Kävikö kenellä muulla huono tuuri kesäloman ajankohdan suhteen?

Miehen loma-ajat ei menneet ihan kuten piti.

Hän on kesälomalla nyt. Tai siis on viikon talvilomalla & viikon kesälomalla. Syyskuussa on kaksi viikkoa kesälomalla.

Ihan jees muuten, mutta koululaisemme lomailee tottakai kesä-, heinä- ja elokuussa. Samoin päiväkotilaisemme (hän tosin on nyt paljon myös kotona ja viettää iskän kanssa aikaa). Ja kesäkuussa meille syntyy vauva, jolloin miehen läsnäolo olisi ihan suotavaa. Vaan onhan tuolla vapaapäiviä onneksi varmaan 3 viikossa, joskus jopa 4.

Se hyvä puoli tässä on, että me saadaan olla ihan rauhassa keskenämme, kun toinen lapsi on koulussa ja toinen pk:ssa :). Minä kun olen kotosalla nyt myös.
 
Keittiönoita
En tiedä vielä. 11.6. pitäisi aloittaa kolmen viikon loma, mutta voi olla, että jää jälleen loma pitämättä. Eipä noita olekaan vasta kuin 22 viikkoa pitämättä :D
 
No onhan loma toki aina kiva, mutta minua harmittaa lähinnä se kun kukaan muu ei ole samaan aikaan lomalla, minulla ei ole vielä lapsia ja olisi kiva että voisi tehdä kavereidenkin kanssa jotain ja myöskin rantakelit olisi kiva olla kesälomalla..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26219836:
En tiedä vielä. 11.6. pitäisi aloittaa kolmen viikon loma, mutta voi olla, että jää jälleen loma pitämättä. Eipä noita olekaan vasta kuin 22 viikkoa pitämättä :D
Oi, miten sinulle on niin käynyt? Siis monen vuoden lomat pitämättä?
 
Keittiönoita
Oi, miten sinulle on niin käynyt? Siis monen vuoden lomat pitämättä?
- ei parisuhdetta
- ei alaikäisiä lapsia
- ei kesämökkiä
- ei venettä
- ei ulkomaanmatkoja

Joten olen meillä aina se, jonka on helpointa siirtää lomaansa ja pitää vain muutama päivä silloin tällöin lomaa. Nyt kyllä vedän herneen nenään, jos kesälomani jälleen kerran jää pitämättä, koska esikoisen anoppi on tulossa Suomeen ja mä haluan olla ne kolme viikkoa lomalla.
 
"muikku"
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26219923:

NYT sitten pistät tuon myös kalloosi =) että pidät puolesi!! (olen monta vuotta lukenut juttujasi ja vähän turhan kiltti olet =) vaikkain ihana =)
 
Keittiönoita
[QUOTE="muikku";26219963]NYT sitten pistät tuon myös kalloosi =) että pidät puolesi!! (olen monta vuotta lukenut juttujasi ja vähän turhan kiltti olet =) vaikkain ihana =)[/QUOTE]
Mä olen töissä varoitellut, että jos en saa sitä kolmea viikkoa haluamaani aikaan kesäkuussa, niin sitten aloitan lomani 1.7. ja lähden tytön anopin mukaan, kun hän palaa takaisin Meksikoon. Ja pidän sekä sen 3 viikkoa että pitämättömät 22 viikkoa lomaa ja palaan takaisin töihin joulun jälkeen :D
 
Omituista
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26219923:
- ei parisuhdetta
- ei alaikäisiä lapsia
- ei kesämökkiä
- ei venettä
- ei ulkomaanmatkoja

Joten olen meillä aina se, jonka on helpointa siirtää lomaansa ja pitää vain muutama päivä silloin tällöin lomaa. Nyt kyllä vedän herneen nenään, jos kesälomani jälleen kerran jää pitämättä, koska esikoisen anoppi on tulossa Suomeen ja mä haluan olla ne kolme viikkoa lomalla.
Martyryr...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26219982:
Mä olen töissä varoitellut, että jos en saa sitä kolmea viikkoa haluamaani aikaan kesäkuussa, niin sitten aloitan lomani 1.7. ja lähden tytön anopin mukaan, kun hän palaa takaisin Meksikoon. Ja pidän sekä sen 3 viikkoa että pitämättömät 22 viikkoa lomaa ja palaan takaisin töihin joulun jälkeen :D
Kummallista, ettei pomo saa pitää lomaansa silloin kun lystää.
 
Keittiönoita
Martyryr...
Koska jonkun on ne hommat tehtävä. Jos projektien aikataulut kusee tai asiakkaat vaihtavat tyytymättöminä toimittajaa, myös minulta jää palkka saamatta. Ja tosiasia tietysti on sekin, että jos mä en pidä lomaani, niin asia koskettaa vain mua. Muilla koskettaa myös puolisoa ja lapsia, kesämökin rempat menee uusiksi, ulkomaanmatkat uusiksi jne. Mulla ei ole koskaan mitään lomasuunnitelmia vaan vietän lomani aina kotona, niin mun on helpointa olla se, joka joustaa. Ja noin yleisesti ottaen mulle on ihan yks hailee, milloin mulla on lomaa tai onko sitä paljon ollenkaan. Tavallaan on ihan mukava ajatus sekin, että mulla on kohta kasassa puoli vuotta palkallista lomaa... vois jonain päivänä lähteä vähän kiertelemään mualimaa :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26220048:

Hetkinen..mistä minä olen saanut päähäni että olet sairaanhoitaja?
 
Yhteistyössä