Kaksoisraskaudesta toinen sikiö menehtynyt?

Heippa, onko kohtalotovereita? Eli eilen kävin ultrassa edellisiltana alkaneen vuodon takia (rvko6) ja yllätys yllätys kohdussa kellui 2 sikiöpussia! Toinen niistä oli valitettavasti tyhjä. Nyt tietysti jännittää ja pelottaakin miten tämän toisen käy. Ensi viikolla uusi ultra...
Onko kellään ollut vastaavaa? Miten toisen kävi??
 
Itselläni on kahdesti käynyt noin. Ensimmäisellä kerralla menin viikolla 7 ultraan vuodon takia ja lääkäri sanoi, että toinen on tulossa ulos, toinen voi hyvin. Se raskaus jatkui hyvin loppuun asti, välillä oli vuotoja ja kun poika syntyi huomattiin että vatsassa oli edelleenkin kaksi istukkaa, tosin toinen pienempi ja surkastunut.
Toisella kerralla menin vuodon takia lääkäriin, piti olla viikkoja vain neljä, raskaus olikin pari viikkoa pidemmällä ja näkyi kaksi ruskuaispussia joissa toisessa syke. Sain ajan viikon päähän uuteen ultraan jossa tarkistettiin näkyikö syke myös toisessa, ei näkynyt ja raskaus jatkui yhdellä sikiöllä. Tässä raskaudessa vaan vuodon takia kehittyi hematooma joka vuoteli vähän väliä. Viikolla 14 hematoomaa ei enään näkynyt ja vuodot loppuivat, mutta olivat rasittaneet istukkaa niin, että toinenkin pieni menehtyi raskauden puolessa välissä.
Tuo on aika yleistäkin, että alussa on kaksi joten voit mielestäni olla ihan huoletta jos toinen voi hyvin :hug:
 
Minä aikoinaan yllättäen sain tietää olevani raskaana kun alkoi vatsaan koskea ja vuoto samalla. Menin sairaalaan ja tekivät raskaustestin ja plussaa näytti. Ihmeissään siinä olin.
Toinen tuli pois viikolla8 ja vuotoja jatkui aina enemmän tai vähemmän v20. Pelotti että mitähän tästä tulee.
v36 syntyi pieni ja pirteä poika nyt jo iso ja topakka esimurkku. :heart:
 
Minulla ooli vastaavanlainen tilanne. Eli kävin varhaisultrassa kun viikkoja oli noin 6+0 (itse luulin niitä olevan ainakin viikon enemmän). Ultrassa näkyi kaksi sikiöpussia, joista toiseen oli ilmestynyt ruskuaispussi mutta toinen näytti tyhjältä. Samana iltana minulla alkoi verinen vuoto, joka ei kyllä kestänyt kauaa. Kontrollissa kävimme 10 päivän päästä ja jäljellä oli enää vähän toisesta pussista. Toinen oli kuitenkin lähtenyt normaalisti kehittymään ja siltä saatiin vahva syke :heart:

Nyt viikkoja kasassa 9+4 ja ensi viikon ultraa odotan jännittyneenä.
 
Ei varmaan pitäs vastata, kun ei varsinaisesti itseä koske... Mut vastaan kuitenkin.

Itse kärsin alkuraskauden verenvuodoista, joille ei koskaan löytynyt syytä. Yhtenä vaihtoehtona heitettiin ilmaan kaksosraskaus, joista toinen ois jääny tuulimunaksi ja vuoteli sitten pois. ...oli miten oli, menossa rv 38 ja yhtä olen henkisesti koko ajan odottanut, joten kaikki ok.

Mutta noiden vuotojen aikaan lueskelin ja etsin netistä paljon kokemuksia asiasta. Yllättävän (?) yleistä tuntuu olevan. Yks, joka jäi hyvin mieleen, on tälle palstallekin paljon kirjoitellut Daizz ja hänen vauvansa (syntyi vähän aikaa sitten). Jäi mieleen siksi, että tuossakin oli kyse kaksosraskaudesta, jossa toinen tuli alussa pois. :)

Eli kyllä niissä hyvinkin voi käydä. :)
 
Mulla rv 7 sykki kaksi sydäntä omissa pusseissa, mutta np ultrassa löytyi enää yksi! Ei mitään vuotoja tai kipuja ollut toinen oli vain surkastunut pois! Ja tyhjäpussi edelleen kohdussa! Lääkäri sanoi ettei se haittaa siellä mitään!
 
Tästä on jo useampi vuosi aikaa, kun viikolla 7+3 menin esikoiseni kanssa alkuraskauden ultraan. Siellä näkyi ihan selvästi kaksi sikiöpussia, mutta vain toisessa oli elävä sikiö. Toinen oli jo menehtynyt ja alkanut surkastua.

Minulla ei ollut missään välissä vuotoa ja toisen sikiön osalta raskaus meni hienosti ja esikoisemme syntyi kesällä 2002.

Nyt odotan kolmatta lastamme ja minulla tuli vuotoa viikolla 6+2. Viikolla 7+1 kävin alkuraskauden ultrassa, jossa löydettiin yksi sikiöpussi ja yksi elävä sikiö. Siinä vieressä oli toinen soikean muotoinen kohta, jossa kohdun limakalvo oli paksuntunut. Paksuuntunut alue oli hyvin samanmutoinen ja samankokoinen kun tuo elossa oleva sikiö pusseineen. Lääkäri arveli, että siinä on ollut kiinnittyneenä toinen alkio, joka on mennyt kesken ja vuoto on aiheutunut siitä. Ihan täydellä varmuudella lääkärikään ei tätä pystynyt kuitenkaan sanomaan.

Nyt meneillään on rv 15 ja vaikka vuotoja on ollut muutamaan otteeseen, niin sikiö näyttäisi voivan hyvin. Häntä on ultrattu kolmeen kertaan ja lisäksi sydänääniä on jo kuunneltu pariin kertaan. Kovasti siis toivon parasta tälläkin kertaa.

Belle 15+1
 

Yhteistyössä