Kannattaako olla yhessä?

Ollaan seurustelu 1,5 vuotta.
Aluksi suhteemme ei ollut kovin vakava, ei puhuttu
esim lapsista tai muista tulevaisuuden suunnitelmista.
Yhdessä käytiin baareissa ja meillä oli hauskaa.
Kun oltiin seurusteltu 9 kk, ehkäisy oli pettänyt ja tulinkin raskaaksi.
Poikaystäväni painosti aborttiin 12 viikolle asti jonka jälkeen ei periaatteessa voi tehdä aborttia.
Hän haukkui, syytti koko sen ajan mua, eikä halunnut nähdä mua juuri ollenkaa. Hän joi kaikki viikonloput ja muutenki, ja uhkaili kännissä todella usein, ja uhkaili myös erolla jos en tee aborttia.
Olin kahden vaiheilla, periatteeni on että en tee aborttia,
olen saanu sellaisen kasvatuksen ja kuulun kirkkoon.
Perheeni on uskomassa.
En halunnut kuitenkaa erota hänestä, ja meinasin tehdä abortin hänen vuoksi jotta suhde toimisi. Lopulta en enää pystyny, itkin ihan hirveesti, ja
perheeni oli minun tukena onneksi.
Se oli todella rankkaa aikaa.
En voinut muuttaa poikakaverin mielipidettä,
joten en pitänyt häneen enää niin paljon yhteyttä.
Lopulta hän oli jutellut äitinsä kanssa, ja päätynyt siihen tulokseen
että ei se lapsi niin kamala asia ole.
Mulla jäi reikä sydämeen noista ajoista.
Mutta lupasin yrittää hänen kanssaan vielä kerran.
Oltiin toisilla paljon öitä, ja suunniteltiin muuttoa yhteen.
Lopulta hän muutti minun luokseni asumaan.
Aluksi kaikki meni ihan hyvin, mutta sitten tuli arki vastaan.
Kummatki oli täysin toisten vastakohtia,
toki me tiedettiin se ennen muutoaki jo mutta
sen tajus vasta sitten todellisena.
Hän on täysin ateisti ja minä kristitty.
Arvot oli kummallaki täysin erit, ja kummatki halus eri asioita.
Tajusin silloin, että oon aina halunnut mennä kunnolla naimisiin
ja saada lapsia ainaki 4 tai 5.
Hän ei halunnut mitään näistä.
En ole onnellinen, kun en saa toteuttaa omia unelmiani.
Rakastan silti häntä ja tuntuis vaikeelta erota siitä
Mutta hänelle on tullut juominen taas tosi tärkeeksi,
ja on sanonutkin että haluais elää vielä nuoruutta ja käydä baareissa jne.
Mä en aio juoda enää tän raskauden jälkeenkää.
Ei tee mieli, kun näkee melkein joka päivä, kuinka
on pakko saada aina yks, kaks ja toinen jne kalja.
Minä tykkäisin kyläillä paljon, mutta hän inhoaa sitä
eikä suostu näkeen kummankaa sukulaisia.
Pelkään myös välillä häntä, jos joku asia ei toimi niinkuin pitäisi,
saattaa heittää esim hiiren seinään tai vastaavaa.
En kuule juuri koskaan että hän rakastaisi mua,
eikä hän ole tukenut myös raskauden aikana pahemmin.
Tuntuu että hänet on kasvatettu tuntematta rakkautta,
kun hän ei ole nytkään yhteydessä vanhempiinsa juuri yhtään.
Se tuntuu tosi kylmältä.
Myös seksi tuntuu siltä, että mies nopeasti koskee rintoihin
ja heti pitäisi olla valmis.
Ei siis mitään esileikkijä.
En tiedä miksi me ollaan vielä yhdessä..
Hän rakastaa mua kyllä ja uskon sen.
Minäkin rakastan häntä, mutta en ole silti onnellinen tässä suhteessa.
Miljoona kerrat on puhutta näistä asioista, eikä auta.
Oon viimeisilläni raskaana ja pelottaa jos tulee ero
että jäisin yksin.
On mulla perhe ja ystävät toki tukena,
mutta en tiiä miten mies suhtautuis asiaan.
Kertokaa kommentteja asiaan,
oon epätoivoinen.
Niin ja itse olen 20 vuotias ja mies on 22 vuotias.

 

Kuulostaa kyllä aika huonolta tuo yhteinen tulevaisuus. Mutta älä tee mitään hätiköityä tässä vaiheessa. Anna aikaasi nyt lapsellenne ja mieti teidän tulevaisuutta ehkä vähän myöhemmin, parempaan ajankohtaan. Voimia sinulle ja onneksi sulla on tukijoukkoja! :hug:

 

:hug: onko se oikeesti rakkautta vai haluatko rakastaa häntä kun pelkäät jääväsi yksin? Mua ihan riipi sydämestä toi sun teksti. Jos sulla on perheesi tuki takana,älä pakota itseäsi elämään sen ukon kanssa. Sä löydät itsellesi paaaaljon paremman ja tarvitsee se lapsi rakastavat vanhemmat. Ei toi teidän suhde ole terve ja sinä siinä kärsit eniten. Minä itse kristittynä tiesin että minulle on tarkoitettu kristitty mies ja sen minä sain. Pidä kiinni haaveistasi ja unemistasi, äläkä anna miehen riistää niitä sinulta. Yhteenvetona siis PÄÄSTÄ IRTI siitä miehestä. Teitä ei minun mielestäni ja tekstisi perusteella ole tarkoitettu yhteen :hug: Tämä oli nyt minun näkemykseni joten tottakai teet niinkuin itse koet sen parhaaksi ja toivon sinulle voimia :heart:

 

Mun mielestä ei kannata jatkaa yhdessä. Itekin oon ollut suhteessa, jossa en ollut onnellinen ja päätin lähteä... Ero oli molempien mielestä parempi vaihtoehto kuin yhdessä kituuttaminen. Rakastetiin kyllä toisiamme, mutta se ei yksin riitä... Suhteen pitää toimia ja molempien voida toteuttaa omia haaveitaan.

Tuli kausi, jolloin harmitti paljon. Pääsin kuitenkin sen yli ja eheydyin. Olin tyytyväinen sinkkuna olemiseen. Sitten tapasin miehen, jonka kanssa voin olla oma itseni ja jonka kanssa on hyvä olla. Nyt tässä suhteessa ollessa oon tajunnut miten tärkeetä on, että molemmat osapuolet huomioidaan ja voi tuntea itsensä rakastetuksi. Ei riitä, että tietää toisen rakastavan, jos teot ja sanat viestii toista.

Kannattaa ajatella niin, että ansaitsee tuntea olevansa rakastettu ja tulla onnelliseksi. Lapsikin vaistoaa, jos vanhemmilla ei ole hyvä suhde. Lapsen on hyvä, jos vanhempien on hyvä. Jokainen tekee itse valintansa, mutta tää on mun mielipide ja kokemus aiheesta. Voimia sulle tilanteeseen ja valinnan tekoon! Toivottavasti löydät onnen joko miehesi rinnalla tai jonkun muun kanssa. :hug:

 

Kiitos hyvistä vastauksista

Sitä mäkin pelkään että syntyy vielä kaaos jos vielä kauan asun tässä
hänen kanssaan.
Hän onkin sanonut ettei kestä jos joutuu valvomaan vauvan itkun vuoksi.
Sepä se, vaikka olis rakkautta niin se ei riitä,
kun kummatki haluaa kuitenki eri asioita ja on toistensa vastakohtia.
Tähän mennessä ollaan kyllä toteutettu miehen haaveet, ja mies on tehnyt mitä lystää,
ei olla menty minnekkää kun hän ei ole halunnut, kaverit pitää kuulemma aina nähdä baarissa,
kuunnellaan hänen musiikkia, koska inhoo mun musiikki makua, jne listaa voisi jatkaa loputtomiin,
niin ja omii telkkaria ja saattaa pelata telkkarin kautta pelejä monta tuntia,
jonka aikana minä yksin kökötän koneella tai yritän keksiä tekemistä.
Viikonloppuisin pitäisi rentoutua, mutta se luo minulle niin kauheet paineet kun mietin,
paljonko se ostaa kaljaa ja mitä se tekee.
Viikonloppuisin ei myös ole kauheesti tekemistä, enkä jaksais vaan olla telkkarin
tai koneen ääressä, kuten jos hän on kotona niin varmasti haluaa olla koko ajan sisällä.
Mä luulen että ehkä mä pelkään sit sitä jotenki, että kadunko sitä myöhemmin?
Tai en nää enää niitä vikoja, tai hän lupaisi kuun taivaalta..
Hänen mielestä suhteessamme ei oo mitään vikaa, ja ihmettelee miks "jankutan" asiasta.
Samoin kun en hyväksy sen juomista.
Kyllä siitä varmasti ajan myötä yli pääsis, ehkä se vaan pelottais jäädä yksin.
Niin, kyllähän se lapsi vaistoaa.
Ja kyllä se vaistoaa jo kohdussa, silloin kun pelkään tai olen hermostunut,
jos mies esimerkiksi juo, tai on vihainen niin vauva potkii aika lujaaki.
Mä luulen, että yritin rakastaa häntä kun pelkään jääväni yksin.
Oon mä laittanut vireille jo asunto hakemukset.
Toivon että kuuluis pian jotain, en jaksais kauaa enää olla tässä tilanteessa.
Tietenki raha asiat huolestuttaa, mutta kyllähän sitä tukia saa.

 

Voisit melkeinpä lähteä jo tuon pelkän juomisenkin takia,ja baareissa notkumisen. Se joka joka päivä juo,on alkoholisti,tai tuleva.(alkoholistin lapsi) Eihän miehellä näytä olevan mitään kiinnostusta teidän tulevaisuuteen tai vauvaan.
Meillä miehen kanssa välillä niin ikäviä tilanteita,että olisin saattanut lähteäkin ellei lasta olisi,ja olen sanonu että ei ehkä oltais edes yhdessä ilman prinsessaa.
Joten lähde nyt,kun olet vielä "yksin", lapsen kanssa ei sulla ehkä riitä voimia muuttamiseen. Tai jäät odottamaan,toiveissa paremmat ajat. Sulla tukiverkostokin,ja tuilla pärjäät varmasti kun tuhannet muutkin pärjää :hug: