kalvojen puhkasu..

aloittaja
Niin mänäkin tein ekalla että annoin kätilön päättää ja niin annan tällä seuraavallakin.

Mutta mietin vain kun olen lukenut noita synnytys kertomuksia niin siellä on jotkut pyytänyt ettei niitä puhkaistaisi..

 
Minulta kätilö kysyi synnytyksessä että sopiiko jos kalvot puhkaistaan ja syyksi sanoi että synytys siitä nopeutuisi sitten.
Olen kuullut että lapsella olisi jossain määrin pehmeämpi syntyminen mitä kauemmin saa köllötellä lapsivedessä (tai saatan muistaa ihan omianikin).
 
Mä olen aikanaan kakkosta synnyttäessä pyytänyt, ettei puhkaistaisi. Synnytys oli todella nopea ja tiesin, että kalvojen puhkaisu nopeuttaa avautumista ennestään. Lisäksi se supistuksen intensiivisyys kalvojen puhkaisun jälkeen suorastaan pelotti: tuli lähes paniikkireaktio. Kätilö oli oikein empaattinen ja antoi armonaikaa.
Kalvot puhkaistiin sitten vasta juuri ennen ponnistamista.
 
Omalla kohdalla kävi niin, että epiduraali pysäytti siihen asti ihan hyvällä vauhdilla sujuneen synnytyksen ts. suppareita tuli, mutta kohtu ei auennut. Sitä sitten vauhditettiin puhkasemalla kalvot ja voi juma, että sitä vauhtia sitten kanssa tuli!
Eli nyt ensi kesänä haluaisin olla ensinnäkin ilman epiduraalia ja jos homma tuntuu etenevän omalla painollaan, niin toivon, ettei kalvoja puhkaista.
 
Mä itkin ja rukoilin kalvojen puhkaisua viikolta 37, koska kohdunsuu oli 4cm auki ja vauva painoi virtsatiet umpeen, joten en pystynyt pissaamaan kuin tuskasta huutaen seisaallani ja painelemalla alavatsaa :/
Ponnistutti 10 min. välein kaksi viikkoa, en nukkunut paljon yhtään vaan yöt kyykyssä ponnistelin ja itkin ja yritin pidätellä, mutta ne oli sellaisia pakkoponnistuksia, jotka vaan tuli. Kuumaa vettä kului niinä öinä. Sain armahduksen 38+6.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 19:38 vieras kirjoitti:
Voisikohan sen tehdä ihan itse synnytyksen käynnistämiseksi, olen tässä miettinyt. Laskettu aika oli jo muutavama päivä sitten ja olen aivan KYPSÄ!!! Ei voi olla vaikea operaatio.
En mie kyllä itse lähtisi kalvoja puhkaisemaan.
Ensinnäkin milläs ne puhkaisisit koti oloissa? Jollain terävällä varmaan, mutta sielä voi olla se vauvan pää sopivasti sen terävän tiellä.
Toisekseen tiedätkö edes onko kohdunsuu ylipäätä alkanut aukeamaan? Ja kai sitä pitäisi pikkuisen nähdäkin minne sillä vempeleellä sohisi millä meinaisi kalvot puhkaista ettei sohisi emätintä verille.
 
Mulla on kaikissa viidessä raskaudessa puhkastu kalvot. Ei tuosta ole sen kummempaa numeroa tehty, tilanne on tutkittu ja tuohon on päädytty.
Mulla ei ole kalvot puhjenneet, vaikka oon ollut täysin auki, siis itsekseen.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 23:41 Fiona71 kirjoitti:
Mulla ei ole kalvot puhjenneet, vaikka oon ollut täysin auki, siis itsekseen.
Näin minullakin kahdessa viimeisessä synnytyksessä, vauva on syntynyt sitten heti seuraavalla supistuksella kalvojen puhkaisun jälkeen.

 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 20:05 kookosta kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 19:38 vieras kirjoitti:
Voisikohan sen tehdä ihan itse synnytyksen käynnistämiseksi, olen tässä miettinyt. Laskettu aika oli jo muutavama päivä sitten ja olen aivan KYPSÄ!!! Ei voi olla vaikea operaatio.
En mie kyllä itse lähtisi kalvoja puhkaisemaan.
Ensinnäkin milläs ne puhkaisisit koti oloissa? Jollain terävällä varmaan, mutta sielä voi olla se vauvan pää sopivasti sen terävän tiellä.
Toisekseen tiedätkö edes onko kohdunsuu ylipäätä alkanut aukeamaan? Ja kai sitä pitäisi pikkuisen nähdäkin minne sillä vempeleellä sohisi millä meinaisi kalvot puhkaista ettei sohisi emätintä verille.
Jossain sanottiin että sairaalassakin se vehje on sellainen kuin virkkuukoukku. Enpä usko, että se vauvan iho siitä menee läpi.
 
ammattilainen
Älkää missään nimessä ruvetko puhkaisemaan lapsivesikalvoja itse! Synnytyksen alkuvaiheessa siinä on jopa sairaalassa riskinsä! Edes kätilöt eivät puhkaise kalvoja epäkypsässä kohdunsuun tilanteessa (alle 4) vaan lääkäri tekee sen. Riskinä on aina napanuoran esiinluiskahdus (ja muitakin!). Synnytyksen loppuvaiheilla toimenpide on helppo tehdä ja turvallisempaa, mutta siinä vaiheessa jokainen on jo sairaalassa ja vauvan syntymä lähellä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.04.2007 klo 09:20 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 20:05 kookosta kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.04.2007 klo 19:38 vieras kirjoitti:
Voisikohan sen tehdä ihan itse synnytyksen käynnistämiseksi, olen tässä miettinyt. Laskettu aika oli jo muutavama päivä sitten ja olen aivan KYPSÄ!!! Ei voi olla vaikea operaatio.
En mie kyllä itse lähtisi kalvoja puhkaisemaan.
Ensinnäkin milläs ne puhkaisisit koti oloissa? Jollain terävällä varmaan, mutta sielä voi olla se vauvan pää sopivasti sen terävän tiellä.
Toisekseen tiedätkö edes onko kohdunsuu ylipäätä alkanut aukeamaan? Ja kai sitä pitäisi pikkuisen nähdäkin minne sillä vempeleellä sohisi millä meinaisi kalvot puhkaista ettei sohisi emätintä verille.
Jossain sanottiin että sairaalassakin se vehje on sellainen kuin virkkuukoukku. Enpä usko, että se vauvan iho siitä menee läpi.
Juu, pitkä virkkuukoukunomainen vempain se on, mutta lähdeppäs kuule virkkuukoukulla alapäähäsi seikkailemaan :/ :/

älä hyvä ihminen edes leikittele tuollaisella ajatuksella.
 

Yhteistyössä