Mä olen ollut Sinkkuna
n.5½kk ( karvat nousee pystyyn sanasta yh...) Ihan aloittelia vasta siis. Mutta oikein kivasti meillä lasten kanssa sujuu, lapset ovat 4½v 3v ja 2x 1vuotiaat. Henkisesti olen ollut aina yksin, vaikka miehen kanssa olikin kulissi perhe. Tunsin olevani yksin jo silloin kun esikko syntyi. Nyt mä olen äärettömän tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseeni.
Vuosi sitten kesällä "pääsin" vajaaksi parikis kuukaudeksi harjoittelemaan tätä ihan oikeasti yksin olemista. (miestä vaihtoi perhe-elämän irtopirkkoihin ja vapauteen..) lapset oli tuolloin noin 3v8kk, 2v3kk ja kaksoset n.3½kk Silloin oli pienoista paniikkia ilamassa, "mä en voi ikinä selvitä tästä hengissä.." Mutta. Arki lasten kanssa ei muutu mihinkään. Se pysyy samana. Omasta itsestäni voin sanoa että mä olen kasvanut paljon tänä lyhyenä aikana kun olen ollut yksin. Henkisesti olen niin vahva että onko asiaa mikä oikeasti pystyis heilauttamaan..?
Lapset ovat niin ihania, vaikka tänään tuntuisis vaikealta herätä. Pikkuisen hetken kun saa vaan seurata omia ihania enkeleitä. Hymy kiipeää väkisinksin huuleen ja aurinko alkaa pilkottaa. Nyt jaksan yksinäni lapsia ja lasten kiukuttelua paljonpaljon paremmin kun aikasemmin.
Asennetta, tukiverkostoa, niitä ei saa unohtaa. Yksin ei kannata jäädä asiota päässään hautomaan.
Rahallisesti meillä nyt ei kovin paljon ylimääräistä ole. Mutta kuitenkin säntilliselä penninvenyttämisellä mulla on pieni hätävara säästössä, oman vaatekaappini olen pistänyt uuteen uskoon. Pään väri vaihtelee fiiliksestä riippuen, (varaa ei tosin ole ihan oikealla kampaajalla käydä vaan tyydyn markettien väripurkkeihin :kieh: ) Asutaan vuokralla kivassa asunnossa, autoa en omista, mies maksaa minimi elareita..
Mitä ikinä päätätkin Voimia! :heart: