Kärsin arvostelusta

Olen 21 vuotias ja ihan tuore vaimo! Olimme ihanan mieheni kanssa päättäneet, että häiden jälkeen annetaan vauvan tulla jos on tullakseen ja heti häämatkalla "paukahti". Olen nyt kuudennella viikolla raskaana ja todella onnellinen tästä olotilasta (ei pahoinvointia ). Tämä lapsi on siis toivottu ja suunniteltu, vaikka mieheni kanssa molemmat olemmekin yhtä nuoria. Tottakai raskasu ja vanhemmuus jännittää ja pelottaakin, mutta ketäpä tulevaa vanhempaa ei? Olen kuitenkin hirvittävän pahalla mielellä siitä, että koulussa (opiskelen ammattikorkeakoulussa) minua arvosteltiin siitä, että menin naimisiin näin nuorena. Meillä siihen ei ollut mitään uskonnollisia tai muita "pakottavia" syitä, vaan menimme naimisiiin, koska halusimme mennä. Olemme olleet yhdessä pitkään ja kokeneet yhdessä vaikeita asioita, joiden kautta on tullut selväksi että halutaan olla yhdessä, nyt ja aina. Miksi ei siis sitoutua. Nyt sitten, kun masussa kasvaa tämä odotettu ja toivottu toukka, niin tänäänkin kuulin luokka"kaverieni" puhuvan siitä, kuinka he eivät voisi kuvitellakaan "tekevänsä kakaroita" tai menevänsä naimisiin vielä vuosiin! Tuntuu niin kuin he arvostelisivat suoraan minun elämääni, vaikka kukaan ei tietenkään vauvasta tiedäkään. En halua selitellä valintojani, olen onnellinen ja minulla on maailman ihanin mies! Ihanaa että sain hänet "omakseni". :heart:
Miksi ihmisten pitää aina olla ilkeitä ja kateellisia?? Kohtalotovereita? Saatteko nuoret äidit paljon arvostelua osaksenne, esim. neuvolassa ym?

 

"Kel onni on se onnen kätkekööt" Se pitää paikkaansa, sillä kateellisia ihmisiä on maailma täynnä. Te tiedätte parhaiten, milloin on aika sitoutua ja nauttikaa siitä, että olette löytäneet toisenne. Aina löytyy arvostelijoita. Meillä on nyt kaksi lasta ja monen mielestä meidän pitäisi hankkia kolmas. En ymmärrä, hankkisivat ihmiset itse lapsia ja puuttuisivat omiin asioihinsa. Jokainen kuitenkin tietää mikä on itselleen parasta. Onnea odotukselle :hug:

 

Meillä ihan sama juttu, olin tosin jo raskaana kun mentiin naimisiin. Seuraavaksi kesäksi oltiin suunniteltu häitä, mut suunnitelmat muuttui, kun tyttömme(erittäin toivottu) ilmoitti tulostaan
Ikää oli meilläkin 21-vuotta ja kyllähän nuo ihmiset vähän ihmetteli, sekä naimisiin menoamme että sit myöhemmin vauvaa..Tuo"ei vielä moneen vuoteen naimisiin saatikka kakaroita"-tyylinen lause on kans tuttu..

 

mua kans ärsyttää tulla arvostelun kohteeksi. Olen itse 20v. 3kk poika ja avomies. Olemme täysin onnellisia. pojan isä käy töissä ja minä olen kotona. Meitä katotaan joka paikassa pitkin nenänvartta. Oikein raivostuttaa. mitä se kenellekään kuuluu? Pahin on kaupanjono..

Neuvolassa oli oikein mukava täti, se ei mitenkään tuominnut, mutta sairaalanlääkäri oli kauhea, huokaili pitkään, kun olen vasta 20.
Koulussa (valmistuin keväällä) kaikki katto pitkään ja kuulin kuinka kuiskittiin seläntakana. Olisivat hiljaa. Mitä nekään elämästä tietävät?

Menimme kihloihin 6kk seurustelun jälkeen, muutimme yhteen (1v yhes). Nyt yhes 2.5v ja meillä on vauva, oma talo, koira ja elämä hymyilee. Tarttee kaiken maailman mummojen huokailla, että ompas nuoriäiti ja nuoriisä.. Me tulemme toimeen omillamme ja rakastamme sitä mitä meillä on. Naimisiin oli tarkoitus mennä kesällä, mutta koska päätimme ostaa talon, siirrämme niitä tulevaisuuteen...

tsepiä kaikille, joita katotaan pitkään nuoren iän takia!!!

 

Mulla myös vastaavanlaista, nyt ikää on 23-vuotta, mutta silti. Tuntuu, että osa omista "kavereistakin" katsoo pitkin nenänvartta. Esikoinen syntyi 11/2003 ja 07/2004 oli meidän häät. Häät olivat kyllä tarkoitus pitää ennen lapsia, mutta pidettiin sitten jälkeenpäin. Nyt odotellaan kakkosta syntyväksi 11/2005 ja neuvolaan ilmoitettuani odottavani toista, terveydenhoitaja kysyi, että onko vauva tervetullut perheeseen.. Ihmettelin hetken, miksi ei olisi, ei kai me muuten sitä oltais yritetty tehdä.. Hoh, siinä meni kyllä olo turhankin kummaksi. Mukava muuten tämä th.

Musta kanssa ihmiset puuttuu ihan liikaa toisten asioihin ja mulla ollut aina periaatteena se, että enemmin teen ne lapset nuorena kun vielä jaksaa, opiskella ehtii vaikka aikuisiässäkin. Tsempiä vaan teille muille nuorille äideille myö! :hug:

 

:hug: Onnea ensiksi vauvan odotuksen johdosta!!
Itse olen 27v 3n lapsen äiti ja kuulen siitä uin "pilasin" nuoruuteni "leikkimällä kotia".... Aivan, naapurini sanoi sen aivan noilla sanoilla!!
Sain siis ensimmäisen lapseni 20v... Eka lapsi "ymmärrettiin" kun vahinkohan se oli (muiden mielestä), yritimme häntä 2v.... :heart:
Mutta toinen ja kolmas??!!! Se on ollut välillä todella raskasta kuultavaa... Tämä samainen naapuri myös sanoi äidilleni, minun kuullen, että: "etkö sinäkään voinut sanoa JÄRKEÄ, oisit PITÄNYT kotona yms yms..."
Mutta nauttikaamme me miehistämme ja lapsistamme ja annetaan piutpaut tyhmille höpöttäjille... :wave:

 

Onnea sekä vauvasta että häistä! :flower:
Itse olen 20 vuotias aivan ihanan 8kk ikäisen tytön äiti. Me menimme miehemme kanssa naimisiin tytön ristiäisten yhteydessä, joten ture vaimo olen minäkin.
Iästäni huomautellaan jatkuvasti ja sukulaiset olivat vauvauutisen kuullessaan aivan paniikissa. Äiti yritti taivutella minua aborttiin.
Häistä kaikki kysyvät ensimmäiseksi "miksi menitte naimisiin?" tai toteavat "niin teidän oli pakko mennä naimisiin vauvan takia".
Olen aina suunnitellutkin että lapset teen nuorena ja häät olivat suunnitteilla jo ennen kun tiesin odottavani.
Olen vaan ajatellut niin, että joko en kerro ikääni tai yritän olla kuuntelematta muiden mielipiteitä. Nyt meidän sukulaiset ovat hyväksyneet vauvan ja pitävät tytöstä kovasti. Neuvolantäti meillä oli onneksi aivan ihana (nuori itsekkin ja yhden lapsen äiti).

 

mä olin 17 ku ensimmäinen vauva saatiin alulle. todella monet ihmetteli ja arvosteli, varsinki mun sukulaiset. en sitä yhtään kyllä ihmettele, olin nuori äidiksi.
jännästi vaan huomaa näin jälkeenpäin, että vaikka suurin osa kaveripiiristäki jos ei ny tuominnut ni ainaki suuresti ihmetteli meidän ratkaisua, niin nykyää ne samat kaverit on jotenki lämmenny vauva-ajatukselle, ihan ku ne itsekkin harkitsis että lapset voi oikeesti tehdä milloin vaa! ei tarvi olla sellasta pohjaa elämällä, mitä leffoissa näkyy. varsinki ne, joilla on ollu vaktuinen kumppani pitkään, on kyselly multa kaikenlaista vauvakokemuksista, lasten hoidosta yms. ja varmistelleet ettö voihan sit soittaa jos joskus tulee vauvan kanssa hätä. ja voihan mulle. =)

eli jotenki esimerkki lähipiirissä muokkaa ajatuksia toiseen suuntaan. tietysti riippuu esimerkistä, jos olisin jättäny lapsen silloin heitteille, ei varmaan kovinkaa moni suhtautuis niin myönteisesti vauvan saamiseen nuorempana.

nii ja nyt meillä siis kaks lasta, kolmannesta haaveilen. lasten isä ei vaan oo hirveesti innostunu, sen mielestä kaks riittäis mutta......

 

Leuka pystyy ja ylpeyttä rintaan (tai rintoihin ), saat olla ylpeä saavutuksistasi!

Itse olin 22, kun mentiin naimisiin. Kyllähän sitä silloin kuuli, että kovin nuori (muka) ois, mutta yhdessä mieheni kanssa oltiin oltu jo 5 vuotta ja tuntui (tuntuu muuten edelleenkin), että yhdessä ollaan hamaan tulevaisuuteen saakka.

Meillä kaverit kyselivät silloin, että naimisiinko menette vain siksi, että on perheenlisäystä tulossa. Saatiin ne vähän noloiksi, kun sanottiin menevämme naimisiin rakkaudesta, eikä lapsiakaan ollut tulossa.

Nyt tammikuussa tulee siis neljä vuotta avioelämää ja maaliskuussa on esikoisemme laskettu aika - on siinä ollut näillä "kavereilla" odottamista, kun vauvaa ei heti häiden jälkeen näkynytkään.

Kukin tavallaan, jokainen toimii niinkuin hyväksi näkee/kokee, ei auta muiden inistä. Nih.

Heli

 

Mie olen ylpeä teistä kaikista nuorista avioitujista!!!! =)

Se on todellakin harvinaista nykyään...tuo avioituminen yleensä, saatikka sitten vakavasti otettava parisuhde muutenkaan...ja lapset syntyy sitten Jumalan siunaamattomiin liittoihin... :ashamed:

Ihanaa kuulla teistä...mekin avioiduttiin kun oli 22 ja mies 23...lapsonen saatiin vasta kohta pari vuotta sitten...yhdessä ollaan siis oltu jo 10vuotta ja niistä 4 aviossa! Onpahan tuota kuultu jos jonkinlaista päivittelyä...mutta antaa kuulua...me OLLAAN ONNELLISIA!!!

Oikein ihanaa odotusaikaa ja uutta vauva-arkea sitten aikanaan!!! :heart:

 

Niin, Elämä on....

kateellisia kyllä riittää ja ehkäpä moni on epäileväinen koska he ei pystyisi sitoutumaan/ ottamaan yhtään vastuuta niin nuorena :saint:
Itse olin 21 kun saimme ihanat kaksostyttömme, tosin naimisiin menimme "vasta" kun olin 22, nyt olen onnellisesti naimisissa ihanan mieheni ja lastemme isän kanssa :heart: ikää 23 ja saa nähdä kerkeänkö 24 täyttämään ennen kuin tämä kolmonen maailmaan putkahtaa, laskettu aika kun on melkein mun synttärinä....

Onnea teille ihan hirveästi naimisiin menosta sekä tulevasta vauvasta,
:heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:
:flower: :flower: :flower: :flower: :flower: :flower: :flower: :flower:

 

Joo eli itse olin 17 kun saimme ensimmäisen aluilleen... Se meni kesken ja sairaalassa kaavinnan yhteydessä ne väkisin koitti saada mut syömään e-pillereitä! Uskoi vasta kun sain kauheen raivokohtauksen siitä, että lapsi oli suunniteltu ja saisivat tunkea pillerinsä vaikka.... Siitä meni 2kk ja testi positiivinen. 18 vuotiaana siis synnytin ensimmäisen. Sairaalasta eivät meinanneet pois päästää, mutta lähdin väkisin 3:n päivän jälkeen. Ja hyvää palautetta olen saanut äitiydestäni. 19 vuotiaana synnytin toisen ja kyllä sitä kuulee kaikenlaisia mielipiteitä. Nyt olen 21 ja kolmas näkee maailman maaliskuussa. En ihan kerkee täyttää 22v... Naimisiin ei vielä olla keretty, mutta on kyllä suunnitelmissa.
Tässä ajanmyötä olen tajunnut, että EI KANNATA VÄLITTÄÄ MUIDEN MIELIPITEISTÄ. TÄRKEINTÄ ON TIETÄÄ, ETTÄ ITSE ON PARAS ÄITI LAPSILLEEN. Kateellisten panettelua tollaiset:"En mä kyl ainakaan vielä..." -puheet! =) Ollaan me nuoret onnellisia siitä, että jaksetaan touhuta lasten kanssa ja meillä on vielä elämää senkin jälkeen kun lapset muuttaa kotoa pois...

 

onneksi olkoon teille kovasti. mä oli samanikäinen kun esikoinen syntyi ja monet kyselivät/hämmästelivät et miten noin nuorena, niin tokasin vaan et parempi nyt nuorena, kuin velkaantuneena käppänänä, niin johan hiljenivät! se on hienoa että lapsia tehää nuorena, niin pitääkin eikä vasta joskus yli 30v. niitten kaa jaksaa ja ei oo ainakaan pakottavaa tarvetta palata töihin jos ei oo ees töitä ollutkaan vielä. onnea tosi paljon

 

Kiitos ihanasta kannustuksesta! =)
Olen miettinyt paljon näitä omiakin fiiliksiäni ja tajunnut, että olen oikeastaan varmaan ainoa kaveripiiristäni joka on ONNELLINEN. Ehkä sitä on vaan vaikea sulattaa. Moni kavereistani on juuri petetty, jätetty ja katkeria miehille. Olen aina sellanen tyyppi, että koen niinkun omaa onnellisuuttaan pitäis vähän häpeillä, jos muut ihmiset on onnettomia.
Nyt nostan rinnan rottingille ja odottelen innolla mitä tulevan pitää. (Sain jo kerrottua äidillenikin, joka otti mummouutisen todella iloisesti vastaan ja kannustaa ja tukee meitä täysillä! Anoppi on sitten kovempi pala, mutta hänelle kertomista voidaan odotuttaa ainakin jouluun asti..)

Taidankin uskaltautua tänne useamminkin kertomaan fiiliksistä. Varrsinkin tuon arvostelun kohteena oleminen saa tuntemaan, että vertaistuki on tarpeen! Onnellista odotusta muillekin odottajille! :hug:

 

Se tosiaan tuntuu pahalle, ku muut luulee tietävänsä paremmin, mikä on kenellekkin hyväksi. Olin 19 kun menimme naimisiin, nyt 20 ja vauva tulossa tammikuussa.

Ihmetytti joidenkin reaktio kihloihin menosta aikanaan, kaverit oli suunnilleen et "mikset kysyny lupaa". Sit ne laskeskeli et kauan on seurusteltu että SAADAANKO mennä kihloihin. Onneksi molempien vanhemmat oli (ja on edelleen) iloisia kaikesta

Toisaalta, kyllä mäkin ihmettelin ja ihmettelen edelleen monien ikäisteni valintoja ja päätöksiä. Pitäis itsenikin oppia, etten minä voi tietää, mikä on jollekkin toiselle se oikea päätös. Se sentään sanottakoon, etten mä ole mennyt neuvomaan toisia kuitenkaan

Mutta haleja sulle, oon iloinen teidän puolesta. Jätä ikävät kommentit omaan arvoonsa, vaikka se joskus hankalaa onkin :hug:

 

Olin 16 juuri täyttänyt kun alettiin mieheni kanssa seurustella, 17v kihlat.. 19v kun olin niin mentiin vihille. 21 olin kun esikoinen syntyi. Toivottu sellainen :heart:
Kaverit ovat varmaan lapsia ihmetelleet(nyt 2). Joku on kysynytkin että oliko vahinko
Sukulaiset ovat lähinnä odotelleet muksuja Kihloihin meno oli aikoinaan kauhistus mutta tässä oli jokunen vuosi heillä aikaa tottua mutteisiin asioihin ennen kuin vauva ilmoitti tuostaan.

Perikymppinen liian nuori äidiksi?? TÄtä minä ihmettelen kun ennen lapset tehtiin aina nuorina. Esikoisen kolmikymppisenä saavat on mun mielestä jokseenkin "vanhoja" _ensimmäistä_ muksua saamaan

Itse en ole osannut ajatella itseäni "nuorena äitinä". Neuvolassa tai lääkäreillä/synnärillä ei ole kukaan ihmetellyt.

Tuli muuten mieleen ensimmäisessä neuvolassa esikoisessa th kysyi että tarvitsiko kauan yrittää ? Siis ihan päinvastoin kuin että "oliko vahinko".

 

Olen "jo" 26-vuotias, mutta koska minua usein luullaan paljonkin nuoremmaksi, sain raskausaikana koko ajan kuulla kommentteja, että "aika nuorena olet lasten hankkimisen aloittanut..." kun sitten kerroin, että ehdin kyllä täyttää 26 ennenkuin muksu syntyy, niin siihen päivittelijät, jotka usein olivat vanhempia naisia, totesivat itse asiassa olleensa muutaman vuoden nuorempia, kun aikanaan omat esikoisensa saivat :headwall:
Mitä se kellekään kuuluu, koska kukakin lapset hankkii ja ottaen huomioon senkin asian, että otollisinta aikaa hedelmällisyyden kannalta olis hankkia ainakin esikoinen alle kolmekymppisenä, niin...

multakin muuten yks puolituttu kysyi, että oliko suunniteltu vai vahinko. Joo vahinkopa hyvinkin: yritettiin sitä vahinkoa liki kaks vuotta ennekun onnistuttiin

 

\

Hei! Aloitin seurustelun 15-vuotiaana, 16-vuotiaana menin kihloihin ja 18 vuotiaana menin naimisiin ja edelleen saman miehen kans vieläkin..Eka lapsi syntyi 3kk ennen 20v synttäreitä. Nyt 4 muksua ja ikää 26v...Opiskelin myös ammattikorkeassa kun odotin ekaa ja synnytys sujui koulun kesälomalla ja vieläpä toinenkin kerkes olemaan masukyydissä ennen valmistumista!En piitannut muiden kommenteista ja edelleen "seilaan" omia vesiä sen suhteen että nykyään muut opiskelukaverit omaavat työn, vaan ei perhettä ja mulla on kotiäidin tehtävät menossa jo 5 vuotta! Tsemppiä sulle äläkä vain ajattele mitä muut ajattelevat sillä sinun elämästäsi päätät sinä itse! =)

samoi täällä äiti 26 vuotta ja 4 ihanaa lasta!!!! menin naimisiin 20-vuotiaana.. jokaisella oikeus omaan itse valitsemaan elämäntilanteeseen.annetaan katteellisten kadehtia!! toisille ei sitten tuu vauvaa vaikka kuinka haluais!! ei se niin itsestään selvää sekää oo!! huolehitaan kaikki omista asioista eikä vaan toisten!! =)

 

Itse oon 25-vuotias ja mieheni saman ikäinen. Ollaan seurusteltu yli 8 vuotta. Nyt ootetaan esikoista syntyväksi joulukuussa. SILTI minäkin olen saanut kuulla, kuinka olen kamalan nuori äidiksi ja "miten sä nyt tuollain tossa vaiheessa..?!" Ja nämä päivittelijät eivät ole olleet edes vieraita ihmisiä, jotka ehkä olisivat luulleet minua nuoremmaksi, vaan SUKULAISIAMME!

 

Toi on kyllä niin totta.
Muutin asumaan nykyisen avomieheni kanssa asumaan yhteen kuukauden jälkeen(tuntuu vaan niin oikeelta) olen siis 17, ens viikolla 18 ja tarkoituksena mennä viikon päästä kohloihin. Kaverini kauhistelivat asiaa, eikä kaikki ihan vieläkän ymmrrä. Mun oli vaan aika itsnäistyä. Nyt ollaan oltu yhessä 5kk:tta enkä oo ikinä ollut näin onnellinen. Äitikin on ihan onnellinen mun puolesta ja tulevista kihloista.. =)
Ollaan puhuttu lapsista ja useesti. Tehtäis vaikka heti, mutta oon päättänyt käydä ainakin lukion ensin alta ja ehkä päästä opiskelemaan yliopistoonkin ja lapsi sit tulis siinä kesken opsikelujen.
Ja kukaan kavereista ei tätä tajua, saan kuulla ihmettelyä ja kaikennäköistä "AIVOPESUA". Kyselevät miks haluan pilata elämäni ja jättää opiskelut kesken ja se todella loukkaa.
Tiedän olevani hyvä äiti. Olen hoitanut lapsia 5 vuotta säännöllisesti ja olen ihan lapsifriikki, en pärjäisi ilman niitä.
Asia mikä tosiaan mietityttää on se ikä, opiskelut ja RAHA!!!
Minä haluan pärjätä, ostaa hienoja vaatteita koko perheelle ja vauvalle hyvä tavarat, esim.vaunut..
Miten ootte pärjänny ja jaksanu?

Onnea ja tsemppiä!! :hug:

 

Täällä jo 27 vuotta ikää ja 6kk esikoinen.Ja arvostelua riittää liiaksi asti.Miksi ihminen on niin julma toisen ollessa onnellinen.Eikö voi vaan olla onnellinen toisen onnesta.Itse onnellista perhe-elämää viettävänä haistatan p....t muiden mielipiteille ja arvosteluille.Jos meidän tapoja ei voi kunnioittaa ei kukaan pakota meidän kanssa olemaan tekemisissä.Onnellinen kaikkien onnellisten kanssa

 

Juu-u. Käsittämättömiä ovat kateellisten mielet. Mutta ollaan me onnellisia mille tielle ikinä päädyätään...

Minä en ainakaan vauvalla "pilattua" nuoruuttani vaihtaisi vaikka kuinka maksaisivat

 

näyttää siltä että elämästä ei selviä ilman kritiikkiä ja ennakkoluulojen kohtaamista.
ei auta ku varautua siihen, että aina joku on arvostelemassa. :/

kaikki on hyvin niin kauan ku itse tietää tekevänsä oikein.

 

kaikilla on kaikesta oma makunsa...
kyllähän mäkin vanhemmilta ihmisiltä kuulin ku 19v rupesin odottamaan esikoista (kun neiti syntyi niin olin jo 20v) että nuoruus menee pilalle...
ja naimisiin mentiin ku oltiin alle 25...
minä 22 ja mies 23...eikä kaduta...
kohta on vuosi oltu naimisissa ja kaksi tyttöäkin on jo..
ja meistä on hyvä olla näin..
tosin monet on kysyneet että luuletko että oletko miehesi kanssa kuolemaan saakka..siihen minä että sen näkee sitten...
luultavasti kyllä..joko kuolee toinen meistä tai rakkaus...

 

Ensinnäkin :hug: Esikoista odottaessani olin 21v. ammattikorkeakoululainen...osa ystävistäni kaikkosi kun huomasivat pyöristyneen vatsani, kolmeakymmentä lähestyvät ystäväni (jotka toivoivat silloin kuka pysyvää parisuhdetta, kuka omaa lasta) tulivat hyvinkin läheisiksi ja puolustivat usein luokkatoverien lohkaistessa mielipiteitään. Omat vanhempani arvostelivat ratkaisujani vielä toista lasta odottaessani ja tiedän kyllä kommentit jo etukäteen jos ja kun kerron kolmannesta raskaudestani. Töissäkin arvostellaan lasta odottavia kollegoja -arvostellaan muuten ihan kaikkia, eläkkeelle lähtijätkään eivät jää osatta! Semmoinen on varsinkin naisten maailma! Mutta yhden asian ikä on opettanut. (28v.ihan kohta)enää en sure sitä mitä muut minusta ajattelevat (tunteilleen ei kukaan mahda mitään) vaan keskitän ajatukseni ja voimavarani siihen, että teen työni töissä ja kotona (raskaana tai en) hyvillä mielin hyvin ja nautin elämästäni lasteni ja mieheni kanssa.