Kadonneet tunteet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija_
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

vierailija_

Aktiivinen jäsen
10.05.2004
2 155
0
36
Mikä auttais kun en oo kiinnostunu miehestäni enää millään tavalla? Seksi ei kiinnosta, niinkun ennen, eikä yhdessäolo muutenkaan.Tuntuu ettei me enää ymmärretä toisiamme. Yhessä on oltu 6 vuotta, 1 lapsi, nyt 9kk. Lapsi on alusta saakka ollu melko "helppo", mitä nyt sillon tällön iltasin kiukuttelee. Mulla olis unelmissa toinen lapsi, mies sanoo että yks riittää. En mäkään ihan heti sitä toista halua, mut vuoden parin päästä kuitenkin.

Mihin on kadonnu ne tunteet? Vielä vuosi sitten kaikki oli ihan hyvin, suunniteltiin yhessä tulevaa,oltiin onnellisia. Nyt vaan asutaan yhessä, eikä oikeen ees puhuta mistään.

Onko tää normaalia pienten lasten vanhemmille? Vai oonko ainoa? :\|
 
Musta tuntuu siltä että on normaalia. Surimmalla osalla pariskunnista joita mä tunnen, on ollut ongelmia esikoisen vauva-aikaan, jotkut ovat eronneetkin ja palanneet sitten myöhemmin taas yhteen. Anna ajan kulua, yritä pienistäkin asioista tehdä mukavia ja keksi uusia juttuja yhdessä: pelatkaa vaikka lautapelejä kunhan se tekeminen on yhteistä. Ja puhukaa vaikka ihan turhasta (syödäänkö keltaista vai punaista paprikaa tänään??) kunhan puhutte jotain, ettei se taito pääse unohtumaan. Kyllä se menee ohi, vanhat ja viisaat ovat neuvoneet ettei pidä erota lapsen kahtena ensimmäisenä elinvuonna, kun se elämä lapsen kanssa vasta rakentuu sellaiseksi mitä se tulee olemaan. Joten toivotan onnea, ja kärsivällisyyttä. =)
 
Kaipa tuo ihan normaalia on. Sama naama alkaa kyllästyttää, varsinkin jos äiti on lapsen kanssa kotona ja mies töissä. Miehellä ei useinkaan ole enää työpäivän jälkeen mielenkiintoa keskustella kotona. Se kiintiö on tullu töissä täyteen. Kotona oleva puolestaan kaipaisi muutakin sisältöä elämäänsä kuin ne samat neljä seinää ja pihalla hiekkalaatikko.
Edellisen lailla kehoitan keksimään yhteistä tekemistä. Meillä pelattiin pleikkaria yhdessä, lautapeleissä kun tuli aina riitaa. Muutama lasi viiniä pelin tuoksinassa rentoutti ja antoi joskus pienen kipinän läheisempäänkin kontaktiin. =)
Itselleenkin kannattaa keksiä jotakin omaa tekemistä. Ottaa aikaa vain itseä varten, oman pääkopan tuuletukseen. Siitä saa voimaa jatkaa kotona, elämä tuntuu mielekkäältä kun on jotakin muutakin kuin aina ne samat kuviot.
Toisaalta itseään ei voi myöskään pakottaa enää välittämään toisesta, saatikka rakastamaan. Hätiköityihiin päätöksiin ei pidä ryhtyä vaan katsoa rauhassa tilanteen kehittymistä. Jos tulee seinä vastaan, voi kokeilla vaikka hetkittäistä erillään oloa. Kyllä jo viikossa, viimeistään kahdessa huomaa kaipaako toista ollenkaan. Kuukauden eron jälkeen tietää jo mitä elämältä haluaa. Onko se kaksin lapsen kanssa vai kolmisin koko perheenä.
Pelkästään lapsen edun takia ei kannata yhdessä roikkua, sillä lapsi vaistoaa teeskentelyn ja kireän ilmapiirin. Ne muistot pysyvät pitempään kuin vanhemmat edes kuvittelevatkaan.
nimimerkillä "kokemusta on" =)
 
Meillä ihan sama, tosin tyttö jo 1v 5kk, eikä parannusta oo vielä ilmaantunu. Monesta suusta kuulin aikoinani, että lapsen tullessa pitää parisuhdettakin alkaa hoitaa... Se on NIIN totta! Mut meillä tuntuu ainakin olevan työkalut hukassa.

Eniten mua ressaa seksi. Mua ei kiinnosta yhtään. Monesti sit vaan miehen mieliks tulee harrastettua. Tuntuu, ettei siinäkään touhussa ole enää rakkautta, pelkkää seksiä vaan. Ja tuntuu, että mennään vaan ojasta allikkoon. Niin rasittavaa. Sit kun ehdotan eroa, niin se on viimenen asia. Ei siitä saa edes puhua. Meillä miehen mielestä pysytään yhdessä vaikka menis kuinka huonosti. Asiat vaan ei tunnu muuttuvan miksikään...

Eikä ne itsestään muutukkaan...
 
Meillä ei ole lapsia. Mutta ensimmäisen keskenmenoni jälkeen minulle kävi samoin. Ja se lähti ihan yhtäkkiä. Jonkinlainen suojautumis mekanismi vissiin omaa surua vastaan "mikään ei tunnu miltään". Sitä kesti reilut 4kuukautta ja pikkuhiljaa kaikki alkoi palailla, sain uuden keskenmenon, sama homma, mutta ei niin radikaali. Nyt alkaa tunteet palailla, puolen vuoden päästä.. Jos arki sujuu, niin miksei niitä tunteija voi jonkin aikaa odottaakin. Syynä voi olla stressi, masennus, väsymys jne. :hug: Kyllä se siitä.
 
meillä on sama tilanne tosin, miestä ei tunnu kiinnostavan tehdä mitään. esim. seksi, ei häntä kiinnosta..alkaa ite3stä tuntua että oon tosi ruma ja lihava kun ei se minua haluu..tosi epätoivoselta alkaa tuntumaan..
 
Toivon että se on totta mitä sanotaan, että vaikein aika on se kun lapset on pieniä, ainakin monasti.
Me menimme naimisiinkin juuri ja ollaan yhdessä oltu 5v. Koko suhde on ollut myrskyisä ja olen ollut vaan lasten takia välillä. Mutta sitten on taas rakkaus palannut. Mutta nyt mietin olenko koskaan rakastanutkaan oikeasti...Tunnen itseni kamalaksi kun mietin etten rakasta häntä ja näen lähes joka yö toiveunia ihanasta unelmamiehestä.
Tuntuu että ihastun jokaiseen kadulla kävelevään mieheen. Mutta minä olen se joka on yrittänyt parantaa suhteen laatua. Hän ei ole ollut yhteistyökykyinen niin minkäs mahdat. Ja miksi sitten kotona on vaan se kiukkuinen akka? Mies voisi vähän käyttää aivojaan joskus. Tuntuu että yritän yksin kerta toisensa jälkeen, kun mies hymähtelee, meilhän on kaikki hyvin
 
Tekaisepa siihen vielä toinen lapsi niin saat kohta marista, että olet kahden lapsen yksinhuoltaja.

Jos nyt jo menee huonosti, minkä ihmeen takai haaveilette toista lasta?Ei se toinen lapsi pelasta suhdetta jos nyt jo kaikki menee päin peetä.
 

Similar threads

O
Viestiä
7
Luettu
2K
Lapsen saaminen
onneton odottaja
O

Yhteistyössä