Kaksi tai useampi lapsiset perheet

Meillä on kuopus ollut kipeänä ja tavallista enempi tietty saanut äidiltä ja isiltä huomiota, lääkettä ja syliä -mikä musta ihan normaalia. Samalla ollaan koitettu huomioida tätä esikoistakin kun hän sitten "heittäytyny" myös kamalan kipeäksi ja milloin on sattunut mahaan ja ei oo voinu syödä jne. Oon koittanu myös selittää jo 4v:lle että ei sais huijata et sattuu, kun sit ei tiedetä milloin on oikeasti kipeä jne jne.

Satuimpa sitten kertomaan äidille että esikoinen vaatii huomiota ja sanoo olevansa myös kipeä vaikka onkin ihan ok, niin johan se meinas tulla lankoja pitkin että kun sille PITÄÄ ANTAA SITÄ HUOMIOTA! Ja vaikka kuinka koitin selittää et joo joo, ollaan annettu jne. ni se vaan tivas et kun tulee kolmaskin ja teijän pitää jakaa sitä huomiota sitte jo KOLMELLE! Siis ihan mieletön raivoominen, vaikka halusin vaan keskustella asiallisesti asiasta jne.

Mulle vaan tuli sitte jälkeen päin tosi paha olo, kun aloin miettii et annetaanko me tarpeeksi huomiota, mun äiti ei näe lapsia kun kerran kaks pari tuntia viikossa, joten miten se voi sanoa mitä täälä tapahtuu ja syyttää noin et ei muka anneta. Mut ku se sanoi et ku kerranki kun oltiin sen luona ja kuopus oli kipeenä mun sylissä ni olin kuulemma vaan sanonu et menee isin syliin, kun minä pidän nyt kuopusta. Joka musta siis oli ihan loogista koska isi istui vieressä syli tyhjänä. Ja sit meitin sitä et ok, hakeehan se huomiota aina, siis tavalla ku tavalla, eikä aina pahalla tavalla, mut et loppuuko se hakeminen koskaan? Kuinka paljon huomiota sun pitää antaa ettei ne sitä enää sit lopulta kaipaa? En tarkota et se tääl joka päivä hyppis seinille ja tekis pahoja...vaan sellassia pieniä juttuja (vaikea selitttää).

KOhta syntyy kolmas niin onhan se sanomattakin selvää et se tarviii taas äidin tissiä ja huomiota kanssa ja silloin jää myös tämä kuopus "sen varjoon" joka tapauksessa edes vähän, vaikka kuinka koittasin kokoajan olla niille läsnä ja huomioida ni ihan väistämättä tällässiä tilanteita varmasti tulee. Eikö?

Musta on hassua, et ku mä oon esikoinen ni mun pikkusisko olia ina se kaikkien suosikki ja lellikki. SE oli se pienempi ja mun piti olla se isompi ja reippaampi ja ymmärtää.Ok, eihän se aina mukavaa ollu mut hengissä siitä selvittiin... eikä varmasti mun vanhemmat tehny sitä "tahalleen" tai asia ollu niin et ne ei ois antanu mulle tarpeeksi huomiota...en tiijä hitto...veti vaan niin mietteliääks.

 

Nooh, älä piittaa. Meillä on kuus lasta ja just menny oksutauti läpi kaikki vähän eriaikaan. Ei sitä täyttä huomioo voi sillon kaikille anta, hyvä jos normi arkenakaan. Onneks vanhimmat jo sen verran isoja, että olivat jleppaamassa ykävatien kans. Meillä ikähaarukka 3-18v. Jokainen hoitaa lapsensa kuten parhaaks kattoo ja ainahan jollain on asiaan sanomista, teidän. Anopi on sitä mieltä, että meillä on viis lasta liikaa, kun esikoinen joutuu pian muuttan omilleen, kun tila ei piisaa. No haloo, esikko on kihloissa ja raskaana, joten on (täyttää pian 19), joten on musta aika luonnollista, että muuttaa omilleen. No asiaan, Eipä ole liiallista lellimistä jos kipee lasp pääsee äidin syliin ja terve "joutuu" tyytymään isään.

Jaksuja sulle ap, kaikki hyvin.

 

Pahoittelut virheistä, joita tulee huomaamatta. Ei ole Suomi kotikieli, joten opinkohan koskaan kirjottaan oikein Tämä nyt meni ohi aihee.

 

Heh, kiitos =) rohkaisevasta tekstistä...

 

No meillä menee niin että vanhempi haluaa aina sen syliin jonka sylissä nuorempi on AINA. Molemmille yritetään jakaa tasapuolisesti huomiota, mutta vaikeaahan se välillä on :/

Kun kuopus oli ihan vauva niin syötin vauvan ja isä muuten hoiti paljon vauvaa, niin että esikoinen sai kans äidin jakamatonta huomiota. Meillä on vain kaksi lasta, joten en tiedä miten kolmelle tasapuolisesti huomion jakaminen onnistuisi... vaisin kuvitella että keskimmäinen jää helposti kaikkein vähimmälle. Vauvan tarpeet on pakko hoitaa ja imetys vie paljon aikaa jne. ja sitten esikoinen taas osaa keskimmäistä paremmin hakea huomiota.. ei kai siinä auta sitten kun yrittää löytää kaikkien kanssa vähän kahden keskeistä aikaakin. *hali* ap:lle ja jaksuja katraan kanssa

 

No tuota... Minusta jokainen lapsi tarvitsee silloin tällöin äidin tai isän jakamattoman huomion osakseen. Hetkiä, jolloin vain hänen kanssaan tehdään jotain kahden kesken. Se voi olla esim. kirjastoreissu, kävelyllä käynti... vaikka kauppareissu tai mikä vaan. Pienet kun väistämättä, ihan olosuhteiden pakosta vievät isomman ajan vanhempien ajasta, niin se ei aina vanhemmista lapsista tunnu mukavalta vaikka he toisaalta sen ymmärtäisivätkin. 4- vuotiaskin on kuitenkin vielä aika pieni vaikka vauvaan verrattuna isolta vaikuttaakin.

 

niimpä, mekin ollaan tehty niin et luetaan vain esikoiselle iltasatu, koska kuopus on vielä niin pieni et yrityksistä huolimatta se pyörii ja pelleilee ja häiritsee esikoista niin ettei esikoinen pysty keskittymään kuunteluun. Esikoinen onkin ihan polleana aina, et ku se on sen juttu ja sisko ei siihen saa tulla. Sitten meil on ihan tapana tehä sillä aikaa kun kuopus nukkuu niin yhessä askarteluja tai leipoa, oon aatellu sen niin et silloin kuopus on "poissa jaloista" ja minulla on aikaa antaa sitä jakamatonta huomiota... Mut mä vaan jotenki oon sitä mieltä et koskaan mikään ei oo tälläsessä "monilapsisessa perheessa" tarpeeksi...ainakaan vielä tän ikäsille.

Mitä vauvan syntymään tulee, niin esikoinen odottaa sitä kovasti. Oli tosi hoivaavainen kuopuksellekkin ja apuna monessa asiassa. Luulen et se menee esikoiselta hienosti, et saa olla läsnä ja hoitaa mun kanssa. Mustasukkainen hän ei ole ollut koskaan tai silleen et olis ollu väkivaltanen silleen. Mut tuntuu et tilanne on sit hankalampi tälle kuopukselle, se on muutenki ollu kokoajan enempi mun perään kun esikoinen. Ja sit se et silläkin on vahva vauvanhoitamisvietti ja ku se onki sit taas niiiiin pieni et se ei välttis ihan kaikkea sellasta voi taas tehä vaik haluais...no mut sen näkee sitten..

 

No noi mummot on tollasia neuvojia. Meillä jos esikoinen kiukuttelee niin se on saanut liian vähän raitista ilmaa ja seuraavalla kerralla sillä on raittiin ilman myrkytys. Koitan olla kuulematta näitä äitini neuvoja ja ohjeita kun pää siinä hajoaisi kun ikinä ei kuitenkaan tee mitään oikein.