Kaipaisin muitten hätäsektion kokeneitten äitien kokemuksia itse tapahtuneesta ja toipumisesta :)

[Pearl11]

Hei!

Sain oman ihana rakkauspakkaukseni alkuvuodesta hätäsektiolla. Pienokainen oli perätilassa ja meille suositeltiin olosuhteet huomioon ottaen (lantio sopivan mallinen alatiesynnytykseen) alatiesynnytystä.. Aamuyöllä mahassani tuntui poksahdus ja lapsivedet menivät samantien. Soitin synnytyssairaalaan ja siellä kehoittivat tulemaan autolla, ambulanssiin ei kuulemma ollut tarvetta, vaikka alunperin suosittelivat sitä napanuoran luiskahduksen välttämiseksi. Sairaalassa sitten vaihdettiin sairaalavaatteet päälle, tutkittiin ja odotus alkoi. Vietimme "olohuoneessa" viisi tuntia, välillä vauvan sykettä mittaillen.

Sairaalassa oli aamulla lääkäreitten vuoron vaihto ja vuoroon tullut lääkäri halusi tutkia tilanteen. Lääkäri meinasi hermostua hoitajalle, sillä hoitaja ei meinannut löytää ultraäänellä oikeaa kohtaa ja otti laitteen omiin käsiinsä. Meni 10 sekuntia, lääkäri totesi, että nyt on kiire.. Napanuora oli luiskahtanut ulos. Hoitaja tuli päälleni estämään napanuoraa luiskahtamasta enempää ulos ja sänkyä lähdettiin juoksujalkaa viemään hissiin. Kaikki huusivat "hätäsektio". Ehdin vilkaista miestäni kyyneleet silmissä, paniikissa, että mitä tapahtuu, sen jälkeen hissin ovet sulkeutuivat ja mies jäi hätääntyneenä katsomaan peräämme. Hississä sain jotain suuhuni, hirveällä kiireellä leikkaussaliin, maski kasvoille ja taju pois. Tulin tajuihini jo leikkaussalissa ja sain pienen nyytin syliini pieneksi hetkeksi, voi sitä tunnetta.. Koko hässäkkä lääkärin toteamuksesta vauvan syntymiseen kesti 6 minuuttia.. Nopeaa ja hyvin harjoiteltua toimintaa!!

Elämämme pisimmät hetket; minulla heräämössä useampi tunti odottaen tokkurassa ja miehellä odotustilassa 45 minuuttia täysin tietämättömänä onko kaikki hyvin vai ei. Hoitaja toi minulle heräämöön kuvan pienokaisesta, sitä pussaillessani jaksoin odottaa, että saan ihanuuden syliini. Se ilo koitti illalla kun minut kuljetettiin häntä lastenosastolle katsomaan <3

Kokemus oli henkisesti todella rankka. Keskustelimme aiheesta lääkärin ja hoitajien kanssa useaan otteeseen. Itku tuli vielä useasti kerratessamme tapahtumia ystäville ja perheellemme. Aina mieleen tuli ajatus; mitä jos? Onneksi puhuimme paljon aiheesta, sen ansioista olemme toipuneet todella hyvin tapahtuneesta!

Meillä on kaikki hyvin ja olen todella kiitollinen siitä!! Pieni nassukkamme on pian 10 kk, terve ja elämäniloa täynnä Kaipaisin vain saman kokeneitten kokemuksia aiheesta ja siitä miten fyysisesti olette toipuneet. Minulla vatsalihakset eivät ole vieläkään kasvaneet yhteen, mikä kyllä ihmetyttää. Tosin sain neuvolalääkäriltä jälkitarkastuksessa täysin väärät kuntoutusohjeet, hän sanoi, että voi tehdä vatslihaksia aivan normaalisti. En osannut epäillä ja pari kuukautta tein salitreeniä (aloitin treenaamisen n. 3kk hätäsektion jälkeen) ihan normaalisti kunnes kuulin fysioterapeutilta että normaali vatsarutistuksia ei saa tehdä ennen kuin vatsalihakset ovat kasvaneet takaisin yhteen, muuten seurauksena saattaa olla, että ne eivät koskaan palaudu ennalleen. Asia ei ole elämää suurempi, mutta olisi kiva tietää, onko jollain muulla vastaavia kokemuksia

 

[tirlitta]

heippa!mulla on aika samanlaisia kokemuksia ,tunteita.Vauvamme syntyi toukokuusssa 2012 hätäsektiolla.Tilanne tuli täysin yllättäen kuin salama kirkkaalta taivaalta.kiire oli kova!istukkani irtosi leikkaussalissa kokonaan ja vauvani oli henkihieverissä.hätäännys,pelko ,kauhistus olivat päällimmäisenä .Vaavimme on nyt 5kk ja täysin terve onneksi.

 

[kääkkis]

Esikoseni syntyi hätäsektiolla elokuussa -06. Itselläni synnytys käynnistettiin yliaikaisuuden ja lievän raskausmyrkytyksen vuoksi tableteilla joita laitettiin kohdunsuulle. Synnytys oli todella raju, kunhan lähti kunnolla käyntiin, oksensin kivusta ja kramppasi aivan kamalasti jokapuolelle :/ Epiduraalin aikana sain hetken levättyä, sitten kätilö pyysi minua vaihtelemaan asentoja ( tässä vaiheessa olin jo n.8 cm auki )...lopulta tuli lääkäri ja muita kätilöitä paikalle ja päätös hätäsektiosta tehtiin, koska sydänäänet olivat vauvalla todella heikot. Kätilöt lähtivät juosten viemään minua leikkaukseen, miehelle tuli huono olo ja hän lähti ulos...itse olin varma, että vauva kuoli :/ Leikkaussalissa maski naamalle ja minun piti laskea kymmenestä alaspäin, jossain seitsemän kohdalla nukahdin. Heräämössä heräilin kurkku kipeänä hengitysputkesta, kovasti kyseltiin onko kipuja, ei tod. ollut kun oli erittäin hyvin lääkittynä. En uskaltanut kysyä vauvasta mitään, koska pelkäsin sen kuolleen. Kunhan olin tarpeeksi tajuissani, kätilöt tulivat hakemaan minua osastolle ja onnittelivat prinsessasta :heart: En meinannut uskoa sitä, en edes vaikka vauvani tuotiin viereeni Napanuora oli ollut kaulan ympärillä ja kiristyi tyttöni laskeutuessa, tämän takia hätäsektioon. 8/8 apgar pisteitä tuli, hetken olivat lämpökaapissa häntä syntymisen jälkeen pitäneet. 8 minuuttia meni meillä sektiopäätöksestä syntymiseen.

Oli kyllä ensisynnyttäjälle todella raju kokemus, alatiesynnytyksen koin sitten toisen lapseni kohdalla.

Toivuin mielestäni todella hyvin sektiosta, lähdin mahdollisimman pian lenkkeilemään ja muutenkin liikkumaan. Suihkuttelin ja tuulettelin haavaakin paljon. Jotenkin alitajuisesti noita vatsalihaksia kyllä varoi erittäin pitkään, mutta vatsa palautui ihan kivasti. Toinen sektio tehtiin vuoden -11 helmikuussa ( kiireellinen ) ja nyt ei enää kyllä palautunut läheskään niin hyvin. Varmaan vaikuttaa se myös, että ikää oli tullut lisää.