Kaksi menee siinä missä yksikin?

\

No ei tosiaankaan
taitaa olla yksi lapsisen suusta

Mulla 1 lapsi enkä todellakaan ajattele niin, et kaks menis siinä missä yksikin. Poika on niin vilkas ja vikkelä et oon harmaa tukkainen ennen kun 30v. täytän
Niin ja silti haaveissa toinen

 

\

\

Entä neljä menee siinä missä kolmekin? Yksi nelilapsisen perheen äiti sanoi näin minulle kun kyselin että onko ollut rankkaa neljännen syntymän jälkeen..no se vauva oli kyllä vasta parisen kuukautta vanha Entäs sitten kun konttaa yms.

Omalla äidilläni oli 6 lasta ja hän sanoi aina että neljän jälkeen lakkaa laskemasta. Eli sen jälkeen on sama onko lapsia 5, 6 tai vaikka 8.

Nimenomaan näin on meilläkin ollut. Neljännen jälkeen on kaikki muut tyyliin "tuossahan nuo joukon jatkona..." :ashamed:
Mutta ei siis mitenkään välinpitämättömästi, mutta siis just niin, että ei sitä enää sit tuu niin ajateltua.
Liikkuminen on mitä on, ruokaa pitää laittaa ja pyykkiä on aina vaan jne. Ja neljässä lapsessa isommat alkaa jo kuitenkin olla vähän omatoimisempia kasvaessaan kokoajan kuitenkin... jos ei nyt nelosia kerralla pukkase maailmaan

 

\

\

No ei tosiaankaan
taitaa olla yksi lapsisen suusta

Mulla 1 lapsi enkä todellakaan ajattele niin, et kaks menis siinä missä yksikin. Poika on niin vilkas ja vikkelä et oon harmaa tukkainen ennen kun 30v. täytän
Niin ja silti haaveissa toinen

Juu tuskin on yksilapsisten ajatelmia kun yleensä nää on lauseita joita yksilapsiset kuulee muilta.. Eikös se nyt menis se toinenkin.. no menishän se toki, mistäs mä sellaisen saisin?? Vaikka siis oikeesti ei menis, ihmettelen tässä miten tää yksi on edes mennyt ja onko oikeesti mennytkään.. ja jos ihme tapahtuis ja toisen lapsen saisin niin minähän aloittaisin ihan alusta kun tuo on jo kouluikäinen, osaisinko edes raskaana olla, saati vauvaa hoitaa taikka mitään muutakaan, en ainakaan muista eikä taida ohjeetkaan enää olla samoja eikä ainakaan tavarat..

 

\

Minä ajattelisin niin että yhden kanssa sitä jää vielä omaa aikaa päivittäin, päiväunien aikaan ja kun lapsi on mennyt yöunille. Kahden kanssa sitä jo alistuu siihen että koko ajan joku on höpöttämässä, toinen ei ehkä nuku enää päiväunia ja menevät yöunillekin eri aikaan. Eli hyppäys yhden ja kahden välillä on melko iso, mutta kolmannen kanssa ei enää.

Jos on kaksi lasta, tuntee välillä itsensä niin riittämättömäksi kun molemmat huutavat yhtä aikaa. Kolmannen kanssa tuo sama tunne vain jatkuu.

Lisäksi kun on vauva ja isompi, ja ei lähellä sukulaisia, äidin yksin on riitettävä molemmille. Mutta jos on jo kaksi isompaa, heillä seuraa myös toisistaan? (Tappelu tai leikkiseuraa)

 

meillä toinen lapsi TRIPLASI työmäärän! Ensinnäkin tuplasti syöttämistä, vaaatteiden pukemista, sairastelua jne jne ja se ylimääräinen työ tuli vielä esikoisen mustasukkaisuudesta ja siitä kun esikoinen yhdessä vaiheessa jatkuvasti kiusasi kuopusta kun silmä vältti.

 

\

Minä ajattelisin niin että yhden kanssa sitä jää vielä omaa aikaa päivittäin, päiväunien aikaan ja kun lapsi on mennyt yöunille. Kahden kanssa sitä jo alistuu siihen että koko ajan joku on höpöttämässä, toinen ei ehkä nuku enää päiväunia ja menevät yöunillekin eri aikaan. Eli hyppäys yhden ja kahden välillä on melko iso, mutta kolmannen kanssa ei enää.

Jos on kaksi lasta, tuntee välillä itsensä niin riittämättömäksi kun molemmat huutavat yhtä aikaa. Kolmannen kanssa tuo sama tunne vain jatkuu.

No en tiedä johtuuko sitten ikäerosta(2v),mutta meillä ensimmäisen kanssa oli niin,että sattuivat nukkumaan suuremmaksi osakseen päikkärit samaan aikaan.
Ja yö unille meni tunnin heitolla. Eli ei se ole noilta osilta ainakaan mikään suuri.

 

\

meillä toinen lapsi TRIPLASI työmäärän! Ensinnäkin tuplasti syöttämistä, vaaatteiden pukemista, sairastelua jne jne ja se ylimääräinen työ tuli vielä esikoisen mustasukkaisuudesta ja siitä kun esikoinen yhdessä vaiheessa jatkuvasti kiusasi kuopusta kun silmä vältti.

Kyllä mielestäni enemmän näin päin, jos valita pitää,meneekö samalla toinenkin lapsi, vai kolminkertaistuuko, niin valitsen tuon kolminkertaistuu.

Yhden lapsen hoidat siinä itsesi hoitamisen lomassa aamuisin ja ruoka-aikaan, ei hän koe mustasukkaisuutta kenestäkään. Toisen lapsen jälkeen ei enää jossain vaiheessa yritä edes ehtiä itsekin syödä kun lapset syövät. Kun koko ajan joutuu nousta hakemaan rättiä, jolla pyyhkii maidot ym.

 

Kyllä ero yhden ja kahden välillä on suuri. Mukulat tappelee välillä minkä ehtivät, mutta välillä taas leikkivät. Mustasukkaisuutta ei ole pahemmin ollut, varmaan kun niin pieni ikäero. :heart:

 

\

\

\

No ei tosiaankaan
taitaa olla yksi lapsisen suusta

Mulla 1 lapsi enkä todellakaan ajattele niin, et kaks menis siinä missä yksikin. Poika on niin vilkas ja vikkelä et oon harmaa tukkainen ennen kun 30v. täytän
Niin ja silti haaveissa toinen

Juu tuskin on yksilapsisten ajatelmia kun yleensä nää on lauseita joita yksilapsiset kuulee muilta.. Eikös se nyt menis se toinenkin.. no menishän se toki, mistäs mä sellaisen saisin?? Vaikka siis oikeesti ei menis, ihmettelen tässä miten tää yksi on edes mennyt ja onko oikeesti mennytkään.. ja jos ihme tapahtuis ja toisen lapsen saisin niin minähän aloittaisin ihan alusta kun tuo on jo kouluikäinen, osaisinko edes raskaana olla, saati vauvaa hoitaa taikka mitään muutakaan, en ainakaan muista eikä taida ohjeetkaan enää olla samoja eikä ainakaan tavarat..

Noin just, useinhan sitä ihmiset luulevat et yksilapisuus on oma valinta.
Ei se aina noin mene. Meilläkin lasta yritettiin 3 vuotta ja nytkin takana vuosi yritystä. Kyllä mä sen toisenkin haluaisin jos niitä lapsia meille helpommalla tulisi. :heart:

 

\

\

\

No ei tosiaankaan
taitaa olla yksi lapsisen suusta

Mulla 1 lapsi enkä todellakaan ajattele niin, et kaks menis siinä missä yksikin. Poika on niin vilkas ja vikkelä et oon harmaa tukkainen ennen kun 30v. täytän
Niin ja silti haaveissa toinen

Juu tuskin on yksilapsisten ajatelmia kun yleensä nää on lauseita joita yksilapsiset kuulee muilta..

Tai sitten nämä on sellaisten ihmisten suusta, jolla aika on kullannut muistot..

 

No ei se noin mene, käytännössä... Tämä sanonta minua jaksaa ihmetyttää...

Mutta tietenkin jos niitä lapsia on sitten vaikka 1 tai 4, niin kyllähän ne "siinä jotenkin mukana menee" kun kerran "pakko" on... Eli se voima löytyy jostain... Jospa tällä ajetaan tätä takaa

 

no siis, helpommalla me päästään jos pojalla on viikonlopun kaveri täällä. muuten se olis kyselemässä koko ajan peliseuraa ja säkkäis jotain, ellei siis olis kavereillaan. mut jos kaverit ei oo kotona niin tossa se hyörii ja pyörii, nii sillee olis kiva jos olis se kaks. nii sillon pääsee helpommalla kun on ne kaks, ku yks. heh olipahan tuoki selitys

 

Entä sitten jos haluaa työtä eikä vain harrastuksen, eli haluaa kaksi lasta?

Onko niin, että 1-2 vuoden ikäero on hyvä, kunhan kestää pari ensimmäistä vuotta, sitten on helppoa, kun lapsilla aina kaveri toisistaan?Eli rankkaa pari vuotta ja sitten helpompaa?

Ja taas jos yli 5 vuotta ikäeroa, saa rauhassa nauttia molempien vauva-ajat kun 5-vuotias periaatteessa jo omatoiminen ja pärjää yksinkin ulkona/pihassa hetken. Mutta jäävätkö lapset etäisiksi? Eivät leiki?

entä jos ikäero 3-4 vuotta, esikoinenkin vielä pieni, ei omatoiminen. Leikkivätkö keskenään vai onko sekä vauva-aika raskasta, kun on kaksi pientä (ei pärjää vielä itsekseen ulkona) aina seurana ja silti ei ehkä myöhemminkän hyvät kaverit?

Vai onko kaikki ihan tapauskohtaista?

 

\

no siis, helpommalla me päästään jos pojalla on viikonlopun kaveri täällä. muuten se olis kyselemässä koko ajan peliseuraa ja säkkäis jotain, ellei siis olis kavereillaan. mut jos kaverit ei oo kotona niin tossa se hyörii ja pyörii, nii sillee olis kiva jos olis se kaks. nii sillon pääsee helpommalla kun on ne kaks, ku yks. heh olipahan tuoki selitys

Mutta otitko huomioon, että sisarukset eivät kuitenkaan välttämättä sama asia kuin samanikäiset kaverit?

 

\

\

no siis, helpommalla me päästään jos pojalla on viikonlopun kaveri täällä. muuten se olis kyselemässä koko ajan peliseuraa ja säkkäis jotain, ellei siis olis kavereillaan. mut jos kaverit ei oo kotona niin tossa se hyörii ja pyörii, nii sillee olis kiva jos olis se kaks. nii sillon pääsee helpommalla kun on ne kaks, ku yks. heh olipahan tuoki selitys

Mutta otitko huomioon, että sisarukset eivät kuitenkaan välttämättä sama asia kuin samanikäiset kaverit?

Siis että jos teidän pojalla olisi vaikka 5 v sisko tai veli, niin leikkisikö tämän kanssa vai vaatisiko silti kaveria/peliseuraa teistä? Ja sitten pitäisi leikkiä vielä tuon pienemmän kanssa?

 

Se täytyy kyllä sanoa, että yksilapsisena perheenä meillä on aina hiljaista ja rauhallista verrattuna perheisiin joissa lapsia useampi. Poika on usein aivan hämillään kyläpaikoissa joissa lapset juoksevat, nauravat yms. äänekkäästi.
Tottakai meilläkin poika juoksee ja melskaa mut ei oo koskaan sitä pukemis, syömis yms. hälinää.

Mä itse oon 3 lapsisen perheen keskimmäinen ja joskus kaipaa sitä vilinää ja vilskettä, sisarusten välisiä kahnauksia ja leikkejä.
Mies ainokainen ja toivoisi kovasti pojalle sisarusta juuri siksi et ois kotona se oma ihana-rakas pikkusisko tai veli.

Mutta kuten jo sanottu, ei se lasten saanti ole aina itsestä kiinni, kyllähän sitä tekis toisen vaikka samantien jos vaan syötti ottais onkeensa :/

 

\

Entä sitten jos haluaa työtä eikä vain harrastuksen, eli haluaa kaksi lasta?

Onko niin, että 1-2 vuoden ikäero on hyvä, kunhan kestää pari ensimmäistä vuotta, sitten on helppoa, kun lapsilla aina kaveri toisistaan?Eli rankkaa pari vuotta ja sitten helpompaa?

Ja taas jos yli 5 vuotta ikäeroa, saa rauhassa nauttia molempien vauva-ajat kun 5-vuotias periaatteessa jo omatoiminen ja pärjää yksinkin ulkona/pihassa hetken. Mutta jäävätkö lapset etäisiksi? Eivät leiki?

entä jos ikäero 3-4 vuotta, esikoinenkin vielä pieni, ei omatoiminen. Leikkivätkö keskenään vai onko sekä vauva-aika raskasta, kun on kaksi pientä (ei pärjää vielä itsekseen ulkona) aina seurana ja silti ei ehkä myöhemminkän hyvät kaverit?

Vai onko kaikki ihan tapauskohtaista?

Meillä on kaksi vuotta ikäeroa ja tää on mulle yllättävän rankkaa. Osin myös sen takia, että olen nyt monta kuukautta ollut viikot yksin kahden alle 3v. kanssa, joten mulle on nyt tullut se ajatus, että en enää ikinä tee lapsia näin pienellä ikäerolla.

Mutta koska mulla ei ole kokemusta pidemmästä ikäerosta ja nuorempi on vasta puolivuotias, niin en tosiaan osaa sanoa, palkitaanko tämä pieni ikäero sitten muutaman vuoden päästä, kun lapsista on sitten toisilleen seuraa. Ja onko se pitempi ikäero sitten parempi, noin niinkuin äidin jaksamisen kannalta katsottuna parempi vai ei..

Sen tiedän, kun minulla on isoveljeen ikäero n. 5v. ja pikkusiskoon 11v. niin etäiset on välit olleet, siitä asti kun veli oli teini-iässä ja minä vielä leikin barbeilla, mutta siinä vaiheessa, kun minä aloin aikuistumaan, niin ei ole etäiset välit, vaan ihan ollaan normaali sisarukset, joilla on toisilleen myös jotain puhuttavaakin.
Sitten tuo pikkusiskon kanssa oleva suuri ikäero on kyllä jollain tavalla etäännyttänyt, koska kuitenkin muutin kuitenkin pois samasta taloudesta, kun pikkusisko oli vasta 7v., mutta ehkä sitten kun hänkin aikuistuu, niin välit lähenee.

 

\

Entä sitten jos haluaa työtä eikä vain harrastuksen, eli haluaa kaksi lasta?

Onko niin, että 1-2 vuoden ikäero on hyvä, kunhan kestää pari ensimmäistä vuotta, sitten on helppoa, kun lapsilla aina kaveri toisistaan?Eli rankkaa pari vuotta ja sitten helpompaa?

Ja taas jos yli 5 vuotta ikäeroa, saa rauhassa nauttia molempien vauva-ajat kun 5-vuotias periaatteessa jo omatoiminen ja pärjää yksinkin ulkona/pihassa hetken. Mutta jäävätkö lapset etäisiksi? Eivät leiki?

entä jos ikäero 3-4 vuotta, esikoinenkin vielä pieni, ei omatoiminen. Leikkivätkö keskenään vai onko sekä vauva-aika raskasta, kun on kaksi pientä (ei pärjää vielä itsekseen ulkona) aina seurana ja silti ei ehkä myöhemminkän hyvät kaverit?

Vai onko kaikki ihan tapauskohtaista?

Jos omia lapsiani ajattelen, niin yleisesti ottaen he joilla on se parisen vuotta ikäeroa ovat parhaimpia kavereita keskenään. Toki isommat leikivät välillä hyvinkin somasti pienempien kanssa, mutta siinä on kuitenkin aina enemmän sellainen isoveli - pikkuveli/sisko asetelma. Tasavertaisimpia kavereita ovat nämä peräkkäin syntyneet. Eli siltä pohjalta voisin ajatella, että nimenomaan kaveruutta ajatellen pieni ikäero olisi parempi.

 

meillä 3vuotta ikäeroa ja just sopiva.
Oli aika omatoiminen isompi kun vauva syntyi. Ymmärsi asiat miksi vauva tarii sitä ja tätä. On osannut leikkiä nätisti aina vauvan kanssa. Nyt kun ovat pioan 2v ja 5v niin hyvää seuraa toisilleen. kyllä kinastevatkin mutta ei niin pahasti

ja tohon sanontaan. Luulen että se on sitä kun saa ekan niin maailma muuttuu ei enää ole itse etusijalla vaan vauva. Toisen kansssa on jo oppinut siihen perheelämään. Onhan siinä välillä 3kertainen työ välillä ne menee kuin olis vaan yksi.
Ja saman oon huomannut että jos vaan toinen kotona niin kovin on hiljaista ja rauhallista ihan kuin lomaa,ihmettelee että mitä sitä silloin yhden kanssa valitti helppoahan se olisi yhden kanssa. Mutta silti on kovinn tyhjä ja outu olo jos ei koko perhe kasassa :heart:

 

Mielestäni se ei mene niin, ainakaan meidän perheen kohdalla. Vaikka meidän esikoinen onkin valvotun vauva ajan jälkeen ollut rauhallinen, ja hyvä nukkuja. Mutta lapset ovat aina yksilöitä,ne hoitotavat ja rauhoittelu keinot mitkä tepsivät esikoiseen on saanut unohtaa kuopuksen kohdalla. Oikeastaan vaipanvaihto, ja lapsen "käsittely" sujuu sillä takaraivoon syöpyneellä rutiinilla. Nyt kun miettii niin, esikoisen kanssa ollessa oli paljon enemmän aikaa itselleen (näin siis meillä) Kakkosen syntymän jälkeen ei vapaa-ajan vietto ongelmia ole ollut Mutta paljon nämä lapset antavat, molemmat ihania omia persooniaan.

 

Työmäärä ja menot lisääntyvät, mutta ei suorassa suhteessa lapsimäärään verrattuna. Lopulta vanhemmista lapsista on apua hoitamisessa ja etenkin seuran pitämisessä. Mutta ihminen tottuu kaikkeen.

 

\

Työmäärä ja menot lisääntyvät, mutta ei suorassa suhteessa lapsimäärään verrattuna. Lopulta vanhemmista lapsista on apua hoitamisessa ja etenkin seuran pitämisessä. Mutta ihminen tottuu kaikkeen.

Mutta ei taida olla apua vielä siinä vaiheessa kun kakkonen syntyy?

Ei meillä ainakaan. Eli kun kakkonen syntyy, kolminkertaistuu vaan työmäärä kun esikoinenkin alkaa vaatia huomiota.

Ehkä sitten kun on jo isoja lapsia, heistä on apua, kun lapsia enemmän.

 

Toistaiseksi, kun toinen on kaksi viikkoa vanha ja toinen täyttää kohta 5 vee, allekirjoitan täysin. Kysykää uudelleen kahden vuoden päästä.

 

Meillä ei ainakaan mene. Rahamenot kasvaa jokaisen lapsen myötä ja jokainen vaatii myös yksilöllistä huomiota =)

 

Ei kai sentään.. mutta sitten kun on kaksi niin huomaa miten helpolla sitä pääsikään kun oli vain yksi..Harmi ettei sitä silloin älynnyt..