Miten on?
Siis sinua nuorempia henkilöitä - heidän mahdollisuuksiaan, ulkonäköään, sitä että heitä ihaillaan ...
42
En. Tai no toi ulkonäkö... kyllä mä haluaisin näyttää vielä sanotaan 36-vuotiaalta itseltäni, mutta en haluaisi olla sitä. En kyllä mitenkään kaunis ollut, mutta kyllä tää vanheneva naama silti potuttaa.
40 +
En kadehdi. Olen jo ollut nuori ja kaikenlaista olen ehtinyt nuorena tekemään, näkemään ja kokemaan.
Nyt elän tätä hetkeä ja ihan t yytyväisin mielin
Nyt elän tätä hetkeä ja ihan t yytyväisin mielin
"tytön äiti"
En. Aikansa kutakin. Mä olen ollut hyvännäköinen ja saanut tarpeeksi ihailua ja saan sitä vieläkin.
Mä olen lähinnä yllättynyt siitä, miten tyytymättömiä nuoret nykyään ovat. Miten se näin on muuttunut?
Nuoruus pitäisi olla ihmisen parasta aikaa.
Mä olen lähinnä yllättynyt siitä, miten tyytymättömiä nuoret nykyään ovat. Miten se näin on muuttunut?
Nuoruus pitäisi olla ihmisen parasta aikaa.
"vieras"
En kadehdi, elin itse nuoruuteni aikana, jolloin elämä ei ollut näin hektistä ja epävarmaa ja saimme oikeasti nauttia nuoruudesta ilman sen kummempia paineita. Olen sitä sukupolvea joka syntyi onnellisten tähtien alla.
En. On heidän vuoronsa nyt Minä olin jo siinä ennen ja nyt voin keskittyä nauttimaan siitä hedelmästä jonka nuorena istutin. Ja arvaatkaapa miten ylpeä olen tuosta valkoisesta tupsustani joka ilmaantui niskaani.. hih...
Minä olin jo siinä ennen ja nyt voin keskittyä nauttimaan siitä hedelmästä jonka nuorena istutin. Ja arvaatkaapa miten ylpeä olen tuosta valkoisesta tupsustani joka ilmaantui niskaani.. hih...En, joskus tulee kyllä ihmeteltyä, että hitto kun jotkut nuoremmat työkaverit on ehtineet paljon, mutta en nyt sitä kateudeksi sanoisi.
Keittiönoita
[QUOTE="vieras";28261040]En kadehdi, elin itse nuoruuteni aikana, jolloin elämä ei ollut näin hektistä ja epävarmaa ja saimme oikeasti nauttia nuoruudesta ilman sen kummempia paineita. Olen sitä sukupolvea joka syntyi onnellisten tähtien alla.[/QUOTE]
Aika samoin ajattelen Ainoa, mitä nyt voisi jollain tavalla kadehtia, on terveys. Tosin ei kaikki nuoretkaan terveitä ole.
Aika samoin ajattelen
Ainoa, mitä nyt voisi jollain tavalla kadehtia, on terveys. Tosin ei kaikki nuoretkaan terveitä ole.
"vieras"
En kadehdi. Mutta myönnän, että haikeana muistelen omaani toisinaan. Enkä tarkoita aikaa teini-ikäisenä, vaan yli kaksikymppisenä.
EI ja ei
En. Nuoruus on/oli minulle epävarmuuden aikaa, kun ei ollut ikinä varma omasta itsestään, valinnoistaan, toiveistaan ja tarpeistaan. Nyt iän myötä olen kypsynyt ja ottanut opikseni monta asiaa. Elämä ei ole suorittamista ja nyt tiedän, mitä elämältäni haluan.
..
Mitä mahdollisuuksia? Mikä estää toteuttamasta mahdollisuuksia vanhempana? Mä olen 42v ja olen viimeisen kolmen vuoden aikana suorittanut yhden tutkinnon ja toista suoritan parhaillaan. Tavoitteena on yhden lapsen yo-juhlat ensi keväänä, toisen seuraavana ja äidin valmistujaiset 2015 syksyllä
En kadehdi! Kun vihdoin alkaa elama vahan selvenemaan niin en totta totisesti kadehdi sita 'pallo hukassa' tunnetta
"mie"
en kadehdi - olenhan minäkin saannut olla nuori jo kerran. Jokaisella meillä on sama mahdollisuus ja jokainen käyttää nuoruuden niin kuin parhaakseen näkee. Minun polku sopi minulle, sain olla vapaa, matkustaa, asua useammassa eri maassa - nyt on ihana kun osaa nauttia myös rauhasta.
En haluaisi olla enää parikymppinen toista kertaa, vasta kolmekymppisenä alkoi helpottamaan kasvukivut. Ne unenlahjat voisin kyllä ottaa takaisin.
"mamma"
En haluaisi olla muuta kuin mitä tällä hetkellä olen. En siis kadehdi ketään. Voisin olla vähän laihempi mutta niin moni on minua lihavempia joten täytynee olla tyytyväinen tähänkin
Mä odotan, että olen nelikymppinen.
Elättelen toiveita, että olen siihen mennessä hyväksynyt itseni ja löytänyt jonkun sisäisen harmonian ja ennen kaikkea osaisin elää hetkessä.
Sen lisäksi, että sitten saa varmaan olla enempi rauhassa, eikä tarvitse pelätä jatkuvasti jotain raiskaajia tms. Luulisin ainakin.
Just puhuttiin kaverin kanssa, että nuoruus on sellasta, et odottaa koko ajan jotakin.
Elämä on sellasta "sitten kun"-elämää.
Parikymppisiä ollaan molemmat.
Elättelen toiveita, että olen siihen mennessä hyväksynyt itseni ja löytänyt jonkun sisäisen harmonian ja ennen kaikkea osaisin elää hetkessä.
Sen lisäksi, että sitten saa varmaan olla enempi rauhassa, eikä tarvitse pelätä jatkuvasti jotain raiskaajia tms. Luulisin ainakin.
Just puhuttiin kaverin kanssa, että nuoruus on sellasta, et odottaa koko ajan jotakin.
Elämä on sellasta "sitten kun"-elämää.
Parikymppisiä ollaan molemmat.
opopo
en kadehdi nuoruutta, mutta joskus olen vihainen itselleni siitä, etten käyttänyt mahdollisuuksiani silloin, kun itse olin nuori, vaan mieluummin ryyppäsin, laiskottelin ja vetelehdin. Yritän estää lapsiani sortumasta samaan.