Kaikki vanhemmat, joiden vauvalla on sanottu olevan KOLIIKKI tutkimatta vauvaa, lukekaa tämä!!

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"mie"
Joo :( kokemusta on .
Ekalla oli "koliikki " toisen lapsen kohdalla en enää tyytynyt pika diagnooseihin koliikista. Vaadin tutkimuksia ja kuinka ollakkaan 2kk iässä todennettiin maitoallergia . Iso helpotus ja oireet loppuivat 2viikon sisällä dietin alkamisesta.
 
"aloittaja"
JEP, tämä taitaa olla harvinaisen yleistä. On todella tympeää, että vauva joutuu itkemään kipujaan, kun koliikki diagnoosi heitetään aika suruitta tutkimatta vauvaa. Meillä kävi aivan samalla tavalla. Vituttaa vieläkin, näin suoraan sanottuna, että vauva joutui kärsimään kivuistaan ja itkemään aivan älyttömästi! Tämä on tärkeä aihe!!!
 
"vieras"
silent refluksi oli meidän vauvan itkuun syy.yksityisellä piti käydä,että apu saatiin.Oireina rajua nieleskelyä ja huuti suoraa kurkkua jäykkänä kuin pölkky.
laitoksella jo ihmettelin hoitajille että miksi vauva nieleskelee koko ajan ja sanoivat että lapsivesi vain pyrkii ylös.kaksi viikkoa kuuntelin itkua ja totesin että tämä ei ole normaalia.
 
"vieras"
Meidän lapsella sanottiin vain olevan ilmavaivoja ja herkkä maha :( sitten kun oppi puhumaan ja itkunsa seasta sai sanottua että maha kipee, niin mentiin yksityiselle lastenlääkärille ja todettiin maito- ja vilja-allergia. Vuoden oli lapsrukka itkenyt turhaan :'(
 
juu meillä poika huus 5kuukautiseks asti, lääkärissä vaan todettiin että vauvat joskus huutaa enemmän, tuskin sillä mitään on. neuvolassakaan ei mitään tehty, muutakun todettiin tota samaa. nyt onneks huudot takanapäin, mutta eipä mihinkään tutkimuksiin päästy.
 
ei aina
Meidän vauvan koliikki alkoi 2 viikon ikäisenä. Lapsi huusi 1-2 h joka ilta, ei kyllä yhtäjäksoista huutoa. Huudon sai aina hetkeksi taukoamaan, kun lasta hytkytteli ja puristi sylissä pieneksi keräksi. Pulauttelua ei ollut, ei nieleskelyä, paino nousi hyvin. Huuto lakkasi 3 kk ja 2 päivän ikäisenä kuin seinään. Minusta ei olisi ollut mitään syytä mennä tutkituttamaan vauvaa, kun muuten oli oikein tyytyväisen oloinen lapsi. Kipeä ja jatkuvasti tuskainen vauva on minustakin syytä tutkia, mutta ei sentään kaikkia koliikkivauvoja:O
 
"tosikko"
[QUOTE="vieras";24959855]Meidän lapsella sanottiin vain olevan ilmavaivoja ja herkkä maha :( sitten kun oppi puhumaan ja itkunsa seasta sai sanottua että maha kipee, niin mentiin yksityiselle lastenlääkärille ja todettiin maito- ja vilja-allergia. Vuoden oli lapsrukka itkenyt turhaan :'([/QUOTE]

Miksi itketitte? Miksi ette itse tehnyt ruokavaliokokeiluja?
 
"tosikko"
Koliikkihan ei ole mikään sairaus. Kysykää vaikka lääkäriltä tai neuvolasta, että mikä se koliikki sitten on? Se on oikeasti vain nimitys sille, että oireiden todellista syytä ei ole vielä saatu selville. Aivan kuin ärtynyt suoli aikuisemmilla.

99% "koliikeista" johtuu jostakin ruoka-aineesta. Yleensä myös vauvan elimistö sopeutuu tähän ärsyttävään ruoka-aineeseen. Tyypillisesti siihen menee 3kk, joskus vuosi. Häviäväthän ne maitoallergiatkin yleensä, siihen vain menee vähän pidempään.

Lääkärit eivät suosittele omatoimisia ruokavaliokokeiluja sen pelossa, ettei ruokavaliosta tulisi liian yksipuolinen. Lisäksi jatkuva altistaminen ilmeisesti nopeuttaa elimistön sopeuttamista.
 
"aloittaja"
[QUOTE="tosikko";24959964]Koliikkihan ei ole mikään sairaus. Kysykää vaikka lääkäriltä tai neuvolasta, että mikä se koliikki sitten on? Se on oikeasti vain nimitys sille, että oireiden todellista syytä ei ole vielä saatu selville. Aivan kuin ärtynyt suoli aikuisemmilla.

99% "koliikeista" johtuu jostakin ruoka-aineesta.[/QUOTE]

Joo, mutta on aika törkeetä heittää koliikkidiagnoosi poissulkematta sairauksia!!!
 
"aloittaja"
Meidän vauvan koliikki alkoi 2 viikon ikäisenä. Lapsi huusi 1-2 h joka ilta, ei kyllä yhtäjäksoista huutoa. Huudon sai aina hetkeksi taukoamaan, kun lasta hytkytteli ja puristi sylissä pieneksi keräksi. Pulauttelua ei ollut, ei nieleskelyä, paino nousi hyvin. Huuto lakkasi 3 kk ja 2 päivän ikäisenä kuin seinään. Minusta ei olisi ollut mitään syytä mennä tutkituttamaan vauvaa, kun muuten oli oikein tyytyväisen oloinen lapsi. Kipeä ja jatkuvasti tuskainen vauva on minustakin syytä tutkia, mutta ei sentään kaikkia koliikkivauvoja:O
No meillä huusi useasti päivän ja yön aikana, se ei katsonut kelloa ja vauva oli selvästi kipuinen, itki kipuaan. Pulautteli runsaasti oksennuksenhajuista puklua, kakkasi tunnin välein oksennuksenhajuista kakkaa, mikään ei auttanu huutoihin, sylissä pidin, itki jäykkänä ja kaiken tämän kuultuaan neuvolalääkäri sanoi: koliikki, kun kerta mikään ei auta! Vein yksityiselle myöhemmin ja se oli maitoallergia ja kas kummaa, kaikki oireet lakkas, kun lehmänmaito jätettiin pois. Eli kyllä sitä sairaat vauvat saa vain sen koliikkidiagnoosin, eikä vauvaa vaivauduta tutkimaan. Siinä kärsii kaikki, vauvan suolisto ja vanhemmatkin.
 
Meilläkin kuopus huusi päivällä ja yöllä tosi paljon. Oli myös hetkiä kun poika oli rauhallinen. neuvolan kautta päästiin maitoallergia testeihin, jotka olivat negatiivisia. 4kk iässä itku loppui kuin seinää eikä enää ole huutanut, muulloin kun on satuttanut itsensä. On nyt ihanan reipas ja pirteä 3v :)
 
Maitoallergia ei näy todellakaan aina testeissä. Lääkärin diagnoosi perustuu usein alle 1-vuotiailla oireisiin ja siihen, että lehmänmaidon käytön lopetus lopettaa kaikki oireet. Näin meillä. Se testi, se prick testi ei näytä tosiaan aina maitoallergiaa, vaikka maitoallergia olisikin
 
Meillä huusi tytär 2kk putkeen joka ikinen päivä kaiken hereillä olo aikansa. Juostiin lääkäristä lääkäriin ja joka paikasta sanottiin että, tyttärellä koliikki. Hain omin neuvoin tietoa netistä tyttären oireilla ja silmiin iski maitoallergia. Kiikutin tyttären sillon yksityiselle mehiläiseen ja siellä lääkäri oireitten perusteella sano että, varmasti maitoallergia. Vahvistus saatiin lopullisissa tutkimuksissa TAYS:sissa ja oli maitoallergia. Ominpäin hommattiin myöskin tyttärelle 2kk iässä apteekista korviketta. Muutamassa päivässä itkusuus lopahti ja iho oireet hävis viikossa. Noihin aikoihin vitutti ja turhautti, sanoin monelle lääkärille että, ei varmasti ole koliikkia että, tän on pakko olla jotain muuta. Mies joka yleensä on kaikin puolin aina rauhallinen, niin menetti malttinsa ja karjas että, jotain tolle on saatana tehtävä, vai onko vaan tarkotus rääkätä pientä vauvaa. Oltiin molemmat sillon tosi väsyneitä valvottiin tyttären kanssa vuoron perään aina öisin ja päivisin :(.
 
Näitä tarinoita saa lukea koko ajan lisää ja lisää. Ihan käsittämätöntä pienen vauvan rääkkäystä! Mekin muuten omin päin mentiin ostaa Nutrilon Omneo. Mutta kyllä sitä ennen vain käytettiin nannia ja tuttelia "koliikkiin" eli vauva ehti kärsiä siinä kuitenkin pitkään. Meillä siis maitoallergia yksityisellä todettu, PikkuJätissä Vantaalla.
 
"-p-"
Sama tarina täälläkin. Vauva huusi, kirkui, oksenteli ja pulautteli ensimmäiset 2kk. Neuvolassa todettiin, että "Vauvat nyt itkee, koita pärjätä". Itse tajusin, että kyse ei ole koliikista, koska huutoitkua oli KOKO AJAN, se ei sijoittunut mihinkään tiettyyn aikaan. Yksityiseltä allergologilta saatiin maitoallergia- ja refluksidiagnoosi, ja apteekin korvikkeelle vaihtamisen jälkeen poika alkoi parin päivän sisään nukkua ja hymyillä. Se oli ehkä elämäni paras hetki!
 
"mee"
Meidän kuopuksella oli myös silentrefluksi. Hoidin sitä omatoimisesti gavisconilla, joka auttoi suht hyvin. Refluksihan yleensä helpottaa siinä vaiheessa, kun vauva rupeaa syömään kiinteitä 3-4kk ikäisenä. Aikaisemmin suositus oli aloittaa kiinteät 3kk iässä. Aika hyvin menee yksiin 3 kuukauden koliikin kanssa ;) Kannattaa tosiaan tutkia, eikä antaa vauvan kärsiä turhaan.
 
"vieras"
Joo mä myös kyselin neuvolassa, että eikö ole aika outo koliikki kun alkoi syntymästä, kestää ympäri vuorokauden, monta kuukautta ja vauvalla on vatsavaivoja ja kirkuvan punaisia kohtia iholla. 'Joo, se menee ohi, koittakaa jaksaa'.

No ei mennyt vaan yksityinen lastenlääkäri diagnoosi laaja-alaiset allergiat. Ekat 2v sopivia ruoka oli peräti yksi.

Neuvolan tieto-taito on 30-40v ajastaan jäljessä. Me käydään ottamassa mitat neuvolassa ja lasten muut terveysasiat hoidetaan muualla.
 
esikoisella
mun esikoisella, nyt jo 16 v. oli kanssa "koliikki" joka kesti puoli vuotta. näin jälkeen päin olen ajatellut hänellä olleen refluksitauti, kun pulautteli jo sairaalassa tosi paljon. turhaa itkua ja valvomista! miksei neuvolassa osata ohjata lapsia oikeanlaisen hoidon piiriin???
 
Yhteistyössä