pienenpieni
Meillä on poika, 12/04, jolla aortan koarktaatio (aortan kaaressa ahtauma) mikä leikattiin HYKS:ssa pojan ollessa 1,5kk ikäinen. Poika toipui leikkauksesta onneksi erinomaisesti ja viettää nyt täyttä pienen pojan elämää, eikä sydänvikaa voi mitenkään hänestä huomata, paitsi kyljessä olevasta leikkausarvesta. Ennen leikkausta pienen tilanne oli kriittinen, ja enkelit olivat matkassa hänellä, leikkaus tehtiin viime hetkillä ennen kuin aorta olisi mennyt kokonaan umpeen.
Saimme toisen poikamme 26.10.05 (huippupienellä ikäerolla siis), ja koko raskauden ajan olin hyvinkin (liian) luottavainen, että kyllä tämä pieni on terve. Esikoisemme leikannut kirurgi, hänen nykyinen sydänlääkärinsä ja eräs toinen lastenlääkäri vakuuttelivat meille että tämä vika ei periydy, ja todennäköisyys että samaan perheeseen syntyy kaksi sydänlasta on 1-2%, saati sitten että olisi vielä kaikista kymmenistä sydänvioista sama vika molemmilla.
Kuitenkin sairaalan kotiinlähtötarkastuksessa pojan verenpaineet olivat väärin, yläraajoissa paineet korkeammat mitä alhaalla, ja nivuspulssit tuntuivat hädintuskin. Se oli isku vyön alle. Saimme ajan heti keuhkokuvaan ja ekg:hen, sekä kontrolliajan parin viikon päähän.
Tiistaina sitten kävimme varmistumassa asiasta, tällä toisellakin pienokaisella on sydänvika. Ja kyllä, kaikista vioista juuri sama mikä isoveljelläänkin on.
Tosin hieman lievempänä, ei välttämättä tarvitse leikkausta ellei tapahdu käännettä pahempaan yllättäen, vaan 6kk iässä tehdään katetroinnilla pallolaajennus. Jos käänne pahempaan tapahtuu niin poika tietenkin leikataan.
Tämä kaikki kahteen kertaan alle vuoden aikana on vähän liikaa. Miksei tuo 1% voinut osua meihin vaikka lottovoiton kohdalla?
Melkein voisi alkaa katkeraksi elämälle, vaan mitäpä se auttaisi. Nyt mennään sitten vaan päivä kerrallaan ja toivotaan pienelle parasta. Meidän elämästä on tullut yhtäkkiä yhtä sairaalarumbaa.
Tässä sitten kuulostellaan itkun sävyjä ja pelätään että onko se sittenkään vaan masuvaivoja...esikoinen itki sydänkipujaan n.23h/vrk ja jatkuvasti etsin pienemmän itkusta samoja merkkejä.
Piti purkaa tuntoja johonkin... Sydänlasten äidit saavat ottaa yhteyttä.
Saimme toisen poikamme 26.10.05 (huippupienellä ikäerolla siis), ja koko raskauden ajan olin hyvinkin (liian) luottavainen, että kyllä tämä pieni on terve. Esikoisemme leikannut kirurgi, hänen nykyinen sydänlääkärinsä ja eräs toinen lastenlääkäri vakuuttelivat meille että tämä vika ei periydy, ja todennäköisyys että samaan perheeseen syntyy kaksi sydänlasta on 1-2%, saati sitten että olisi vielä kaikista kymmenistä sydänvioista sama vika molemmilla.
Kuitenkin sairaalan kotiinlähtötarkastuksessa pojan verenpaineet olivat väärin, yläraajoissa paineet korkeammat mitä alhaalla, ja nivuspulssit tuntuivat hädintuskin. Se oli isku vyön alle. Saimme ajan heti keuhkokuvaan ja ekg:hen, sekä kontrolliajan parin viikon päähän.
Tiistaina sitten kävimme varmistumassa asiasta, tällä toisellakin pienokaisella on sydänvika. Ja kyllä, kaikista vioista juuri sama mikä isoveljelläänkin on.
Tosin hieman lievempänä, ei välttämättä tarvitse leikkausta ellei tapahdu käännettä pahempaan yllättäen, vaan 6kk iässä tehdään katetroinnilla pallolaajennus. Jos käänne pahempaan tapahtuu niin poika tietenkin leikataan.
Tämä kaikki kahteen kertaan alle vuoden aikana on vähän liikaa. Miksei tuo 1% voinut osua meihin vaikka lottovoiton kohdalla?
Melkein voisi alkaa katkeraksi elämälle, vaan mitäpä se auttaisi. Nyt mennään sitten vaan päivä kerrallaan ja toivotaan pienelle parasta. Meidän elämästä on tullut yhtäkkiä yhtä sairaalarumbaa.
Tässä sitten kuulostellaan itkun sävyjä ja pelätään että onko se sittenkään vaan masuvaivoja...esikoinen itki sydänkipujaan n.23h/vrk ja jatkuvasti etsin pienemmän itkusta samoja merkkejä.
Piti purkaa tuntoja johonkin... Sydänlasten äidit saavat ottaa yhteyttä.