kamalin asia, joka on sattunut synnytyksessä? EI HERKILLE!!

[Orion-]

Luovutin ja annoin laittaa spinaalin, kun olin useamman tunnin kärvistelly ponnistustarpeen kans ja mitään ei tapahtunu, olin jo väsyny. Harmittaa vieläki.

 

[Anatolia]

Kamalinta tähän mennessä (2 synnytystä):

- kätilö kielsi juomasta enempää cokista

- esikoista ponnistaessa tuli tajuton hiki

- esikoista synnyttäessä tuli kova kutina epiduraalista

- petyin kun en saanutkaan ponnistaa toista muksua maailmaan jakkaralla (avotarjonta --> sängyssäolopakko)

Erittäin onnellinen olen, jos tämän suurempia vastoinkäymisiä ei tule kohdalle myöskään kolmannen syntyessä.

 

[tarjah]

Eka synnytys oli pihtisynnytys ja se tähän asti kamalin kokemus..

 

[hyytikyppynen]

Exän kans ootin esikoistani. Mitähän oli viikkoja, päälle 30 kuitenki jonku verran, exä hakkasi ja potki minut (kuten tapoihinsa kuulu) ja ite sain justiin ja justiin soitettua apua. Exä paukko ovesta ulos ja onneksi paiskas oven kiinni niin kovalla voimalla että kimpos auki takas ja apu pääsi nopeasti perille asti. Verenvuoto oli helvetillinen, muistikuvat jostaki ambulanssista oli että pyyettiin pysymään tajuissaan. Jotaki muistikuvia kai leikkurista ja täys pimeys.
Lapsi synty hätäsektiolla, eikä ollu paljosta kii että ainaki vauva ois menehtyny, vähän enempi nii mieki oisin ollu mennyttä. Verenhukka valtava.

 

[niii]

se kun vauva tuli naama edellä ja kädet olivat sillain "teräsmiesmäisesti" ylös päätä myöten:/ jäi jumiin ja oli tuskaa kun supparitkin loppuivat keskenkaiken tästä viikko aikaa ja on alapää vieläkin niin hellänä että hyvä edes kun pystyy istumaan ja lisäksi mullaki lähti taju vähäksi aikaa kun en kestäny kauheita kipuja neljäs lapsi oli ja aivan saatanallinen synnytys verrattuna muihin kolmeen mitkä oli tosi helppoja.

 

[mullaa]

Exän kans ootin esikoistani. Mitähän oli viikkoja, päälle 30 kuitenki jonku verran, exä hakkasi ja potki minut (kuten tapoihinsa kuulu) ja ite sain justiin ja justiin soitettua apua. Exä paukko ovesta ulos ja onneksi paiskas oven kiinni niin kovalla voimalla että kimpos auki takas ja apu pääsi nopeasti perille asti. Verenvuoto oli helvetillinen, muistikuvat jostaki ambulanssista oli että pyyettiin pysymään tajuissaan. Jotaki muistikuvia kai leikkurista ja täys pimeys.
Lapsi synty hätäsektiolla, eikä ollu paljosta kii että ainaki vauva ois menehtyny, vähän enempi nii mieki oisin ollu mennyttä. Verenhukka valtava.

vittu että mua pistää vihaksi tollaset mulkut!! itelle sattunu melkein samanlianen tilanne,mut lapsi ei silloin vielä syntynyt menin vaan kuitenkin varmuuden vuoksi loppuraskauden ajaksi sairaalaan . valtava mustelma tuli mahaan ja kylkeen viilto haava

 

[hyytikyppynen]

vittu että mua pistää vihaksi tollaset mulkut!! itelle sattunu melkein samanlianen tilanne,mut lapsi ei silloin vielä syntynyt menin vaan kuitenkin varmuuden vuoksi loppuraskauden ajaksi sairaalaan . valtava mustelma tuli mahaan ja kylkeen viilto haava

Mie olin tuon jälkeen pari viikkoa sairaalassa ja lapsi vielä pitempään. Kuvat synnytyksen jälkeen kertoo kyllä karun totuuen siitä missä helvetissä elin vuosia. Ei sitä vaan ite käsittäny. Jotenki kuvittelin että se on ok ja normaalia. Nykyään kunnon miehen kans tajuan että se oli helvetti, HELVETTI ja niin väärin ko olla ja voi. Niin vaan voi toinen toisen alistaa tahtoonsa ko ajoissa alottaa, eka henkisellä väkivallalla, muuttuen fyysiseksi siinä vaiheessa ko toisesta on syöty itsetunto, itsemääräämisoikeus ja kaikki mikä vähänkään kilkuttelis hälytyskelloja.

 

[Timppa]

Kaksosista jälkimmäinen ei suostunut syntymään vaan laittoi käden eteen poikttain. Sitä sitten kätilö yritti käsi rannetta myöten käännellä oikeaan asentoon. Samalla toinen katseli ultralla ja yht äkkiä tokaisi "oho, onkos tuo käsi irti!". Silloin hieman kauhistutti. Käsi oli kuitenkin kiinni.

 

["vieras"]

Kiireellinen sektio 36 tuntia lapsivesien menon jälkeen tuledusarvojen noustua ja kuumeen noustua. Menetin kolme litraa verta, kohtu vuoti joka kohdasta mihin lääkäri koski. Kahdeksan tuntia heräämössä, jossa tankattiin punasoluja, nestettä ja lääkkeitä. Lääkäri kävi vielä osastolla juttelemassa kanssani ja sanoi, että kohtu oli jo niin rääkätty, ettei lapsi olisi sieltä syntynyt ilman sektiota. Kohtutulehdus uusi vielä kotiin päästyäni. Onneksi ei käynyt pahemmin..

 

[IhanaValo]

Esikoisen ponnistusvaihe kesti melkein pari tuntia, voimat oli ihan loppu, vaúva väärässä tarjonnassa ja käsi otsalla tai poskella, en muista enää. Imukupilla autettiin ulos, pelko oli kova että oliko vauva ees kunnossa kun näin vaan sinertävät jalkapohjat kun siitä puoli-istuvasta katsoin sinne sängyn jalkopäähän.
Kun miut oli kursittu kasaan niin olo olikin melko ok, kävin suihkussa ja kävelin vauvan kans osastolle.

Toista synnyttäessä oikeestaan pahin (sen kivun jne. lisäksi) oli kun vauva oli pesulla ja ite nousin mennäkseni suihkuun, niin sinne meinasin pyörtyä, tuli paha olo ja silmissä sumeni.

 

[5n äiti]

Hui kauhistus, mitä olette joutuneet kokemaan. Minulla esikoisen jälkeen ei irronnut istukka, verta vuoti vajaa pari litraa. Hb laski alle 70 ja olo oli aika poissaoleva. En osannut heti nauttia vauvasta, koska oma selviäminen oli niin lujilla. Pariin päivään en pystynyt nostamaan päätä tyynystä, koska huimaus ja heikotus niin järkky. Kaikki muut ovat olleet todella helppoja, kaksossynnytys mukaan lukien.

 

["xXx"]

Kyllä se varmaan oli se pelko kun vauvan sydänäänet oli huonot ja niitä kuunneltiin puoli päivää. Sitten pikaisesti yritettiin vielä ph-näytettä ottaa vauvan päästä, kolmannella yrityskerralla luovuttivat. Kipu oli jotain sanoinkuvaamatonta, kun tulee supistus, kaksi kätilöä painaa mahaa pitääkseen vauvan paikoillaan ja lääkäri kaivaa näytettä samalla. Koko aikana en auennut kuin 2cm joten eipä siinä paljoa näytteitä saatu. Tuosta ei sitten kauaa mennytkään kiireelliseen sektioon ja pahinta siinä oli se pelko vauvan menetyksestä :/ Onneksi kaikki päättyi hyvin.

Sektio sinällään oli traumaattinen, harmittaa tosi paljon ettei synnytys koskaan ollut kunnolla käynnissä enkä saa ehkä koskaan tietää miltä tuntuu synnyttää oma lapsi.

 

[toipunut]

4. asteen repeämä, eli peräaukon molemmat sulkijalihakset meni kuopuksen synnytyksessä poikki. Onneksi pääsin heti korjausleikkaukseen ja nyt neljä vuotta myöhemmin kaikki toimii niinkuin pitääkin.

 

[Akaatti]

Eka synnytys oli pihtisynnytys ja se tähän asti kamalin kokemus..

Äidilläni oli myös tuo pihtisynnytys ja melko kamala synnytys oli kyseessä. Verenhukkaa, toisen lapsen hapenpuute, sydänäänien lakkaaminen ja tästä johtuen luultavammin tuli asperger. Itse ainakin vaadin pelkosektion jos joskus raskaana olen.

 

["niin"]

Kohdun repeämä, istukan irtoaminen ja kuolleen lapsen syntyminen sektiolla. Ensiksi kuitenkin yritettiin alakautta kun ei tiedetty kohdun repeämästä mitään. Itse teholla kome päivää taistelemassa elämästä.

 

[viisi lasta]

Viisi synnytystä takana ja ensimmäinen ja viimeinen olivat niistä mukavimmat, keskimmäinen oli ihan ok, lukuunottamatta tympeäää kätilöä.. Toisen lapsen synnytyksessä supistukset olivat ihan kamalat ja osaston kätilö vaan käski nukkumaan - vissiin sitä itteään olis nukuttanut. Lähdettiin sitten salille ja samainen kätilö tuumasi, että kyllä ne sitten takaisn laittaa. En ollut kuin alle 10 minuuttia salissa, kun sydänäänet romahtivat, mutta onneksi lapsi oli jo tulossa päälaki edellä. Hyvä ettei lattialle.
Neljäs lapsi syntyi pikavauhtia: koko touhu oli ohi reilussa tunnissa. Olo oli kuin helvetin esikarsinoissa kun yhdellä supistuksella paikat avautuivat 4cm:stä 10cm:iin. Lisäksi lapsi joutui pikaisen synnytyksen takia väsähtäneenä tehohoitoon.

 

["vieras"]

Esikoisen synnytyksessä sydänäänien laskeminen supistusten aikana (napanuora x2 tiukasti kaulan ympärillä), lapsen jääminen jumiin ponnistaessa ja lapsen sinisyys ja reagoimattomuus synnytyksen jälkeen (vietiin happikaappiin, mutta tokeni onneksi siitä spontaanisti).

Kuopuksen synnytyksessä kauheinta taisi lähinnä olla se, että olin yksin synnyttämässä ja olin niin kipeä, etten tajunnut vaatia mitään puudutteita. Eli helppo synnytys ilman komplikaatioita.

 

["ränttis"]

-Kesto 25h
-epidurli x4 ja eka kerta tehosi.. mieletömät kivut, itkin vaan.
- Mitään ei tässä hässäkässä taphtunut vaikka kalvot puhkaisitiin, ja tämä varmaan jo alle 5h alkamisesta

Itse en kokenut minkäänlaisia ennakoivia supistuksia, joten kaikki tais sit tulla kerralla.

-Se kun kaiken tän jälkeen huusin kätilölle että "mitä vit.. sä teet mulle, kun käänsi kuulemma lasta oikeaan asentoon kun pää oli ulkona, sattui varmaan eniten..

-ei varmaan kauheinta vaan huvittavinta kun lapsen syntymän jälkeen istukka ei meinannut tulla, niin vähän avittivat ja läiskähtikin sitten iloisesti mahan.. itse en nähnyt, mutt kuulin ja sen jälkeen eivät päässeet edes sängyn toiselle puolelle ennen kuin joku tuli siivoamaan..

Mutta kaikista kauhein oli se, ja mieskin sanoi että oli kamalinta/tuskaisinta mitä on nähnyt, oli se että multa tulehtui epparihaava (kätilö ei suostunut edes laskemaan tikkejä) ilmeisesti siitä syystä että osa tikeistä oli repsahtanut. Niin se tunne kun käyt ekaa kertaa n 2:lla ja siinä vieressä märkivä haava.. Mä itkin ja tuskahikoilin jne jne, kun en edes pystynyt istumaan.. yritin kyykätä siinä pöntön yllä ja voi luoja sitä tuskaa..

Täytyy itsekin todeta että se oli oikeasti kamalampaa kuin koko synnytys.

 

[tuy]

Esikoisen synnytyksessä se ettei saatu kätilöä kiinni... mies juoksi pitki käytäviä.... ja se kätilönä toimineen ihmisen viha, ja oikeestaan koko käytös....
Kakkosen kanssa koko synnyts oli ... no se oli sellaista. Onneksi oltiin hyvissä ja ammattitaitoisissa käsissä koko ajan... Ja onneksi oli puudutukset kohdillaan. Kipua en tuntenut, mutta se tunne kun tuntee, että paikat repee.. :/ Ja lopuksi se veripahka alapäässä josta lääkärit ja kätilötkin oli aika sanattomia... "pyydä vaan niin paljon kipulääkettä kuin tarttet..." :/ jep jep.
Kolmonen meinasi syntyä sairaalan hissiin...
Nelosen kanssa kaikki menikin rauhallisesti ja hallitusti.

"ja se kätilönä toimineen ihmisen viha, ja oikeestaan koko käytös.... " -mitä tuolla tarkoitit,siis mitä syytä kätilöllä oli vihata teitä? :0

 

["kaikenlaista"]

Kauheinta on ollut viimeisesä synnytyksessä lapsen jääminen jumiin pään jo tultua ulos. Se hätä oli kyllä suuri kun kätilö sanoo vieressä että tää on nyt saattava ulos ja äkkiä. Jostain sain viimeiset voiman rippeet ponnistaa ja syntyihän se. Tuloksena kylläkin paha olkahermopunosvaurio ja solisluu poikki.

 

[pupeltaja]

keskimmäinen lapsi.. 4770g..2 tuntia sairaalassa, tunnissa neljästä sentistä kymppiin, ilman kipulääkkeitä, ensin yritettiin laittaa epiä, neula oli liian lyhyt, eikä lekuri saanu sitä nikamien väliin, lekuri lähti pois tekee jotai jonku muun kanssa ja kun oli tulossa takas niin olin jo ponnistamassa.. Kipu oli ihan järkyttävä. oksentelin vaan ja itkin ja huusin ja kirosin ja pelkäsin kuolevani. Monitorissa käyrälaite näytti kysymysmerkkiä ja itsellä kova hätä vauvan puolesta. Luulen, että kipukin oli niin kova, kun kaikki ei ollut kunnossa.. Kätilö vakuutteli, että monitorianturit on vaan huonossa kohdassa, et kyllä sielä sydän lyö.. niinpäniin. 7minuutin ponnistamisen jälkeen (takaraivossa jyskytti vaan, et pakko ponnistaa tää vauva superlujaa pihalle, kaikki ei oo hyvin) synty eloton vauva, pyysin saada syliin sen heti, takas huudettiin et he kattovat ensin ja minä vasta sitten, näin ihan sinisen vauvan, jota kiikutettiin pois huoneesta, napanuora roikku pitkänä..ovi pamahti kiinni.

hiljaisuus.. katsoin mieheeni, tuijotettiin toisiamme....päässä miljoona kysymystä.. Mitä tapahtu viimesen kahden tunnin aikana!? Missä se vauva on, joka oli just mun mahassani ? Kumpikohan se on? Jääkö se henkiin? Mitä tapahtu? Mitä jos se kuolee.. mitä sanotaan ihmisille, miten selvitään siitä.. Mitä nyt täytyy ajatella.
Kysyin mieheltäni, mitä jos se kuolee.. mies vastas, että katotaan sitä sitten..

odotettiin..hoitajia ravas huoneessa, kokoajan eri henkilö. Kukaan ei tienny mitään, eikä osannu sanoa mitään. Kysyttiin jokaiselta, et onko vauva hengissä? kumpi se on? mitä tapahtu? Saadaanko me se vielä takaisin? eivät koskaan tienneet suoraa vastausta, vaan lähtivät aina tarkistamaan ja sille tielle jäivät.. Joku tuli tarkistamaan mun kunnon, käskin kattoa, oliko kohtu revennyt, olin ihan varma, että olis ollut. Kipu oli ollut niin kova. Ei kuitenka ollut revennyt.. tää henkilö kysy, et kumpi tuli.. ei tiedetty siihen vastausta.. se lähti kyselemään. hetki taas ootettiin ja sit saatiin tietää, että tyttö on ja hengissä toistaiseksi. Sit taas odotettiin.. EI tiedetty mitään jatkosta. Olin ehtiny jo valmistautua siihen, että vauva on kuollut, eikä sitä saada takaisin. Nyt piti alkaa miettiä taas jo uudestaan, et se onkin elossa Onkohan sille tullut kehitysvamma? ja, että se on tyttö! Sit tuli taas joku hoitaja huoneeseen ja ties kertoa, että vauva on vironnu käytävällä nopeasti ja hapetusarvot oli napanuorasta otettuna hyvät, luultavasti ei tule kehitysvammaa. Ollut niin pienen hetken ilman happee. Ei tiedetty vieläkään, et saanko sitä edes yöksi viereeni.. Ja taas ootettiin.. sit saatiin kuulla, että vauva tuodaan jossain vaiheessa meidän luokse. Ja kun viimein sain sen vauvan viereeni, ei se tuntunut omalta. Oli kauheen vaikee uskoa, et se oli mun vauva. Meni monta tuntia, et sain ajatukset uudelleen kasaan ja aloin pitää vauvaa omanani ja yhtä rakkaana, kun mitä se oli ollut vielä mahassa ollessaan. Olin ehtiny jo ajatella, et se oikeesti kuoli, et en tippuis niin korkeelta, en uskaltanu pitää toivoa yllä enää siinä vaiheessa ku se vietiin pois, eikä kukaan tienny kertoa meille mitään. Suojelin itteäni ja alotin valmistautumisen menetykseen, ennenku se oli ees varmistunut.. Oli tosi vaikee nostaa se onni ja ilo sieltä surun alta esiin uudestaan. käydä ne kaikki tunteet läpi ja se pelko ja epätietosuus.. huoh..

Tyttö on nyt 2vuotias ja voi hyvin. Ei ole todettu kehitysvammaa, liikkumisessa ollut ikäisiään vähän jäljessä, katsotaan..Miehen kanssa välillä puhuttu, kuinka tätä lasta pitää ihan erilailla. Suojelee enemmän ja jotenki niin elävästi muistaa sen, kuinka on jo kerran meinattu menettää. Rakastan kyllä kaikkia lapsiani ihan täysiä, mut tälle on aivan erityinen paikka mun sydämessä!

 

[yäh]

Meillä lähti lapsi myös huoneesta vauhdilla, ei itkenyt siinä vaiheessa ja ajattelin, että onkohan se pahin käynyt, vaikka sekin tuntui jotenkin tunnottoman utopistiselta. Todella vaikkaHoitaja komensi miestäni mukaan ja lähtivät ulos salista. Minua kursittiin kasaan ja tuntui todella pitkältä ajalta odottaa mitä tapahtuu. Mutta kaikki oli kuitenkin hyvin. Oli kuulemma hyvät hapettumisarvot.

 

[maisunen]

No sen verran kamalia kokemuksia, että hoitovirheitä tehty, teholla oltu jne.

Niin joo ja sektiossa "unohdettiin" kalvoja yms vatsaan.. alkoi kotiutumisen jälkeen älytön vuoto ja kipu + tulehdus ja eikun kiireellisesti sairaalaan.. kuulemma harvinaista, että jää.. hoitovirhe sekin. Leikannut lääkäri vielä ultrasi ja aika järkyttynyt oli itsekin. Sellaista siis.

 

["vieras"]

Emättimen+ välilihan repeämät synnytyksessä, oli melko pitkään kipeänä.

 

[ulkkis]

- Ilokaasu ilmeisesti aiheutti oksentelun
-Kätilö kielsi huutamasta ponnistettaessa ja käskytti että lapsi on saatava syntymään NYT
- Istukan syntymiseen meni 2h30min