vierailija
"Ylen rahoitusta leikattava tuntuvasti
Järjestöt pitävät Ylen rahoitusta kestämättömänä nykyiseen taloustilanteeseen nähden, sillä se on noin 66 miljoonan euron säästöjen jälkeenkin Pohjoismaiden toiseksi suurin (106 euroa asukasta kohden) Norjan jälkeen. Järjestöt esittävät, että Ylen rahoituksen taso laskettaisiin vähintään Ruotsin tasolle eli 76 euroon asukasta kohden."
www.suomenuutiset.fi

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas - Suomen Uutiset
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.