[/
Vuoden 2023 lopulla ulkomailla asuvat saivat kansaneläkettä keskimäärin noin 132 euroa kuukaudessa, mutta summat vaihtelevat maittain. Esimerkiksi Espanjassa asuvat suomalaiset saivat kansaneläkettä keskimäärin 230 euroa kuukaudessa. Kansaneläke on siis täydentänyt pientä työeläkettä. Muita tukia Kela ei tietenkään ole maksanut vakituisesti (yli 6kk/v.) ulkomailla asuville. Mutta nyt kun nämä pienellä eläkkeellä ulkomailla pärjänneet palasivat/palaavat Suomeen he hakevat kaikki mahdolliset tuet Kelasta, koska muuten ei Suomessa rahat riitä elämiseen. Valtio tuskin tämän uudistuksen ansiosta säästää - päinvastoin.
Kansaneläkettä ei olisi tarpeen maksaa sellaisille, jotka ovat asuneet ja tehneet töitä toisessa maassa niin kauan, että saavat sieltä asumistuet ja muut vastaavat etuudet. Tällaisessa tilanteessa ovat esimerkiksi monet vuosikymmeniä Ruotsissa asuneet suomalaiset.
Syitä pieneen työeläkkeeseen on monia: Ihminen on saattanut tehdä töitä matalapalkkaisilla aloilla, on hoitanut lapsia kotona tai toiminut omaishoitajana. Joku on saattanut menettää työkykynsä kokonaan tai osittain sairastumisen takia. Pätkätyöt ja työttömyys vain lisäävät pientä työeläkettä saavien määrää,
Jos on ikänsä asunut Suomessa tai tehnyt töitä suomalaisen työnantajan palveluksessa muualla ja maksanut verot yms. maksut Suomeen, niin miksi siitä rangaistaan, jos pientä työeläkettä saava ihminen haluaa viettää eläkevuotensa muualla? Kuka hyötyy siitä, että pienituloinen eläkeläinen pakotetaan asumaan Suomessa, mikäli hän haluaa saada itselleen kuuluvan kansaneläkkeen? Eikö ole parempi veronmaksajille, että hän ei asu Suomessa pienen eläkkeensä ja kaikkien Kelan tukien turvin? Eikä hän kuormita Suomen terveydenhuoltoakaan ulkomailla asuessaan. Ulkomaille muuttamisesta on nyt kuitenkin tehty hyväosaisten etuoikeus.
Kansaneläkkeen maksamisesta ulkomaille on tehty kansalaisaloite viime heinäkuussa. Ikävä kyllä, monikaan ei ole siitä tiennyt – eivät edes ne, joita asia koskee. Ihan sattumalta minäkin sen huomasin. Koska aloitteesta ei ole tiedotettu, kannattajia on vähän. Käykää ihmeessä allekirjoittamassa se - myös te joita asia ei henkilökohtaisesti koske, mutta ehkä haluaisitte tukea niitä ihmisiä, jotka sinnittelevät pienen eläkkeensä varassa!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/15606
QUOTE]