Kaksplus.fi & BABYBJÖRN kysyy: Viihtyykö lapsesi hyvin Miracle rintarepussa?

hyvin on viihtynyt. :) ollaan tehty kauppareissuja kävellen lähikaupassa, ja keskustassa myös vähän liikuttu. tosin tuossa lähikaupassa tuppaa yleensä olla enemmän suunilleen ruuhkaa (pohjois-suomen suurin ruokakauppa, cm-kaakkuri).. tyytyväisenä on kun saa kaupassa olla pystyssä ja katella ihmisiä, kärryistä kun vähän huonommin näkee.
 
Me ollaan kokeiltu vasta kotona lyhyitä aikoja, koska poika ei vielä kauheasti viihdy repussa. Eniten ahdistusta tuntuu aiheuttavan se, että kun ei näe mitään! Niskaa tukeva osa on pojan silmien korkeudella ja poika yrittää kovasti kurotella nähdäkseen palkin yli. Mutta pikkuhiljaa harjoitellaan, päivittäin useita lyhyitä kertoja.
 
HP
Tosiaan vielä ei tyttö (3,5kk) hirmuisen hyvin viihdy. Toistaiseksi ollaan oltu kotona, kasvot kantajaan päin ja tehty kotihommia samalla. Jaksaa olla repussa nyt noin 10min, mutta yritetään joka kerta hieman pidempään. Tyttö on muutenkin vilkas ja kaipaa virikkeitä, joten uskoisin kun kauppareissulla tai muussa ympäristössä kokeillaan ja kasvot toiseen suuntaan niin viihtyy paremmin.
 
2kk poika viihtyy hyvin. Rintarepun kanssa ollaan siivoiltu ja käyty lähikaupassa.

Rintareppu tuntuu tukevalta ja "varmalta", kuitenkin ensimmäisellä kerralla hieman jännitti, eikä tiennyt mihin ne omat kädet pitäisi laittaa :)

Molemmilla testikäynneillä noin 5 minuutin kohdalla on ruvennut kuulumaan äänekästä kuorsausta. Olen huomannut, että nyt kun lapsi osaa jo vähän pitää omaa niskaansa niin tykkää hieman väljemmästä niskatuesta, että ei ole ihan pää rintakehässä kiinni ja pääsee katselemaan maailmaa.
 
Poika vajaa 3kk viihtyy repussa hyvin, mutta vain kasvot menosuuntaan. Ja viihtymisen edellytyksenä on myös jatkuva liike, heti jos vaikka erehtyy istahtamaan niin kitinä alkaa. Kasvot kantajaan päin poika ei viihdy montaa minuuttia kauempaa.
 
Hei,

Meidän neiti 3kk viihtyy alkuäkäilyn jälkeen repussa hyvin. Tyttönen tosiaan hetken itkee, kun olen laittanut hänet kyytiin, mutta nopeasti itku laantuu ja alkaa ympäristön ihmettely (sen mitä näkee, kun on kasvot rintaan päin). Vielä on ole häntä pitänyt kasvoja menosuuntaan, mutta tätä täytyy tässä lähiaikoina kyllä kokeilla. Olemme tähän saakka tehneet reilun puolen tunnin kävelylenkkejä ja uni on tullut silmään joka kerralla. Reppu vaikuttaa hyvältä kapistukselta :)
 
Ollaan tosiaan vain pieni hetki koeteltu reppua tuon pienen vastasyntyneen kanssa. Kyllä hän ilman marinoita ja rauhallisesti vieläpä, repussa pysyi mutta itseä hirvitti koska tosiaan vauvani on vielä niin pieni.
 
Täällä myös pieniä hetkiä kokeiltu reppua kohta 4vkoa täyttävän poitsun kanssa. Pikkuinen
ihmeissään uudesta asiasta ja meinaa vähän kiukuttaa reppuun asetteluvaiheessa. Repussa
viihtyy ihan ok hyvin, mutta kun päätä ei vielä kannattele, niin se tuottaa hieman vaikeuksia.
Kunhan poika kasvaa, niin uskon repun olevan enemmän käytössä ja pidempiä aikoja kerrallaan.
 
Voit kantaa lasta rintarepussa niin kauan kuin hän siinä viihtyy. Pienten lasten ei kuitenkaan pidä olla paikallaan samassa asennossa pitkiä aikoja. Suosittelemme siksi, että pidät silmällä lapsesi oloa ja vaihtelet esimerkiksi rintarepun, babysitterin, lattian, vaunujen ja sängyn välillä.

t. BABYBJÖRN
 
Auth
Uuh, ihan ku meie4n Pe4tkiksen je4tf6kset! :O Se onneks susuotu helpommin harjattavaksi kuin Sinni, jonka karvoista ei niin isoa haittaa ookaan eike4 siite4 oikein mite4e4n minneke4e4n irtoakaan (paitsi tyynyihin ), mille4e4n harjalla tai kammalla. Meille4 muuten hajos toi furmis alle puolessa vuodessa, ku se jokunen vuosi sitten hankittiin. Piikki oli mystisesti katkennu, vaikkei kukaan tunnustanu ve4linette4 pudottaneensa eike4 sen pite4is niin helpolla katketa, vaikka putoiskin. Ny meille4 on le4hes identtinen feikkifurmis , joka toimii tismalleen yhte4 hyvin ja makso 1/4 aidon hinnasta. :D Kannattipa ostaa se aito pitke4n harkinnan je4lkeen
 

Yhteistyössä