Kaksi menee siinä missä yksikin?

Tai kolme menee siinä missä kaksikin? Mitä mieltä olette? Itse ihmettelen tätä sanontaa, sillä mun mielestä kaksi ei tosiaan mene siinä missä yksi, saatika jos tulisi vielä kolmas lisäksi Niin ja kyse siis lapsista

 

Ei todellakaan...

 

Ei mene.

 

No ei tosiaankaan
taitaa olla yksi lapsisen suusta

 

En ole koskaan ymmärtänyt tuota sanontaa.

 

Juu... meneehän ne tietenkin, kakshan on ihan sama asia kuin yksi :xmas:
Mutta mä epäilen että tässä asiassa menee mielipiteet fifty-sixty

 

Koirissa se menee niin että kaksi menee siinä kuin yksi ja ehkäpä paremminkin kun on kaksi.

Mutta lapsista puheenollen välillä tuntuu että parempi kuin ei olisi sitä yhtäkään.

 

\

En ole koskaan ymmärtänyt tuota sanontaa.

Mitä tuo tarkoittaa? Jos saa toisen syömään ruokansa ja siivoaa hänen jäljet, eikö toista tarvitsekaan syöttää? Jos saa toisen puettua, eikö toiselle tarvitse etsiä vaatteita ja pukea?

Kyllähän meillä ainakin työmäärä enemmän kuin kaksinkertaistui, se ennen niin kiltti lapsi osoitti myös huomionhalua enemmän kun toinen syntyi.

 

Noup...

Mutta riippuu sitten lapsesta ja vanhemmasta, joskus sitä ehkä asenne on ensimmäisen lapsen jälkeen kehittynyt niin ettei toinen lapsi, varsinkin jos sattuu olemaan "helppo" yksilö, enää tunnu läheskään yhtä suurelta muutokselta arkeen.

 

Entä neljä menee siinä missä kolmekin? Yksi nelilapsisen perheen äiti sanoi näin minulle kun kyselin että onko ollut rankkaa neljännen syntymän jälkeen..no se vauva oli kyllä vasta parisen kuukautta vanha Entäs sitten kun konttaa yms.

 

Jos näin on, niin 10 menee siinä samalla. Eli ei todellakaan mene.

 

Ei juu kyllä mene...

 

Jos ajatellaan siltä kantilta, että esikoinen yleensä mullistaa eniten maailmaa ja tavallaan on harjoituskappale niin toisen kanssa voi olla paljon helpompaa. Varsinkin jos lapsi on rauhallinen ja sopeutuvainen. Mutta onhan jokainen lapsi oma yksilönsä omine tarpeineen niin että en kyllä allekirjoita sanontaa.

 

Jännä että sanotaan noin päin kun halutaan jonkun hankkivan lapsia lisää, mutta sitten kun yhden lapsen äitinä avaa jossain suunsa niin johan on heti joku sanomassa, mutta 'Odotas kun niitä lapsia on kaksi.. kolme.. enemmän..' Johan minulle viestitetään, että mitään en tiedä elämän raskaudesta kun olen vain yhden lapsen äiti

 

Niin, ja jos maksaa toiselle harrastuksen, toiselle ei tarvitsekaan?

Kyllä kaksi lasta vie kaksinkertaisesti rahaa ja aikaa.

 

Sanoisin, että hyvin paljolti asennekysymys minun mielestäni.
Ruokaa teet samalla kahdelle kun yhdellekin, pyykiä peset yhdenkin kanssa jne.

Mie itse henk.koht olen eniten miettinyt sitä, että meneekö 4 siinä missä kolmekin... ja kun "otimme riskin", että menee... niin sen jälkeen on tullut tavaksi jo sanoa, että tuossahan tuo yks vielä joukon jatkona...
:ashamed:

Toki jokaisesta lapsesta on vastuu kannettavana, ja onhan se lisätyötä sinällään, mutta on noista seuraakin toisilleen... joten se kompensoi jonniin verran. Aina ei tarvi äitin olla sit se leikkikaveri

 

Aikoinaan uskoin tähän sanontaan, kun meillä yksi lapsi oli.

Kyllä kahdessa on jo paljon enemmän työtä. Ja sen tosiaan huomaan siinä vaiheessa, kun se toinen lapsi ei ole paikalla. Sitä on kuin lepohetki, kun on vain yksi hoidettavana

Ehkä isommalla isoerolla se kaksi menee siinä kuin yksikin?

 

Ei mene, ei. Meillä kolme ja kolmekaan ei ole sama, ku kaksi. Kolmet varusteet, kolme vaatijaa, kolme eriävää mielipidettä, kolme kiukkupussia... Mutta kolme ihanaa mussukkaa, jotka vie paljon, mutta antaa silti enemmän. Käsittämätöntä. :xmas: :heart:

 

\

Jos ajatellaan siltä kantilta, että esikoinen yleensä mullistaa eniten maailmaa ja tavallaan on harjoituskappale niin toisen kanssa voi olla paljon helpompaa. Varsinkin jos lapsi on rauhallinen ja sopeutuvainen. Mutta onhan jokainen lapsi oma yksilönsä omine tarpeineen niin että en kyllä allekirjoita sanontaa.

Mutta tilastollisesti avioeroja tulee toisen lapsen syntymän aikoihin eniten... (ja rakentamisen)...

eli en ihan allekirjoita tuota että toisen kanssa on helpompaa. NOrmaalisti sitä yhtä vauvaa nykyään hoitamassa kaksi, mutta kun tulee toinen, niin elämä on täyttä työtä... (jos ei isompaa kuskata mummolaaan).

 

\

Aikoinaan uskoin tähän sanontaan, kun meillä yksi lapsi oli.

Kyllä kahdessa on jo paljon enemmän työtä. Ja sen tosiaan huomaan siinä vaiheessa, kun se toinen lapsi ei ole paikalla. Sitä on kuin lepohetki, kun on vain yksi hoidettavana

Ehkä isommalla isoerolla se kaksi menee siinä kuin yksikin?

NIinpä. Ja hassua on, että tuntuu melkein enemmän levolta silloin kun vaan toinen lapsi on kotona, kuin että ei lapsia ollenkaan. On todella rauhallista ja nauretaan paljon, ihan kuin lomalla ... (kaikki huomasiimme tämän kun toinen lapsi pois...).

Mutta ehkä se helpottaa joskus kahdenkin kanssa...

 

Minä ajattelisin niin että yhden kanssa sitä jää vielä omaa aikaa päivittäin, päiväunien aikaan ja kun lapsi on mennyt yöunille. Kahden kanssa sitä jo alistuu siihen että koko ajan joku on höpöttämässä, toinen ei ehkä nuku enää päiväunia ja menevät yöunillekin eri aikaan. Eli hyppäys yhden ja kahden välillä on melko iso, mutta kolmannen kanssa ei enää.

Jos on kaksi lasta, tuntee välillä itsensä niin riittämättömäksi kun molemmat huutavat yhtä aikaa. Kolmannen kanssa tuo sama tunne vain jatkuu.

 

\

Entä neljä menee siinä missä kolmekin? Yksi nelilapsisen perheen äiti sanoi näin minulle kun kyselin että onko ollut rankkaa neljännen syntymän jälkeen..no se vauva oli kyllä vasta parisen kuukautta vanha Entäs sitten kun konttaa yms.

Omalla äidilläni oli 6 lasta ja hän sanoi aina että neljän jälkeen lakkaa laskemasta. Eli sen jälkeen on sama onko lapsia 5, 6 tai vaikka 8.

 

\

Ehkä isommalla isoerolla se kaksi menee siinä kuin yksikin?

Meidän muksuilla on neljä vuotta ikäeroa. Ja sanoisinpa näin että se on liian suuri. Toinen on periaatteessa jo "iso" mutta ei kuitenkaan. Ja se tuottaa omat lisätyönsä.

Isompi kysyy: miks pikkusisarus saa jotain tehdä tms. Mutta hän ei...?

Selitä siinä nyt sitten, kun hän on JO niiin isop ja toinen NIIIN pieni.
Uah.

 

\

Sanoisin, että hyvin paljolti asennekysymys minun mielestäni.
Ruokaa teet samalla kahdelle kun yhdellekin, pyykiä peset yhdenkin kanssa jne.

Mie itse henk.koht olen eniten miettinyt sitä, että meneekö 4 siinä missä kolmekin... ja kun "otimme riskin", että menee... niin sen jälkeen on tullut tavaksi jo sanoa, että tuossahan tuo yks vielä joukon jatkona...
:ashamed:

Toki jokaisesta lapsesta on vastuu kannettavana, ja onhan se lisätyötä sinällään, mutta on noista seuraakin toisilleen... joten se kompensoi jonniin verran. Aina ei tarvi äitin olla sit se leikkikaveri

Näin minäkin ajattelen, meillä kuusi lasta. Meilläkin muuten suurin kynnys oli kolmannen jälkeen, silloin tuntui, että "normaalissa" perheessä voi olla kolme lasta muttei enempää. Onneksi kuitenkin uskallettiin olla epänormaaleja =)

 

\

\

Ehkä isommalla isoerolla se kaksi menee siinä kuin yksikin?

Meidän muksuilla on neljä vuotta ikäeroa. Ja sanoisinpa näin että se on liian suuri. Toinen on periaatteessa jo "iso" mutta ei kuitenkaan. Ja se tuottaa omat lisätyönsä.

Isompi kysyy: miks pikkusisarus saa jotain tehdä tms. Mutta hän ei...?

Selitä siinä nyt sitten, kun hän on JO niiin isop ja toinen NIIIN pieni.
Uah.

Juu, no mie arvelinkin, että ei välttämättä, mutta ei ole kokemusta, joten en osannut miettiä, että mikähän se ois se kompa