Olen uusperheen toinen vanhempi -miehelläni on 10 vuotias tytär joka asuu meillä. Lapsen äitiin meillä on hyvät välit, isovanhemmat ovat niitä jotka meille ongelmia aiheuttavat. Ja lähinnä sillä, että he jatkuvasti antavat puhelimitse neuvoja miehelleni kuinka lasta kasvatetaan. "Taakkanamme" on vielä se, että isovanhemmat asuvat hyvin lähellä ja näkevät esim. kun lapsi on kavereineen ulkona -tämän jälkeen tulee puhelinsoittoja miehelleni, että "Käske se lapsi sisään, kello on jo seitsemän". Mieheni ahdistuu ja sitten ahdistun minä.
Ukki vie lapsen kouluun ja hakee hänet sieltä. Koulumatkaa on noin 2,5km. Lapsi itse haluaisin mennä pyörällä tai bussilla. Syksyllä lapsi menikin pyöräillen ja ukki fillaroi perässä. Aamuisin ukki tulee meille (kun me olemme jo poissa), herättää lapsen ja usein väkipakolla pukee hänen päällensä! Minua ensinnäkin närästää jo ajatus siitä että hän on meillä kun me emme ole paikalla. Varmaankaan hän ei paikkoja tongi mutta oikeasti, se on myös minun koti. Toinen asia mikä minua ärsyttää on se että lasta kohdellaan kuin vähä-älyistä. Mitä sitten tapahtuu kun ukki on niin huonokuntoinen ettei pääsekään lasta kuskaamaan? Tai eihän hän ole siinä jatkuvasti lapsen puolesta elämässä?! Ja mitä ylipäätänsä voi tulla lapsesta jolle kaikki tehdään valmiiksi, kaverit valikoidaan ja jonka isää ei kunnioiteta kasvattajana??!!
Mieheni ei luota laspensa kykyyn selvitä elämässä, vaan kuvitteleen että hän tarvitsee vanhempiaan huolehtimaan lapsesta. Tästä taas isovanhemmat hyötyvät siten että pystyvät kiristämään ja painostamaan miestäni. Mieheni äiti ja isä ovat sanoneet lapsen kuullen ta miehelleni esim. "Melkeinhän minä olen tuon lapsen imettänyt", "Sinä olet nyt kolmas pyörä", "xx (siis minä) ei voi ymmärtää lapsen kasvatusta kun hänellä ei ole omia lapsia"
Tiedän että lapsi on isovanhemmilleen kaikki kaikessa, mutta jossainhan sen rajan on tultava vastaan!
Ukki vie lapsen kouluun ja hakee hänet sieltä. Koulumatkaa on noin 2,5km. Lapsi itse haluaisin mennä pyörällä tai bussilla. Syksyllä lapsi menikin pyöräillen ja ukki fillaroi perässä. Aamuisin ukki tulee meille (kun me olemme jo poissa), herättää lapsen ja usein väkipakolla pukee hänen päällensä! Minua ensinnäkin närästää jo ajatus siitä että hän on meillä kun me emme ole paikalla. Varmaankaan hän ei paikkoja tongi mutta oikeasti, se on myös minun koti. Toinen asia mikä minua ärsyttää on se että lasta kohdellaan kuin vähä-älyistä. Mitä sitten tapahtuu kun ukki on niin huonokuntoinen ettei pääsekään lasta kuskaamaan? Tai eihän hän ole siinä jatkuvasti lapsen puolesta elämässä?! Ja mitä ylipäätänsä voi tulla lapsesta jolle kaikki tehdään valmiiksi, kaverit valikoidaan ja jonka isää ei kunnioiteta kasvattajana??!!
Mieheni ei luota laspensa kykyyn selvitä elämässä, vaan kuvitteleen että hän tarvitsee vanhempiaan huolehtimaan lapsesta. Tästä taas isovanhemmat hyötyvät siten että pystyvät kiristämään ja painostamaan miestäni. Mieheni äiti ja isä ovat sanoneet lapsen kuullen ta miehelleni esim. "Melkeinhän minä olen tuon lapsen imettänyt", "Sinä olet nyt kolmas pyörä", "xx (siis minä) ei voi ymmärtää lapsen kasvatusta kun hänellä ei ole omia lapsia"
Tiedän että lapsi on isovanhemmilleen kaikki kaikessa, mutta jossainhan sen rajan on tultava vastaan!