R
Rittiriiraa
Vieras
Muutettiin elokuussa uuteen kotiin ja joka huoneeseen on saatava uudet verhot. Nyt viimeisenä on vuorossa makuuhuone, jonne tarvitaan pimentävät verhot kahteen erikokoiseen ikkunaan. Täällä kävi verhosuunniittelija joka ehdotti seuraavaa. Hänen yrityksensä siis tekisi verhot.
Pääikkuna on n. 2.8 m leveä. Ikkunaan tehdään suora kappa kuviollisesta kankaasta ja reunustetaan ruskealla kankaalla. Sivuverhoiksi (jotka öisin vedetään ikkunan eteen) laitetaan pimentävää verhokangasta. Molempiin reunoihin sekä ruskea että vaalempi verho. Pimentävää kangasta menee siis aika paljon (4 verhoa, metrihinta n. 15?)
Huoneen toisella seinällä olevaan kapeaan ja korkeaan ikkunaan suunniteltiin vuoratusta kappakankaasta laskosverho.
Suunnittelija soitti tänään hinta-arvion ja se olisi 440 ?. Tuntuu aika hurjalta.
Teetin talven aikana eri firmassa pojan huoneeseen kauniin purjerengaskapan ja sen hinta oli n. 70 ?. Olohuoneen kaksi sivuverhoa (myös purjerenkaat) olivat n. 200 ?. Noihin nähden hinta on kai kankaan menekinkin huomioiden ihan samalla tasolla, mutta silti..
Olisiko kenelläkään vinkkiä edullisesta j ataitavasta verho-ompelijasta Tampereella?