ei provo
Nyt tulee aika provosoiva kysymys, mutta älkää provosoituko, ainakaan liikaa
Ensin johdattelua siihen, miksi kysymykseni esitän:
Mä olen itse ainoa lapsi ja meillä on nyt yksi lapsi, kovin vilkas ja (aina ollut) vähäuninen 1½-vuotias. Olen 33-vuotias ja tottunut ainoana lapsena omaan rauhaan. Silloinkin kun oltiin miehen kanssa vielä kahdestaan ja miehellä oli menoja, viihdyin silloinkin hyvin yksin kotona omassa seurassani. Lueskelen ja haaveilen... Ei sillä, että olisin joku erakko, mutta kaipaan paljon omaa rauhaa ja omaa aikaa.
Haluaisimme lapsellemme sisaruksen, mutta pelkään, etten jaksa hoitaa kahta lasta (älkää naurako te viiden lapsen äidit ). Tai että kahden lapsen aikaansaama työ ja unen vähyys on minulle liikaa. Haluaisin jo hyvinkin alle 5-kymppisenä alkaa esim. matkustella, koska minulla ei ole sellaiseen ollut tähän asti paljonkaan mahdollisuuksia. Rahasta on ollut aina sen verran pulaa.
Te, joilla on ollut samansuuntaisia ajatuksia, onko kaduttanut toisen lapsen tekeminen? Ei tietenkään kukaan kadu lapsiaan, mutta jos siis voisi palata aikaan yhden lapsen kanssa, kuinka moni jättäisi homman siihen. Mä en ole kärsinyt siitä, kun ei ole ollut sisaruksia. Enhän mä tiedä, millaista on kun niitä on. Kyllä varmasti sisarus on lapsen kannalta rikkaus, mutta minkä verran äiti saa ajatella omaa jaksamistaan... Tai sitä, miten HALUAA elämänsä viettää; palvellen muita vai tekemällä omia juttujaankin.
Villi veikkaus on, että mekin se toinen lapsi yritetään saada joskus alulle, mutta hirveästi houkuttelee se, että jos jättäis tähän, pääsis varmaankin helpommalla. Onhan lapsista seuraa toisilleen, mutta kyllä äidin työmäärä kasvaa silti.
Mun hirveään epävarmuuteen vaikuttaa suuresti se, että tämä ainokainen on vauvasta saakka nukkunut pieniä pätkiä päivin öin. Nykyään sentään jo yöt menee ihan hyvin, mutta aamulla noustaan aikaisin, mikä kanssa hirvittää, jos vauvan kanssa joutuisi yöllä valvomaan.
Paljon mietteitä ajatustensa kanssa painiskelevalta äidiltä. Kertoisitteko omianne.. Ja ihanaa tulevaa Äitienpäivää kaikille! :flower:
Ensin johdattelua siihen, miksi kysymykseni esitän:
Mä olen itse ainoa lapsi ja meillä on nyt yksi lapsi, kovin vilkas ja (aina ollut) vähäuninen 1½-vuotias. Olen 33-vuotias ja tottunut ainoana lapsena omaan rauhaan. Silloinkin kun oltiin miehen kanssa vielä kahdestaan ja miehellä oli menoja, viihdyin silloinkin hyvin yksin kotona omassa seurassani. Lueskelen ja haaveilen... Ei sillä, että olisin joku erakko, mutta kaipaan paljon omaa rauhaa ja omaa aikaa.
Haluaisimme lapsellemme sisaruksen, mutta pelkään, etten jaksa hoitaa kahta lasta (älkää naurako te viiden lapsen äidit ). Tai että kahden lapsen aikaansaama työ ja unen vähyys on minulle liikaa. Haluaisin jo hyvinkin alle 5-kymppisenä alkaa esim. matkustella, koska minulla ei ole sellaiseen ollut tähän asti paljonkaan mahdollisuuksia. Rahasta on ollut aina sen verran pulaa.
Te, joilla on ollut samansuuntaisia ajatuksia, onko kaduttanut toisen lapsen tekeminen? Ei tietenkään kukaan kadu lapsiaan, mutta jos siis voisi palata aikaan yhden lapsen kanssa, kuinka moni jättäisi homman siihen. Mä en ole kärsinyt siitä, kun ei ole ollut sisaruksia. Enhän mä tiedä, millaista on kun niitä on. Kyllä varmasti sisarus on lapsen kannalta rikkaus, mutta minkä verran äiti saa ajatella omaa jaksamistaan... Tai sitä, miten HALUAA elämänsä viettää; palvellen muita vai tekemällä omia juttujaankin.
Villi veikkaus on, että mekin se toinen lapsi yritetään saada joskus alulle, mutta hirveästi houkuttelee se, että jos jättäis tähän, pääsis varmaankin helpommalla. Onhan lapsista seuraa toisilleen, mutta kyllä äidin työmäärä kasvaa silti.
Mun hirveään epävarmuuteen vaikuttaa suuresti se, että tämä ainokainen on vauvasta saakka nukkunut pieniä pätkiä päivin öin. Nykyään sentään jo yöt menee ihan hyvin, mutta aamulla noustaan aikaisin, mikä kanssa hirvittää, jos vauvan kanssa joutuisi yöllä valvomaan.
Paljon mietteitä ajatustensa kanssa painiskelevalta äidiltä. Kertoisitteko omianne.. Ja ihanaa tulevaa Äitienpäivää kaikille! :flower: