Kalpeana

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Heräsin lauantai aamuna aurinko paistoi silmään. Olin muuttanut maalaiskuntaan. Veli oli testamentannut minulle pienen rivitalo asunnon. Pienessä maalais kaupungissa. Ei tätä kaupungiksi voi sanoa. porukka tulee traktorilla Osuskauppan ostoksille. Veljeni oli muuttanut 15 - vuotta sitten tänne vaimonsa kanssa. Vaimon vanhemmat asuivat täällä. Veljeni oli antanut kaiken periksi vaimolleen. Sanoin hänelle että hän on tyhmä kun muutti sinne. Alle vuodessa oli tullut ero. Ja veli oli ostanut tämän rivitalon pätkän eron jälkeen. Yritin saada häntä muuttamaan takaisin pääkaupunki seudulle. Hän vaan sanoi että maalla on mukavaa ja tä on viihtyisä paikka. Puolivuotta sitten veli kuoli onnettomuudessa työpaikallaan. Joku oli jättänyt kiinnittämättä kunnolla ohjeiden mukaan jotain rakennustyömaalla ja se oli romahtanut. Veli oli testamentannut kaikki minulle. Ja säästänyt rahaa talletelokeroon niillä maksoin perintöveron ja jäi vähän ylikin. Ostin niillä veljelle kunnon hautakiven tän kaupungin hautausmaalle. Annoin vapaat kädet sen tekijälle. Tuli Rosterista tehty risti jonka sisään mahtuu hyvin kunnon kynttilä. Laatta on kun varressa kiinni. yritän muistaa kerran viikossa viedä uuden kynttilän. Ajattelin myydä tän asunnon mutta päätin ensin ottaa selvää mikä tässä pikkukaupungissa viehätti veljeäni. Kyselin naapureilta veljestäni. Kaikki sanovat että kyllä veljeni tervehti mutta eivät olleet muuten tekemisissä. Veljeni ei koskaan osallistunut piha talkoisiin. Ei edes käynyt paikallisissa ravitsemusliikkeissä. Viereinen naapuri vaan sanoi että se lähti monesti aamulla reppu selässä ja tuli illalla myöhään takaisin. En ollut oikein erä miehiä. Tutkiskelin veljeni tavaroita muutama reppu muutama risukeitin ja teepannujaja pientä erä tavaraa. Pari maku pussia jotka vaikuttivat olleen todella vähällä käytöllä. Katselin netistä paikallista karttaa. Maalais kaupunki asutus oli keskittynyt ja muu oli maalaismaisema peltoa ja metsää. Muutama pieni retkeily reittioli merkitty karttan. Päätin läheteä lähimmälle retkeily reitille katsoo jospa löyti vinkkejä miksi veljeni piti tästä kaupungista. Olin pakannut reppuun vähän syötävää js juotavaa. Ajoin polkupyörällä pururadalle josta reitti lähtee.
 
Laitoin vanhan veljen Monarkkini vaijerilukolla kiinni opastauluun. ja lähdin kävelee pururataa pitkin. Kilometrin päästä oli suuntaviitta retkeily reitille. Reitti oli tasaista kangas metsää. Katsoin MML kartasta näkyykö siitä tätä reittiä. Näkyi pieni pätkiä polusta ja välillä ei ollenkaan. Tunni päästä saavuin järven rannalle ja katsoin karttaa oliko jotain paikka jossa voisi vaikka grillaa. Kartassa ei näkynyt mitään paikka. Jatkoin kävelyä polkua pitkin hetken aikaa ja istahdin kivelle. Onneksi on pieni tuulen vire ei hyttyset tuu kiussa isolla joukolla. Katselin järveä vastaranta oli lyhyen matkan pääsä mutt kartassa näkyy että järvi on pitkä ja olin sen keski kohdassa. Juon kunnon kulaauksen vettä ja otin suklaata repusta ja lähdin jatkaa matkaa. Polku meni aivan rannasssa. Kuulin naisen huudon Moi Risto. Katsahdi taakse ja suurikokoinen nainen käveli polkua kohti minua. Ai et sinä Risto ole, ajattelin että se on noussut haudasta kun sinulla ontoi Riston reppu selässä. Oon Riston veli sanoin. Lähdin kävelee polulle kun kuulin että tätä se Risto teki kaikki vapa ajat. Tais se tehdä sanoi nainen. Se tuntee tän polun ja sen vanhankin jota ei oo kartassa. Siellä se viihtyi korjas sen hajonneen laavunkin. Hän lisäsi. Mutta minä olen Antti sanoin. Lähdin kiertää reittiä ja otta selvää miksi Risto viihtyi täällä. Eikä muuttanut takas eron jälkeen. Jaa sanoi nainen. Kyllä siitä on huhuja mutta ei ne varmaan paikkaansa pidä. Risto vain taisi pitää luonnosta. Eikö sillä ollut naisia täällä kysyin. Ei tainnu minäkin sitä yritin mutta se halus olla vaan kaveri nainen sanoi. Tais se avioliiton hajoaminen riittää sille. Minä voin kävellä sun kanssa tonne uimarannalle hän sanoi. Pidän siellä kesä kioskia. Saavuimme uima rannalle. Ja kävelin naisen kanssa kioskille. Nainen moikkasi myyjälle ja pyysi 2 cokista. Nainen ojensi kokis tölkin minulle istutaan ja juodaan Nä Riston muistolle. Kyselin naiselta Ristosta mutta nainen ei oikein osanut vastata muuta kun Riston mieltymyksestä kävellä ja olella metsässä. Kysyin viellä toisesta reitistä. Nainen lupautui tulemaan oppaaksi huomenna jos tulen Kioskille kello 10 aamulla. Sanoin tulevani. Kiitin juomasta ja jatkoin matkaa. Reitti kaartoi pois järveltä ja liitty pururataan. Puolen tunnin päästä oli polkupyörällä ja ajoin asunnolle. Kävin suihkulla ja laitoin kellon soimaan.
Aamulla heräsin hyvissä ajoin. Pakkasin reppuun grillattavaa ja vettä ja tee pannun ja teetä. Kupin ja lusikan ja sokeria. Lähdin ajaa polkupyörällä kesäkioskille. Olin paikalla puoli 10. Laitoin pyörän kunnolla kiinni pyörätelineeseen 2 vaijerilukolla ja istahdin kaljon päälle. Eilinen nainen kin tuli paikalle. Unohdin eilen esittäytyä. Olen Kaisa. Kaisalla oli päälään Haltin joku ulkoilupuku ja selässä saman merkkinen reppu. Oli kun Erä Xena. Asun kruunasi Sinin vihreä lierihattu. Mennään Kaisa sanoi. Lähdin kävelee hänen jälkeensä. Pidin muutaman metrin välimatkaa. Sano jos vauhti on liikaa hän sanoi. Veljesi käveli aina rauhallisesti hän nautti joka hetkestä hän sanoi. Katseli edessäni kävelevää Kaisaa. Pitkä iso nainen tonkun alle jäisi ei minusta olisi mitään jäljellä. Mutta pian ajatukset siirtyivät Polkuun. Tulimme Metsä niitylle. Tässä nä erkanevat Kaisa sanoi. Pitää kävellä niityn toiselle puolelle siellä on taas kunnonpolku. Jatkoimme matkaa. Niityn toisella poulella oli viitta. Se oli ajan hakkaama keppi oli pystyssä ja 2 katkenetta viittaa. Tästä se alkaa. Reitti lähti heti nousemaan mäke ylös sen päällä oli laavu. Tä on Riston korjaama. Porukka pysähtyy aina tähän. Risto teki keväällä tänne puita ja niitä sai käytää jos se oli muuten sallittu että ei ollut palo varoituksia. Istu penkille Sanoi Kaisa. Pian hän tuli sylillisen klapien kanssa ja laittoi ne tulipaikan viereen. Teenkö sytykkeitä kysyin. Ei tarvitse Kaisa sanoi. Hän laittoi puut kin intiaani tai sarjakuva nuoti. ja laitoi sen sisään muutaman ison tuoven ssivun. Sitten hän kaivoi repustaan pullon ja kaatoi siitä puitten päälle. Varo voi roihataa hän sanoi ja heitti palavan tulitikun puitten päälle kunnon tuli roihadus tuli heti. Tän Risto opetti mulle sato vettä ja kastuttiin matkalla. Sillä on aina laavun sisällä kuivia puita. Se otti ne ja kaato sytytys nestettä päälle saatiin tuli ainakin. Katselin Kaisaa Pitkät hiukset hymyilevä suu. Ihan hyvän näköinen tai sit oon liian kauan asunut täällä ajattelin. Grillasin itselline pari Corizoa ja laitoin ne kummatkin oman sämpylän väliin. Kaisalla oli jotain grilli makkaraa. Puhuimme Ristosta. Otin vesipullosta kunnolla vettä. Kierretäänkö koko kierros kysyi Kaisa. Kuinka pitkä se on kysyin. 15 km viellä Siellä on 1 griilli kota Naapuri kunnan puolella. Katsoin kelloa kerittäisiin mutta jätetään ensi kertaan.
 
Lähdimme kävelee takaisin uimarannalle. Tuutko illalla tansseihin Kaisa kysyi. Meillä on Rannalla paikallinen Trio soittamassa. Onko hyväkin yhtye kysyin. Soittaa tänään tanssi musiikkia ja huomenna Rockia. Jaa voin tullakkin. Ne aloitta kello 21.00 hän lisäsi. Ota omat kaljat mukaan. Ensi vuodeksi saadaan varmaan anniskelu. Kaisa sanoi. Saavuimme uimarannalle kiitin Kaisaa ja lähdin polkee kotia kohti. kello 20 hyppäsin polku pyörän päälle ja ajoi uimarannalle. Porukka oli jo kokontunut rannalle nuorta ja vanhaa Purukka tassi laiturilla D.J. n säestyksellä. Istahdin kiven päälle ja avasin ölut tölkin. Nyt rupee tajumaan miksi väli jäi tänne asumaan. Pieni kaupunki ja viihdettä kaikille. Kaisa tuli luokseni. Kiva kun tuli hän sanoi. Hän oli pukeutunut Tumman vihreeseen nilkkoihin ylettyvään leninkiin. Kyllä oli kaunis nainen ajattelin kun katsoin häntä. Ootko sinkku hän kysyi. Olen minä vastasin. Sit mennään minun luokse jatkoille. Eikö minulta kysytä vastasin. Ei kysytä. Ju juu vastasin. Ajattelin kyllä karata viimeistään kello 22. Kello 21. tuli vanhempi mies henkilö soitto kamojen eteen ja kuulutti yhtyeen paikalle paikalla olijat taputtivat. Yhtye soitti tanssi musiikkia 3 miestä kosketin soitin kitara ja rummut. Kitarist lauloi kunnon wiskey äänellä. 3 kappaleen jälkeen jotai 16 -vuotias nuori neito tuli laulamaan. Alussa oli pientä jännitystä mutta 2 kappaleen jälkeen alkoi laulu luistaa. klo 22 kitaristi sanoi että yhtye pitää tauon. Lähdin kävelee polkupyörälle Avasin lukkoni ja kirosin tolpan toisella puollella ollut pyörän vaijeri oltiin laitettu tolpan ja runkoni ympäri. Perkele kirosin. Katselin ympärille Muutama mies otti kossusta huikkia. Onko toi pyörä teidän kysyin ei ollut tuli kuorossa. Kirosin ja istuin kivelle. Kaivoin takkini taskusta viimeisen olut tölkin. Ja istuin kivelle. Kaisa tuli luokseni miten on mennyt hän kysy. Porukka näyttää tykkäävän vastasin. Mut tä on mun viimeinen olut. Oota sanoi Kaisa. Pian hän tuli takaisin. Tässä 2 Mutta muista ne jatkot minun luona. Sinne tulee muutakin porukkaa. Entä mun polkupyörä sanoin. Sinä voit ajaa sen sinne. En voi sanoin näytin kun joku oli laittanut lukon rungon ympäri. Toi on Kaupungin johtjan Monarkki se tulee kans sinne. Etkö pura teltaa kysyin ei tartte se on valmiiki huomiseksi laitetaan vaan kioski kiinni ja mennään. Bändi soitti toista settiä ja oli lopettamassa kun porukka vaati viellä lisää. Parin Extra kappaleen jälkeen kävelin polkupyörälle. Siellä olo 50 - vuotias tuulipuvun takkiin ja mustiin suoriin housuihin pukeutunut mies odottamassa minua. Mennään hän sanoin avasin lukon ja lähdin polkee hänen perässään. Välillä ajettiin metsä polkuja välillä hiekkateitä. Oli vaikea pysyä perässä. Mies sanoi vauhtia siellä on Moskova Votkaa. ajelin minkä kerkisin. Olin aivan hiessä kun kurvasimme tiilitalon pihalle. Paikalla oli muutamia autoja ja Kolme Taxia tuli paikalle. Porukka kiersi talon vasemman kautta. Takapihalla oli katettu grilli katos. Sieltä makkaran ja lihantuoksu. Katsoin missä Kaisa on mutta en nähnyt häntä. Kunnan johtaja toi minulle lasin. Siinä urheilu juomaa. Maistoin varovasti Votkaa. Ilmeisesti Moskova votkaa. Katsoin löydänkö blanninkia. Pöydällä oli Jaffaa ja Colaa. Kadoin puolet Votkasta toiseen lasiin ja laitoin kumpaankin jaffaa. Maistoin nyt on juotavaa. Kaisa käveli viereeni ja halasi kivakun tulit. Oliko kaupungi johtjalla kiire. Kyllä sanoin. Oon ihan hiessä. Sanoin että täällä on Moskova votkaa se pitää siitä. Jo se kaatoi mulle lasin täyteen sitä. Oli pakko kaata se kahteen lasiin ja laitta jaffaa sekaan. Ojensin toisen lasin Kaisalle. Kaisa joi sen kokonaa. Kiitos tuli tarpeeseen. Nauti antimista Käyn terve tuloa kierroksen. Älä karkaa. Kaisa kävi tervehtimässä kaikkia. Jutteli hetken ja kiersi lisää. Minä tei itselleni toisen paukun. kävelin avonaisesta ovesta sisälle taloon TV: oli päällä sieltä tuli RR mootoripyörä kilpailu istuin tuoliin katselee sitä. Pian tuli pariskunta istuu sohvalle ne puhuivat keskenään. Välillä toinen kävi hakemassa juomaa. Joivat Punaviiniä. TV:stä oli alkamassa suurin luokan ajot kun Kaisa tuli luulin jo että lähdit mutta istut täällä. Joo tä on viihdyttävää noi häipyy noin klo 2. viimeistään. tai 3 joskus menee myöhempäänkin. Huomenna ei oo jatkoja. menekö tä sun piikkiin. Ei mee sanoi Kaisa. Minä annan tilat ja porukka pääsee sunaan. K- kauppias ja S-kauppa tuo lihat, makkarat. Juomat eli Moskova votkat ja paripulloa viiniä tulee yhteistyö kumppanilta. Kunnan johtaja alkoholittomat juomat. Grillaja ja siivoja hoitavat oman osutensa niin. Kaikki on mukana. 4 kertaa kesässä. Saa tuoda omia vieraita ja kaikkea. Keskiviikkona on palaveri kaupungin talolla ennen iltaa. Ensi vuonna jatkuu. Suunnitellaan miten saadaan vähän säpinää Kaupunkiin. Tä on vaan kiitos kaikille. Nuoriso halus tulla mukaan suunitteluun ne halus se lauantaina pitää soitta Rockia. Tänne ne ei pääse. Niissä on osa alaikäisiä. Mennään nukkuu Kais sanoi. Ja vetää mut kädestä yläkertaan. Ne ei tuu tänne. Kävelen portaat ylös. Seisooko sulla kans Kaisa kysyy. Kyllä mutta ei viellä. Kaisa avaa oven ja suutelee minua. Nyt sitten panet mua.hän sanoo. Ja monesti. Kaisa riisuu leningin. Alta paljastuu saman vihreät alusasut. Kullini herää ja suorastaan tykittää. Kaisa tulee luokseni ja suutele kun yritän riisua vaatteitani Ensin lentää paita lattialle sitten housut ja boxerit. Kaisa suutelee minua ja irroitta rintaliivit. Suutelen isoja rintoja. En ole koskaan nähnyt niin suuria. sitten hä kaa taa itsensä sängylle ja otta kalisongit pois karvainen vako suorastaa kutsuu minua. Kaisa laitta polvet koukkuu ja menen hänen päällen sä ohjaa kaluni hänen sisälle. Tuntuu että laukean heti. Saan ihan vaan hetken pidäteltyä. Ja purkaudun kulli nytkähdellen hänen sisäänsä. Saat nussia kohta lisää hn sanoo kun kierähdän hänen viereensä. Taisit olla tarpeessa hän kysyy. Taisin olla juu vastaan. Kaisa nousee ylös ja avaa kaapin otta sieltä 2 olutta tarjoaa niistä toisen minulle. Kaisa raotta verhoa varovasti. Niillä on hauskaa. Sitten hän kääntyy minuun päin ja tulee viereeni. kosketta kulliani sulla sei soo taas. Hän otta olueni kädestä ja laitta sen pöydälle. Käänähtää selälleen nyt uudestaan hän sanoo. Toinen kerta toden sanoo. Menen hänen päälleen tunne kuinka hanen pillunsa suorastaan imee sen sisälleen. Tuntuu todella hyvälle pelkää taas että en kestä kuin minutin ja laukean. Suutelen hänen rintojaa imen nännejä. Hän pyytää lilää ja lisää. Tuntuu että en kestä paljon ekakertaa kauen paa kun satsi lähtee liikkeelle. Kullini nytkähtelee kun Debilaattori. Taidat tykätä minusta Kaisa sanoo. Niin taidan. Tuntuu vaan niin hyvältä vastaan. Kaisa nousee ja käy WC: ssä juon oluen loppuun. Kaisa avaa kaapin ja ojentaa uuden minulle.
 
Kaisa istuu viereeni ja halaa minua ja suutelee. ehkä liian pitkään. Kullini osoittaa jälleen elon merkkejä ja rupeaa seisomaan. Sinulla seisoo kokoajan hän sanoo. Sinä tuoksut hyvältä vastaan ja tunnut myös, oot noitunut minut. Kaisa kierähtää sängylle. Nyt nait kun kani hän sanoi. Hyppä hänen päälleen rypean pamputtaa kun kani. Huomaan heti kun tyhmää se on tuntuu kun Kaisa imisi elimeni hänen sisälleen. Laukean taas 2 minutissa. Kullini nytkähtelee ja nytkähtelee. Sä oot ihmeellinen kukaan ei oo koskaan lauennut noin minun kanssan hän sanoo. Ja kohta taas sun kulli seisoo hän lisää. Niin taitaa vastaan. Mennän katto onko joku viellä paikalla Kaisa sanoo. Laitetaan vaatteet ja kävellään alakertaan 5 ihmistä on siirtynyt TV huoneeseen. Kaupungin johtaja sanoo muut ovat lähteneet. Kaisa pyytää mukaansa käydään katsomassa pihaa kaikki on siivottu kukaan ei ole sammunut tuoliin. Kun tulemme sisälle Kaisa esittelee minut kaikille. Kaupungin johtajalle. Tekninen pomo vaimoineen ja Koneppajan omistaja ja uusi palo päälikkö. Ei kai haittaa Kaupungin johtaja kysyy Kaisalta ei yhtään. Yhteistä hyvää tehdään. Uusi palo päälikkö rupeaa kehuu iltaa. Kaisan kanssa mennään keittöön tiskaa. Antaa niiden puhella ei ne ketään häiritse. Kaisa täyttä tiskikoneen ja napsautta san pälle. Kerää roskia ja jääneitä ruokia ja laittaa ne jäte säkkiin. Viedään tää roskikseen menemme etuovest ulos ja heitän jäte säkin roskikseen mitää sinne ei enää mahdu sanon. Kaisa tulee viereeni ja suutelee minua. Kiitos hän sanoo. En oo kyllä koskaan tuntenut itseäni näin haluttavaksi.
 
Seuraavana aamuna herään yksin sängystä. Puen vaattet päälle ja menen alakertaan. Kaisaa ei näy missään. Keittiön pöydällä on lappu Ota kaapeista syötävää. Tuun kohta takaisin. Kylpyhuoneessa on pyyhe. Olen totisesti suihkun tarpaassa eilisen jälkeen mutta ei ole puhtaita vaatteita. katselen kaapeista löytyykö teetä. Vain jotain Liptonin tee pusseja. Laitan vettä kattilaan. Sen kihutettua. Otan kattilan levyltä ja laitan tee pussin ja toisenkin sinne. Otan taskustani kännykän ja katson reittiä kotiin. Noin 5 kilometriä on matkaa. Juon teetä ja Kaisa avaa oven. Hei hän tervehtii. Onko nälkä hän kysyy. Ei vastaan söin juuri aamiaisen ja näytän tee kuppia. Meen kotiin sanon tuun illalla katsomaan rantaan sanon. Se alkaa kello 20 Kaisa sanoo. ja tulee viereeni ja suutelee minua. Tuuthan kans hän sanoo. Tule tulen sanon. Ja menen etuovesta ulos. Pyöräilen rauhassa kotiin. Laitan pyärän jalkaan ja olen avaamassa ovea kun veljen ex tervehtii minua. Moi hän sanoo. ootko Riston veli. Olenhan minä vastaan. Risto anto tän asunnon minulle sanon. Aion otta selvää miksi hän viihtyi täällä sanon. Jäätkö asumaan tänne Riston ex kysyy. En varmaan vastaan. Pitkä matka mulla olisi töihin täältä. Mutta katotaan nyt. On viellä 3 viikkoa lomaa jäljellä : vastaan. Ristolla on varmaan viellä se ruskea vanha matkalaukku jossain ex sanoo. Jos löydät sen niin saisinko min sen, hän kysyy. En ole sitä nähnyt, mutta jos löydän sen mihin voin sen tuoda. Oon terveyskeskuksessa töissä, Laita siihen tää käynti kortti niin se löytää minut. Veljen Ex ojentaa käynti korttinsa. Joku hyvinvointi henkilö tai päällikkö siinä lukee. Kiitos sanon tuon sen laukun jos löydän sen sanon. Jos ei ole Armanin laukku. Veljen ex kiittää autolleen. Punainen joku coupe , En tunnistanut. Avaan oven ja kävelen sisälle ja heitä käyntikortin pöydälle ja meen suihkuun ja nukkumaan. Laiton varmuudeksi herätyksen kello18. Herään kello 16 ja laitan itselleni ruokaa. Tongin samalla Veljen kaappeja. Löydän vanhan vaalean ruskean Finnairin lentolaukun. Avaan sen tyhjä. Katelen kaappeja lisää. Vanhoja halareita ja kauluspaitoja on ja on. En löydä mitän Muuta laukkua. Katselen viellä eteisen kaapit Siemensin pölyimuri ja muita siivous kamaa. Katson varmuuden vuoksi myös Kylpyhuoneen kaappiin. Istun pöytään ja syön Enää on noi keittiön kaapit katsotaan kun olen syönyt. Avaan Tiskipöydän ala kaapin. Siellä on 40 tai 30 luvun vanha ruskea matkalaukku. Lukot eivät aukea mutta avain on Risto maiseen tapaan kiinni kahvassa kuminauhalla. irroitan avaimen ja kokelen lukkoja. Kummatkin napsahtavat auki. Sisällä on pieniä pussukoita, kirjeitä pieniä kansioita ja vähä sekalaista sälää. Otan kansion ja avaan sen siinä on valokuvia hänen ex sästään käännän sivun vaatteet ovat vähentyneet seuraavalla sivulla veljen exällä ei ole vaatteita ollenkaan. Näitä kuvia se varmaan etsii ajattelen. Laitan salkun kiinni ja lukkoon ja laitan kansion pöydälle Salkun laitan takaisin keittiön kappiin. Ja selaan kansiota tarkemmin. 4 ensimmäisellä sivulla on kuvia veljen ex sästä. Sitten on muutamia kuvia muista naisista Jossin on vaatteet päällä ja jossain ei. Kahdella Viimeisellä sivulla on kuvia Kaisata retkeily varusteissa veljeni kunnostamassa laavulta. Olihan veljellä salaisuuksia ajatelen. Mitä hän muuta salaisuuksia sillä on salkussa. Täytyy katsoa huomenna Laitan kansion sängyn patjan alle ja laitan vaatteet päälle. Menen polkupyörällä uimarannalle Ja tervehdin Kaisaa. Jäätkö kuuntelee Bändiä Kaisa kysyy. En taida vastaan. Mutta tuu hakee minut kun ilta on ohi näytän sinulle mitä löysin Riston salkusta. Lähden ajaa polkupyörällä kohti keskustaa käyn S kaupasta ostamassa keissin Aurinko Jaffaa ja poljen kotiini. Otan salkun esiin ja katson mitä siellä on. Valokuvia jostain metsä lammesta. Kauppakirja maa alasta 15 -vuoden takaa, pari nippua avaimia, vanhoja ristikko lehtiä ja kirjeitä jotka oli osoitettu veljelleni. Laitan tavarat takaisin yhtä tyyhjää kirjekuorta lukuunottamatta ja laitan salkun tiski kaappiin. kävelen sängylle ja otan kansion patjan alta. Otan kaikki Riston exsästä otetut kuvat pois muovitaskuista ja laitan ne kirje kuoreen, huomaa että jossain taskuissa on 3kin valokuvaa. Joten päätän käydä muutkin taskut läpi. Otan myös Kaisankin kuvat pois muovitaskustaja ja laitan ne pöydälle nippuun. Katselen niitä muiden naisten tai neitojen kuvia mutta en tunnista niitä taitavat olla paikkakuntalaisia. Laitan kansion takaisin patjan alle ja laitan kellon soimaan 22.30 että olen valmis kun Kaisa tulee.
 
Seuraavana aamuna herään yksin sängystä. Puen vaattet päälle ja menen alakertaan. Kaisaa ei näy missään. Keittiön pöydällä on lappu Ota kaapeista syötävää. Tuun kohta takaisin. Kylpyhuoneessa on pyyhe. Olen totisesti suihkun tarpaassa eilisen jälkeen mutta ei ole puhtaita vaatteita. katselen kaapeista löytyykö teetä. Vain jotain Liptonin tee pusseja. Laitan vettä kattilaan. Sen kihutettua. Otan kattilan levyltä ja laitan tee pussin ja toisenkin sinne. Otan taskustani kännykän ja katson reittiä kotiin. Noin 5 kilometriä on matkaa. Juon teetä ja Kaisa avaa oven. Hei hän tervehtii. Onko nälkä hän kysyy. Ei vastaan söin juuri aamiaisen ja näytän tee kuppia. Meen kotiin sanon tuun illalla katsomaan rantaan sanon. Se alkaa kello 20 Kaisa sanoo. ja tulee viereeni ja suutelee minua. Tuuthan kans hän sanoo. Tule tulen sanon. Ja menen etuovesta ulos. Pyöräilen rauhassa kotiin. Laitan pyärän jalkaan ja olen avaamassa ovea kun veljen ex tervehtii minua. Moi hän sanoo. ootko Riston veli. Olenhan minä vastaan. Risto anto tän asunnon minulle sanon. Aion otta selvää miksi hän viihtyi täällä sanon. Jäätkö asumaan tänne Riston ex kysyy. En varmaan vastaan. Pitkä matka mulla olisi töihin täältä. Mutta katotaan nyt. On viellä 3 viikkoa lomaa jäljellä : vastaan. Ristolla on varmaan viellä se ruskea vanha matkalaukku jossain ex sanoo. Jos löydät sen niin saisinko min sen, hän kysyy. En ole sitä nähnyt, mutta jos löydän sen mihin voin sen tuoda. Oon terveyskeskuksessa töissä, Laita siihen tää käynti kortti niin se löytää minut. Veljen Ex ojentaa käynti korttinsa. Joku hyvinvointi henkilö tai päällikkö siinä lukee. Kiitos sanon tuon sen laukun jos löydän sen sanon. Jos ei ole Armanin laukku. Veljen ex kiittää autolleen. Punainen joku coupe , En tunnistanut. Avaan oven ja kävelen sisälle ja heitä käyntikortin pöydälle ja meen suihkuun ja nukkumaan. Laiton varmuudeksi herätyksen kello18. Herään kello 16 ja laitan itselleni ruokaa. Tongin samalla Veljen kaappeja. Löydän vanhan vaalean ruskean Finnairin lentolaukun. Avaan sen tyhjä. Katelen kaappeja lisää. Vanhoja halareita ja kauluspaitoja on ja on. En löydä mitän Muuta laukkua. Katselen viellä eteisen kaapit Siemensin pölyimuri ja muita siivous kamaa. Katson varmuuden vuoksi myös Kylpyhuoneen kaappiin. Istun pöytään ja syön Enää on noi keittiön kaapit katsotaan kun olen syönyt. Avaan Tiskipöydän ala kaapin. Siellä on 40 tai 30 luvun vanha ruskea matkalaukku. Lukot eivät aukea mutta avain on Risto maiseen tapaan kiinni kahvassa kuminauhalla. irroitan avaimen ja kokelen lukkoja. Kummatkin napsahtavat auki. Sisällä on pieniä pussukoita, kirjeitä pieniä kansioita ja vähä sekalaista sälää. Otan kansion ja avaan sen siinä on valokuvia hänen ex sästään käännän sivun vaatteet ovat vähentyneet seuraavalla sivulla veljen exällä ei ole vaatteita ollenkaan. Näitä kuvia se varmaan etsii ajattelen. Laitan salkun kiinni ja lukkoon ja laitan kansion pöydälle Salkun laitan takaisin keittiön kappiin. Ja selaan kansiota tarkemmin. 4 ensimmäisellä sivulla on kuvia veljen ex sästä. Sitten on muutamia kuvia muista naisista Jossin on vaatteet päällä ja jossain ei. Kahdella Viimeisellä sivulla on kuvia Kaisata retkeily varusteissa veljeni kunnostamassa laavulta. Olihan veljellä salaisuuksia ajatelen. Mitä hän muuta salaisuuksia sillä on salkussa. Täytyy katsoa huomenna Laitan kansion sängyn patjan alle ja laitan vaatteet päälle. Menen polkupyörällä uimarannalle Ja tervehdin Kaisaa. Jäätkö kuuntelee Bändiä Kaisa kysyy. En taida vastaan. Mutta tuu hakee minut kun ilta on ohi näytän sinulle mitä löysin Riston salkusta. Lähden ajaa polkupyörällä kohti keskustaa käyn S kaupasta ostamassa keissin Aurinko Jaffaa ja poljen kotiini. Otan salkun esiin ja katson mitä siellä on. Valokuvia jostain metsä lammesta. Kauppakirja maa alasta 15 -vuoden takaa, pari nippua avaimia, vanhoja ristikko lehtiä ja kirjeitä jotka oli osoitettu veljelleni. Laitan tavarat takaisin yhtä tyyhjää kirjekuorta lukuunottamatta ja laitan salkun tiski kaappiin. kävelen sängylle ja otan kansion patjan alta. Otan kaikki Riston exsästä otetut kuvat pois muovitaskuista ja laitan ne kirje kuoreen, huomaa että jossain taskuissa on 3kin valokuvaa. Joten päätän käydä muutkin taskut läpi. Otan myös Kaisankin kuvat pois muovitaskustaja ja laitan ne pöydälle nippuun. Katselen niitä muiden naisten tai neitojen kuvia mutta en tunnista niitä taitavat olla paikkakuntalaisia. Laitan kansion takaisin patjan alle ja laitan kellon soimaan 22.30 että olen valmis kun Kaisa tulee.
 
Kello soi ja laitan vaatteet päälleni. Kengät jalkaan ja kevyen kesä pusakan päälleni. Aivan oven ja menen piha keinuun istumaan. Räplään kännykkää ja odottelen rauhassa. Kaisa kurvaa parkkipaikalle. Käyn hakemassa Kaisan valokuvat kotoa ja laitan ne takin taskuun. Kävelen takaisin ulos Kaisan autolle. Kaisa tervehtii ja lähtee ajamaan. Minne kiire kysyn. Meille hän sanoo. Laitetaan aina palaa ja katsella takkatulta. Oon hiljaa katselen pimeää tietä kun Kaisa kurvaa pihalleen. Kävellä takapihalle. Ja Kaisa istuu puutarha tuoliin. Lämmin ilta sanon. Mulla on sulle valokuvia. Annan kuvat kassalle. Kiitos Kaisa sanoo. Mistä löysi. Riston albumista. Vastaan. Oliko siellä paljon kuvia Kaisa kysyy. Oli siellä vähän mutta nä oli ainoat missä sinä olit. Joo muistan nämä Risto otti nämä kun korjattiin laavua. Mitä sinä teet muilla kuvilla hän kysyy. Palautan niissä oleville ihmisille sanoin jos löydän ne. Minä tiedän ne kuvat Kaisa sanoo. En viitsinyt kertoa sinulle luulin että se on hävittänyt kuvat. Onko niitä enemmän kun se kansio. Ei taida Kaisa vastaa. Mutta ainakin 2 DVD tä on. En löytänyt niitä sanon. En katsonut kyllä kovin tarkkaa. Mennään saunaan Kaisa sanoo. Kävele hänen jäljessään sisälle. Kaisa rupeaa riisumaan vaatteita. Ja minäkin laitan vaatteeni uolin päälle. Sitten Kaisa avaa saunatilan oven. Tilava suihkuhuone jossa 2 suihkua. Laitan suihkun päälle. Kaisa tuskin kastaa itseään kun avaa saunan oven ja katoaa sinne. Suihkuta hyvin itseni ja avaan oven. Tilava sauna. Keskellä kiuas. Istun lauteille Kaisan lähettyville. Kaisa nojaa seinää ja katsoo minua. Sun veli ei ollut mikään pyhimys. Kato se salkku kunnolla jos olet utelias. Jos julkaiset joudut varmaan linnaan. Mulla oli vaan veljesi kanssa kaveri suhde kun se ei ruvennut muuhun. Sanoi että hyvä ystävyys menee pilalle. Ja oli se kyllä oikeassa. Mutta sinä ole kyllä ihan kiva. Katselen Kaisaa jaa vastaan. Kaisa heittelee löylyä ja kertoo illasta. Laittavat ensi kerralla ja lipun myynin niin voivat valita asiakkaat hän sanoo Varudutaan. Kaisa heittelee välillä löylyä. Ja kertoo lisää illasta. Kuuntelen ja olen hiljaa. 15 min päästä Kaisa menee suihkuun ja tulee hetken päästä takaisin. Ojentaa olut tölkin. Juo ennenkin lämpenee. Kaisanki kädessä on samanlainen. Simailen pikku hiljaa olutta Kaisa nojaa seinään ja nostaa jalat ylä lauteelle. Juo olutta. Ja kysyy otatko lisää. En välitä sanon. Kaisa käy hakemassa itselleen toisen. Tä on kiitos itselle. Kaisa kertoo miten veljeni viihtyi luonnossa. Teki pitkiä retkiä. Harvoin oli yötä luonnossa. Aina tuli kotiin nukkumaan. Nousen ylös ja meen suihkuun ja kuivaan itseni Kaisan antamaan pyyhkeeseen. Mulle riitti sanon kovalla äänellä ja toivon että Kaisa kuuli. Istun takan eteen ja sytytän sen. Puu olivat valmiina. Koron kun unohdin avata pellin ennen sytyttämistä. Pellin avattuani puut palavat hyvin. Avo takka. Avaan takan vieressä olevan radion sieltä tulee yön puhe ohjelma jossa parannetaan maailmaa. Siinä on vieraana joku Anneli Tempakan kopio, joka kertoo nuorten aikuisten parisuhde ongelmista. Välillä tulee musiikkia. Kaisa tulee saunasta yllään vaalean vihreä kylpytakki. Kävelee jääkaapille ja tuo oluen minulle ja itselleen. Sitten hän istuu viereeni ja nojaa minuun. Kuinka vanha sinä olet hän kysyy. 10 vuotta Ristoa nuorempi vastaan. Sitten voidaan seurustella Kaisa sanoo. Miten niin, eikö minulta kysytä. Jos olen varattu. Jos olisit varattu olisit vaan myynyt osakkeen. Et olisi tänne muuttanut edes viikoksi. Eikö sinulle ole ottajia kysyn. Olis jotain vanhoja pervoja naimisissa olevia miehiä. En välitä niistä, Kaisa sanoo. Sä et voi olla paha minulle. Ristokaan ei ollu. Voi että sanon ja juon olutta. Huomenna on sunnuntai käydäänkö kirkossa Kaisa kysyy. Risto kävi melkein joka sunnuntai. Meni hyvissä ajoin aina sinne. Yritti saada kerran minutkin mukaan mutta se ei ole mun juttu. Mutta käydään Riston muistoksi. Tulen sammuttua kävelemme yläkertaan. Kävelemme yläkertaan. Oon väsynyt Kaisa sanoo ja heittää kylpytakki pois, laittaa paitulin päälleen ja menee peiton alle. Otan pyyheliinat pois lanteeltani ja menen toiselta puolelta sänkyä peiton alle. Katselen ikkunasta tähtitaivasta. Aamulla Kaisa herättää minut
 
Pue päälle syödään aamiaista ja lähdetään hän sanoi. Puen päälleni Kaistalla on päällään tumma alkoholin punainen pitkä leninki. Hän kävelee edellä alakertaan. Puen päälleni ja kävelen alakertaa. En sovi seuraan sanon mulla on farkut sinulla kaunis leninki. Kaisa tulee viereeni ja pissa poskelle. Sä et tartte vaateita oot komee muutenkin. Kaisa laitta lautasen eteeni missä on munaa ja pekonia. Kaisa syö omaansa sankaan sanomatta. Nousee ylös lähdetään. Laitan kengät jalkaan ja takin päälle. Ajamme kirkolle. Parkkipaikalla on pari autoa. Ei oo porukka sanon. Ollaan 45 min etuajassa niin kuin Ristokin. Kävelemme parkki paikalta kirkkoon, se on vanha kivikirkko ihan siistin näköinen. Hyvin huollettu. Kävelemme ovesta sisälle. Vastaan tulee papin kaapuun pukeutunut mies. Terve tuloa hän sanoo ja kättelee ja jatkaa matkaa. Istumme penkkirivin keskelle. Kirkkon tulee ihmisiä pikku hiljaa. Saarna on kesäinen ja hyvin aikaansa sopiva. Pois lähtiessämme pappi tervehtii vielä kaikkia. Juttelee Kaisan kanssa. Kävelen Riston haudalle ja laitan ristiin uuden kynttilän. Hetken päästä pappi ja Kaisa tulevat. Vai olet sinä Riston veli. Veljesi kävi joka sunnuntaina. Vaikka tuli lunta ja sohjoa hän oli aina paikalla. Pappi sanoo. Muuten hän ei kyllä oikein osallistunut seurakunnan toimintaan. Satunnaisesti kyllä. Aiotko muuttaa veljesi asuntoon hän kysyy. En tiedä on pitkä työmatka. Joudun ostaa kunnollisen auton jos muutan. Eiköhän Kaisa saa sinut tänne muuttamaan hän lisää. Katson Kaisa ja pyöritään päältäni. Pappi moikkaa ja menee takaisin kirkkon. Kävelemme Kaisan kanssa autolle. Mennään uimarannalle siivoamaan hän sanoi. Ei sapattina saa töitä tehdä sanon. Kaisa tönäisee minua mennään. I
 
Ajamme uimarannalle. Kaisa käy vaihtamassa haalarit päälle. Mustat Dallas haalarit. Saman lapset kun naisilla oli silloin. Käteeni hän antaa käsineet ja jätesäkin. Käsineet ovat vähän isot. Rupean keräämään siihen roskia. Ja toiseenkin säkkiin ja kolmanteen. Ihmettelen missä Kaisa on. Vien säkit kioskin viereen. Ja katson sisälle. Kaisa voitto minulle. Avaan oven ja Kaisa kyllä käteni ison hampurilaisen ja kola pullon. Istun tuolille ja Haukkaan. Syötyäni Kaisa sanoo voin viedä sinut kotiisi. Vai mennäänkö kiertää luontopolkua. Jos kävelen kotiini. Sanon. Jos kaipaat seuraa tuu illalla hakee vai tulenko pyörällä. Kaisa antaa lapun siinä on osoite ja puhelin numero tule 18 jälkee. Kävelen kotiini. Menen suoraan salille ja avaan sen katson kaikki kirjekuoren ja vihot . Vihon välistä putoaa 2 DVD tä. Kävelen Veljen tietokoneelle ja avaan sen. Ei salasanaa. Laitan toisen DVD sisälle. Kone lukee kauan sitä sitten tulee aloitus valikko. Valitsen nopennetun ja painan play kursoria. Alussa on kuvia ja filmin pätkiä Kaista. Siitä kun Risto ja Kaisa korjaa Laavua. Sitten kuvaan tulee naisesta joka istuu ilman vaatteita Riston nojatuolissa. Laitan normaali nopeudella ja kajuttimeen virran. Nainen puhuu ruotsia. Vaihdan toisen DVD koneeseen. Ja nopennetun päälle. Kuvia naisista uimassa meressä ja purjeveneellä. Pysäytä. Ja otan sen pois koneesta. Oli sillä Ristolla salaisuuksia. Laitan kaikki takaisin salkkuun ja sen tiski kaappiin. Käyn suihkussa ja vaihdan vaatteet teen purtavaa ja lähden Kaisan luokse. Matka taittuu mukavasti polkupyörällä. Kaaran pihalle. Ja kierrän takapihalle. Kaisa istuu ja syö salaattia terassilla. Moikkaa ja istun tuolille. Otatko Kaisa kysyy. Puristelen päältäni. Kaisa syö ja juo mukista. Tiesitköitä niissä DVD isaä on kysyn. Suurin piirtein Kaisa vastaa. Risto kuvas kun korjattiin laavuja. Alaston pätkiä sen naisista. Ja siinä toisessa on kesäisiä harrastuksia. Vauhti kiihtyy lopussa. Se purjevene porukka oli Riston ystäviä tai sinne päin. Katselin hetken nopeennettuna. Haluatko sinä ne kysyin. En Kaisa sanoo. Mutta joku muu voi haluta. Kaisa syö hampurilaisen loppuun. Ja tulee luokseni nostaa minut syliinsä. Ja laskee alas. Nyt sänkyyn hän sanoo. Jos ei seiso niin kohta seisoo tulee häneltä suustaan. Pääsemme ylä kertaan kun hän kaatta minut sänkyyn. Hän riisuu vaatteensa. Ja minä otan paitaa ja housuja pois. Hän tulee päälleni ja suutelee minua. Tunnen hänen hyvän tuoksunsa ja kullin ponnahtaa pystyyn. Hän tulee päälleni ja ohjaa kullini sisälleen. Nojaa käsillään minun käsiini ja katsoo silmiini. Tuntuu hyvälle sanon. Niin tuntuu hän vastaa. Ja nostelee lantiotaan. Hän selvästi nauttii tilanteesta. Iso nainen pienen kevyen miehen päällä. Hän jatkaa lantion heilutteli kunnes pysähtyy hetkeksi ja katsoo silmiäni laukean samassa. Jää päälleni makamman . Ja kierähtää viereeni suutelee poskelle.
 

Yhteistyössä