Kaavinnasta/Lääkkeellisen hoidon epäonnistumisesta

Hei,

Kaavinta pelottaa...

Onko muita, joilla lääkkeellinen keskenmenon hoito ei ole onnistunut?
Eilisen päivän olin polilla, jossa siis sain lääkkeet, mutta mitään ei tapahtunut.
Tänään yritetty uudelleen kotona, mutta mitään vaikutusta ei taaskaan ole ollut.

Niinpä edessä on ilmeisesti kaavinta. Keskeytyneen keskenmenon jälkeen kaikki on mennyt pieleen, ja nyt sitten pelottaa, ettei kaavintakaan mene nappiin. Pelkään toimenpidettä, lähinnä sitä, että jokin menee vikaan ( voiko tulla komplikaatioita, joista seuraa raskautumisen vaikeutuminen jatkossa, tms? )

Pikkuinen vastasi kooltaan 11 viikon ikäistä, kun viikkoja olisi tullut olla 12-13.
Keskenmeno todettiin viikko sitten ultrassa , kun sydänääniä ei kuultu.
Olen jokseenkin hyväksynyt keskenmenon, sillä tasolla kun sen nyt hyväksyä voi, ja haluaisin jättää asian jo taakseni.

Nyt turhauttaa todella, kun asia ei etene. Viikko jo mennyt, enkä vieläkään edes tiedä aikataulua, että milloin tämä on takana päin...
Tuntuu pahalta, kun asia kestää ja kestää...

-Meritähti-

 

Minun toinen KM viime syksynä (oli Tm, ja huomattiin viikolla 6+) hoidettiin ensin lääkkeellisesti, mutta kuukauden päästä kun menin JT:een näkyi kohdussa vielä istukanpalanen joka sitten kaavittiin. Kaavinta oli mun mielestä itselle helppo toimenpide. Kirurgi kysy multa ennen toimenpidettä, ollaanko vielä yrittämässä raskautta, johon tietysti vastasin myöntävästi, en tiedä tekikö kaavinnan vieläkin huolellisemmin ja vain varovasti kaapi siitä kohtaa missä palanen oli.

Minulle tuli kuukautiset n. 38 pvän jälkeen kaavinnasta, ja seuraavasta kierrosta tuli "tärppi", joka nyt viikko sitten siis todettin Keskeytyneeksi KM:ksi.... Komplikaatioita voi tietysti aina tulla, niitä minäkin pelkäsin (esim. kohtutulehdus).
Nyt tällä kertaa vuosin niin paljon lääkkeelllisen keskeytyksen jälkeen ja mulla on toiveet korkeella etten kaavintaan joudu, mutta sen näkee n. kolmen vkon päästä JT:ssa.

Toivon kovasti, että sinulle Meritähti ei mitään ikävää tapahdu, jos kaavintaan menet. Sinänsä toimeenpiteenä minusta sinun ei tarvitse pelätä!!!! Jaksuja ja :hug: .

Fey, jonka jälkivuotokin jo loppumaisillaan...

 

Pahoitteluni keskenmenosta! :hug: Fey:lle myös! Minä myös kaksi keskenmenoa kokenut. Eka keskenmeno hoitui lääkkeillä, mutta silloin oli spontaani keskenmeno jo käynnistynyt.Avitin vain lääkkeillä.Tässä toisessa oli kyse keskeytyneestä keskenmenosta ja siihenkin otin lääkkeet. Vuotoa tulikin reilusti, mutta sitten parin päivän päästä alkoi kovat kivut ja runsas vuoto ja jouduin kaavintaan. Mulla oli jäänyt istukka kohtuun ja raskaushormonit lähes 4000. Olen aina pelännyt että kaavinta vahingoittaa kohtua mikä tietysti on riskinä.Kerroin myös että edelleen vauva toiveissa joten lääkäri kuulemma kevyesti kaapi.Mulla jäi yllättävän positiivinen kuva toimenpiteestä mutta siihen kyllä vaikutti sekin että kamalat kivut loppui!Se taitaa kuitenkin pieni prosentti olla että joku menee pieleen eli älä turhaan murehdi.Mäkin kyselin että mitä jos joku menee mönkään (tulee kohtutulehdus tms) niin sanoivat että sitten uusi kaavinta johon en onneksi joutunut.Nyt kaavinnasta on 23 päivää ja jälkivuotoa kesti 9 päivää.
Tsemppiä!!!

 

Meritähti, minulle kävi aivan samalla tavalla kuin sinulle. Lääkkeellistä tyhjennystä yritettiin 2 päivää turhaan. Olin koko tämän ajan sairaalassa. Kolmannen päivän iltana sitten pääsin kaavintaan. Siinä vaiheessa olin niin kypsä odotteluun, että olin vaan onnellinen, kun jotain tapahtui. Kaikki sujui hyvin, vuodin niukasti n. 2 vkoa operaation jälkeen, mitään kipuja ei oikestaan ollut ehkä 1-2 pvän pikku aristuksen jälkeen. Nyt kaavinnasta on 27 päivää ja tänään alkoivat kuukautiset. Olen toiveikas, että ensi viikolla jälkitarkastuksessa saan "puhtaat paperit".
Älä suotta jännitä kaavintaa. Uskon, että kaikki menee yhtä hyvin kuin itselläni, ja sen jälkeen pääset lopullisesti aloittamaan toipumisen keskenmenosta.

Halaus! :hug:

frizzante

 

Kiitos kaikille vastauksista ja rohkaisusta.

Lääkehoito on jatkunut nyt neljä päivää (joista kolme täällä kotona), eikä ole onnistunut...
Huomenna menen aamulla keskussairaalaan, joten nyt on vähän toiveikkaampi olo.
Siellä nimittäin lupasivat, etteivät lähetä minua kotiin, ennen kuin asia on loppuun asti hoidettu.

Pitäkäähän peukut pystyssä... :wave:

-Meritähti-

 

Peukut ovat oikein kovasti pystyssä, toivotaan että kaikki sujuu hyvin Meritähti!
Fey, joka taas ennallaan... siis fyysisesti, ei henkisesti... :heart:

 

Nyt on sitten vihdoin kaavinnassa oltu tiistaina.
Onneksi tehtiin nukutuksessa, koska oli ongelmia ja vuosin niin paljon verta, että vielä seuraavana päivänäkin oli pökkelö olo...
Mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja vihdoinkin voi piakkoin jatkaa normaalia arkea.
Nyt sitten odotellaan menkkoja, että päästäisiin pian yrittämään uudelleen.

-Meritähti-

 

Pahoittelut tätäkin kautta...meritähti...
Kirjoitinkin tuolla km:n jälkeen kuumeilevien puolella omani...
Aivan kun olisin lukenut omia ajatuksiani ja tuntemuksiani tuolta ekasta viestistä...Mä panin 3 ja puol vkoa noiden tunteiden kanssa kun tunsin että kaikki ei ollut hyvin noiden kahden lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen.Olin ihan varma että homma ei ollut siinä...Sittenhän mulla alkoi reilun kolmen vkon päästä aivan älyttömät kivut joita kestin kolamatta päviää ku soitin gynelle...ja sit seuraavaana aamuna lekuriin ja verikokeisiin...ja sit ilta pvällä kaavintaan...sen jälkeen ja sitä ennen mietin ihan samoja asioita..pelkäsin niin paljon..ja se kipu oli jotain ihan sietämätöntä...mutta se meni pois...kun sain määräyksen syödä särkylääkkeitä runsaasti.Jsota seuras se että sitten maha ei toiminu kunnolla ja jumittu...ja se tuotti sitten tuskaa..mutta laukes ku lopetin lääkkeitten syönnin...

Kyllä mä sanon että...on ollut rankkaa tämän vuoden alku...miten voikaan ihminen olla hukassa...Keskenmeno...sanahiviö joka varmasti tulee kummittelemaan piitkään...
Ihana oli eilen kun jotenki jostai syystä kutsuin ukkoani isiksi...ja tuo tuumasi että onko hän isi??!!Tiedä sitten..mutta oli äärettömän sulonen.Johon sitten tuumasin että olethan sä mun lapsille vähän niiku isi...ja ainakin kahden enkelivauvan isi.Johon tämä vastasi isolla rutistuksella ja sanoilla nii in... :heart: :heart: :heart: Toinen ol ja on niin rakas... :heart:
Mulla itelläni on ikävä...sitä pientä masussa...sitä tunnetta...sitä iloa...juuri sitä.Uusi raskaus tuntuu kivalta ajatukselta,mutta vielä on ikävä tätä pientä joka ei jaksanut... :heart: :'(
Haluaisin sen pienen takas... :'( Mutta sitä ei saa...Paljon tulee ajateltua...että mulla ois jo niin iso masu...ja isikin vois jo tuntea liikkeet ja nähä mahan kasvun selkeesti...Oisin jo niin pitkällä odotuksessa...hmmh...
Pelottaa toisalta ajatus uudesta raskaudesta...että saadaanko me se pieni ihan syliin asti...jne jne...mutta toisaalta se toisi lohtua tähän tyhjään oloon...ontoon oloon.Vielä kun sen saisi syliin asti..täyttyisi tyhjä syli...hmmh...huoh...
No meillä on lupa uuteen jo..ku noi ekatkin menkat tuli..ovistaa odotellessa...Että onni...katsotaan miten meijän käy... Olo on parempi ja terve kun ei tuo myyräkuumekkaan enään vaivaa...lääkäri totesi että tämä viimesin pieni on mennyt kesken todennäköisesti myyräkuumeesta ja sen veriarvohukista...että pieni ei sitten vaan saanut tarpeeksi ravinteita kun veri arvot oli niin alhaset.Tää pääkoppa on sitten vähän toinen juttu...sen kanssa on vaan elettävä...kyl se ajan kanssa oppii elämään asioiden kanssa...

Voima :hug: kaikille...kyllä se elämä voittaa...KAI??!! :/ JOSKUS??!! EHKÄ??!!

Mä yritän nyt saada itteni siivoomaan...ei oo tullu aikoihi siivottua..ja isäntä hermoo... on nii siisti mies...oikeesti =)

 

Kiitos daizz :hug:
Ei ole ollut helppoa sinullakaan :'(

Mutta kyllä me tästä vielä noustaan...

-Meritähti-

 

Voima :hug: kaikille...kyllä se elämä voittaa...KAI??!! :/ JOSKUS??!! EHKÄ??!!

:hug: teille kaikille.

Elämä voittaa, ja välillä ottaa täydellistä takapakkia. Mulle tehtiin kaavinta 29.2., karkauspäivänä, päivänä jota ei aina edes ole olemassa. Välillä itestä tuntuu, että koko päivää ei ollut olemassa mulle.

Kaavintaan jouduin, koska luonnollinen keskenmeno ei tyhjentänyt kohtua, eikä lääkäri halunnut enää antaa lääkkeitä, kun viikkoja oli 12. Ei kuulema välttämättä lääkkeet olisi tehonneet. Ite kaavinnan jälkeen oli helpottunut olo. Kesti vielä lauantainkin ja sitten sunnuntaina kolahti ja tultiin nopeasti alas, ihan maanrakoon asti. Suru oli jotain käsittämätöntä. Tuntui olo niin voimattomalta ja väsyneeltä, ihan kuin ei valoa olisi missään ja tarpoisi upottavassa suossa. Menin illalla nukkumaan jo kahdeksalta ja uni toikin jonkinlaisen lohdutuksen. Viikko meni ihan ok, mutta taas eilen sunnuntaina tuli samanlainen surun puuska. En vain voinut olla ajattelematta vauvaa, jota ei tullutkaan.

Tänään sain sairaalasta kudosnäytteen tulokset, tuulimuna. Eli mitään vauvaa ei edes ollutkaan, paitsi minun päässäni. Ja siltikin tuntuu pahalta. Nyt sain myös tietää, että työkaveri odottaa ilmeiseti vauvaa. Mulle ei oo vielä sanonut mitään ja toivonkin, ettei mun tarvii jutella sen kans. Oonko huono ihminen? Mä oon niin kateellinen, enkä todellakaan voi olla onnellinen sen puolesta. Miks se, enkä mä?

 

JuhlaMokka :hug:
Et ole huono ihminen, kyllä tämä kurjien tunteiden kirjo on ihan sallittua.
Itse olin eilen ensimmäistä kertaa jotenkin vihainen tilanteesta ja se pelästytti vähän...

Minun läheisimmästä työkaverista tulee ensi kertaa isä kesällä, mutta se ei ole satuttanut.
Varmaan siksi, että kyseessä on mies, joten ei tarvitse kasvavaa mahaa katsella.
Mutta yllätyin siitä, kuinka helppo on jutella hänen kanssa heidän odotuksestaan.
Toisaalta ymmärrän sen siksi, että oikeasti pidän tästä ihmisestä tosi paljon ja uskon, että hänestä tulee todella hyvä isä. ( Niin kuin minunkin miehestäni. ) Jos en pitäisi tästä tyypistä, olisin varmasti tosi kateellinen/katkera.

Toivottavasti työkaverisi tajuaa, ettei sinulle tule hehkuttamaan raskauttaan.
Ota varovaisesti etäisyyttä niin kauan kuin toisen raskaus tuntuu niin pahalta, kyllä hän varmaan ymmärtää tilanteen.
Ajan kanssa sinunkin ajatuksesi voivat muuttua, jotenkin sitä ymmärtää kun pääsee pahimman yli, ettei toisten onni ole itseltä pois.
Mutta kyllä täytyy myöntää, että jos joku, josta en pidä, olisi nyt raskaana, niin olisin tosi kade. Ystävälle en osaa kade olla.

Jaksamista sinulle, pidetään kaikki toisillemme peukut pystyssä, että tästä eteenpäin menisi paremmin.

-Meritähti-

 

Hei! Olen uusi täällä, pidemmän aikaa keskusteluja lukenut, mutta vasta nyt rekisteröidyin. Kirjoitin äsken toiseen keskusteluun tarinani, mutta se sopii oikeastaan paremmin tähän, joten tässä:

Minulla todettiin tammikuussa tuulimuna ultrassa, viikkoja 11+. Kolme päivää pientä tihkuvuotoa, pelkäsin keskenmenoa, mutta tuulimuna tuli täydellisenä yllätyksenä. Lasta oltiin yritetty vuosi.

Sain lähetteen kaavintaan, ja seuraavana aamuna menin sovitusti sairaalaan. Lääkäri kuitenkin suositteli lääkkeellistä tyhjennystä, sanoi sen olevan hellävaraisempi kohdulle. Suostuin, sain lääkkeet ja kipulääkereseptin mukaan, ja lähdin apteekin kautta kotiin.

Aloitin lääkkeellisen tyhjennyksen kotona. Vuoto ei missään vaiheessa yltynyt erityisen voimakkaaksi, kivut sen sijaan kovenivat vähitellen. Kaksi satsia kolmesta ehdin tyhjennyslääkkeitä ottamaan, kun kivut olivat sitä luokkaa, että menetin pari kertaa tajuntani kylpyhuoneen lattialla maatessani. Vuotoa ei siis juurikaan tullut, mutta supistelut olivat jotain aivan hirvittävän tuskallista, ja tulivat noin minuutin-parin välein.

Toisen kerran pyörryttyäni mieheni soitti ambulanssin. Sairaalassa sain morfiinia piikillä, ja olo hiukan helpottui. Minut ultrattiin taas, mutta kohtu ei ollut tyhjentynyt. Minut vietiin osastolle, laitettiin tiputukseen, ja parin tunnin kuluttua uusi morfiinipiikki. Fyysisen kivun lievittämisen lisäksi lääke hiukan rauhoitti myös mieltä, teki olosta jotenkin turran, ja se oli aika hyvä asia sillä hetkellä.

Seuraavana päivänä sain lisää kipulääkettä, minut pidettiin tiputuksessa, ja illalla pääsin kaavintaan. Sanon ehdottomasti että pääsin, koska se oli niin nopea ja huomaamaton toimenpide, että verrattuna pariin edelliseen päivään ja niiden fyysisen kivun määrään, kaavinta oli lähinnä helpotus. Tosin supistelun takia kohdunsuu oli sen verran auennut, että teknisesti kaavinta kaiketi oli helpompi kuin ihan kylmiltään tehtynä. Pari tuntia leikkaussalista tulon jälkeen pääsin kotiin. Vuoto kesti noin viikon, ja kuukautiset tulivat viiden viikon kuluttua.

Meille sanottiin sairaalassa, että pitää odottaa ensimmäiset kuukautiset ennen kuin yrittää uutta raskautta. Yths:n lääkäri sanoi odottamisen olevan turhaa, keho kuulemma ei sitten vain raskaudu jos ei ole siihen valmis. Ensimmäisten kuukautisten loppumisen jälkeen meni viikko, ja alkoi uudestaan vuoto, jota kesti muutaman päivän.

Ennen pääsiäistä tein varmuuden vuoksi raskaustestin, lähinnä siis että voinko juoda viiniä, ja testi oli negatiivinen. Pääsiäisen jälkeen tiistaina (eli siis viime viikolla) testi oli positiivinen. Jos lasken ensimmäisistä kuukautisista, nyt olisi menossa vk 6+5.

Olen ihan sekaisin. Ensi viikolla ultra. Olen ihan varma, että tälläkin kertaa kyseessä on tuulimuna. Tuntuu kauhealta, etten jotenkaan osaa enkä uskalla olla iloinen. Pelkään, että jos innostun, putoan taas kovaa ja korkealta. Pelkään myös mahdollisen keskenmenon/ tuulimunan aiheuttamaa fyysistä kipua. Edellisellä kerralla lääkäri sanoi supistuksistani, että tämän jälkeen ei tunnu synnytys miltään. No, kyllä varmaan tuntuu, mutta kuten joku edellä mainitsikin, siitä on sentään luvassa palkinto. En osaa rauhoittua.

Sen tiedän, että jos joudun vielä valitsemaan lääkkeellisen tyhjennyksen ja kaavinnan välillä, valitsen ilman muuta kaavinnan.

 

pikkutiikeri :hug:
Kamalalta kuulosta tuo kokemuksesi, onneksi kaikki meni loppujen lopuksi hyvin.

Toivon todella, että tämä uusi odotuksesi olisi onnellisempi. Onneksi pääset ultraan pian, olkoon uutiset hyviä.

-Meritähti-

 

Kiitos Meritähti. Hypin seinille, huomenna ultra, apua!

 

Pidän sulle peukkuja =)
Kerrothan sitten miten meni.

-Meritähti-

 

Kauhusta kankeana raahauduin ultraan, mutta kannatti, ruudulla näkyi pienenpieni sykkivä pallo!! Viikkoja vähemmän kuin luulin, eli 6+, vuodot olivat kaavinnan jälkeen hiukan epämääräiset. Taidanpa olla nyt maailman onnellisin tyttö! Kiitos Meritähti, kun pidit peukkuja! =)

 

Ja vielä, Meritähti, olkoon tämä minun ihana tämänpäiväinen kokemukseni sinulle rohkaisua ja toivoa antamassa. Saman helvetin kävin läpi, mutta toivoa ei saa heittää! Uskon, luotan, ja olen ihan varma että sinun vuorosi tulee myös pian. Voimia sinulle oikein paljon. :hug:

 

Oi ihanaa pikkutiikeri! Onneksi olkoon :flower:
Onnen täytteistä odotusta toivottelen.

Koitan tulla pikimmiten perässä! =)

 

Ihanaa ja paljon Onnea! Täällä kp 29/32, nega testattu aamulla, mutta ei merkkejäkään menkoista! Millaisia raskausoireita sinulla oli/on?

Hyvää jatkoa sinulle! :flower:

Rva Pikkumyy :heart: :wave:

 

Olimekin ihan samaan aikaan linjoilla!

 

Päätin juuri luovuttaa perjantaisen tentin suhteen. Alkuviikolla en pystynyt keskittymään lukemiseen, kun jännitin ultraa, ja nyt en pysty kun olen niin täpinöissäni! =)

Rouva Pikkumyy, oireista. Edellisessä :'( -raskaudessa oireet alkoi tosi aikaisin, ja tosi voimakkaana. Olin niin väsynyt jo viidennellä viikolla, että nukuin välillä neljätkin päikkärit päivässä. Pahaa teki niin etten pystynyt kahviakaan juomaan, joka yö ramppasin vessassa.

Tällä kertaa oireet eivät ole samanlaiset. Vasta nyt on parina päivänä hiukan kuvottanut, ei pahasti. Ei normaalia enempää väsy. Vessassa olen käynyt muutamana yönä, päivisin ehkä hiukan normaalia useammin. Selkein oire on vatsatuntemukset. Vihloo, jomottaa, nippailee. Vähän kuin menkkakivut, mut ei ihan. Painontunne. Vielä viime viikolla ravasin vessassa varmana siitä että housut on veressä, ihan tunsin miten veri mukamas lorisi. Sanoin tänään lääkärille vatsatuntemuksista, että tuntuu levätessäkin, mutta erityisesti reippaillessa ja aivastaessa tms, niin sanoi että hyvä, niin kuuluukin. Kohtu kasvaa.

Ihanaa kun olette niin iloisia puolestani, on tämä vaan niin maailman parasta. Teille molemmille, Pikku Myy ja Meritähti, superpaljon kaikkea hyvää ja onnea. :heart:

 

Mul todettiin 12 viikon ultrassa että sikiö on kuollut jo 9+1 viikoilla, ja seuraavana päivänä menin sairaalaan lääkkeelliseen keskenmenoon, jonka valitsin.
Mulla tuli aika reilusti vuotoa sitten illalla kotona, et sairaalassa kun olin se 4 tuntia, niin sillon se alkoi ja tuli verta vain pyyhkiessä, ei vuotanut.
Toi lääkkeellinen keskenmeno oli keskiviikkona, ja perjantain ja lauantain välisenä yönä mul alkoi ihan hirveä vatsakipu, joka säteili selkään.. Ja lauantai aamuna aikaisin otin ibuxin 800mg, ja se auttoi sen verran että sain vähän nukuttua edes vähän aikaa..
Kipuun ei enää auttanut lääke, ja olin yhteydessä sairaalaan ja kehoittivat katsomaan et jos kuume nousee, tai tulee vaan tukalat oltavat niin pitää olla yhteydessä sinne tms...
No joskus päivällä mulle tuli kauhee vilu ja kun mittasin kuumeen, niin oli melkein 38, ja soitin taas sairaalaan, josta kehottivat tulemaan paikalle.
Olin vasta illemmalla siellä eli noin seitsemän aikoihin, ja kun mittasivat kuumeen, niin oli39.2. Sain heti tipan, antibioottia, ja sitä ravintoliuos juttua. Sanoivat että joutuisin ehkä vielä samana iltana vielä kaavittavaksi, kun lääkäri oli tehnyt ultran.
Mutta menikin seuraavalle päivälle. Mutta jouduin olemaan sairaalassa 4päivää, kun oli tulehdusarvot liian korkeat. Kotiin sain kaksi antibiootti kuuria kymmenelle päivälle.
Se ei kuulemman ole kauhean yleistä ettei lääkkeellinen keskenmeno onnistu, mutta en kyllä enää sitä halua... Mut en halua enää kaavittavaksikaan.
Tosi selkeästi kerroin :/ Mutta selitin mahd lyhkäisesti...

 

Tuo on kyllä jotenkin niin kohtuutonta, että kaiken sen henkisen tuskan lisäksi joutuu kärsimään kauheaa fyysistäkin kipua. Toisaalta, itselläni kävi niin, että sen fyysisen kivun takia unohdin surun hetkeksi, ja se oli ihan helpottavaa, koska se tuntui niin ylitsepääsemättömältä heti tapahtuneen jälkeen. Morfiinipistos sairaalassa auttoi sekä kipuun että myös päähän, olo oli leppoisampi. :hug: kaikille tuon helvetin läpikäyneille.

 

Kun kotiutu sairaalasta, niin tuntui kun ois aloittanu taas alusta, mä ainaki aloin heti itkee kun pääsin sairaalasta kotiin, tosin luulen et osa syy oli myös se että olin niin väsynyt kun en nukkunut kunnolla sairaalassa...
Miten pian keskenmenon/kaavinnan/lääkkeellisen keskenmenon jälkeen on alkanu kuukautiset? Mä odotan niitä...

 

Mulla alkoi viiden viikon päästä, sitten kun ne loppui, alkoi viikon päästä uudestaan, nyt olen raskaana, ja ilmeisesti ne jälkimmäiset oli "viralliset" kuukautiset. Ota noista nyt sitten selvää

Meille sanottiin sairaalassa, että pitää odottaa yhet kuukautiset, mutta mun gyne sanoi jälkitarkastuksessa ettei tarvi mitää odottaa, ei keho raskaudu jos ei oo valmis. Me oltiin sit jo kuiteski käytetty kortsua, mut nakattiin ne heti menemään.