Kaikkien muiden mielestä ihana- paitsi oman miehen

[januska]

Hei

Vaikka haluankin ajatella että yleensä minulla on vastaus kaikkeen, en kertakaikkiaan ymmärrä mistä ongelmassani on kyse, tai miten se tulee ratkaista.

En ajattele, että olisin ihminen joka tauotta tarvitsee esim miesten huomiota, mutta omalta mieheltäni sitä kyllä kaipaisin. Muut miehet joita näen muista arkielämän yhteyksistäni tuntuvat kiinnostuneilta minulta, ja pitävät minua fiksuna ja erittäin kauniin naisena, ja tiedän että monet haikailevat perääni (kaikilla on aina ihailijansa). Nämä miehet varmaan ajattelevat että oma mieheni kokee olevansa onnenpekka (anteeksi, tämän ei ihan oikeasti ole tarkoitus kuulostaa omakehulta tms).

Mutta mieheni ei näe minua mitenkään kauniina tai muutenkaan erityisenä, hän tekee sen kaikin tavoin selväksi. Ei, ei kyse mistään suoranaisesta alistamisesta ole, tai sitten se on niin verhottua etten huomaa sitä. Hän on omien sanojensa mukaan kanssani koska hänellä on minuun parempi yhteys kuin muihin naisiin ollut, mutta jään aina jonkilaiseen tunnevajeeseen hänen kanssaan. Muut miehet katsovat minua ihaillen, omani ei edes pidä silmiään auki rakastellessa aina, kohtelee ronskisti, ja aina jollain tavalla vähättelee sitä mitä olen naisena ja ihmisenä. Kuitenkin tiedän että hän oikeasti arvostaa minua kyllä, välittääkin omalla tavallaan, mutta tällainen kohtelu jotenkin nakertaa minua sisimpääni.

Hän ei näe minua kauniina tai sita kaikkea mitä ihmisenä olen, ehkä siksikin ettei näe sitä hymyilevää ja onnellista minua, mikä saatan esim ystävieni kanssa olla, koska usein "painun lysyyn" hänen seurassaan. Itse hän on aina oikeassa ja ikäänkuin kokisi olevansa yläpuolellani.

En edes ajatellut että minulla olisi huono itsetunto, mutta hänen kanssaan se nostaa päätään ja saa oloni riittämättömäksi. ystävien, ja jopa muiden miesten kanssa jutelessa koen taas olevani oma itseni, ja tunnen oloni hyväksi ja rakastettavaksi. Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta?

 

[karkuun ja lujaa]

Oman itsesi takia sinun on repäistävä irti tästä "miehestäsi" ja löydettävä oikeampi. Epäterve suhde.

Miehesi tuntee itsensä riittämättömäksi ja alistamalla sinua (murskaamalla itsetuntosi) pönkittää itseään, että riittäisi sinulle. Koittaa kääntää ulkopuolisten näkemän "arvoasetelman" toisin päin, että on armosta kanssasi, uskot sen jo itsekin koska peität omimman itsesi mieheltä.

Nämä psykologisia juttuja, miehesi voi olla ihan komea, mutta kokee sinut liian kauniina, parempana tai jotain. Ei voi estää muiden ihailua, mutta näyttää sinulle että miehellesi et ole nyt niin kummoista, on tottunut "tasoisiisi".

Parisuhteessa toivotaan toisilleen hyvää ja iloitaan omasta kumppanista ja tuetaan toisiaan. Miehesi ei siihen pysty jostain syystä (alemmuuskompleksi) ja pätee murskaamalla sinun itsetuntosi, että ripustautuisit mieheesi.

Menkää parisuhdeneuvontaan ellet halua jättää tapausta. Mutta laita hyvä ihminen joku aikaraja, ja hae keskusteluapua itsellesikin, voi auttaa irtipääsemiseen.

 

[hae keskusteluapua]

Sinun kannattaa hakeutua puhumaan tilanteestasi ammattilaiselle.

Voi olla että parisuhteessanne on jotain pielessä. Tai ettei miehesi ole terveellinen kumppani. Näistä asioista pääset eroon lopettamalla suhteen.

Jokin tekstissäsi vain antaa ainakin minulle vaikutelman, ettet ole ihan kunnossa sisäisesti. Vaikea selittää. Jotenkin tulee tunne että itsetuntosi rakentuu liiaksi muiden ihailulle ja huomiolle. Se tulee olemaan tuhoisaa kaikissa suhteissasi - muissakin kuin parisuhteessa - jos et tunnista ja hallitse asiaa.

Mutta se, ettet ole iloinen, onnellinen miehesi lähellä viittaa siihen, ettei suhteenne ole sinulle hyväksi. Ota ainakin aikalisä.

Ja aikalisän aikan mieti tuota viehättämiskuviota. Tarvitsetko ihailua? Miksi ja mihin? Mitä teet saadaksesi ihailua? Miten suhtaudut ihmisiin jotka eivät ihaile sinua tai jotka vievät osan ihailusta?

 

[Hämmentynyt mies]

"Muut miehet katsovat minua ihaillen, omani ei edes pidä silmiään auki rakastellessa aina."

Tuskin olen ainoa mies, joka nauttiessaan pitää silmiä kiinni. Sinäkö tuijotat intensiivisesti tarkkaillen miestäsi seksin aikana? Johtuuko tuo kaikki miehestäsi vai omasta, huonosta itsetunnostasi?

 

[Itsetuntemus]

Mitens se vanha sanonta meni, jokaisella kauniilla naisella on kyllästynyt mies. Ehkä miehesi katsoi sinua ensimmäisen kerran ihaillen, mutta sisältö olikin sitten sitä tavallista sikanautaa. Kehitä itsetuntoasi, niin löydät ihmisen, joka myös arvostaa sinua.

 

[takkatuli]

Mitens se vanha sanonta meni, jokaisella kauniilla naisella on kyllästynyt mies. Ehkä miehesi katsoi sinua ensimmäisen kerran ihaillen, mutta sisältö olikin sitten sitä tavallista sikanautaa. Kehitä itsetuntoasi, niin löydät ihmisen, joka myös arvostaa sinua.

En ole moista sanontaa kuullut, mutta muuten tulee mieleen oma pitkä suhteeni. Vasta kun mies lähti toisen matkaan, tajusin, että koko suhde oli alusta alkaen ollut epätasapainossa. Minä rakastin, mies vaan oli suhteessa nauttimassa suhteen mukanaan tuomista eduista (säännöllisestä seksistä, tilavasta asunnosta, siitä että laitoin ruokaa ja siivoilin, enkä pakottanut häntä osallistumaan).

Mulla oli kova tarve uskoa suhteeseen. Niinpä aina kun koin miehen välinpitämättömyyden, selitin sen pois itsestäni johtuvilla syillä. Kuvittelin, että mies käsittää minut jollain lailla väärin, torjuvasti. Kuvittelin, että ylitulkitsen hänen eleitään (mies ei oikeasti välttele katsettani, minä vaan luulen hänen välttelevän). Ajattelin, että olen liian vaativa, ja mies taas on kelpo kaveri, ei juo eikä ole väkivaltainen, hoitaa työnsä. Eli mulla ei ole mitään syytä valittaa - paitsi että koin miehen ohittaneen minut, olleen tyly, välinpäitämätön, ivallinen, kylmä, vähättelevä.

Mun mies ei koskaan katsonut minua silmiin rakastelussa. Mielellään käänsi päänsä pois (ei siis pitänyt silmiään kiinni). Seksijutuista mietin välillä pääni puhki sitä, miten mun pitäisi itseni asetella, että osuisin miehen suun/silmien eteen. Aina yrityksistä huolimatta oli kumminkin sama tilanne. Suhteen alussa tilanne oli vielä pahempi, mies saattoi heti laukeamisen jälkeen syöksyä tupakalle ja sieltä tietokoneelle. Pyysin jäämään ja hän kyllä muodollisesti toteutti toiveen, mutta ei vahingossakaan koskettanut enää seksin jälkeen. Ei suudellut minua oma-aloitteisesti seksin aikana tai muutenkaan. Ei sanonut rakastavansa - sanoi ettei oikein tiedä, mitä on rakkaus. Ei koskaan sanonut minua kauniiksi tai vaatteita näteiksi tms. Siitä kyllä huomautti, jos oli hänen mielestään tukka rumasti tai kamalat vaatteet. Jos mies oli tullut kotiin ennen minua, hänellä oli tapana istua tietokoneellaan selkä päin ja ynähtää kääntymättä mulle tervehdys. Luetteloa voisi jatkaa, ne olivat pikkujuttuja, mutta yhdessä ne saivat minut tulkitsemaan, ettei mies rakasta minua. Tätä tulkintaa en kumminkaan halunnut uskoa. Suhde oli mulle tärkeä. Tuo mies oli ensimmäinen, jota olin ikinä rakastanut.

Myöhemmin olen pitkään miettinyt sitä, miksi jäin kiinni ihmiseen, joka ei vastannut tunteisiini. Miksi kaikesta kokemastani huolimatta kuvittelin, että mies rakastaa kovin, vaikka on tylynoloinen. Miksi menin naimisiin tunnevammaisen kanssa... No juuri siksi. Se tunnevammainen kosi ja kuvittelin, että se naimisiin meno ja yhteinen koti merkitsivät hänelle rakkaudenosoituksia, joita hän ei sanoin tai elein kyennyt ilmaisemaan. Unohdin, että ihmiset menevät naimisiin mm. statussyistä (jotkut kokevat naimisissa ollessaan olevansa paremmassa asemassa kuin avoliitossa tai sinkkuina). Tyhmää kyllä itse kuvittelin, että ongelmat korjaantuisivat ajan kanssa ja itse naimisiinmenokin korjaisi niitä. Ei se korjannut.

Nyt olen onnellinen siitä, että mies jätti ja lähti. Itse en olisi niin rajuun ratkaisuun kyennyt, olisin luultavasti vain sinnitellyt ja elätellyt turhia toiveita. Uusi suhde on avannut mun silmiäni: nyt on mihin verrata - ja huono suhde on huono suhde, vaikka sitä miten voissa paistaisi ja vihkimisellä kuorruttaisi.

 

[Sipuli]

Takkatuli, onneksi olet löytänyt nyt hyvän suhteen! Koskettavasti kerroit aiemmasta suhteestasi.

 

[en halua irvailla, mutta]

Kuitenkin tiedän että hän oikeasti arvostaa minua kyllä

mistä sinä tämän tiedät?

 

[tuomion pasuuna]

Entäpä, jos oikeasti et olekaan miehesi mielestä ihana?
Vieraat miehet kyllä ylistää sinua niin kauan kuin on mahdollsta saada piparia. Jos saavat tai eivät saa, ylistys loppuu...

sry

 

[Miraliini]

Ajatukseni saattaa olla aivan absurdi, mutta samaa omassa elämässäni ihmetellen olen joskus heittänyt itselleni ajatuksen voisiko toisen käytös olla myös turvallisuuden tunnetta? Joo, saa nauraa, mutta parisuhteessa turvallisuuden tunne on merkittävimpiä tekijöitä vaikuttaa yhdessä olemiseen ja turvallisuuden tunne taas juontaa jonnekin lapsuuteen. Käytösmallit yhdessä olemisesta kulkeutuvat sieltä ja koska puolison kehuminen on monenkin perheen sisällä hankalaa saati lapsiakin kohtaan voi ap:n mies edustaa aivan tuikitavallista, rakastunutta miestä ymmärtämättä itse onko hänen käytöksenä juuri sitä parasta antia.

Toisaalta olen miettinyt kuinka tärkeää on osata arvostaa itse itseään. Toista on vaikea muuksi muuttaa ja saada ymmärtämään, kuinka kiitos ja ylistys voisi piristää päivää, mutta voihan oman kauneuden ottaa ihan vain puheeksi kaiken muunkin puheen lomassa. Mikä estää? Jos miehesi on arka kehumaan saattaa keskustelu avata uusia kanavia sanoa nätisti. Ja kai sinä muistat yhtä lailla kehua miestäsi? Antamalla saa!

Missään nimessä en näe järkeä asettaa toiselle odotuksia,mitä hänen täytyy tehdä ja mitä olla. Siitä ei synny kuin pahaa mieltä ja suuria pettymyksiä. Itsensä tunteminen on aina paras keino oppia tuntemaan muut sekä ymmärtämään heidän käytöstään, jolloin myös voi löytää oikeat sanat puhua vaikeista keksinäisistä asioista.

 

[takkatuli]

Käytösmallit yhdessä olemisesta kulkeutuvat sieltä ja koska puolison kehuminen on monenkin perheen sisällä hankalaa saati lapsiakin kohtaan voi ap:n mies edustaa aivan tuikitavallista, rakastunutta miestä ymmärtämättä itse onko hänen käytöksenä juuri sitä parasta antia.

Kohdallani tämä osuu ja uppoaa. Yksi syy vuosien kitkuttamiseen tylyssä suhteessa oli omassa taustassani: ei lapsuudessa käytetty vilpitöntä kehua. Eivätkä vanhemmat halailleet/suukotelleet avoimesti. Niinpä mulle jäi sellainen käsitys, ettei rakkautta ja kiintymystä juurikaan näytetä elein/puhein ulospäin. Siinä, että rakkautensa paljastaisi, tuntui olevan jopa jotain noloa. Liiallista lapsellista tunteilua. Jos mieheni olisi ollut juurikin samanlaisessa kulttuurissa kasvanut jurrikka, niin tulkinta (rakastaa, ei vain kykene näyttämään rakkautaan) olisi ollut ihan pätevä. Mutta miehen koti oli erilainen, hänen isällään alkoholiongelma ja pitkään toinen nainen rakastajana. Ei kovin hyviä malleja suhteeseen hälläkään, alkoholisti/pettäjän poika kontrolloi ja järkeili tunteitaan. Emme "puhuneet" samaa kieltä, ja minä rakastuneena en uskaltanut myöntää sitä.

Onneksi sitä ei hamaan hautaan asti tarvitse toistaa vanhemmilta opittuja juttuja. Voi avautua ihan erilainen maailma, kun pääsee menneisyydestä irti.