Kadonneen siskon metsästys on nyt ohi. (muistaakohan vielä joku tarinaani)

Pari vuotta sitten lähdin etsimään siskoani, jota en ollut koskaan tavannut.

Tiesin hänestä vain etunimen sekä hänen äitinsä etunimen ja tyttönimen. Lisäksi tiesin seudun, jossa he olivat ainakin joskus ennen asuneet.

Maistraatista sain sitten lisätietoja, mm. osoitteen. Kirjoitin hänelle kirjeen jonka postitin. Samaan aikaan purin jännittyneenä tuntojani tälle palstalle...fiilikset vaihtuivat sekunnissa ilosta suruun kun jännitti ihan hirmuisesti.

Ja pettymys oli kova, kun vastausta ei kuulunut. Joskin riemu oli suunnaton, kun sen lopulta sitten kuitenkin sain.

Tästä on kohtapuolin sen parisen vuotta aikaa ja paljon on sattunut ja tapahtunut. Ollaan soiteltu, tavattu ja vietetty yhteistä lomaakin. Oikein hyvin on siis mennyt. Sainhan siskon.

Mutta tämä päivä ikäänkuin kruunasi kaiken. Siskoni sai vihdoinkin myös isän. Ja isä lapsen.

Kyllä on kiva fiilis :)
 
[QUOTE="vieras";26720267]:heart:

Muistan kyllä, kun kerroit asiasta. Ihan kiva saada aikuisena sisko. :flower: Ja vielä sellainen, että juttua riittää.[/QUOTE]

Meillä on ihan hirmuisesti yhteistä joten juttu ei tosiaan lopu kesken :)

Ja siskon löytyminen oli todella hienoa...kyllä sitä niin monta vuotta tuli pähkäiltyäkin, että oli jo korkea aika saada asia päätökseen.
 
"vieras"
Hienoa, upeaa!!:)

Saanko kysyä, miten heppoisin perustein antavat maistraatista noita tietoja?
Kun mulla on yksi tärkeä ihminen kateissa,etunimen tiedän, syntymäajan-ja paikan myös.
 
[QUOTE="mamma";26720277]Mulla on oikeastaan sama tilanne, paitsi puolisiskoni ei ole vastannut mitaan vuoteen maistraatin kauttaa kirjeeseen. En tajua miksi.[/QUOTE]

Tuo oli se, mitä eniten pelkäsi. Etten saisi koskaan vastausta.

Siksi pyysinkin, että hän edes ilmoittaisi sen, että kirje on tullut perille, mutta että hän ei halua olla yhteyksissä jatkossa. Sekin olisi ollut parempi, kuin edelleen odotella vuodesta toiseen.

Pohdin asian kyllä niinkin, että mikäli en saa mitään vastausta ja kirje on mitä suurimmalla todennäköisyydellä siskolle mennyt, niin enpä tiedä onko sellainen ihminen edes tutustumisen arvoinen, joka ei voi senvertaa toista ajatella, että viitsii vastata edes jotakin. Kun sen nyt luulisi olevan ihan päivänselvää, että se toinen odottaa vastausta kuin kuuta nousevaa.
 
[QUOTE="mamma";26720295]Miten tuo sisko katosi in first place? Jos jaksat kertoa.[/QUOTE]

Isäni ja siskoni äiti erosivat, kun sisko oli ihan pieni. Eikä isä nähnyt lastaan enää montaa kertaa tämän jälkeen erinäisistä syistä johtuen.

Niinpä sisko sitten katosi kuin tuhka tuuleen vuosien saatossa. Kukaan ei enää tiennyt missä hän oli ja eli. Kunnes sitten maistraatista sain hänen tietonsa ja siitä se sitten lähti.
 
[QUOTE="vieras";26720322]Hienoa, upeaa!!:)

Saanko kysyä, miten heppoisin perustein antavat maistraatista noita tietoja?
Kun mulla on yksi tärkeä ihminen kateissa,etunimen tiedän, syntymäajan-ja paikan myös.[/QUOTE]

Sukulaisten tiedot saa muutaman euron maksua vastaan, mikäli se kadonnut henkilö ei ole laittanut tietojaan salaisiksi. Jos kyseessä on ei-sukulainen, niin en tiedä saako tietoja.
 
"vieras"
Varmaan kiva fiilis :)!

Mulla on jopa 2 siskoa, joista en tiedä mitään. Kerran olen nähnyt paperilla heidän nimensä mutta sukunimeäkään en enää muista. Etunimistäkään en ole enää varma (olen nähnyt nimet yli 20 vuotta sitten...). He ovat minua nuorempia, ainakin ovat joskus asuneet samalla seudulla kuin minä. Eli ihan tietämättäni olen saattanut heidät jossain tavata. Olen ymmärtänyt, ettei isämme ole heitä koskaan tavannut. En ala heitä etsiä enkä tiedä miten suhtautuisin jos he etsisivät minua...
 
[QUOTE="vieras";26720445]Varmaan kiva fiilis :)!

Mulla on jopa 2 siskoa, joista en tiedä mitään. Kerran olen nähnyt paperilla heidän nimensä mutta sukunimeäkään en enää muista. Etunimistäkään en ole enää varma (olen nähnyt nimet yli 20 vuotta sitten...). He ovat minua nuorempia, ainakin ovat joskus asuneet samalla seudulla kuin minä. Eli ihan tietämättäni olen saattanut heidät jossain tavata. Olen ymmärtänyt, ettei isämme ole heitä koskaan tavannut. En ala heitä etsiä enkä tiedä miten suhtautuisin jos he etsisivät minua...[/QUOTE]

Mua asia vaivasi yli 10 vuotta ja koin tosiaan tarvetta ottaa yhteyttä.

Olisin kyllä pysynyt poissa, mikäli vastaanotto ei olisi ollut iloinen. Mutta onneksi oli :)
 
Oliko tapaaminen niinkuin kadonneet -sarjassa? :)

Mä niin tykkään tällaisista onnellisista tarinoista. Itsekin olen saanut tutustua kauan sitten kadonneseen sukulaiseen.
Tapaaminen oli alkuun hyvin jännittynyt, mutta ei jäykkä. Siskon mukaan jopa yllättävän rento. Hän siis yllättyi siitä, miten jännitys loppuikin niin lyhyeen.

Isällä oli kuulemma jalat olleet kuin spagettia, kun hän oli kävellyt tapaamispaikalle, eli jännitystä oli molemmilla ilmassa alkuun :)

Juttu ei loppunut kesken vaikka tapaaminen kesti useamman tunnin. Ja jatkossa molemmat osapuolet aikovat olla toisiinsa yhteydessä. Eli oikein onnellinen päätös tälle tarinalle :)
 
Ooooi :heart:

Kiva kuulla että tapaamiset sujuivat kaikinpuolin mukavasti. Varmasti on jännitystä mukana kun kyse niin tunnepitoisesta hetkestä. On siinä varmaan perää, että veri on vettä sakeampaa..
 
riivi
[QUOTE="vieras";26720445]Varmaan kiva fiilis :)!

Mulla on jopa 2 siskoa, joista en tiedä mitään. Kerran olen nähnyt paperilla heidän nimensä mutta sukunimeäkään en enää muista. Etunimistäkään en ole enää varma (olen nähnyt nimet yli 20 vuotta sitten...). He ovat minua nuorempia, ainakin ovat joskus asuneet samalla seudulla kuin minä. Eli ihan tietämättäni olen saattanut heidät jossain tavata. Olen ymmärtänyt, ettei isämme ole heitä koskaan tavannut. En ala heitä etsiä enkä tiedä miten suhtautuisin jos he etsisivät minua...[/QUOTE]

Onko isyyttä silloin aikanaan tunnustettu? Jos on, niin periaatteessa joudutte edes "paperilla" tekemisiin sitten perunkirjoituksen aikaan. Mä ehkä haluaisin tavata mahdollisen sisarukseni aiemmin, että saataisiin jonkinnäköiset lähtökohdat tutustumiselle. Jos taas tällaista ei olisi tiedossa (isä olisi virallisissa papereissa vain minun isäni), en tiedä, vaivautuisinko itsekään etsimään.
 
"vieras"
Onko isyyttä silloin aikanaan tunnustettu? Jos on, niin periaatteessa joudutte edes "paperilla" tekemisiin sitten perunkirjoituksen aikaan. Mä ehkä haluaisin tavata mahdollisen sisarukseni aiemmin, että saataisiin jonkinnäköiset lähtökohdat tutustumiselle. Jos taas tällaista ei olisi tiedossa (isä olisi virallisissa papereissa vain minun isäni), en tiedä, vaivautuisinko itsekään etsimään.
On tunnustettu. Mitään omaisuutta isälleni ei tule jäämään, joten ei jää mitään jaettavaakaan. Mutta eikö ton perunkirjoituksen voi tehdä tapaamattakin? Siis kun velvollisuus siihen on sillä, jonka hoidossa jäämistö on. En tiedä edes, mitä nuo siskot tietävät isästään. Tai tietävätkö he edes minun olemassaolostani.

On loppujen lopuksi isäni asia, miksi ei ole koskaan näitä siskojani tavannut.
 

Yhteistyössä