Kaksviikkonen vauva hoitoon, kun vanhemmat menevät festareille!

Ei vituta, sehän se on se ideaalitilanne. Mutta tämä koko isän merkitys-kiistahan lähti siitä, että joidenkin on niin vaikea tajuta, että vastasyntynyt ON JO LUONUT suhteen ja siteen äitiin raskausaikana ja sen takia vastasyntyneelle paras hoitaja on ÄITI, koska äiti on jo valmiiksi tuttu ja turvallinen. Se ei ole isän vähättelyä eikä oman äitiyden jalustalle nostamista. Niin biologia on vain asian hoitanut. Kun vauva syntyy on isän vuoro alkaa luomaan sitä suhdetta ja se suhde ja kiintymys kehittyy ajan kanssa. Vauvan kasvaessa isästä tulee ihan yhtä tärkeä kuin äidistä. Sitä ei kukaan yritäkään kiistää.

Isä voi alkaa luomaan sitä suhdetta vauvaan HETI kun vauva on syntynyt. Isä voi leikata napanuoran, kylvettää ja hoivata. Vauva on jo kohdussa ollessaan tutustunut isän ääneen ja huomaa pian, että isän tuoksu on tuttu ja turvallinen ja ääni sama tuttu, jonka jo kohdussa kuuli.
Vaikka äiti kanta lasta mahassaan, se ei tee hänestä automaattisesti vanhempaa numero uno.

 

Olen vuosia työskennellyt vauvaperheiden kanssa ja työni puolesta olen seurannut kymmeniä äiti-vauva -pareja, perehtynyt varhaiseen vuorovaikutukseen ja kiintymyssuhteeseen ja niitä koskevaan tutkimukseen. Lyhyt kommentti tilanteeseen: ei kerro hyvää äidin (ja myös isän) kyvystä muodostaa kiintymyssuhdetta vauvaan. Ammattilaisena olisin kovin huolissani tilanteesta. Vauvan syntymän jälkeen vauvan tulisi vallata vanhempien ja erityisesti äidin mieli, mutta yleensä tällaisia kuvattuja "tempauksia" esiintyy silloin, kun vauva ei ole alkanut syntymään äidin ja isän mielessä jo raskausaikana. Vauva ei vaurioidu siitä, että hän on silloin tällöin muidenkin hoidettavana ja että isä osallistuu aktiivisesti vauvan hoitoon, siitä ei ole kyse, mutta huolestuttavaa on, jos vastasyntynyt ei asaitse sitä huomiota, minkä hän vastasyntyneenä äidiltään ja isältään tarvitsisi. Vauvan tarpeiden tulisi mennä edelle vanhempien menohalujen. Ikävä kyllä näin ei aina ole ja varhaisessa hoiva- ja kiintymyssuhteessa ilmenevät ongelmat, katkokset ja häiriöt kyllä näkyvät sitten myöhemmin.

Juuri näin, aamen! Viisaita sanoja, lukekaan tämä!

Niinpä!

 

No sori nyt jos en käy kyttäämässä muiden perhe-olosuhteita, puhun omasta kokemuksesta (niinkuin ehkä sinäkin )

Sä et oo tajunnut, että sun pitäisi omien kokemusten ja ajatusten sijasta puhua siitä, että NinaTT sitä ja NinaTT tätä

Huvittaa, miten täällä jos meillä tehdään näin niin kaikilla tehdään näin ja jos meidän PiituPetteri menee äidille parkumaan kun meni tikku sormeen ei tajuta että Leppävirroilla voi isä olla lapselle se ensimmäinen, jonka kaulaan syöksytään kun pipi tulee.
ÄITI EI AINA AUTOMAATTISESTI OLE LAPSELLE SE NUMERO YKSI.

Vituttaako teitä noin pakljon kun joissain perheissä se isä haluaa olla lapsen elämässä jatkuvasti ja olla sille tärkeä vai mistä kiikastaa?

Ei vituta, sehän se on se ideaalitilanne. Mutta tämä koko isän merkitys-kiistahan lähti siitä, että joidenkin on niin vaikea tajuta, että vastasyntynyt ON JO LUONUT suhteen ja siteen äitiin raskausaikana ja sen takia vastasyntyneelle paras hoitaja on ÄITI, koska äiti on jo valmiiksi tuttu ja turvallinen. Se ei ole isän vähättelyä eikä oman äitiyden jalustalle nostamista. Niin biologia on vain asian hoitanut. Kun vauva syntyy on isän vuoro alkaa luomaan sitä suhdetta ja se suhde ja kiintymys kehittyy ajan kanssa. Vauvan kasvaessa isästä tulee ihan yhtä tärkeä kuin äidistä. Sitä ei kukaan yritäkään kiistää.

Se, että vauva tunnistaa jo isänsä äänen kun syntyy ei siis ole sun mielestä suhteen luomista? Sun mielestä se, että joku on sulle tuttu, tunnistettavissa, ei ole vielä millään tavoin suhteen luomista? Se, että sä olet oppinut tunnistamaan äänen ja siitä huokuavan rakkauden, sä tunnistat sen ja saat siitä turvaa ja lohtua, ei ole sun mielestä suhteen luomista?

 

Ja sulla?

Anna mä arvaan; iskä on hakenu lapsen synnäriltä ja sä oot lähteny sieltä suoraan bilettää? Ku mitä väliä sillä on ku laps on isänsä kanssa??

Metsään meni.

Meillä isä on yhtä paljon osallistunut lapsen hoitoon kuin minäkin. Äiti ei ole automaattisesti lapselle se ykkönen, myös isä voi olla se.

sinäsinäsinä, teilläteilläteillä. HUOMAATKO?

Äiti ei ole automaattisesti lapselle se ykkönen, myös isä voi olla se.

 

Mikä teitä oikein pelottaa siinä, että tunnustaisitte että lapsi on ihan yhtä paljon isän kun äidinkin? Onko se jotenkin teiltä pois jos isä onkin yhtä tärkeä kuin äiti? Miksi te ette edes halua pyrkiä siihen, että molemmat vanhemmat saisivat yhtälailla olla lapsen elämässä heti alusta asti?

Mikä saa teidät heti arvostelemaan jos joku toteuttaa äitiyyttä eri tavalla kuin te? Jos sulle on rajana lapsen hoitoon viemisessä vaikka 1v, niin onko se yhtään sen enemmän oikein tai väärin kuin jos jollain on se raja vaikka 6kk tai 2vko? Miksi sellainen äiti joka toimii eri tavalla on heti automaattisesti jotenkin viallinen tai epänormaali? Se mikä on yhdelle ihan ehdottoman oikein ja ainoa totuus, ei ole sitä toiselle. Suomessa saarnataan kovasti äidin tärkeydestä lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana, mutta muissa maissa tämä ei ole ollenkaan niin kriittinen asia kuin täällä. Täällä on mahdollista äidille olla kotona pidempään, muissa maissa äitiysloma on max. 3kk. Ja siellä on ihan normaalia, että äiti palaa työelämään tuossa vaiheessa. Siellä ei paasata lapsen traumatisoitumisesta tai pidetä äitiä henkisesti epävakaana ja kypsymättömänä äitiyteen. Aivan varmasti, jos Suomessakin äidin tulot tippuisi 0 euroon kolmen kuukauden päästä, olisi moni äiti sillon jo töissä. Vaikka sydän itkisi verta, olisi moni äiti jo töissä ja tällaista haukkumista ja arvostelua ei olisi.

Kiitos tekstistäsi =). Tätä on hyvä peesata.
Kiva että joku muukin kapinoi ajatusta vastaan, että äiti olisi aina, kaikkialla ja ikuisesti lapselle se ehdottomasti TÄRKEIN henkilö elämässä.

 

No jos ajatuksella koko ketjun läpi luet, niin kyllä täällä ainakin yksi nimimerkki kovin heppoisesti isä-lapsisuhteeseen tuntuu suhtautuvan...

niin, tai pitäisiköhän sinun lukea keskustelu ajatuksella..? kukaan ei ole suhtautunut siihen mitenkään heppoisasti, ainoastaan todennut, että sitä ei ole olemassa "itsestään", vaan sitä lähdetään rakentamaan isän ja lapsen välille. ja jos isää ei ole ollenkaan kuvioissa, voi ihan samankaltaista suhdetta lähteä rakentamaan joku toinen ihminen.

oletetaan tilanne, jossa raskaana olevan naisen mies lähtee kävelemään lopullisesti naisen ollessa esim neljännellä kuulla. nainen tapaa juuri ennen synnytystä vanhan rakastettunsa, ja he aloittavat yhteiselon siltä seisomalta. lapsen syntyessä uusi mies kokee rakastavansa lasta kuin omaansa. onko näin, voiko hän olla yhtä hyvä isä kuin oikea biologinen isä?

Mainitsemastas esimerkistä en tiedä, ei ole kokemusta, eikä mielenkiintoa perehtyä siihen , pystyykö joku mies luomaan lapseen hyvän isäsuhteen jo raskausaikana, jollei ole lapsen biologinen isä.

Mutta vertauksena se, että verrataan ISÄÄ ja naapurin rouvaa tai postinjakajaa keskenään, on mielestäni isyyden aliarviointia. Kyllä meillä ainakin lapset ovat tunnistaneet ISÄNSÄ äänen alusta alkaen, ja rauhoittuneet isänsä syliin, tunteneet olevansa siinä turvassa. Nukahtaneet isänsä rinnan päälle kuunnellen sydämensykettä (tämä oli meidän lasten lempinukkumapaikka IHAN ALUSTA ASTI). Meillä on mies leperrellyt kyllä masuvauvalle, ja tietenkin vauva on jokapäivä kuullut muutenkin isänsä ääntä, toisin kuin naapurin rouvan (tai kätilön!). Lisäksi katson asiaa niin, että meidän lapset ovat puolikisi myös mieheni lapsia. Biologisesti siis, tietenkin. Näin ollen miehelläni on aika radikaalisti erilainen suhde heti syntymästä alkaen lapseen, kuin esdimerkiksi kätilöllä. Ja se varmasti heijastuu vauvaankin. Kun isä ottaa OMAN lapsensa syliinsä, ja tuntee sitä kohtaan kiintymystä heti. Veikkaan, et se jotenkin heijastuu vauvaankin, ja vauvakin tuntee jo isänsä äänen.

säkin annoit esimerkin, niin mäkin annan. Oletetaan, että olisin kuollut synnytykseen. Meinaatko ettei isä olis ollut yhtä hyvä vanhempi alusta asti kuin mä? Imettään ei olis pystyny, mutta korvikeruokituistakin vauvoista kasvaa ihan normaaleja. Ainakin mun mies ois varmasti selvinny ihan kaikista asioista heti alusta asti ihan yhtä hyvin kuin mäkin. vai mikä on erityisesti semmonen, mistä EI olis voinut selvitä? Noin niinkun, jos aatellaan ihan sitä ÄITI/ISÄ vastakkain asetelmaa? Mitä semmosta mä oon tehny, josta isä ei olis voinu selvitä? Lienen hiukan tyhmä, mutten keksi mitään sellaista (enkä sentään ole NIIN tyhmä, ettenkö tajuaisi, ettei isä voi olla äiti,joten sitä lienee turha mainita)...

Enkä mä sitä sano siis, vauvalle äiti on todella tärkeä (ja sitähän en ole missään vaiheessa väittänytkään ettei olisi), mutta haluan nyt vaan protestoida tän isäsuhteen puolesta, koska todellakin sitä mun mielestä aliarvioidaan tässä ketjussa. Tai ainakin meidän perheessä isällä on ollut AIVAN erilainen suhde jokaiseen lapseen ihan odotusajasta lähtien, kuin naapurin tädillä tai sillä postinjakajalla...

Isän näkökulmasta tietenkin, eikä sitä sovi sivuuttaa, mutta lapsen näkökulmasta isä ei ole kovinkaan ajankohtanen heti alussa. Mistä se lapsi tietää kuinka monta kertää isi on ollu neuvolassa mukana ja kuka leikkaa napanuoran? Vauva tietenkin aistii hellän sylin, mutta väittäisin, että aika moni ihminen haltioituu vastasyntyneestä lapsesta. Se on aikasisäänrakennettu juttu.

Kun se lapsi ei mitenkään voi nähdä tulevaisuuteen ja todeta, että tää ihminen tulee olemaan mun elämässä läsnä. Vauvalle vastasyntyneenä olemassa on oikeastaan vain äiti. Jos äitiä ei jostain syystä kiinnosta lapsensa, niin silloinhan isä tai joku muu lapsesta välittävä henkilö on paljon parempi vauvalle kun yksinäisyys.

Mun mielestä edelleenkin se vasta on isyyden aliarvioimista ja mitätöimistä että joku masuvauvalle juttelu ja napanuoran leikkaaminen tekis isän. Sittenhän mun exä on/oli loistava isä. Mä olen sitä mieltä, että se vaatii pitempiaikasta sitoutumista ja työtä. Äiti taas on lapselle koko maailma. Kohdussaollessaan äiti ja lapsi ovat 100% symbioosissa. Syntyessään lapsi ottaa _yhden_ pienen askeleen pois tästä, mutta symbioosin kuuluisi vielä jatkua muilta osin sen jälkeenkin.

Ilmeisesti jotkut äidit kokevat sen todella pelottavana kun eivät suostu sitä lapsillensa suomaan. Ehkä he pelkäävät epäonnistumista, etteivät pysty sitoutumaan ja kiintymään vauvaan, ja näkevät helpompana sivuuttaa se koko vaihe ja keskittyä neutraaliin "vanhemmuuteen" lapsen tarvitseman "äitiyden" sijaan.

Symbioosissapa hyvinkin. Se ei kuitenkaan tarkoita mitään henkistä yhteyttä vaan ihan fyysistä kiinnioloa. Mielestäni henkinen yhteenkasvu tai miten sen nyt haluaa sanoa alkaa vasta syntymän jälkeen. Tottakai vauva tunnistaa äitinsä heti syntymän jälkeen muunmuassa hajusta ja äänestä, mutta en näe tätä symbioosia mitenkään elämää suurempana asiana.
Samalla tavalla vauva tunnistaa isänsä äänestä jos isä on osallistunut "mahan huomioimiseen" vaikkapa puhumalla ja laulamalla.
En usko, että vauva osaa arvostaa äitiä tärkeämmäksi itselleen, koska äiti on synnyttänyt ja juossut neuvoloissa. Ehkäpä sillä synnyttämisen jälkeisellä ajalla on suurempi vaikutus siteen muodostumiseen, sillä imetetty lapsihan viettää huomattavasti enemmän aikaa äitinsä rinnalla kuin isänsä. Näin ollen äidistä tulee se läheisempi.
Ja onhan äidillä tietenkin se tissi mikä usein tuo helpotusta tuskaan kuin tuskaan. Ei se välttämättä ole se äidin itsensä omaava habitus se tärkein elementti vaan se pelkkä tissi ja sen antama turvallisuuden tunne (imetystilanne) =)
Mun mielestä on kyllä hienoa, että äityidelle omistaudutaan ja vain äiti nähdään ainoana oikeana "ratkaisuna", mutta tavallaan se pistää miettimään, että onko siinä taustalla jotain mitä äiti haluaa kamalasti hyvitellä lapselle. Siis itse sitä edes tiedostamatta. En nyt osaa tuota hyvin selittää, joten olkoon :ashamed:

 

Ja sulla?

Anna mä arvaan; iskä on hakenu lapsen synnäriltä ja sä oot lähteny sieltä suoraan bilettää? Ku mitä väliä sillä on ku laps on isänsä kanssa??

Metsään meni.

Meillä isä on yhtä paljon osallistunut lapsen hoitoon kuin minäkin. Äiti ei ole automaattisesti lapselle se ykkönen, myös isä voi olla se.

sinäsinäsinä, teilläteilläteillä. HUOMAATKO?

Äiti ei ole automaattisesti lapselle se ykkönen, myös isä voi olla se.

Apua. :headwall: Oliskohan tuo sun mielipitees jo tullut pari kertaa selväks?

Mä lähden nyt lasten kanssa leikkimään leegoilla ja sit tehdään yhdessä ruokaa. Teillä varmaan isä tekee ne! :wave:

 

No, näemmä me tulkittiin sitten ninan kirjoitukset vain erilailla. Itse vain ymmärsin että siinä verrattiin isää kehen tahansa vieraaseen (=perheen ulkopuoliseen ihmiseen, ei biologista sukua, ei asu samaa taloutta eikä siis ole äidin kumppani) ihmiseen kenen kanssa äiti on tekemisissä vaikka päivittäin. Ja siinä olen yhä ja aina sitä mieltä että aktiivisesti lapsen elämässä olevasta isästä tulee nopeasti lapselle tärkeä ja läheisempi kuin nämä vieraat ihmiset. Ei tärkeämpi kuin äiti vaan se hyvä kakkonen.

jep. ja tällä vieraalla ihmisellä ajettiin mun mielestä takaa sitä, ettei vauvalla juurikaan ole sen kummoisempaa suhdetta isään ENNEN syntymäänsä, kuin kehenkään muuhunkaan ihmiseen, jonka ääni on muodostunut tutuksi. syntymän hetkestä lähtienhän tämä tilanne sitten muuttuu isän aktiivisuudesta riippuen huomattavasti, kun kiintymyssuhdetta aletaan varsinaisesti rakentaa.

 

Ei vituta, sehän se on se ideaalitilanne. Mutta tämä koko isän merkitys-kiistahan lähti siitä, että joidenkin on niin vaikea tajuta, että vastasyntynyt ON JO LUONUT suhteen ja siteen äitiin raskausaikana ja sen takia vastasyntyneelle paras hoitaja on ÄITI, koska äiti on jo valmiiksi tuttu ja turvallinen. Se ei ole isän vähättelyä eikä oman äitiyden jalustalle nostamista. Niin biologia on vain asian hoitanut. Kun vauva syntyy on isän vuoro alkaa luomaan sitä suhdetta ja se suhde ja kiintymys kehittyy ajan kanssa. Vauvan kasvaessa isästä tulee ihan yhtä tärkeä kuin äidistä. Sitä ei kukaan yritäkään kiistää.

Isä voi alkaa luomaan sitä suhdetta vauvaan HETI kun vauva on syntynyt. Isä voi leikata napanuoran, kylvettää ja hoivata. Vauva on jo kohdussa ollessaan tutustunut isän ääneen ja huomaa pian, että isän tuoksu on tuttu ja turvallinen ja ääni sama tuttu, jonka jo kohdussa kuuli.
Vaikka äiti kanta lasta mahassaan, se ei tee hänestä automaattisesti vanhempaa numero uno.

Niin, niinhän minä juuri sanoinkin, että vauvan synnyttyä on isän vuoro alkaa luomaan sitä suhdettaa vauvaan. Niin, vauvaa huomaa pian (eli siis vie hetken), että isä on myös tuttu ja pysyvä ihminen. Minä en sanonut, että kaikissa tapauksissa äiti on paras, mutta kaiken mennessä normaalisti se asia vain on niin. Äiti on jo tuttu vauvalle. Vaikka isän ääntä onkin kohdussa kuultu, niin edelleen äidin tuoksu, liikkeet ja ääni ja sydämen syke ovat ne jotka vastasyntynyt tunnistaa ja kokee turvalliseksi. Isä ei valitettavasti pysty niin paljon mahaa silittelemään ja sille puhumaan, että isä tulisi raskausaikana jo tutummaksi kuin äiti. Syntymän jälkeen voi isäkin olla ihan varmasti se number 1. Mutta silti se on fakta, että jos vauvalla on mahdollisuus äitiin, niin äiti on se tutumpi. Niin se yleensä vaan menee. Sitten kun vauva kasvaa niin ei ole olemassa parempaa vanhempaa. On äiti ja isä, jotka ovat lapselle ihan yhtä tärkeitä.

 

Apua. :headwall: Oliskohan tuo sun mielipitees jo tullut pari kertaa selväks?

Mä lähden nyt lasten kanssa leikkimään leegoilla ja sit tehdään yhdessä ruokaa. Teillä varmaan isä tekee ne! :wave:

Isä yleensä kokkaa, koska on siinä parempi =).

AJATTELE; ISÄKIN VOI TEHDÄ RUOKAA .

 

Luitko sä noi edelliset sivut? Nina väittää useampaan otteeseen, että vauvan kannalta on ihan sama onko hoitaja naapurin Seija vaiko isä. Ja mä väitän, että asia ei ole noin. Mitä muuta toi on kun isyyden vähättelyä? Nina myös väittää, että ainoa kenet vauva tunnistaa on äidin. Mutta sekään ei ole totta. Asiaa on ihan tutkittu ja jopa ne neuvolan vihkoset jota tässäkin ketjussa kehotetaan lukemaan, kannustaa isää juttelemaan vatsalle koska vauva voi syntyessään tunnistaa isänkin ääneen. Eli isä on tuttu vaikka Nina väittää, että vauvalle on ihan sama onko se isä vai joku muu. Tuoko ei ole vähättelyä?

Nina on myös usein väittänyt, jopa tässäkin ketjussa, että vauvalle ainoa tärkeä on äiti. Se on musta tarpeetonta äitiyden korostamista. Ei kukaan kiellä etteikö äiti ole tärkeä vauvalle, mutta miksi ei saisi myös pyrkiä heti alussa korostamaan myös isän asemaa? Tietenkin niin, että äitiys ei kärsi tai sitä vähätellä, mutta miksi Nina niin vastustaa sitä, että isälläkin on tärkeä rooli vauvan elämässä? Tai voisi olla jos sille suotaisi mahdollisuus.

Tässäkin ketjussa intetään vaan vauvan oikeudesta ja vauvan näkökulmasta ja väitetään että vauvalla on biologinen tarve olla vain äitinsä kanssa, mutta minkä takia vauva ei voisi haluta myös olla tutussa (äänen perusteella aluksi) ja turvallisessa sylissä jossa hän tuntee olonsa rakastetuksi?

ymmärsin et ninatt perusta väitteensä siihen samaiseen hetkeen kun vauva syntyy ja vaikka tuntia myöhemmäksi..(tai x määräiseksi ajaksi)

että ei hän ole isyyttä vähätellyt vaan sitä että kaikki muut olis aikalailla samalla viivalla. myöhemmin on jo ihan eri asia.

 

Tässä puhuttiin mielestäni siitä että isä olisi ykkönen vauvalle. Se tarkoittaa mielestäni sitä että äiti on kakkonen, eli syystä tai toisesta paljon pois lapsen elämästä eli minun silmissäni jonkinlainen erityisolosuhde. Äiti joutunut sairaalaan pitkäaikaisesti tai lähtenyt töihin vauvan ollessa vastasyntynyt tms jolloin isä on ottanut sen ykkösvanhemman paikan.

Eri asia on sitten jos molemmat vanhemmat ovat kotona ja hoitavat lasta yhtälailla, äiti ei imetä jne. Eräässä tuttavaperheessä tilanne on tämä eli mies jäi työttömäksi vauvan synnyttyä ja lähtee kouluun tämän ollessa 9kk. Äiti ei ole imettänyt käytännössä ollenkaan ja isä on alusta asti hoitanut vauvaa siinä kuin äitikin. Äiti on ollut jo aika pienen vauvan luota pois lyhyitä ja vähän pidempiäkin hetkiä hoidellessa kehitysvammaisen isosisaruksen asioita. Nyt heillä vauva on reilu puolivuotias ja ehkä molemmat vanhemmat ovat tälle tasavertaisia ykköshoitajia? En kuitenkaan sanoisi että tuossakaan isä olisi se ykkänen äidin yli, vaikka todella upea ja lapsilleen omistautunut isä onkin. Äiti on kuitenkin myös ollut kokoajan aktiivisesti vauvan elämässä ja hoidossa mukana.

Mikä tässä esimerkkitilanteessa tekee siitä ÄIDISTÄ kuitenkin sen ykkösen? MIKÄ?

Ja missähän vaiheessa sanoin äidin olevan tuossa ykkönen?

Mielestäni sanoin vain että tällaisessa tilanteessa molemmat vanhemmat voivat olla lapselle tasavertaisia ykkösiä ja sekin siis edellyttää sitä että myös se isä on kotona pidemmän aikaa täyspäiväisesti (mikä ei edes kaikille perheille ole mahdollista).

Se että isä menisi ykköseksi edellyttää tuon lisäksi myös sitä että äiti jää kakkoseksi, eli on paljon poissa lapsen elämästä ja selkeä päävastuu vauvan hoidosta jää siis isälle. Ei tarvitse tarkoittaa että äiti olisi huono äiti eikä välittäisi vauvasta vaan olosuhteet saattavat vaikka olla sellaiset että äiti joutuu pitkäksi aikaa sairaalahoitoon ja isä jää vauvan kanssa kotiin tai perheen taloudellinen tilanne edellyttää että äiti palaa vastasyntyneen luota töihin ja mies jää kotiin. Jokatapauksessa erityistilanteita ainakin näissä yhteiskunnissa joissa tuetaan äidin mahdollisuuksia olla vauvan kanssa kotona mielellään ainakin tuonne 9kk ikään asti.

Ja vielä kerran ettei vain unohtuisi: tässä puhutaan vauvoista ja vieläpä pienistä sellaisista, ei taaperoista tai leikki-ikäisistä joidenkohdalla koti-isyys onkin jo huomattavasti yleisempää kuin muutaman kuukauden ikäisten vauvojen kohdalla.

 

[

Niin, niinhän minä juuri sanoinkin, että vauvan synnyttyä on isän vuoro alkaa luomaan sitä suhdettaa vauvaan. Niin, vauvaa huomaa pian (eli siis vie hetken), että isä on myös tuttu ja pysyvä ihminen. Minä en sanonut, että kaikissa tapauksissa äiti on paras, mutta kaiken mennessä normaalisti se asia vain on niin. Äiti on jo tuttu vauvalle. Vaikka isän ääntä onkin kohdussa kuultu, niin edelleen äidin tuoksu, liikkeet ja ääni ja sydämen syke ovat ne jotka vastasyntynyt tunnistaa ja kokee turvalliseksi. Isä ei valitettavasti pysty niin paljon mahaa silittelemään ja sille puhumaan, että isä tulisi raskausaikana jo tutummaksi kuin äiti. Syntymän jälkeen voi isäkin olla ihan varmasti se number 1. Mutta silti se on fakta, että jos vauvalla on mahdollisuus äitiin, niin äiti on se tutumpi. Niin se yleensä vaan menee. Sitten kun vauva kasvaa niin ei ole olemassa parempaa vanhempaa. On äiti ja isä, jotka ovat lapselle ihan yhtä tärkeitä.

Se, että äiti kantaa lastaan vatsassaan, ei tee siitä piiruakaan sen tärkeämpää tai läheisempää vanhempaa.
Yhtälaillahan sitä voisi ajatella, että koska isältä on se elämän alku = siittiö tullut, isä on aina se lapsen elämä numero ykkönen .

 

No sori nyt jos en käy kyttäämässä muiden perhe-olosuhteita, puhun omasta kokemuksesta (niinkuin ehkä sinäkin )

Sä et oo tajunnut, että sun pitäisi omien kokemusten ja ajatusten sijasta puhua siitä, että NinaTT sitä ja NinaTT tätä

Huvittaa, miten täällä jos meillä tehdään näin niin kaikilla tehdään näin ja jos meidän PiituPetteri menee äidille parkumaan kun meni tikku sormeen ei tajuta että Leppävirroilla voi isä olla lapselle se ensimmäinen, jonka kaulaan syöksytään kun pipi tulee.
ÄITI EI AINA AUTOMAATTISESTI OLE LAPSELLE SE NUMERO YKSI.

Vituttaako teitä noin pakljon kun joissain perheissä se isä haluaa olla lapsen elämässä jatkuvasti ja olla sille tärkeä vai mistä kiikastaa?

Ei vituta, sehän se on se ideaalitilanne. Mutta tämä koko isän merkitys-kiistahan lähti siitä, että joidenkin on niin vaikea tajuta, että vastasyntynyt ON JO LUONUT suhteen ja siteen äitiin raskausaikana ja sen takia vastasyntyneelle paras hoitaja on ÄITI, koska äiti on jo valmiiksi tuttu ja turvallinen. Se ei ole isän vähättelyä eikä oman äitiyden jalustalle nostamista. Niin biologia on vain asian hoitanut. Kun vauva syntyy on isän vuoro alkaa luomaan sitä suhdetta ja se suhde ja kiintymys kehittyy ajan kanssa. Vauvan kasvaessa isästä tulee ihan yhtä tärkeä kuin äidistä. Sitä ei kukaan yritäkään kiistää.

Se, että vauva tunnistaa jo isänsä äänen kun syntyy ei siis ole sun mielestä suhteen luomista? Sun mielestä se, että joku on sulle tuttu, tunnistettavissa, ei ole vielä millään tavoin suhteen luomista? Se, että sä olet oppinut tunnistamaan äänen ja siitä huokuavan rakkauden, sä tunnistat sen ja saat siitä turvaa ja lohtua, ei ole sun mielestä suhteen luomista?

Mitä ihmettä? Mistähän ton kehitit.. Omituista sakkia kun kaikki sanomiset väännellään ihan päin peetä..

 

Ja missähän vaiheessa sanoin äidin olevan tuossa ykkönen?

Mielestäni sanoin vain että tällaisessa tilanteessa molemmat vanhemmat voivat olla lapselle tasavertaisia ykkösiä ja sekin siis edellyttää sitä että myös se isä on kotona pidemmän aikaa täyspäiväisesti (mikä ei edes kaikille perheille ole mahdollista).

Se että isä menisi ykköseksi edellyttää tuon lisäksi myös sitä että äiti jää kakkoseksi, eli on paljon poissa lapsen elämästä ja selkeä päävastuu vauvan hoidosta jää siis isälle. Ei tarvitse tarkoittaa että äiti olisi huono äiti eikä välittäisi vauvasta vaan olosuhteet saattavat vaikka olla sellaiset että äiti joutuu pitkäksi aikaa sairaalahoitoon ja isä jää vauvan kanssa kotiin tai perheen taloudellinen tilanne edellyttää että äiti palaa vastasyntyneen luota töihin ja mies jää kotiin. Jokatapauksessa erityistilanteita ainakin näissä yhteiskunnissa joissa tuetaan äidin mahdollisuuksia olla vauvan kanssa kotona mielellään ainakin tuonne 9kk ikään asti.

Ja vielä kerran ettei vain unohtuisi: tässä puhutaan vauvoista ja vieläpä pienistä sellaisista, ei taaperoista tai leikki-ikäisistä joidenkohdalla koti-isyys onkin jo huomattavasti yleisempää kuin muutaman kuukauden ikäisten vauvojen kohdalla.

Tässä kuvailemassasi tilanteessa voisi hyvin sanoa isän olevan vauvalle se ykkönen. Isä on hoitanut enemmän, ollut läsnä enemmän jne.

 

siis kysehän ei ole ollut siitä vaan ninaTT väitteestä kätilöt,naapurit ja ISÄ on samalla viivalla vastasyntyneelle,

sunkin kannattaa lukea tää ketju uudestaan, ihan rauhassa ilman omia ennakkoluuloja ja -asenteita. jos tosiaan on NinaTT:n kirjoitusten pointti menny noin ohi.

ninatt:n pointti on käynyt tämän ketjun (ja jo ennen tätä ) täysin selväksi.
Hän nostaa itsensä ÄITINÄ ykköseksi lapsen elämässä.
Se ei ole AINOA OIKEA RATKAISU tai vaihtoehto! Myös isä voi olla lapselle yhtä tärkeä, se, että äiti kantaa lasta sisällään ei kiilaa sitä äitiä millään muotoa ehdottomaksi ykköseksi sen lapsen elämässä =).

pointit on menneet sekaisin itse kullakin.
must tuntuu et ninatt on tarkoittanut nämä kaikki esimerkit sillä herkellä/vähän sen jälkeen kun vauva syntyy eikä myöhemmin elämässä.esim vaikka kuukauden päästä.
eikä se ole mitään isyyden vähättelyä.

kysyin eilen tän keskustelun pohjalta mieheltäni että oliko hän tärkeä vauvalle kun vauva syntyi ja mieheni nauroi ja oli että miten hän voisi olla tuntemattomalle ihmiselle tärkeä kun vasta näkee ja tutustuu?

 

[

Niin, niinhän minä juuri sanoinkin, että vauvan synnyttyä on isän vuoro alkaa luomaan sitä suhdettaa vauvaan. Niin, vauvaa huomaa pian (eli siis vie hetken), että isä on myös tuttu ja pysyvä ihminen. Minä en sanonut, että kaikissa tapauksissa äiti on paras, mutta kaiken mennessä normaalisti se asia vain on niin. Äiti on jo tuttu vauvalle. Vaikka isän ääntä onkin kohdussa kuultu, niin edelleen äidin tuoksu, liikkeet ja ääni ja sydämen syke ovat ne jotka vastasyntynyt tunnistaa ja kokee turvalliseksi. Isä ei valitettavasti pysty niin paljon mahaa silittelemään ja sille puhumaan, että isä tulisi raskausaikana jo tutummaksi kuin äiti. Syntymän jälkeen voi isäkin olla ihan varmasti se number 1. Mutta silti se on fakta, että jos vauvalla on mahdollisuus äitiin, niin äiti on se tutumpi. Niin se yleensä vaan menee. Sitten kun vauva kasvaa niin ei ole olemassa parempaa vanhempaa. On äiti ja isä, jotka ovat lapselle ihan yhtä tärkeitä.

Se, että äiti kantaa lastaan vatsassaan, ei tee siitä piiruakaan sen tärkeämpää tai läheisempää vanhempaa.
Yhtälaillahan sitä voisi ajatella, että koska isältä on se elämän alku = siittiö tullut, isä on aina se lapsen elämä numero ykkönen .

Teillä on edelleen ihan omituinen tapa väännellä asioita ja sanomisia. Se, että äiti kantaa lasta vatsassaa tekee todellakin äidistä TUTUMMAN vauvalle. Ja näin ollen aluksi se vauva tuntee olonsa turvallisemmaksi sen tutumman henkilön kanssa..

 

Apua. :headwall: Oliskohan tuo sun mielipitees jo tullut pari kertaa selväks?

Mä lähden nyt lasten kanssa leikkimään leegoilla ja sit tehdään yhdessä ruokaa. Teillä varmaan isä tekee ne! :wave:

Isä yleensä kokkaa, koska on siinä parempi =).

AJATTELE; ISÄKIN VOI TEHDÄ RUOKAA .

Joo, niin tekee meilläkin, useinkin.Mutta mä teen tänään kun isä on esikoisen kanssa liikenteessä

Teetkö sä yleensä mitään, vai ootko tuolla varjolla päässyt ihan kaikista hommista??

 

siis kysehän ei ole ollut siitä vaan ninaTT väitteestä kätilöt,naapurit ja ISÄ on samalla viivalla vastasyntyneelle,

sunkin kannattaa lukea tää ketju uudestaan, ihan rauhassa ilman omia ennakkoluuloja ja -asenteita. jos tosiaan on NinaTT:n kirjoitusten pointti menny noin ohi.

ninatt:n pointti on käynyt tämän ketjun (ja jo ennen tätä ) täysin selväksi.
Hän nostaa itsensä ÄITINÄ ykköseksi lapsen elämässä.
Se ei ole AINOA OIKEA RATKAISU tai vaihtoehto! Myös isä voi olla lapselle yhtä tärkeä, se, että äiti kantaa lasta sisällään ei kiilaa sitä äitiä millään muotoa ehdottomaksi ykköseksi sen lapsen elämässä =).

pointit on menneet sekaisin itse kullakin.
must tuntuu et ninatt on tarkoittanut nämä kaikki esimerkit sillä herkellä/vähän sen jälkeen kun vauva syntyy eikä myöhemmin elämässä.esim vaikka kuukauden päästä.
eikä se ole mitään isyyden vähättelyä.

kysyin eilen tän keskustelun pohjalta mieheltäni että oliko hän tärkeä vauvalle kun vauva syntyi ja mieheni nauroi ja oli että miten hän voisi olla tuntemattomalle ihmiselle tärkeä kun vasta näkee ja tutustuu?

Juuri näin. Ihan samaa sanoi munkin mies kun asiasta kysyin.

 

kysyin eilen tän keskustelun pohjalta mieheltäni että oliko hän tärkeä vauvalle kun vauva syntyi ja mieheni nauroi ja oli että miten hän voisi olla tuntemattomalle ihmiselle tärkeä kun vasta näkee ja tutustuu?

Niin...vauva on toki isälle tavattoman tärkeä, mutta isä ei ole kovinkaan tärkeä vastasyntyneelle vauvalle.

(paitsi niissä poikkeusperheissä missä isä nappaa vauvan samantien kun tämä pullahtaa maailmaan ja hoitaa 99.9% vauvaa äidin ollessa taka-alalla :xmas: )

 

Mä järkytän sua vielä vähän lisää:

Mun mielestä ninaTT on järkevä nuori nainen!!!

(nyt meen ku teini soittaa, ja tarvii ÄIDILTÄ neuvoja, heippa!)

 

Ja missähän vaiheessa sanoin äidin olevan tuossa ykkönen?

Mielestäni sanoin vain että tällaisessa tilanteessa molemmat vanhemmat voivat olla lapselle tasavertaisia ykkösiä ja sekin siis edellyttää sitä että myös se isä on kotona pidemmän aikaa täyspäiväisesti (mikä ei edes kaikille perheille ole mahdollista).

Se että isä menisi ykköseksi edellyttää tuon lisäksi myös sitä että äiti jää kakkoseksi, eli on paljon poissa lapsen elämästä ja selkeä päävastuu vauvan hoidosta jää siis isälle. Ei tarvitse tarkoittaa että äiti olisi huono äiti eikä välittäisi vauvasta vaan olosuhteet saattavat vaikka olla sellaiset että äiti joutuu pitkäksi aikaa sairaalahoitoon ja isä jää vauvan kanssa kotiin tai perheen taloudellinen tilanne edellyttää että äiti palaa vastasyntyneen luota töihin ja mies jää kotiin. Jokatapauksessa erityistilanteita ainakin näissä yhteiskunnissa joissa tuetaan äidin mahdollisuuksia olla vauvan kanssa kotona mielellään ainakin tuonne 9kk ikään asti.

Ja vielä kerran ettei vain unohtuisi: tässä puhutaan vauvoista ja vieläpä pienistä sellaisista, ei taaperoista tai leikki-ikäisistä joidenkohdalla koti-isyys onkin jo huomattavasti yleisempää kuin muutaman kuukauden ikäisten vauvojen kohdalla.

Tässä kuvailemassasi tilanteessa voisi hyvin sanoa isän olevan vauvalle se ykkönen. Isä on hoitanut enemmän, ollut läsnä enemmän jne.

Öh, missähän vaiheessa sanoin isän olleen läsnä enemmän ja hoitaneen äitiä aktiivisemmin?

Eiköhän tuo aika samoihin mene, tuskin itsekään ovat tunteja laskeneet siitä kumpi on ollut enemmän alspen aknssa. Siis vaikka äiti on ollut alusta asti pieniä hetkiä pois lapsen luota niin ei se isäkään ole ihan 24/7 siinä vauvan vieressä ollut. Molemmat vanhemmat ovat antaneet toisilleen mahdollisuuden omaan aikaan ja siihen esikoiseen.

Siksi sanoisin että aikalailla tasoihin tuo varmaan menee. Eri juttu sitten jos äiti olisi vaikka vauvan ollessa parin kuukauden ikäinen palannut töihin, mutta sitä hän ei ole tehnyt.

 

Ja mitä tuohon isä-asiaan tulee, niin vaikka isä on kiistatta tärkeä henkilö lapsen elämässä, niin kyllä tosiasia on se, että kahden viikon ikäiselle tarkein ihminen on äiti. Äidin liikkeet, ääni, tuoksu ovat ne, jotka ovat vastasyntyneelle tuttuja ja turvallisia. Isän suhde vauvaan kehittyy ajan kanssa. Se ei ole isän roolin vähättelyä vaan tosiasia. Äiti luo suhteen ja siteen vauvaan jo raskausaikana ja toisinpäin. Isä vasta syntymän jälkeen. Joka ei sitä tajua, niin se on silkkaa typeryyttä. Vauva on yhtä tärkeä isälle kuin äidille, mutta vauvalle (kaiken mennessä normaalisti) tärkein on ÄITI.

:flower:

Täältä kans :flower:

tätä on monet yrittäneet sanoa eri sanoin ja silti nää väännellään miten sattuu. jopa parjattu ninatt tätä yrittää sanoa..
mut mitä muuta voi olettaa kohta 30 sivuisessa ketjussa.

 

Ja mitä tuohon isä-asiaan tulee, niin vaikka isä on kiistatta tärkeä henkilö lapsen elämässä, niin kyllä tosiasia on se, että kahden viikon ikäiselle tarkein ihminen on äiti. Äidin liikkeet, ääni, tuoksu ovat ne, jotka ovat vastasyntyneelle tuttuja ja turvallisia. Isän suhde vauvaan kehittyy ajan kanssa. Se ei ole isän roolin vähättelyä vaan tosiasia. Äiti luo suhteen ja siteen vauvaan jo raskausaikana ja toisinpäin. Isä vasta syntymän jälkeen. Joka ei sitä tajua, niin se on silkkaa typeryyttä. Vauva on yhtä tärkeä isälle kuin äidille, mutta vauvalle (kaiken mennessä normaalisti) tärkein on ÄITI.

:flower:

Täältä kans :flower:

tätä on monet yrittäneet sanoa eri sanoin ja silti nää väännellään miten sattuu. jopa parjattu ninatt tätä yrittää sanoa..
mut mitä muuta voi olettaa kohta 30 sivuisessa ketjussa.

Niiniin, mut ku se isä soittaa sille vatsalle musaa, niin se vauva on ihan inlööv <3 B)

 

Ja mitä tuohon isä-asiaan tulee, niin vaikka isä on kiistatta tärkeä henkilö lapsen elämässä, niin kyllä tosiasia on se, että kahden viikon ikäiselle tarkein ihminen on äiti. Äidin liikkeet, ääni, tuoksu ovat ne, jotka ovat vastasyntyneelle tuttuja ja turvallisia. Isän suhde vauvaan kehittyy ajan kanssa. Se ei ole isän roolin vähättelyä vaan tosiasia. Äiti luo suhteen ja siteen vauvaan jo raskausaikana ja toisinpäin. Isä vasta syntymän jälkeen. Joka ei sitä tajua, niin se on silkkaa typeryyttä. Vauva on yhtä tärkeä isälle kuin äidille, mutta vauvalle (kaiken mennessä normaalisti) tärkein on ÄITI.

:flower:

Täältä kans :flower:

tätä on monet yrittäneet sanoa eri sanoin ja silti nää väännellään miten sattuu. jopa parjattu ninatt tätä yrittää sanoa..
mut mitä muuta voi olettaa kohta 30 sivuisessa ketjussa.

:flower: