Erosin päivälleen puoli vuotta sitten,tai siis silloin kaikki lävähti silmille...Exäni mielenterveys petti ja näin jälkeenpäin tarkasteltuna,olihan siitä ollut merkkejä huomattavissa jo pitkään,tosin lievempänä.Pakotin hakemaan ittelleen apua ja pääsikin terapiaan ja sai lääkkeetkin.Avioeroa hain heti vuoden alussa ja kämppä hänelle löytyi tammikuun lopulla.Eli vaikka miestä ei oo talossa ollu puoleen vuoteen,niin erillään on asuttu 4kk...
Lapset oli tuolloin 7kk,4v,6v ja 8v.Aikamoista mylläkkää oli aluksi,kun lapsetkin tapasi isäänsä 2 kertaa viikossa parin tunnin ajan tämän terveydentilan takia.Ja itelläkin rankkaa kaikesta huolesta ja tuskasta ja arjen pyörityksestä.Lapset kuitenkin rauhoittui nopeasti ja itellenikin sain ihmisarvon takaisin kaiken sen alistamisen,nöyryyttämisen,solvaamisen,panettelun,mitätöimisen,raivoamisen ja uhkailun jälkeen.Vaikka moni asia hankalampi ja kädet täynnä työtä,MEILLÄ KUITENKIN KOTIRAUHA.
Exän tilakin mennyt parempaan suuntaan,rauhoittui kun pääsi tästä perheen pyörityksestä ja sai ne lääkkeet.Tapaa lapsiaankin jo kolme 3-4 kertaa viikossa muutamia tunteja ja ainakin kerta on jopa kuusikin tuntia.Tosin aina eivät kaikki lapset ole kerralla,eli aina en minäkään saa olla itekseni.Mutta hyvä näin,että kykenee edes jonkinlainen isä olemaan.Tässä voi mennä kauankin tai lopun elämää,että paluuta ei ole eikä takaisin tule ja en ota.Ei ihan ollut suunnitelmissa olla kolmekymppinen neljän lapsen yh,mutta toisin kävi.Jos jonkun pää ei kestä,niin minkäs teet.