Kaikki siivoojiksi 3 tunnin työmatkan päähän

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja viieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kyllä vaan on ihan täysin tasavertaista. Peruskoulun ekaluokalle taapertaa ihan samalla tavalla Jussi Johtajan pikku-Ville ja Senni Siivoojan pikku-Maija. Ville ja Maija käy peruskoulun läpi ihan tasan tarkkaan samoista lähtökohdista ja samoin eväin.

Toisen asteen koulutus ei jää keltään hinnan takia käymättä. Eihän lukiossa ole juuri muita kuluja kuin kirjat ja aikoinaan sitten yo-tutkintomaksu. Kouluruokailu on edelleen ilmaista, matkakulut ja vaatteet yms. pitäisi kustantaa myös ammattikouluun. Kirjat voi hankkia käytettyinä hyvin suurelta osin ja tutkintomaksu ei montaa kymppiä ole.

Tässäpä pullossa eläneen mielipide. Lähtökohdat ei ole kaikilla samat.
 
  • Tykkää
Reactions: Data
kirjat maksavat noin 60-100e/ jakso ja ammattikouluun ei saa VUODEN aikana menemään samaa määrää, On aloja jossa ei kirjoja kirjoja tarvita

nytkin pojan kirjoihin meni 90 ja vain filosofian kirja oli uusi. Kirjastosta näitä tarvittavia kirjoa löytynyt. joka jaksolla on mennyt vähintää 60e. ja jos käytetty kirja maksaa kirjakaupassa 17e se on kallis

Jos en oliis näitä maksanut hänelle hän ei olisi ruokaa saanut, koska hänelle jää vuokran ja bussikortin jälkeen vain tuo 90e rahaa. Bussikortti on pakko hankki kun koulumatkaa on 25km.
 
[QUOTE="viera";29753827]Todellakin saa. Jo pelkät työvaatteet oli monta sataa.[/QUOTE]
ei kaikilla aloilla ole, esim merkonomit eivät tarvitse tyävaatteita ja kirjoakin on vain pakko ostaa 3 tai 4 kahden vuoden aikana
 
No miten se lapsi siitä koulutuksesta saa kovin hyviä eväitä elämään, jos vanhempi kitisee, että on kuule liian kallista ostella sulle mitään oppikirjoja? Jää kuule kotiin vaan, saman rahan saat.

Siksikin sitä työtä tehdään, että on vara hankkia niille lapsille muutamat oppikirjat. Ei todellakaan ole mitään kovin kallista touhua tuo opiskelu Suomessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sitä paitsi;29753712:
Tasavertaiset lähtökohdat...

Suomessa jokainen lapsi pääsee kouluun ja kouluttautuminen on lähes ilmaista. Minusta aika tasavertaiset lähtökohdat noin tulevaa työelämää ajatellen.

jo päiväkodeissa lapsia kkohdellaan eriarvoisesti, vanhempien ammatti vaikuttaa myös siihen miten lapsai kohdellaan.

Olen itse olut todistmassa asiaa.
 
No miten se lapsi siitä koulutuksesta saa kovin hyviä eväitä elämään, jos vanhempi kitisee, että on kuule liian kallista ostella sulle mitään oppikirjoja? Jää kuule kotiin vaan, saman rahan saat.

Siksikin sitä työtä tehdään, että on vara hankkia niille lapsille muutamat oppikirjat. Ei todellakaan ole mitään kovin kallista touhua tuo opiskelu Suomessa.

laskepa huviksesi kuinka paljon maksaa lukion kirjat uutena kolmelle vuodelle noin 1500 vähintään. On paljon kirjoja joita ei käytettynä kananta ostaa esim kiletn kirjat jos niihi on tehtävät tehtynä valmiiksi.

Oletko itse käynyt lukion?

Minä maksan ihn mielelläni lapsen koulutuksen tästä ei ollut nyt kyse van sitiä että on monia vanhempi jotka eivät esim anna lapsensa halea lukioon, viaka evätiä olisi, koska ei ole varaa makasaa niitä kirjoja.
 
Olen käynyt lukion. Ostin itse tai vanhemmat osti monet kirjat, osan käytettyinä. Joo, kävin viikonloppuisin töissä. Ja aion kyllä maksaa oppikirjat lapsilleni tarvittaessa.

Nykyään sitä tietoa saa netistäkin helposti, verrattuna omiin opiskeluaikoihini. Netti on peruskauraa joka kodissa.

En käsitä, mitä lisää tässä vielä pitäisi saada? Kaikille ihan ilmaiset lukion oppikirjatko?
 
[QUOTE="viera";29753836]Tässäpä pullossa eläneen mielipide. Lähtökohdat ei ole kaikilla samat.[/QUOTE]

Miten niin pullossa eläneen? Itseni olen kouluttanut aikoinaan ilman mitään tukia tai opintolainoja, omalla työllä. Opiskelin päivät ja tein illat ja viikonloput töitä. Sen jälkeen olen ollut 3kk ilman töitä, mutta omasta tahdostani ja ilman työttömyyskorvauksia.

Kolme lasta olen kasvattanut aikuisiksi. Kaksi on yliopisto-opiskelijoita, asuvat omillaan ja rahoittavat opintonsa tekemällä töitä. Nuorimmalla on lakkiaiset tänä keväänä, hän meni töihin heti penkkareiden jälkeen. Lapset on saaneet mallin toimintaansa ihan tavallisesta duunariperheestä, ei täällä mitään huippupalkattuja johtajia ole.
 
Ei kai se sitten auta kuin vanhemman vaan luovuttaa ja sanoa lapselle, että ei sulla kuule oo muuta mahdollisuutta kuin tyytyä asemaasi?

Voi taivas :headwall:
hakkaaa van päätäsi sienään. oikeasti taidat itsekin olla syntynyt kultalusikka suusa.
usienkin kuulee monekoin asian kohdalla sanotavan että kun s eon niin hyvästä perheestä ei uskoiai. d eon just sitä eriarvoistamista. Esim mua kiusanneet eivät voineet olla kiusaajia kun olivat "paremmsista"perheistä, vaan vika oli mun päässä ja mua sia kiusata koska olin M:n ja T: n lapsi. pienellä paikkakunnalla kaikki tunsi toisensa.
ja omia lapsia kohdeltiin heti paremmin päiväkodissa sen jälkeen kun kuulivat että misoe oli päässyt yliopistolle töihin, se kun oli niin hieno asia muka, sillähän ei väliä ole mitä siellä tekee mutt a un on yliopistolla. Palkankin kaikki luulivat olevan hirveän iso oli joo just 2000e, pienempi kuin esim kemijärvellä eppäpätevänä opettajan. Se että on töissä jossakin " hienommasa" paiaksa ei trkotia että on palkka mahtava. ei de yliopistola siivoavakaan saa kuin tes: n palkan. ainakin täällä Rovaniemellä on sol:n tai issn siivoojat
 
Kyllä vaan on ihan täysin tasavertaista. Peruskoulun ekaluokalle taapertaa ihan samalla tavalla Jussi Johtajan pikku-Ville ja Senni Siivoojan pikku-Maija. Ville ja Maija käy peruskoulun läpi ihan tasan tarkkaan samoista lähtökohdista ja samoin eväin.

Toisen asteen koulutus ei jää keltään hinnan takia käymättä. Eihän lukiossa ole juuri muita kuluja kuin kirjat ja aikoinaan sitten yo-tutkintomaksu. Kouluruokailu on edelleen ilmaista, matkakulut ja vaatteet yms. pitäisi kustantaa myös ammattikouluun. Kirjat voi hankkia käytettyinä hyvin suurelta osin ja tutkintomaksu ei montaa kymppiä ole.

Peruskoulu on todella hyvä, se on tasa-arvoinen ja periaatteessa tasalaatuinen. Mutta siitä peruskoulupohjalta ei vielä ponnisteta työelämään. Ei myöskään lukiosta. On ehdottomasti tärkeää, että myös opiskelu säilyy ilmaisena ja siten kaikille mahdollisena. Mutta kun koulutusvalintoja ja elämässä menestymistä mietitään, on otettava huomioon paljon muitakin asioita kuin vain koulutusmahdollisuudet.
 
hakkaaa van päätäsi sienään. oikeasti taidat itsekin olla syntynyt kultalusikka suusa.

Niinhän sä haluaisit uskoa.

Totuus on kuitenkin se, että mulla on ahkerat ja fiksut duunarivanhemmat, jotka on aina kannustaneet opiskelemaan, tukeneet lapsiaan ja itse esimerkillään näyttäneet, miten oikealla asenteella ja työnteolla elämässä pärjää. Lähtökohdat ei kummallakaan olleet kummoiset, mutta niin vaan ovat hyvin pärjänneet. Saman tahdon antaa omille lapsilleni.
 
  • Tykkää
Reactions: Bitch
Olen käynyt lukion. Ostin itse tai vanhemmat osti monet kirjat, osan käytettyinä. Joo, kävin viikonloppuisin töissä. Ja aion kyllä maksaa oppikirjat lapsilleni tarvittaessa.

Nykyään sitä tietoa saa netistäkin helposti, verrattuna omiin opiskeluaikoihini. Netti on peruskauraa joka kodissa.

mutta kyllä nuorten puolella vaaditan että opikelijalal on kirjat, saatta tulla jopa valitus jos o vanehmpi painoskin. Totaakia tietoa saa netistä, mutta opettajat edelleenkin vativat ne kirja.

En käsitä, mitä lisää tässä vielä pitäisi saada? Kaikille ihan ilmaiset lukion oppikirjatko?

Rovneiemellä on yksi lukio mihin ensi sykynä aloittaville hankitan omat tabletit ja ilmaiset oppikirjat. TÄmä varmasti tuo lisää opiskelijoita siihen kouluun =)
 
  • Tykkää
Reactions: Mörköäiti
En käsitä, mitä lisää tässä vielä pitäisi saada? Kaikille ihan ilmaiset lukion oppikirjatko?

No minusta olisi kyllä hyvä, jos sekä lukio että ammattikoulu olisivat täysin ilmaisia. Esimerkiksi yliopistossa on hyvät kirjastot, joista ainakin omat tenttikirjani sai aikoinaan lainattua joka ikisen, eli oli mahdollista opiskella täysin ilman kirjaostoja. Ainoat, mitä ostin olivat kielten oppikirjat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29753941:
Peruskoulu on todella hyvä, se on tasa-arvoinen ja periaatteessa tasalaatuinen. Mutta siitä peruskoulupohjalta ei vielä ponnisteta työelämään. Ei myöskään lukiosta. On ehdottomasti tärkeää, että myös opiskelu säilyy ilmaisena ja siten kaikille mahdollisena. Mutta kun koulutusvalintoja ja elämässä menestymistä mietitään, on otettava huomioon paljon muitakin asioita kuin vain koulutusmahdollisuudet.

Mun kommentti oli suora vastaus Rollolaisen väitteeseen:

"tuo on vähän tuulesta temmattu. edellenkin on todistettavissa että parempiosaisen lapset helpommin lukevat pidemmälle, koska lukio maksaa enemmän kuin ammatttikoulu ja yliopisto-opiskelijositakin suurin osa on perempituloisten lapsia tai sitten aikuisia"

En siis lähtenyt spekuloimaan muilla mahdollisilla syillä
 
Miten niin pullossa eläneen? Itseni olen kouluttanut aikoinaan ilman mitään tukia tai opintolainoja, omalla työllä. Opiskelin päivät ja tein illat ja viikonloput töitä. Sen jälkeen olen ollut 3kk ilman töitä, mutta omasta tahdostani ja ilman työttömyyskorvauksia.

Kolme lasta olen kasvattanut aikuisiksi. Kaksi on yliopisto-opiskelijoita, asuvat omillaan ja rahoittavat opintonsa tekemällä töitä. Nuorimmalla on lakkiaiset tänä keväänä, hän meni töihin heti penkkareiden jälkeen. Lapset on saaneet mallin toimintaansa ihan tavallisesta duunariperheestä, ei täällä mitään huippupalkattuja johtajia ole.

Siis kukaan lapsistasi ei ole nostanut edes opintotukea, vaan mieluummin rahoittaneet opinnot täysin työnteolla?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29753941:
On ehdottomasti tärkeää, että myös opiskelu säilyy ilmaisena ja siten kaikille mahdollisena.

Se vaan, että se elämäntapaloisiminen on tästäkin mahdollisuudesta pois. Jostain sitä rahaa on otettava, jos sitä toisaalle jaetaankin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29753978:
Siis kukaan lapsistasi ei ole nostanut edes opintotukea, vaan mieluummin rahoittaneet opinnot täysin työnteolla?

Koska opiskelijan täytyy laskea jatkuvasti paljonko voi töitä tehdä ettei vaikuta tukiin ja tuella ja sallitulla työmäärällä ei elä, molemmat isommat päätti olla hakematta tukia ja tehdä töitä niin paljon kuin vaan ehtii. Nuorimman kohdalla tukea ei kotona asuvalle edes myönnettäisi vanhempien tulojen perusteella.
 
Miten joillain voi oikeasti olla tuollainen asenne, että ihan kaikki pitää saada ilmaiseksi ja helposti? Mikään ei sais maksaa yhtään mitään, mutta samaan aikaan sitä tukirahaa pitäis tulla ovista ja ikkunoista rahoittamaan sitä omaa elämää. Eikö koskaan käy mielessä, että ei se vaan voi mennä niin??? Että vähän joutuu itsekin joskus vaivautumaan?
 
Niinhän sä haluaisit uskoa.

Totuus on kuitenkin se, että mulla on ahkerat ja fiksut duunarivanhemmat, jotka on aina kannustaneet opiskelemaan, tukeneet lapsiaan ja itse esimerkillään näyttäneet, miten oikealla asenteella ja työnteolla elämässä pärjää. Lähtökohdat ei kummallakaan olleet kummoiset, mutta niin vaan ovat hyvin pärjänneet. Saman tahdon antaa omille lapsilleni.
kyllä minäkin olen kanustanut lapsiani opiskeleman, Tytär kävi lukion ja on nyt ammattikorkeassa poikakin käy lukiota, mutta on hakenut datanomiksi ja ict- asentajaksi ja mietttii vaihtoa sinne, kun lukio van yksinkertaisesti on lukihäiriöiselle liian vaikea. Mutta olen antanut yritää ja kannustanut. Siitä se ei ole kiinni että kirjoja ei olsi hänelle hankittu. On saanut kirjansa, että voi opiskella.
Nuoremmista en vielä tiedä, mutta toivon heidän menvän joko lukioon tai ammattilukioon, mutta pakottaa ei voi.
En halua olla niin julma kuin mun sisko. Pakotti tyttärensä lukioon, ja kun se ei käynty sitä loppuun ei enää pidä yhteyttä kuin keran kaksi vuodessa, eikä auta rahallisestikaan, vaikka tämä tyttö käy nyt ammattikoulua ja linjaa josta tykkää.

Mä annan itse lapseni valita mitä haluaa tehdä isona. Tyttärestä tulee sairaanhoitaja, ehkä sen jälken vielä fysiterapeutiksi aikoo. Minusta se ,että tukee lapsian opiskelussa, on se sitten amis tai lukio tai yliopisto, mikä tahnsa on rakastavan vanhemman teko.

Haluan että lapseni pääsevät elämässän pidemmälle kuin minä ja heille tarjoan niin hyvät eväät kuin voin. ostamalla kirjoja, työvaatteita jne. Ruokaakin ostan tarvittaessa. maksan kummankin puehlinlasksutkin vielä, mutta ehtona on että lasku saa olla enitään 30e, loput menee omasta pussista.. Hyvin on onnistunut. Ostin tyttärellekin sairaanhoiitajan vaatteet, vaikka hänellä olisi varmasti ollut varaa hankkia ne. Kirjatkin hänelle ostaisin, mutta haluaa lainata ne kirjastosta.

Ammatiikirjallisuuta löytyy kirjastoista hyvin, muttta lukiokirjoja ei läheskään joka kirjastosta saa.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29753978:
Siis kukaan lapsistasi ei ole nostanut edes opintotukea, vaan mieluummin rahoittaneet opinnot täysin työnteolla?

Opintotuelle saa vastinetta kyllä sillä, että se tuettu opiskelee ja on jonain päivänä töissä ja maksaa veroja.

Mitä vastinetta saa esim. toimeentulotuelle, jos sen saaja ei aio mennä töihin, jos työstä ei saa huomattavasti enemmän rahaa kuin kotona makoillessa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29750931:
Sii ymmärrän, että 3kk:n jälkeen voidaan tarjotain muuta kuin täysin oman alan työtä, mutta sitä en, että työ voi olla "mitä tahansa". Esimerkiksi nyt vaikka niin, että museoalan ihmiselle voitaisiin tarjota vaikka töitä arkistosta, mutta en ymmärrä sitä, että 3kk:n jälkeen alkaa mieletön puhelinmyyjän, siivoojan, flyerinjakajan ja hampurilaispihvien paistajan duuneilla pommitus.

Ja ei, ei korkeasti koulutetut työssäkäyvät huutele, että työttömän on otettava mitä tahansa työtä mistä vaan millä palkalla vaan. Sitä yleensä huutelevat kouluttamattomat, itse ikävässä ja tylsässä työssä olevat, jotka katkeruuksissaan haluaisivat työttömät vielä itseäänkin huonompaan asemaan, tai sitten jotkut kotirouvat, jotka ovat unohtaneet sen, että olisivat itse ensimmäiseksi joutumassa 3 tunnin työmatkojen päähän hanttihommiin, elleivät voisi elellä puolison siivellä.

Tässä on jotain hyvinkin totta! Nää huutelijat, joiden mielestä tällainen uudistus on HYVÄ ASIA, ovat ilmiselvästi katkeria omasta elämästään/työstään. Ei kukaan täysjärkinen voi pitää sitä hyvänä asiana, että esim henkilö joka on opiskellut puolet elämästään jotain tiettyä alaa, pakotetaankin yhtäkkiä hampurilaisketjun myyjäksi. MItä helv...iä?

Katkeruus, ja kateus,huoh! ....on se ikävää, että jos on tyytymätön omaan elämäänsä, niin haluaa toivoa muille ihmisille pahaa; huonoja duuneja ja pitkiä työmatkoja. Millasia ihmisiä te oikein olette????? KYSYN VAAN!

Kuka enää haluaa opiskella tässä maassa, ja ottaa opintolainoja, jos työttömää kohdellaan näin? Miettikääs vähäsen.
 
Yhteistyössä