Kakkaa pikkuhousuihin...

Miten olette saaneet lapsen kakkaamaan pönttöön/potalle? Meidän poika 2v9kk pissii hienosti seisaaltaan pönttöön, on kotona päiväkuiva. Reissussa vielä vaippa. Mutta kotona panttaa kakkaamista monta päivää. Sitten kun ei enää pysty pidättelemään, päästää tulemaan vaikka pikkuhousuihin. Harvoin ehdin hätiin. Nostan potalle/pytylle turhaan. Poika haluaisi kakata vaippaan, mutta sitä en ole enää antanut tehdä, paitsi tietty reissussa.. Kakka on kuitenkin pehmeää.

Kysymystä käsitelty varmaan ennenkin, mutta voisitteko sittenkin perusvinkit käydä läpi tai mikä teillä on auttanut...
 
sau
Meillä sama homma kahdella nuorimmaisella (tyttö ja poika). Molemmilla oli vaikeaa nimenomaan kakan tekeminen muualle kuin vaippaan/housuun. Esikoinen sen sijaan aloitti pottahommat kakka-asialla ja pissat oppi tekemään sinne vasta myöhemmin.

Mä oon vaan jääräpäisesti laittanut pottaa alle tai vienyt pöntölle kun lapsi on ilmoittanut, että kakka tulee. Ja varmaan kymmenet (ellei sadat) kakat silti tehtiin muualle kuin pottaan, mutta sitten kun se kakka vahingossa ensimmäisen kerran meni sinne minne pitikin, homma oli sillä selvä ja jatkossa ei enää ongelmia ollut. En tiedä mikä heillä oli syynä tähän panttaamiseen. Voi olla teillä ihan eri juttu.
 
Tuon ikäiselle lapselle kakkaaminen on usein tosi intiimi asia, eikä lapsi halua tehdä sitä muiden nähden. Vaipan kanssa lapsi voi mennä kakalle piiloon haluaamaansa paikkaan. Meillä tyttö menee saunaan AINA kun kakka tulee, muuten käy potalla pissillä. Minusta on väärin pakottaa potalle jos lapsi ei siihen halua. Varmasti lapsella on siihen syynsä jota aikuisen on monesti vaikea ymmärtää ja lapsen vielä vaikeampi kertoa. Onko sillä mitään väliä jos lapsi tekee pari kakkaa päivässä vaippaan? Eikö ole kuitenkin itsellekkin helpompi vaihtaa vaippa kuin pestä housuja. Jokainen terve lapsi oppii VARMASTI käymään potalla kakalla! Annetaan lasten kehittyä tässäkin asiassa omaa tahtia eikä pakoteta tekemään asioita joihin lapsi ei ole vielä kypsä.
 

Yhteistyössä