Kaikki psykoterapiassa käyneet/käyvät!

Millaisia tunteita terapia on teissä herättänyt ja onko se ollut teille pelkästään hyväksi?

Käyn nyt toista vuotta Kelan tukemassa psykoterapiassa pakkoajatusten ja lievän masennuksen vuoksi. Ajat ovat hyvin tiheästi. Kaksi kertaa viikossa maanantaisin ja keskiviikkoisin. Nyt minulla on syksyn aikana alkanut vähitellen mennä pääsääntöisesti niin hyvin, että minulla ei ole terapiassa mitään älykästä sanottavaa. Siellä käymisestä on tullut samanlainen pakollinen velvollisuus, niin kuin vaikkapa tiskaaminen. Joskus olen tullut terapiasta huonommalla fiiliksellä, kuin mitä olen ollut sinne mennessäni, koska terapeutti on alkanut väkisin penkomaan jotain vanhoja ikävyyksiä.
Pidän terapeutistani ja hän osaa hommansa, mutta tämän myötä valitettavasti hänenkin naamansa on alkanut välillä ärsyttämään.

Puhumme melkein joka käynnillä tavallisia arkipäiväisiä asioita. Yhtä hyvin voisin soittaa jollekin kaverilleni. Olisikin mukavaa, jos siellä voisi käydä vain silloin kun itsestä siltä tuntuu. Tuntuu että hukkaan vain kallista aikaani kun raahaudun sinne jauhamaan jotain tyhjänpäiväistä.
Sellaisia kertoja jolloin minulla on oikeasti asiaa, on ehkä kerran, pari kuukaudessa. En siis sanoisi niinkään, että olisin valmis lopettamaan terapian, mutta nykyinen tyyli on vain ylimääräinen rasite kaiken mukavan tiellä. Auta armias jos sinne pitää lähteä silloin, kun olen väsynyt ja pihalla on huono keli! (Asun yksin enkä omista autoa.)

Terapiaistuntoni alkaa tyypillisesti hänen kysymyksellään tyyliin, että "mitä mielessä pyörii?" Tekisi mieli vastata että piruakos se sulle kuuluu. En pidä siitä ajatuksesta, että joku vieraampi ihminen tietää minusta "kaiken." Ja mitäkö mielessäni sitten pyörii?
"Mitähän söisi seuraavaksi, tämänkö takia mun piti keskeyttää hyvin alkaneet päikkärit, kauppalistaa, miehiä, koulua..." Ei niin mitään elämää suurempaa!

Silloin harvoin kun otan esille jonkun raskaan asian, niin saan aina terapeutiltani sellaisen todella surullisen, säälivän katseen. Tämä tuo minulle vähän sellaista viestiä että "en voi auttaa sinua, voin vain osoittaa myötätuntoa."
Mielestäni terapeutin ei kuulu olla mikään ystävä, vaan ammattilainen joka ei asetu minun tasolleni.
Silloin kun vielä seurustelin, niin minusta tuntui liian tungettelevalta ja kiusalliselta, kun hän kyseli seksielämästäni.


Kiitos sinulle joka jaksoit lukea loppuun.

 

Mulle kävi niin että psykoterapia sairastutti vain pahemmin. Kadun varmaan koko loppuelämäni että koskaan menin sinne. Menin siis pelkän masennuksen takia terapiaan. (voi kunpa olisin ottanut sen sijaan vaikka lääkkeet siihen ja jättänyt menemättä) Vointi meni terapiassa vain huonompaan suuntaan ja parin vuoden kuluttua alkoi olla ties mitä mielenterveysongelmaa, joista ei aiemmin ollut mitään viitettä. Olen yrittänyt lopettaa terapiaa monta kertaa mutta terapeutti ei anna lopettaa. Terapeutti on uskotellut minulle että olen kovinkin sairas eikä ole antanut mennä elämässä eteenpäin, opiskelemaan yms.

 

Mä olen kanssa käynyt kolme vuotta kelan tukemana yksityisessä psykoterapiassa. Mulle osui todella mukava terapeutti, jonka kanssa synkkasi hyvin. Olikohan se niin, että alussa sovittiin, että käyn kolme kertaa, jonka jälkeen pohditaan jatketaanko. Hän mietti, onko hän mulle oikea terapeutti ja mä mietin, tuntuuko hyvältä jatkaa hänen kanssaan. Mulle ainakin korostettiin sitä, että psykoterapiassa on todella tärkeää, että niin sanotusti synkkaa terpautin kanssa. Jonkun terapeutin tyyli ei vaan sovi kaikille.

Mulle kokemus oli hyvä. Tietenkin joskus suututti. Minulle esimerkiksi oli kova paikka, kun terapeutti esitti kysymyksen, miksi tunnun puhuvan isästäni niin kovin ruusuisesti, vaikka sivullisen silmin hän se äitiä suurempi roisto on ollut. Tai ei terapeuttini koskaan esittänyt väitteitä vaan kysymyksiä, joilla pakotti minut toisinaan pohtimaan vääristyneitä ajattelumallejani. Juuri niiden vääristyneiden ajattelumallien takia olin siellä istumassa ja asiaan kuului, että joskus teki kipeää. Mutta jotenkin ap kirjoituksesi perusteella saan sellaisen käsityksen, että sinulla tuohon itse terapiaan liittyy jotain negatiivista. Jos minä olisin tuntenut tuollaista epämiellyttävää tunnetta, en varmaan olisi halunnut käydä juttelemassa.

 

Olen käynyt vajaan vuoden ja lähes aina sen jälkeen on pirun paha olla pitkään. Mutta niin sen kuulemma kuuluukin mennä, kun asiat tulee lähelle. Mulla traumaperäisiä ongelmia. Terapeutti itse on tosi ihana.

 

pitkään terapiaan käsittääkseni "kuuluu" tuollaiset jaksot, ettei jaksaisi kiinnostaa ja haluaisi jatkaa elämäänsä. Kyse voi olla päänsisäisestä muutosvastarinnasta tms, eihän elämä koskaan ole ns tasaista pintaa koko ajan. Mutta toki voi myös olla, ettei teidän kemiat kohtaa?

puhu terapeutillesi, tulosta vaikka tuo tekstisi mukaan

 

No sanoisin näin, että en usko vian olevan terapeutissa. Tätä ihmistä on kehuttu paljon ja kokemusta alalta on monia vuosia. Hän on auttanut minua paljon ja olen ihan eri ihminen kuin terapian aloittaessani. Mutta nyt kun ongelma on siirtyunyt taka-alalle, niin on tullut tunne että mitä minä vielä siellä teen. Joskus terapeuttini on itse sanonut, että monilla tulee joku vastustusvaihe. Ehkä tämä on sitten sitä, mutta tajuttomasti tämä ottaa voimille ja koko ihminen tympii, vaikka en sitä haluaisi. Sen takia tulin tänne kysymään, että onko muilla terapian kokeneilla tullut tällaisia tuntemuksia.

 

Mulle kävi niin että psykoterapia sairastutti vain pahemmin. Kadun varmaan koko loppuelämäni että koskaan menin sinne. Menin siis pelkän masennuksen takia terapiaan. (voi kunpa olisin ottanut sen sijaan vaikka lääkkeet siihen ja jättänyt menemättä) Vointi meni terapiassa vain huonompaan suuntaan ja parin vuoden kuluttua alkoi olla ties mitä mielenterveysongelmaa, joista ei aiemmin ollut mitään viitettä. Olen yrittänyt lopettaa terapiaa monta kertaa mutta terapeutti ei anna lopettaa. Terapeutti on uskotellut minulle että olen kovinkin sairas eikä ole antanut mennä elämässä eteenpäin, opiskelemaan yms.

Mitä tarkoittaa "ei anna lopettaa"? Lopetat vaan. Et sä siihen terapeutin lupaa tarvitse. Laitat vaikka söhköpostia, jos kasvotusten hän saa sinut taivuteltua jatkamaan.

 

Olen psykoterapiassa käynyt 4 vuotta, väkivaltaisen lapsuuden, läheisriippuvuuden, masennuksen, paniikkihäiriön ja OCD:n takia. Nyt terapia on päättynyt, ja pelkkää hyvää siitä on ollut. Oli vaikeitakin jaksoja ja meni aikaa että edes alkoi auttaa tuo terapia (n. vuosi) mutta pelkästään hyvää loppupeleissä.

 

Lyhytkestoinen kognitiivinen terapia on parempi vaihtoehto. Se on tutkitusti erittäin tehokasta ja ei tule tuollaisia ongelmia, kun sen ei ole tarkoituskaan olla pitkäkestoista.

 

aloittaja, vaikutat fiksulta ihmiseltä, kun pohdit asiaa etkä ole heti lopettamassa terapiaa <3

Terapeutille kannattaa näistä tunteista puhua. Itse käyn kolmatta vuotta, vaikeita kausia ja "tylsiä suvantovaiheita" on mahtunut mukaan. Silti tuntuu, että tämä on sen arvoista

 

[QUOTE="wieras";29209204]Lyhytkestoinen kognitiivinen terapia on parempi vaihtoehto. Se on tutkitusti erittäin tehokasta ja ei tule tuollaisia ongelmia, kun sen ei ole tarkoituskaan olla pitkäkestoista.[/QUOTE]

riippuu täysin tapauksesta!

 

aloittaja, vaikutat fiksulta ihmiseltä, kun pohdit asiaa etkä ole heti lopettamassa terapiaa <3

Terapeutille kannattaa näistä tunteista puhua. Itse käyn kolmatta vuotta, vaikeita kausia ja "tylsiä suvantovaiheita" on mahtunut mukaan. Silti tuntuu, että tämä on sen arvoista

Kiitos! Eiköhän tämäkin ole loppujen lopuksi.

 

No vastaa terapeutille: "vittuakos sinulle kuuluu"?
Terapian kuuluu edetä mutta siitä on vastuussa sinä ja terapeuttisi.
Toisaalta voi tulla vaiheita, että edetään hitaasti, jumitetaan, ei edetä.
Jossain vaiheessa jonkun on otettava askel eteen, jos mikään ei koskaan etene.
Olet käynyt siellä pitkään, terapia voi ilmoittaa että olet jo ok?

Osan mielestä terapiasuuntauksilla ei ole niin paljon väliä, kuin esim. keskinäisellä kontaktilla.
Turha vaihtaa suuntausta, jos homma toimii. Vaikka vaihtaisikin suuntausta, ei homma välttämättä pelitä.

 

No vastaa terapeutille: "vittuakos sinulle kuuluu"?
Terapian kuuluu edetä mutta siitä on vastuussa sinä ja terapeuttisi.
Toisaalta voi tulla vaiheita, että edetään hitaasti, jumitetaan, ei edetä.
Jossain vaiheessa jonkun on otettava askel eteen, jos mikään ei koskaan etene.
Olet käynyt siellä pitkään, terapia voi ilmoittaa että olet jo ok?

Osan mielestä terapiasuuntauksilla ei ole niin paljon väliä, kuin esim. keskinäisellä kontaktilla.
Turha vaihtaa suuntausta, jos homma toimii. Vaikka vaihtaisikin suuntausta, ei homma välttämättä pelitä.

Ap:n ei tässä vaiheessa kyllä kannattakaan vaihtaa suuntausta. Se oli enemmänkin sellainen yleinen heitto ja ehkä vinkkinä jollekin toiselle näistä kommentoijista. Ja kyllähän sillä suuntauksella on ihan järkyttävän iso merkitys. Onhan se nyt täysin eri asia käyttää vuosia keskustellen lapsuuden traumoista kuin käyttää pari kuukautta oppien uusia ajatusmalleja.

 

[QUOTE="wieras";29209199]Mitä tarkoittaa "ei anna lopettaa"? Lopetat vaan. Et sä siihen terapeutin lupaa tarvitse. Laitat vaikka söhköpostia, jos kasvotusten hän saa sinut taivuteltua jatkamaan.[/QUOTE]

Oon yrittänyt monta kertaa lopettaa, jopa kuukausia putkeen neuvotella, mutta terapeutti on kun ei kuulis. Se vaan hokee kuin robotti samaa että "Mutta terapia jatkuu ja se odottaa mua sinne ja pitää aikoja varattuna mulle." Voin toki jättää menemättä, mutta joudun silti maksamaan ne kerrat ja niihin ei saa kelalta edes tukea kun en oo ollut paikalla, eli mulla ei oo mitenkään varaa siihen. On siis vain pakko käydä.

 

[QUOTE="wieras";29209270]Ap:n ei tässä vaiheessa kyllä kannattakaan vaihtaa suuntausta. Se oli enemmänkin sellainen yleinen heitto ja ehkä vinkkinä jollekin toiselle näistä kommentoijista. Ja kyllähän sillä suuntauksella on ihan järkyttävän iso merkitys. Onhan se nyt täysin eri asia käyttää vuosia keskustellen lapsuuden traumoista kuin käyttää pari kuukautta oppien uusia ajatusmalleja.[/QUOTE]

Joidenkin tutkimusten mukaan suuntauksella ei ole niin isoa merkitystä, kuin jotkut ajattelee. Harvoin suuntaukset menee seinästä seinään tyylillä, nyt puhutaan vain tästä tai tästä. Itse olen käynyt mm. psykodynaamisen, ratkaisukeskeisen ja kognitiivisanalyyttisen. Suurin merkitys oli terapeutilla, ei suuntauksella.

 

Oon yrittänyt monta kertaa lopettaa, jopa kuukausia putkeen neuvotella, mutta terapeutti on kun ei kuulis. Se vaan hokee kuin robotti samaa että "Mutta terapia jatkuu ja se odottaa mua sinne ja pitää aikoja varattuna mulle." Voin toki jättää menemättä, mutta joudun silti maksamaan ne kerrat ja niihin ei saa kelalta edes tukea kun en oo ollut paikalla, eli mulla ei oo mitenkään varaa siihen. On siis vain pakko käydä.

No ei todellakaan ole pakko käydä. (Tosin ehkä jonkunnäköisestä terapiasta olisi apua, jos olet noin toisten vietävissä.) Ens kerralla sanot sille, että sä et yksinkertaisesti tule enää ja jos lasku tulee perässä niin otat seuraavana yhteyttä Suomen psykologiliittoon ja poliisiin. Ja oikeasti myös teet niin, jos hän yrittää pakottaa käymään tai laskuttaa vaikka et käy.

 

Oon yrittänyt monta kertaa lopettaa, jopa kuukausia putkeen neuvotella, mutta terapeutti on kun ei kuulis. Se vaan hokee kuin robotti samaa että "Mutta terapia jatkuu ja se odottaa mua sinne ja pitää aikoja varattuna mulle." Voin toki jättää menemättä, mutta joudun silti maksamaan ne kerrat ja niihin ei saa kelalta edes tukea kun en oo ollut paikalla, eli mulla ei oo mitenkään varaa siihen. On siis vain pakko käydä.

Nämä jutut menee jo niiiin terapian sisälle, että vaikea kommentoida tuntematta.

 

[QUOTE="wieras";29209302]No ei todellakaan ole pakko käydä. (Tosin ehkä jonkunnäköisestä terapiasta olisi apua, jos olet noin toisten vietävissä.) Ens kerralla sanot sille, että sä et yksinkertaisesti tule enää ja jos lasku tulee perässä niin otat seuraavana yhteyttä Suomen psykologiliittoon ja poliisiin. Ja oikeasti myös teet niin, jos hän yrittää pakottaa käymään tai laskuttaa vaikka et käy.[/QUOTE]

Ihania nämä mt-ongelmaiset ihmiset, ketkä ravaa riippuvaisina terapiassa ja kun asiat ei mene oman mielen mukaan, osata sanoa suoraan, vedetään mukaan poliisi, liitot jne.
Ëi sillä, että vihjaisin aloittajaan, kunhan tuli mieleen.

 

Kognitiivisessa käyn ja mikään psykoanalyyttinen ei ainakaan minulle sopisi. Tykkään kun terapeutti johdattelee aiheisiin.

 

Miksi sitten käyt siellä? Senkö takia että puhut arjesta?
Ärsytys voi olla merkki että olet kypsynyt terapiaan.

 

[QUOTE="Aloittaja";29209317]Kognitiivisessa käyn ja mikään psykoanalyyttinen ei ainakaan minulle sopisi. Tykkään kun terapeutti johdattelee aiheisiin.[/QUOTE]

Mä käyn tosiaan psykoanalyyttisessa, enkä suosittele kellekään. Se voi tehdä näköjään tosi sairaaksi. Kumpa vois palata ajassa taaksepäin muutaman vuoden, niin ois vaan se masennus eikä mitään muuta ongelmaa.

 

Ihania nämä mt-ongelmaiset ihmiset, ketkä ravaa riippuvaisina terapiassa ja kun asiat ei mene oman mielen mukaan, osata sanoa suoraan, vedetään mukaan poliisi, liitot jne.
Ëi sillä, että vihjaisin aloittajaan, kunhan tuli mieleen.

Jos ihminen ei ole pakkohoidossa, hänen ei myöskään ole pakko käydä terapiassa. Terapeutti voi toki suositella terapian jatkamista, mutta hän ei voi ketään pakottaa siellä käymään eikä todellakaan jatkaa terapiasta laskuttamista, jos siellä ei käy. Asiakkaan pitää itse sanoa suoraan "Lopetan terapian." JOS tämä ei mene perille, niin sitten on ihan oikein uhkailla liitolla ja poliisilla. Asiakkaalla kun on oikeus lopettaa terapia ihan milloin haluaa.

 

Mä käyn tosiaan psykoanalyyttisessa, enkä suosittele kellekään. Se voi tehdä näköjään tosi sairaaksi. Kumpa vois palata ajassa taaksepäin muutaman vuoden, niin ois vaan se masennus eikä mitään muuta ongelmaa.

Voi kuinka tutulta kuulostaakaan mutta voin luvata, että tuo helpottaa.

 

Voi kuinka tutulta kuulostaakaan mutta voin luvata, että tuo helpottaa.

Ai milloin? Kohta neljä vuotta käynyt ja pahemmaksi vaan vointi menee