V
vierailija
Vieras
Heräsin lauantai aamuna aurinko paistoi silmään. Olin muuttanut maalaiskuntaan. Veli oli testamentannut minulle pienen rivitalo asunnon. Pienessä maalais kaupungissa. Ei tätä kaupungiksi voi sanoa. porukka tulee traktorilla Osuskauppan ostoksille. Veljeni oli muuttanut 15 - vuotta sitten tänne vaimonsa kanssa. Vaimon vanhemmat asuivat täällä. Veljeni oli antanut kaiken periksi vaimolleen. Sanoin hänelle että hän on tyhmä kun muutti sinne. Alle vuodessa oli tullut ero. Ja veli oli ostanut tämän rivitalon pätkän eron jälkeen. Yritin saada häntä muuttamaan takaisin pääkaupunki seudulle. Hän vaan sanoi että maalla on mukavaa ja tä on viihtyisä paikka. Puolivuotta sitten veli kuoli onnettomuudessa työpaikallaan. Joku oli jättänyt kiinnittämättä kunnolla ohjeiden mukaan jotain rakennustyömaalla ja se oli romahtanut. Veli oli testamentannut kaikki minulle. Ja säästänyt rahaa talletelokeroon niillä maksoin perintöveron ja jäi vähän ylikin. Ostin niillä veljelle kunnon hautakiven tän kaupungin hautausmaalle. Annoin vapaat kädet sen tekijälle. Tuli Rosterista tehty risti jonka sisään mahtuu hyvin kunnon kynttilä. Laatta on kun varressa kiinni. yritän muistaa kerran viikossa viedä uuden kynttilän. Ajattelin myydä tän asunnon mutta päätin ensin ottaa selvää mikä tässä pikkukaupungissa viehätti veljeäni. Kyselin naapureilta veljestäni. Kaikki sanovat että kyllä veljeni tervehti mutta eivät olleet muuten tekemisissä. Veljeni ei koskaan osallistunut piha talkoisiin. Ei edes käynyt paikallisissa ravitsemusliikkeissä. Viereinen naapuri vaan sanoi että se lähti monesti aamulla reppu selässä ja tuli illalla myöhään takaisin. En ollut oikein erä miehiä. Tutkiskelin veljeni tavaroita muutama reppu muutama risukeitin ja teepannujaja pientä erä tavaraa. Pari maku pussia jotka vaikuttivat olleen todella vähällä käytöllä. Katselin netistä paikallista karttaa. Maalais kaupunki asutus oli keskittynyt ja muu oli maalaismaisema peltoa ja metsää. Muutama pieni retkeily reittioli merkitty karttan. Päätin läheteä lähimmälle retkeily reitille katsoo jospa löyti vinkkejä miksi veljeni piti tästä kaupungista. Olin pakannut reppuun vähän syötävää js juotavaa. Ajoin polkupyörällä pururadalle josta reitti lähtee.