Y
Yksinäinen ratsastaja
Vieras
Saanko purkautua tänne? Ei ole oikein muutakaan paikkaa..
Tilanteeni on seuraavanlainen:
Olin naimisissa neljä vuotta ja erosin miehen väkivaltaisuuden ja raivareiden takia (oli vähän ongelmia oman päänsä kanssa). Pian eron jälkeen törmäsin taas teiniaikaiseen ensirakkauteeni, ja aloimme seurustella. Olimme toki pitäneet jollain tasolla yhteyttä jo aiemminkin, vaihdeltu kuulumisia jne.
Elämä poikaystävän kanssa oli liki täydellistä, en ole ikinä uskonut että jonkun ihmisen kanssa kemiat voi toimia niin hyvin.. Seksi, keskustelut, kaikki toimi. Poikaystäväni joutui lomautetuksi (tekee normaalisti vähintään 12-tuntisia työpäiviä, yleensä 15-tuntisia) ja myös itse olin opinnoista lomalla. Ihana suhteemme kulahti, mies kiukutteli pikkuasioista ja jouduin joustamaan tolkuttomasti ja sietämään hänen oikutteluaan. Ymmärsin toki että lomautus ja huoli taloudesta raastoi.
Samoihin aikoihin aloin miettimään alkuperäistä exääni, varsinkin kun sain kuulla (monelta eri taholta) että hän on muuttunut oikeasti paljon ja käy intensiivisessä terapiassa. Minulle tuli palava halu ottaa yhteyttä eksääni, varsinkin kun suhde poikaystäväni kanssa oli muuttunut lähestulkoon seksittömäksi ja riitelimme vain kaikesta. Exäni oli muuttunut, on vieläkin. Olimme paljon yhteyksissä ja puhuimme kaikesta entisestä. Erosin poikaystävästäni, (vaikka en ollut ratkaisusta lainkaan varma) ja aloimme rakentaa alkuperäisen mieheni kanssa suhdetta uudestaan.
Mieheni kanssa minulla menee nykyään ihan kivasti. Tosin en tule ikinä saamaan häneen samanlaista kontaktia ja yhteyttä mitä minulla oli poikaystäväni kanssa, mutta ehkä "ihan kiva" elämä riittää. Vai riittääkö? Ongelman muodostaa se, että minulla on valtavasti tunteita entistä poikaystävääni kohtaan, ja hänellä minua kohtaan. Minun tarvitsisi vain sormiani napsauttaa, ja hän olisi vieressäni.
Olemme tavanneet eron jälkeen pari kertaa (ei fiksua!!!), ja aina tilanne on päättynyt suuteluun. Sänkyyn en sentään ole hänen kanssaan sortunut. Tavallaan haluaisin olla entisen poikaystäväni kanssa, toisaalta mieheni on se tuttu ja turvallinen vaihtoehto.. Se henkinen yhteys mikä minulla on entiseen poikaystävääni on vaan sellainen asia, mitä tulen luultavasti miettimään koko loppuelämäni, samoin mietin sitä, kannattiko minun erota tästä miehestä ja aloittaa alusta alkuperäisen mieheni kanssa..
Mitä sinä tekisit tässä tilanteessa?
Tilanteeni on seuraavanlainen:
Olin naimisissa neljä vuotta ja erosin miehen väkivaltaisuuden ja raivareiden takia (oli vähän ongelmia oman päänsä kanssa). Pian eron jälkeen törmäsin taas teiniaikaiseen ensirakkauteeni, ja aloimme seurustella. Olimme toki pitäneet jollain tasolla yhteyttä jo aiemminkin, vaihdeltu kuulumisia jne.
Elämä poikaystävän kanssa oli liki täydellistä, en ole ikinä uskonut että jonkun ihmisen kanssa kemiat voi toimia niin hyvin.. Seksi, keskustelut, kaikki toimi. Poikaystäväni joutui lomautetuksi (tekee normaalisti vähintään 12-tuntisia työpäiviä, yleensä 15-tuntisia) ja myös itse olin opinnoista lomalla. Ihana suhteemme kulahti, mies kiukutteli pikkuasioista ja jouduin joustamaan tolkuttomasti ja sietämään hänen oikutteluaan. Ymmärsin toki että lomautus ja huoli taloudesta raastoi.
Samoihin aikoihin aloin miettimään alkuperäistä exääni, varsinkin kun sain kuulla (monelta eri taholta) että hän on muuttunut oikeasti paljon ja käy intensiivisessä terapiassa. Minulle tuli palava halu ottaa yhteyttä eksääni, varsinkin kun suhde poikaystäväni kanssa oli muuttunut lähestulkoon seksittömäksi ja riitelimme vain kaikesta. Exäni oli muuttunut, on vieläkin. Olimme paljon yhteyksissä ja puhuimme kaikesta entisestä. Erosin poikaystävästäni, (vaikka en ollut ratkaisusta lainkaan varma) ja aloimme rakentaa alkuperäisen mieheni kanssa suhdetta uudestaan.
Mieheni kanssa minulla menee nykyään ihan kivasti. Tosin en tule ikinä saamaan häneen samanlaista kontaktia ja yhteyttä mitä minulla oli poikaystäväni kanssa, mutta ehkä "ihan kiva" elämä riittää. Vai riittääkö? Ongelman muodostaa se, että minulla on valtavasti tunteita entistä poikaystävääni kohtaan, ja hänellä minua kohtaan. Minun tarvitsisi vain sormiani napsauttaa, ja hän olisi vieressäni.
Olemme tavanneet eron jälkeen pari kertaa (ei fiksua!!!), ja aina tilanne on päättynyt suuteluun. Sänkyyn en sentään ole hänen kanssaan sortunut. Tavallaan haluaisin olla entisen poikaystäväni kanssa, toisaalta mieheni on se tuttu ja turvallinen vaihtoehto.. Se henkinen yhteys mikä minulla on entiseen poikaystävääni on vaan sellainen asia, mitä tulen luultavasti miettimään koko loppuelämäni, samoin mietin sitä, kannattiko minun erota tästä miehestä ja aloittaa alusta alkuperäisen mieheni kanssa..
Mitä sinä tekisit tässä tilanteessa?