hyvin, en varsinaisesti näe meikeistä olevan järin suurta haittaa ja hallaa. Joten miksi ei?
Kyse nyt kuitenkin on ehkä enemmän siitä, että haluaisin opettaa lapsilleni sen, että meikkaaminen on ihan jees silloin, kun tilanne ei mene siihen, ettei voi lähteä viemään edes roskapussia, koska "iik, joku voi nähdä mun ilman meikkiä!!" ja vaikka meikkaamalla saa tosiaan korostettua kasvojensa hyviä piirteitä ja meikin avulla ihan tavallisesta tallukastakin voi loihtia todella kauniin naisen, niin ilman meikkiäkin on silti hyvä. Haluan siis sinne meikkien taakse hyvän itsetunnon. Ettei tilanne lipsuisi siihen, että nuoren on "pakko meikata", koska hän kokee olevansa ilman meikkiä ruma. Tai jotain sinnepäin.
Ulkonäköön liittyvistä asioista on pinnalle viime aikoina noussut myös valokuvissa "poseeraaminen". Tyttö esitteli eilen kuviaan, joita olivat ystävänsä kanssa ottaneet. Kuvat olivat kyllä sinänsä ihan ok, mutta oli silti vähän yllätys nähdä, miten tyttö todella poseeraa kuvissa. Ei siellä nyt sentään vielä mitään ankannaamaa näkynyt, mutta eiköhän senkin aika sitten jossakin vaiheessa tule. Voi apua!
Tässäkin kohtaa aloin pohtimaan itsetuntoa ja minäkuvaa. Poseeratkoot ihan rauhassa kaverin kanssa. Mutta siinä kohtaa, kun ikää tulee vähän lisää ja kuvia ladataan nettiin, en toivoisi törmääväni kuvaan, jossa lapseni poseeraa puolialastomana, duckface-ilme naamallaan. Aina ei tietenkään sen äidin halua kysellä, mutta jotenkin sitä vaan toivoisi voivansa kasvattaa lapselleen hyvän itsetunnon, joka ei tarvitsisi ulkopuolista pönkitystä (esim. tykkäämiset somessa) ja ainaista piiloutumista meikkikerroksen alle.
Vielä ei taida olla hätä, sillä eilisen päivän tyttö vietti ystävänsä kanssa keppihevosilla leikkien. Muta tosiaan, sieltä aina välillä pilkahtaa myös se teini...ja sitä tullaan näkemään jatkossa varmasti enenevissä määrin.
Miten kasvattajana selvitä tästä? Meillä on kyllä tytön kanssa todella hyvä keskusteluyhteys (jota hän on itsekin kiitellyt) mutta miten osaan vetää ne rajat oikeisiin kohtiin? Miten auttaa nuorta kehittämään hyvää itsetuntoa?
Tyttö täyttää pian 12v. Hän lienee itsekin hieman ristiriitaisessa elämänvaiheessa, sillä hän on lapsi, mutta myös jo vähän nuori. Äitinä haluaisin tietenkin pitää hänet lapsena vielä vuoden-pari, mutta toisaalta haluan antaa hänelle myös mahdollisuuden "tulla" nuoreksi.
En ole nyt aivan varma kaikenmaailman rajavedoista. Olen ilmeisesti varsin tiukkaa sorttia oleva kasvattaja...mutta kun en haluaisi höllätä ohjaksia myöskään liikaa. Tässäpä siis pulma, joka näkyy käytännön asioissa näin:
Meikit on jo vähän alkanut kiinnostamaan tyttöä ja puolisalaa on meikkejä alkanut kotiin ilmestymään. Puolisalaa siksi, että tyttö on kyllä niistä kertonut, mutta vasta sen jälkeen, kun ne on jo hankittu. Hän tietää varsin hyvin, että meillä ensin jutellaan ja vasta sitten toimitaan, kun on kyse jostakin uudesta asiasta, johon äidillä saattaa olla vahva mielipide. Tyttö myönsi itsekin, että osti meikit ensin ja kertoi vasta sitten, koska epäili äidillä olevan melko jyrkkä kanta meikkejä kohtaan. Kuten onkin. Vai onko?
Sovimme, että meikkejä (hillityt luomivärit) voi käyttä esim. koulun discossa tai kaverin synttäreillä. Eli ei arkena, vaan erityistilaisuuksissa. Tämä sopi tytölle. Ainakin toistaiseksi. Mutta miten sitten jatkossa?
Meikkaaminen ei todellakaan ole maailman suurin synti, vaan asia, jota mielestäni kaikki naiset saavat halutessaan tehdä. Mutta kyseessä on nyt kuitenkin vielä 11v tyttö, ei aikuinen nainen. En toisaalta taas haluaisi olla liian tiukka, sillä jos ihoa kuitenkin huoltaa hyvin, en varsinaisesti näe meikeistä olevan järin suurta haittaa ja hallaa. Joten miksi ei?
Kyse nyt kuitenkin on ehkä enemmän siitä, että haluaisin opettaa lapsilleni sen, että meikkaaminen on ihan jees silloin, kun tilanne ei mene siihen, ettei voi lähteä viemään edes roskapussia, koska "iik, joku voi nähdä mun ilman meikkiä!!" ja vaikka meikkaamalla saa tosiaan korostettua kasvojensa hyviä piirteitä ja meikin avulla ihan tavallisesta tallukastakin voi loihtia todella kauniin naisen, niin ilman meikkiäkin on silti hyvä. Haluan siis sinne meikkien taakse hyvän itsetunnon. Ettei tilanne lipsuisi siihen, että nuoren on "pakko meikata", koska hän kokee olevansa ilman meikkiä ruma. Tai jotain sinnepäin.
Ulkonäköön liittyvistä asioista on pinnalle viime aikoina noussut myös valokuvissa "poseeraaminen". Tyttö esitteli eilen kuviaan, joita olivat ystävänsä kanssa ottaneet. Kuvat olivat kyllä sinänsä ihan ok, mutta oli silti vähän yllätys nähdä, miten tyttö todella poseeraa kuvissa. Ei siellä nyt sentään vielä mitään ankannaamaa näkynyt, mutta eiköhän senkin aika sitten jossakin vaiheessa tule. Voi apua!
Tässäkin kohtaa aloin pohtimaan itsetuntoa ja minäkuvaa. Poseeratkoot ihan rauhassa kaverin kanssa. Mutta siinä kohtaa, kun ikää tulee vähän lisää ja kuvia ladataan nettiin, en toivoisi törmääväni kuvaan, jossa lapseni poseeraa puolialastomana, duckface-ilme naamallaan. Aina ei tietenkään sen äidin halua kysellä, mutta jotenkin sitä vaan toivoisi voivansa kasvattaa lapselleen hyvän itsetunnon, joka ei tarvitsisi ulkopuolista pönkitystä (esim. tykkäämiset somessa) ja ainaista piiloutumista meikkikerroksen alle.
Vielä ei taida olla hätä, sillä eilisen päivän tyttö vietti ystävänsä kanssa keppihevosilla leikkien. Muta tosiaan, sieltä aina välillä pilkahtaa myös se teini...ja sitä tullaan näkemään jatkossa varmasti enenevissä määrin.
Miten kasvattajana selvitä tästä? Meillä on kyllä tytön kanssa todella hyvä keskusteluyhteys (jota hän on itsekin kiitellyt) mutta miten osaan vetää ne rajat oikeisiin kohtiin? Miten auttaa nuorta kehittämään hyvää itsetuntoa?
