Kaavinnan jälkivuodot...

Hei..mulle tehtiin kaavinta tiitaina. Keskenmeno tapahtui jo viime perjantaina viikolla 8. Pääsin tiistai iltana sairaalasta ja siteeseen oli tullut verta jonkinverran. Keskiviikkona eli eilen, ei oikeastaan tullut melkein ollenkaan..pari kertaa pyyhkiessä vaan, mutta tänään on tullut jo paljon enemmän..Mutta se on sellaista vaaleenpunaista siltikin, eikä enää sellasta tummanpunasta mitä ennen kaavintaa..Miten muilla on ollut vuodot? Maha kipuilee jonkin verran, mutta ei mitenkään huolestuttavan paljon..panadolia olen ottanut..Pelottaa tää koko homma..oon ihan loppu.. :'(
 
Hei!

Mut on kaavittu viisi kertaa ja vuodon määrä ja kipuilut ovat vaihdelleen paljon. Yleensä en ole montaa päivää tiputellut, ehkä viikon ja sitten on vuoto loppunut. Kolmannen kaavinnan jälkeen vuosin hieman pidemään, taisi olla 2-3 viikkoa, melkein seuraaviin kuukautisiin asti. Sitten kuukautiset olivat niin runsaat että siteet eivät yöllä riittäneet ja vessaan piti mennä päästämään isoimmat "klimpit". No lääkärillehän sitä piti mennä ja raskausmateriaalia oli edelleen niin paljon kohdussa että tehtiin uusi kaavinta. Eli erittäin runsas vuoto (moninkertaisesti kuukautisvuotoon verrattuna) voi olla merkki jostain ongelmasta.

Viidennen kaavinnan jälkeen vaaleanpunaista hyvin pientä vuotoa tuli hyvin pitkään, mikä lääkärin mukaan johtui siitä että kohdun limakalvot olivat minulla vain silloin tavattoman kuivat ja kärsineet.

Toivottavasti vuoto on rauhoittunut ja pääset keskittymään henkisen puolen hoitoon!

Voimia!
 
Mulla on kahdesti käyny kaavinnan jälkeen niin, että ensin on tullu ihan vaan niukkaa vuotoa, mutta sitte yhtäkkiä hulahtanu pöksyt täyteen verta. Ilmeisesti sinne on sitte jääny jotain, joka tuli pois, sillä hulahduksen jälkeen vuoto on rauhoittunut. Menkat on ollu mulla kaavintojen jälkeen toooodella niukat ja pitkään, pärjänny jopa pikkuhousunsuojilla. Noista niukoista menkoista huolimatta oon raskautunu. Nyt jopa niin hyvin, että mennään jo viikolla 22.
 
Kaksi kertaa olen kaavinnassa ollut ja molemmilla on painotettu ennen osastolta kotiutumista, ettei vuoto saa lisääntyä missään vaiheessa. Soitto osastolle olisi paikallaan, varmasti pyytävät ultraan ja siitä sit kohti uutta kaavintaa jos kohdussa vielä jotain. Näin minulle kävi. Uusi kaavinta tehtiin sit tähystyksellä eikä sokkona niin kuin ensimmäinen.
 

Yhteistyössä