Välissä seinä
Onko kohtalontovereita?
Itselläni on kaksoiskohtu ja kaksoisemätin. Toiveita raskauden loppuun asti menemisestä ei paljon anneta ja se masentaa mieltä. Ei olla vielä kertaakaan yritettykään, mutta jotenkin on jo valmiiksi niin peloteltu olo että en tiedä mitä ajattelisi. Lääkäri sanoi tyyliin "No, ihan hyvin sitä sitten neljännen keskenmenon jälkeen voi onnistua!" mutta haluanko minä yrittää niin kauan? Kamala olo. Pelkään gynekologisia tutkimuksia tuon takia (sen "avaajan" laittminen sattuu aina kun poikkeuksetta lääkärit tökkii sitä väliseinämää sillä niin että kipeää tekee!) joten sekin vielä hirvittää, että jos haluavat sitten tavallista enemmän "ronkkia" raskauden aikana (jos sellaista edes tulee). VAikka jos raskaus onnistuisi niin kaikenhan sitä sen vuoksi kestäisi. Ei oma biologinen lapsi minulle mikään välttämättömyys olisi, ainahan voi vaikka adoptoida, mutta kyllähän sen ihan oman lapsen silti jotenkin tahtoisi.
Toisaalta olen vasta nuori 24v joten tässähän ne nyt olisi ne hedelmällisimmät vuodet, ei muuta kuin tekemään vaan, vai? Pelottaa jotenkin "sellaisen prosessin" aloittaminen sillä pelkään vaikeuksia ja sairaaloita.
Kertokaa kokemuksia, kaikenlaisia, niitä rohkaiseviakin.
Toivoo eräs googlettamalla itsensä masentanut :'(
Itselläni on kaksoiskohtu ja kaksoisemätin. Toiveita raskauden loppuun asti menemisestä ei paljon anneta ja se masentaa mieltä. Ei olla vielä kertaakaan yritettykään, mutta jotenkin on jo valmiiksi niin peloteltu olo että en tiedä mitä ajattelisi. Lääkäri sanoi tyyliin "No, ihan hyvin sitä sitten neljännen keskenmenon jälkeen voi onnistua!" mutta haluanko minä yrittää niin kauan? Kamala olo. Pelkään gynekologisia tutkimuksia tuon takia (sen "avaajan" laittminen sattuu aina kun poikkeuksetta lääkärit tökkii sitä väliseinämää sillä niin että kipeää tekee!) joten sekin vielä hirvittää, että jos haluavat sitten tavallista enemmän "ronkkia" raskauden aikana (jos sellaista edes tulee). VAikka jos raskaus onnistuisi niin kaikenhan sitä sen vuoksi kestäisi. Ei oma biologinen lapsi minulle mikään välttämättömyys olisi, ainahan voi vaikka adoptoida, mutta kyllähän sen ihan oman lapsen silti jotenkin tahtoisi.
Toisaalta olen vasta nuori 24v joten tässähän ne nyt olisi ne hedelmällisimmät vuodet, ei muuta kuin tekemään vaan, vai? Pelottaa jotenkin "sellaisen prosessin" aloittaminen sillä pelkään vaikeuksia ja sairaaloita.
Kertokaa kokemuksia, kaikenlaisia, niitä rohkaiseviakin.
Toivoo eräs googlettamalla itsensä masentanut :'(