Kartoitetaas miehen ikää..

  • Viestiketjun aloittaja CatMam5
  • Ensimmäinen viesti
Oksanreikä harmaana
Itse olin 36 v. kun kuopus syntyi. Mies täytti silloin keväällä 30 v. Me emme aio hankkia enää yhteisiä lapsia. Luku on täynnä (3 kpl). Minulle tehtiin kuopuksen syntymän yhteydessä sterilisaatio ja kolmen sektion jälkeen kohtu on sairastunut adenomyoosiin joten viime kesänä sinne laitettiin hormonikierukka hoitamaan asiaa. Eli oikein tuplasti ehkäisee samalla kun hoitaa...
 
syys-sade
Tänään just isi viettää 40v. päiväänsä, iltatähtemme täyttää pian 5v.Eli isi oli viimeisimmän synnyttyä 35v.
Missään nimessä hän ei enää halua vauvaa, sanoo ettei jaksaisi enää sitä elämää vauvan kanssa.
Itsekkin olen tyytyväinen pienimmän kasvaessa, vanhin nyt 15v. keskimmäinen 12v. Minustakin nämä kullanmurut riittää ja iloitsen " vauvamme" kasvamisesta isin kanssa yhdessä. meidän on hyvä olla näin ja jotenkin sitä kaipaa jo aikoja että saadaan taas olla ihan kahdestaan välillä.
 
Mun miehen ikä oli 36v. (oli just täyttänyt) kun tämä vielä masussa oleva vauva sai alkunsa. Itse olen nyt myös 36v. Miehen mielestä saa tämä kolmas lapsi olla viimeinen (tämä on siis hänelle toinen). Olen kyllä itsekin aika lailla samaa mieltä (ainakin tässä vaiheessa...). ;)
 
Meidän iskä oli 36 v. ja kaksi lasta, nuorin 6 kk. Kummankin mielestä saa tulla vielä yksi lapsi....sitten meille vanhuksille riittää. (Toki jos niitä kerralla tulee enemmän kaikki otetaan avosylin vastaan) :heart:
 
;) Meil tuleva isukki täytti just 45,minä 35 just muutama viikko sit saatiin tietää että vauva on tulossa. Toivottu sellainen. Edellisestä liitosta miehellä 19 ja 17 vuotiaat ja ittelläni 13 ja 15 vuotiaat. Nyt vaan odotellaan eka neuvolaa ja ensi kesää.
 
Meillä 30v, nyt kuopuksemme 5v. Esikoisemme syntyessä mieheni oli 23v. Nyt 3 lasta ja se todella meille riittää.

Mieheni siis keskimääräistä nuorempi kun alettiin lapsentekoon.
Nyt on 36v ja kohta 24v yhdessä! :heart:
 

Yhteistyössä